Ensimäinen kohtaus.
JEPPE. KAMARIPALVELIJA. SIHTEERI. (Jeppe tulee puutarhasta
seurueineen. Pieni pöytä on katettu.)
JEPPE. Ahhah! Johan pöytä on katettu.
KAMARIPALVELIJA. Kaikki on valmiina, kun vaan herra parooni suvaitsee
ruveta ruualle.
(Jeppe istuu. Toiset seisovat tuolin takana ja nauravat hänen
tottumattomuudelleen, kun hän sormin harostelee vatia,
röyhtelee syödessään, niistää sormillaan nenäänsä ja pyyhkii
vaatteisiinsa.)
KAMARIPALVELIJA. Mitä viiniä haluatte käskeä, teidän armonne?
JEPPE. Kyllä te itse tiedätte, mitä viiniä minulla on tapana juoda
aamulla.
KAMARIPALVELIJA. Reiniläistähän herra parooni enimmiten on juonut.
Mutta ellei se teistä maista, niin heti saatte toista.
(Jeppe juo ja irvistelee.)
JEPPE. Se on vähän hapanta. Pankaa siihen hiukan mettä sekaan, niin
sitä tulee hyvää, sillä minä pidän paljon makeasta.
KAMARIPALVELIJA. Tässä on kanaria-sektiä, jos suvaitsette maistaa.
JEPPE (Juo.) Kas se kelpaa. Antakaa soida, pojat! (Joka kerta kun hän
ryyppää, toitotetaan torviin.) Hei pojat! Kaatakaa vielä lasillinen
siitä kanaljan säkistä, kuuletteko? (Juo.) Mistä sinä olet saanut tuon
sormuksen sormeesi?
SIHTEERI. Sen on herra parooni itse minulle lahjoittanut.
JEPPE. Sitä en muista. Anna se minulle takaisin, luultavasti lahjoitin
sen sinulle juovuspäissäni. (Katselee sitä.) Eihän tällaisia sormuksia
noin tuostaan ilmaiseksi anneta. Tahdonpa nähdä, mitä muuta te sitte
olette saaneet. Palvelijalle riittää, kun hän vaan saa ruuan ja palkan.
(Nousee.) Voin vannoa, etten muista antaneeni teille mitään erikoisia
lahjoja ja miksipä niin olisin tehnyt? Maksaahan tämä sormus
toistakymmentä riksiä. Ei niin, te vekkulit! Ei niin! Te käytätte
väärin herranne heikkouksia ja humalahetkiä. Juovuspäissäni olen valmis
antamaan vaikka ainoat housuni. Mutta kun olen selvinnyt pohmelosta,
vaadin lahjani takaisin. Muuten saisin tulisen saunan Nillani kourasta.
Mutta mitä minä lörpöttelen. Nyt johtuivat taas mieleeni entiset hullut
mietteet ja unohdinpa, kuka minä olen. Kaada minulle vielä lasillinen
kanaljan säkistä. Antakaa paukkaa, pojat! (Torvet soivat taas.) Pankaa
nyt mieleenne, miehet, mitä minä sanon, ja seuratkaa sitä tarkoin
tästälähtien. Jos minä joskus iltasilla humalapäissäni lahjoitan teille
jotakin, niin tuokaa se heti aamulla takaisin. Sillä kun palvelijat
saavat enemmän kuin he syömällä kuluttavat, pöyhistyvät he liiaksi ja
alkavat niskoitella isäntäväelleen. Paljonko sinulla on palkkaa?
SIHTEERI. Te olette aina antanut minulle 200 riksiä vuodessa.
JEPPE. Piru sulle vast'edes antakoon 200 riksiä, vaan en minä. Mitä
hiton hyötyä sinusta on 200 riksin edestä? Minun täytyy itseni tehdä
työtä kuin härkä ja puida riihtä aamusta iltaan, ja tuskin ansaitsen
-- -- Nyt tulevat taas nuo kirotut talonpojan-houreet päähäni. Anna
minulle vielä viiniä. (Hän juo taas ja torvet soivat.) Kaksisataa
riksiä! Sehän on suorastaan isännän nylkemistä. Kuulkaa, veitikat!
Tietkää, että kun olen syönyt, aion vetää teistä joka toisen miehen
hirteen tuossa pihalla. Minä näytän teille, ettei minun kanssani ole
hyvä kujeilla raha-asioissa.
KAMARIPALVELIJA. Me annamme teille takaisin kaikki, mitä olemme teidän
armoltanne saaneet.
JEPPE. Niin, niin! Teidän armonne ja teidän armonne! Pokkuroiminen ja
hännän heiluttaminen ei tähän aikaan paljon maksa. Te tahdotte
syyhyttää minun suutani noilla alituisilla "teidän armoillanne", kunnes
saatte kynityksi viimeisenkin äyrin kukkarostani, silloin kyllä
jäykistyy niskanivelenne. Kieli kyllä laulaa "teidän armonne", mutta
sydän nauraa "teidän narrinne." Teillä on toista kielessä ja toista
mielessä. Te palvelijat teette niinkuin Abner, joka tuli ja tervehti
Rolandia, sanoen: "Terve sinulle, veljeni!" ja samassa iski tikarin
hänen rintaansa. Uskokaa minua, Jeppe ei ole mikään narri.
(Kaikki lankeevat polvilleen armoa anoen.)
JEPPE. Nouskaa ylös, miehet! Kun saan syöneeksi, tahdon tutkia asiaa ja
määrätä, kuka on hirtettävä ja kuka armahdettava. Nyt tahdon pitää
lystiä.
Toinen kohtaus.