Samat, Rva Prostakoff, Prostakoff, Mitrofan ja Jeremejevna.
RVA PROSTAKOFF (tullessaan). Onko kaikki mukana, rakas poikani?
MITROFAN. On, on, älä suotta huolehdi!
RVA PROSTAKOFF (Starodumille). Oletko saanut hyvin levätä, rakas
ystävä? Koko ajan me hiivimme varpaillamme neljännessä huoneessa,
jott'emme sinua häiritsisi; emme tohtineet ovestakaan katsoa; kun sitte
kuuntelimme, olit sinä jo aikoja suvainnut astua tänne. Suo anteeksi...
STARODUM. Hyvä rouva, minusta olisi ollut hyvin harmillista, jos te
olisitte tulleet tänne aikaisemmin.
SKOTININ. Aina sinä, sisko, kuin mikäkin kummitus, tulet perässäni.
Minä tulin tänne omalle asialleni.
RVA PROSTAKOFF. Ensiksi pyydän kaikkia olemaan niin hyvät ja
istumaan. (Muut, paitsi Mitrofan ja Jeremejevna istuutuvat.)
Asia on seuraava. Meidän vanhempiemme rukouksista -- kuinkas me
syntiset voisimme itse saada rukouksemme kuulluiksi! -- niin, meidän
vanhempiemme rukouksista on Jumala meille lahjoittanut rakkaan
Mitrofanin. Me olemme parastamme koettaneet, jotta hänestä tulisi
sellainen, jollaisena hänet nyt näet. Etkö viitsisi nähdä sitä vaivaa,
että tarkastaisit, mitä hän meillä on oppinut?
STARODUM. Tietooni on jo tullut, että hän juuri on päättänyt opintonsa.
Olen kuullut puhuttavan hänen opettajistaan ja arvaan jo ennakolta,
millainen lukumies hänestä on täytynyt tulla Kutjeikinin johdolla
ja millainen matematikko Tsifirkinin johdolla. (Pravdinille.) Tekisi
mieleni tietää, mitä kaikkea se saksalainen on hänelle opettanut.
RVA PROSTAKOFF. Kaikkia tieteitä. (Yht'aikaa.)
PROSTAKOFF. Ihan kaikkia.
MITROFAN. Kaikkea, mitä vaan tahdotaan.
PRAVDIN (Mitrofanille). No, esimerkiksi, mitä?
MITROFAN (antaa hänelle kirjan). Kielioppia.
PRAVDIN (otettuaan kirjan). Kyllä näen. Tämä on kielioppi. Mitä te
tiedätte kieliopista?
MITROFAN. Paljon. Nimisanat ja laatusanat ja...
PRAVDIN. No, esimerkiksi, "herra," onko se nimisana vai laatusana?
MITROFAN. Herrako? Mikä herra?
PRAVDIN. Mikä herra tahansa.
MITROFAN. Se on ... se on ... kun ette sano sen herran nimeä, niin
se on kai laatusana. Mutta jos joku sanoisi minulle: herra Mitrofan
Terentjevitsh Prostakoff, niin se on nimisana.
PRAVDIN. Vai niin; jos sitten taas joku osoittaisi sen herran laatua,
sanomalla että se on aika mölhö, niin kaiketi mölhö olisi laatusana.
MITROFAN. Totta kai.
RVA PROSTAKOFF. No mitäs sanotte, arvoisa herra?
PROSTAKOFF. Niin, mitäs sanotte?
PRAVDIN. Ei paremmasta apua. Kielioppia, se osaa kuin hevonen.
MILON. Luultavasti hän on historiassakin yhtä etevä.
RVA PROSTAKOFF. On kyllä, jo pienestä pitäen hän on rakastanut
historioita.
SKOTININ. Mitrofan tulee minuun. En minäkään koskaan niin hyvin saa
unta silmiini, kuin silloin, kun se meidän tallirenkimme kertoo
minulle historioita. Oikein mestari on se vietävä! Mistä ihmeestä se
saakin ne kaikki?
RVA PROSTAKOFF. Mutta ei se sentään vedä vertoja Adam Adamovitshille.
PRAVDIN (Mitrofanille). Kauvaksiko olette päässeet historiassa?
MITROFAN. Ettäkö kuinka kauvas! Millainen mikin historia on. Välistä
lennetään yli maiden ja merien ihan toiseen valtakuntaan saakka.
PRAVDIN. Vai niin! Vai sellaista historiaa se Vralman teille opettaa.
STARODUM. Vralman? Se nimi on minusta ikäänkuin tuttu.
MITROFAN. Ei, ei Vralman kerro historiasta; hän kuuntelee itse yhtä
mielellään kuin minä.
RVA PROSTAKOFF. Niin, he molemmat kuuntelevat, kun heille kertoo meidän
karjapiikamme Havronja.
PRAVDIN. No häneltäkö te molemmat olette oppineet myös geografiaa?
RVA PROSTAKOFF (Mitrofanille). Kuuletko, rakas poikani, mitä tiedettä
se on?
MITROFAN (hiljaa äidille). Mistäs minä tiedän?
RVA PROSTAKOFF (hiljaa Mitrofanille). Älä ole itsepäinen, nyt sinun
pitää osoittaa taitoasi.
MITROFAN (hiljaa äidille). Mutta enhän minä ymmärrä, mitä kysytään.
RVA PROSTAKOFF (Pravdinille). Mikä sen tieteen nimi olikaan?
PRAVDIN. Geografia.
RVA PROSTAKOFF (Mitrofanille). Kuuletko, keorkaafia.
MITROFAN. Entäs sitte? Armahda Jumala, kuinka käyvät kimppuuni!
RVA PROSTAKOFF (Pravdinille). Olkaa niin hyvä ja sanokaa hänelle, mitä
tiedettä se on -- kyllä hän kertoo.
PRAVDIN. Geografia on sama kuin maantieto.
RVA PROSTAKOFF (Starodumille). Mitä hyötyä siitä oikeastaan olisi,
tuosta maantiedosta?
STARODUM. Ensiksikin se hyöty, että kun tarvitsee jonnekin mennä, niin
tietää minne on mentävä.
RVA PROSTAKOFF. Mokoma hyöty! Mitä varten sitte on vosikoita? Se on
niiden asia. Se ainakaan ei kuulu aatelismiehelle. Kun meikäläinen
käskee: vie minut sinne ja sinne, kyllä vosikka vie. Usko minua, se on
kaikki roskaa, mitä Mitrofan ei tiedä.
STARODUM. Sopiihan itseään niinkin lohduttaa.
RVA PROSTAKOFF. Ilman tieteitä eletään ja on eletty. Minunkin
isävainajani oli piiripäällikkönä viisitoista vuotta eikä hän
kuolemaansa saakka osannut lukea eikä kirjoittaa, mutta osasi koota
vähän omaisuutta ja säästää. Kun hänen luokseen tuli joku sellainen,
jolla oli jotakin pyydettävää isävainajaltani, niin istui tämä
tavallisesti rautaisen arkun kannelle, ja jokaisen pyytäjän jälkeen hän
pisti arkkuunsa jonkun kolikon. Muille en tätä kehu, mutta teiltä en
salaa mitään. Niin, ja senkin voin sanoa, että isävainajani kuoli juuri
tuon saman arkun kannella maaten: niin sanoakseni nälkään. Mitäs siitä
sanotte?
STARODUM. Erittäin ylevä kuvaus. Täytyy todella olla Skotinin, jotta
voisi oikein arvossa pitää niin autuasta loppua.
SKOTININ. Jos tässä kerran tarvitsee todistaa, että oppi on
roskaa, niin ottakaamme setä Vavila Falelejevitsh. Lukemisesta ja
kirjoittamisesta se mies ei kärsinyt puhuttavankaan, mutta sillä vasta
pää oli!
PRAVDIN. No minkälainen?
SKOTININ. Vai ette tiedä, mikä pään koetus hänellä oli nuoruudessaan.
No kuulkaapa. Kerran hän juovuksissa ratsasti portista oman kartanonsa
pihalle. Hän oli iso mies ja portti matala, eikä hän muistanut
kumartua. Arvaahan sen -- hän löi kallonsa poikkipuuta vastaan niin
että koko mies mätkähti maahan selälleen ja hevonen lensi alta
tiehensä. Haluaisin kysyä: Kenen oppineen kallo on niin luja, ett'ei
sellaisesta kolauksesta olisi henki lähtenyt? Mutta setä vainaja, kun
oli päässyt maasta pystyyn, oli vaan kysynyt: onko portti eheä?
MILON. Te itse, herra Skotinin, tunnustatte olevanne oppimaton mies,
mutta tässä tapauksessa, minun mielestäni, teidänkään päänne ei olisi
lujempi kuin jonkun oppineen.
STARODUM (Milonille). Älä vaan lyö vetoa, hyvä ystäväni! Minusta kaikki
Skotininit ovat kovapäisiä.
RVA PROSTAKOFF. Mutta kuulkaapas nyt oikein -- mitä iloa ihmisellä on
oppimisesta? Näemmehän me omin silmin, mitä siitä tulee. Jos joku on
vähän viisaampi kuin muut, niin hänet heti valitaan johonkin virkaan
tai semmoiseen luottamustoimeen.
STARODUM. Ja se, joka on vähän viisaampi, se ei kieltäydy ottamasta
tointa vastaan.
RVA PROSTAKOFF. Ei teitä ymmärrä -- teillä on niin omituinen maku.
Ennen vanhaan jokainen pyrki siihen, että saisi olla rauhassa. Mutta
nyt ovat ihmiset muuttuneet. (Pravdinille). Tekin, hyvä herra,
puuhaatte ja näette vaivaa niin paljon! Ja aina saatte uutta kiusaa --
äskenkin näin tänne tullessani, että teille tuotiin joku kirjakäärö.
PRAVDIN. Minulleko kirjakäärö? Eikä sitä heti anneta käsiini!
(Nousten.) Pyydän anteeksi, että jätän teidät, mutta minulle on kaiketi
tullut virallisia asiakirjoja, joista tahdon viipymättä ottaa selkoa.
STARODUM (nousee ja kaikki nousevat). Mene vaan, ystävä, mutta
emmehän vielä jätä toisillemme hyvästi?
PRAVDIN. Kyllä vielä tapaan teidät. Huomisaamunako te lähdette täältä?