Samat ja Softa.
SOFIA (Pravdinille). Jo minä aivan väsyin niiden mellakkaan tuolla
ruokasalissa.
STARODUM (syrjään). Aivan äitinsä näköinen! Tuossa on varmaankin minun
Sofiani!
SOFIA (katsoen Starodumiin). Kummallista, hän mainitsi nimeni! Enhän
vaan erehdy...
STARODUM (syleillen häntä). Et, et! Sinä olet sisareni tytär, rakas
Sofiani!
SOFIA (hellästi). Ja te minun rakas enoni!
STARODUM. Moskovassa sain tietää, että olet tänne joutunut vasten
tahtoasi, ja nyt olen tullut pelastamaan sinut onnellisempaan tilaan.
PRAVDIN. Ja minä saan sen ilon, että olen näkemässä, kuinka tälläkin
kertaa hyvä lopulta pääsee pahasta voitolle.
SOFIA. Te olette, eno kulta, aina ollut niin hyvä minulle...
STARODUM. Olen jo kuudenkymmenen vuoden vanha, eikä minulla ole,
paitsi sinua, mitään muuta, joka minua enää kiinnittäisi elämään. Sinä
olet vanhuuteni lohdutus ja minä koetan auttaa onneasi. Jouduttuani
virkaeroon, ryhdyin ohjaamaan kasvatustasi, ja kun tahdoin koota sulle
myöskin jonkun verran aineellista rikkautta, oli minun pakko ajaksi
erota äidistäsi ja sinusta.
SOFIA. Teidän poissaolonne tuotti meille paljon murhetta.
STARODUM (Pravdinille). Kun tahdoin varjella Sofian elämää puutteelta,
päätin lähteä muutamiksi vuosiksi sellaiseen paikkaan, jossa voi
rehellisellä työllä ansaita rahaa, ja siten jouduin maanviljelijäksi
Siperiaan.
PRAVDIN. Olen kuullut, että olisitte siellä voinut rikastua paljoa
enemmänkin.
STARODUM. Mutta mitä varten? Jos rikkautta haluaa vaan itse rikkauden
vuoksi, niin ei koko Siperia riitä yhdelle ainoalle ihmiselle. Minä
olen kerännyt vaan sen verran, (Sofialle) että, kun menet naimisiin,
meillä ei olisi esteenä sulhasen varattomuus, jos nimittäin sulhosi
sattuisi olemaan köyhä. (Kuuluu meteliä). Mutta mikä mellakka siellä
on?