Suomen kansanvaltuuskunnan oikeusasiain osasto julkaisee tänään monen
palstan pituiset ohjeet rikosasiain oikeudenkäyntijärjestyksestä
vallankumousoikeuksissa. On koko joukko uusille tuomareille nähtävästi
hyvinkin tarpeellisia määräyksiä, neuvoja ja ohjeita. Alku on aina
vaikeaa, mutta ehkä se siinä menee, kun miehet tottuvat.
Niinkuin porvarillisiin oikeuksiin ei vallankumousoikeuteen tarvitse
haastattaa todistajia lautamiehen kautta, vaan voi jokainen itse
haastattaa todistajansa. -- Valaa ei oteta, riittää, kun todistaja
on _vakuuttanut_ puhuvansa totta. -- Liekö käytännössä jo ruvennut
tapahtumaan toisin, koska katsotaan tarpeelliseksi muistuttaa, että
päätöstä tehdessä eivät asialliset _eikä yleisö_ saa olla läsnä. --
On ehkä myöskin ollut aihetta vaatimukseen, että "oikeuden edessä on
esiinnyttävä siivosti".
Tottahan on, että meidän porvarillinen oikeudenkäyttö on ollut
hirvittävän hidasta. Nyt pannaan tuomareille uusi kurssi. -- "Jotta
oikeudenkäyttely vastaisi tarkoitustaan, täytyy sen tapahtua
_nopeasti_, mikäli mahdollista yhtä päätä loppuun asti." Enintään saa
päätöksen antaminen lykkäytyä seuraavaan päivään.
On nähtävästi ollut tuiki tarpeellista huomauttaa, että "päätös on
laadittava siten, että jos syytetty tuomitaan, käy selville, _minkä_
rikoksen asianomainen on tehnyt."
Oikeus voi takavarikoida tuomitun omaisuuden, koska voi olla tarjona
se vaara, että sakkoon tuomittu itse tai muut hävittävät hänen
omaisuutensa.
Tuomarin tulee olla "inhimillinen, mutta ei hempeämielinen."
"Kansanmiehen omantunnon ja kansan oikeuskäsityksen mukaan
punnittakoon, kuka on syyllinen ja kuka ei, ja hänen terveen järkensä
mukaan mitattakoon, mikä rangaistus kulloinkin on kohtuullinen."
Loppuhuomautuksena lausutaan, että elköön missään tapauksessa
annettako oikeudenkäytön kompastua vanhojen turhantarkkojen muotojen
ja kaavamaisuuksien tavotteluun, vaan olkoon oikeus, kuten sen nimikin
kuuluu, vallankumousoikeus, _omantunnon ja kansan väärentämättömän
oikeustajunnan tarmokas tuomioistuin_.
Mikähän nyt sitten lienee se kansanmiehen omatunto ja väärentämätön
oikeustajunta? Kai ne ovat jonkunlaisia vastakohtia herrasmiehen
omalletunnolle ja oikeustajunnalle.
Mutta kuinka tahansa: jos ei oikeudenkäytön puolueettomuus perustu
muuhun kuin siihen, ollaan ilman lain turvaa, niinkuin tietysti ollaan
jo muutenkin. Siitä ei siis ole syytä päivitellä, vaikka sitä aina vain
tulee tehneeksi.
*
Punaisen armeijan muonitus- ja vaatetushuolet yhä suurenevat. Varsinkin
vaatekappaleiden jakelutapa näyttää synnyttäneen tyytymättömyyttä. Otan
tietoni eräästä yleisesikunnan omasta kiertokirjeestä. Kaikki tahtovat
yhtä paljon vaatteen apua, mutta kun toisilla on enemmän omia vaatteita
kuin toisilla, tulevat toisen varustukset paremmiksi kuin toisen. Siitä
on syntynyt "ristiriitoja". Niiden sovittamiseksi on päätetty, että
sotilaan on hankittava vaatteensa itse siten, että hänen palkastaan
vedetään pois hänen saamansa vaatekappaleen hinta. Mitähän sanonevat
eukot kotona siitä, että heidän avustuksensa näin vähenee? On myös niin
hullusti, että niinkuin esikunta sanoo, kysymys palkastakin on vielä
ratkaisematta sentähden, että tuhannet muut kysymykset on täytynyt
ratkaista sen edellä vallankumouksen "onnistumiselle tärkeämpinä
tekijöinä."
Arveluttava pula on siis olemassa, mutta esikunta koettaa päästä
siitä sillä, että huudahtaa: "Eteenpäin siis... jatkuvaa uljuutta,
uhrautuvaisuutta ja kärsivällisyyttä" j.n.e.
"Toverillisesti Yleisesikunta. Ali Aaltonen."
*
Orjatsalo ennustaa.
Näyttelijä-kirjailija-seikkailija Aarne Orjatsalo on liittynyt
kapinallisiin. Hän esiintyy nyt köyhälistön ystävänä. Tämän päiväisessä
"Tiedonantajassa" on häneltä kirjoitus "Vailankumouksen tie", joka
ei ole mitenkään erikoinen. Siteeraanmahan kuitenkin seuraavan:
"(Porvarillisten) omat joukot varmasti kääntyvät heitä vastaan. Ja
tilinteon päivä on heidän joukossaan oleva ankarampi ja kenties
verisempi, kuin mitä se nyt on meidän rintamallamme."
*
Matala moraalimme.
Kun sota puhkesi ja täällä alotettiin valli- y.m. varustukset, ja kun
tehtaat, tosin puoliväkisin, muutettiin venäläisiksi asetehtaiksi ja
muita sotatarvetilauksia suorittamaan, kun monen monet yksityiset
rupesivat urakoitsijoina kokoamaan suuria voittoja, ja kun
liikkeiden osakkeilla sitten harjoitettiin pörssikauppaa ja kaikkein
isänmaallisimmat miehet ja naiset sulloivat ruplia taskuunsa nähtävästi
tuntematta siitä mitään isänmaallisen tai eetillisen omantuntonsa
vaivoja, tulin usein ajatelleeksi, miten matalaa moraalimme sittenkin
on. Kaikille oli kyllä selvää, että Venäjän voitto olisi meidän
tuhomme, että sen ase- ja muiden varastojen kartuttaminen oli omaan
rintaan kerran tähdättävän puukon takomista, teroittamista. Eihän
tietysti voitu harjoittaa mitään julkista agitatsiota vastarinnan
aikaansaamiseksi. Mutta olisi voinut toivoa, että tässä asiassa jos
missään olisi muodostunut maanalainen passiivisen vastarinnan rintama.
Niin ei tapahtunut, vaan päin vastoin toimittiin oman voiton toivossa
aktiivisesti venäläisen voiton hyväksi, vieläpä sittenkin, kun jääkärit
olivat niiden ammusten yletettävissä, joita täällä valmisteltiin.
Sanotaan ehkä, että oli pakko, että täytyi pelastaa maan teollisuus,
että tehtaat muuten ehkä olisivat joutuneet kokonaan venäläisten
käsiin. Saatiinhan edes jotain pelastetuksi, estetyksi venäläistä
työväkeä tänne tulemasta. Olkoon niinkin. Mutta alistumis- ja
myöntyväisyyspolitiikkaa tämä oli, ei vähimmässäkään määrin
perustuslaillista. Olisi siinä varmaan voitu saboteerata, jos olisi
tahdottu, mutta oli mukavampi pistää rahat taskuunsa. Ei ole tämäkään
historiamme kauniita lehtiä. Liikeveljeys venäläisten kanssa vei
siihen, että rahakas venäläinen kundi Helsingin myymälöissä oli
suosittu, kun suomalainen köyhempi tuskin siedetty. Omaksuttiin
venäläiset liiketavat lahjuksineen ja väärine laskuineen. Ei ne ole
vain punaiset, jotka ovat "veljeilleet".
On katkerahko kohtalon iva, että ne vallihaudat ja muut varustukset,
joita me porvarillisesta rakennusmestariurakoitsijasta ja pikkupomosta
gulashi- ja pörssikeinottelija-miljoonamieheen saakka olemme olleet
kaivamassa, nyt ovat punaisten parhaita tukipaikkoja, joista ne
meitä uhkaavat ja jotka ovat meidän valloitettavat verellämme. Ja
niin katkeran kitkerää kuin se onkin, täytyy myöntää oikeaksi, mitä
eräässä "Työmiehen" tänäisessä kirjoituksessa "Venäläiset ja me"
(joka _muuten_ tietysti on täynnä valhetta ja vääristelyjä) sanotaan:
"Suomen porvaristo antoi passiivisen kannatuksen Venäjän sortovallan
niille toimenpiteille, joilla meitä näännytettiin. Ja kylläpä he vallan
hyvässä sovussa tasasivat venäläisten sotarosvojen kanssa valtion
varustustöissä kähveltämänsä varat ja veivät kaikenlaisilla verukkeilla
monen työläisen palkat..." En tiedä, onko totta, mutta pelkään pahoin,
että on totta, mitä lehti vielä väittää: että "urakoitsijat ovat
ilmoittaneet venäläisille töiden teettäjille, että ei tarvitse maksaa
työläisille niin paljon kuin siellä ensiksi suunniteltiin."
Ja vallityömiehet poloiset, ne punaiset, jotka noita hautoja kaivoivat,
kaivoivat niitä luultavasti omiksi haudoikseen. Ehkä piankin heidän
verensä vuotaa niissä virtanaan.
*
Kätilö Manner.
Eilen, kun selostin rouva Kollontayn puhetta Kansallisteatterissa,
ei Mannerin puhe, johon se oli vastaus, vielä ollut julkaistu.
Tänään se täyttää kuusi palstaa "Tiedonantajassa". Se on oikein
jymypuhe, ohjelmapuhe, laadittu ja lausuttu samaan tyyliin kuin minkä
tahansa suuren maan pääministerin. Siinä vedetään sen hallitusmuodon
suuntaviivat, jonka kansanvaltuuskunta aikoo antaa Suomen kansalle. Kun
tämä asiakirja kai aikoinaan tulee olemaan pykäliin pantuna valmiina,
jätän puheen siltä kohdaltaan selostamatta. Maistiaisiksi kuitenkin
muutamia kohtia.
Manner on ajatellut, että uuteen valtiomuotoon tulisi kuulua
määräykset, joiden kautta määrätty luku Suomen äänioikeutettuja
kansalaisia, esim. 10,000, olisi oikeutettu tekemään kansan
eduskunnalle vaatimuksen, että siitä ja siitä asiasta on laadittava
sellainen ja sellainen laki. Ne 10,000 saisivat jättää joko valmiin
yksityiskohtaisen tai _ylimalkaisen_ ehdotuksen. Ja kansaneduskunta
olisi velvoitettu tuota 10,000 kansalaisen lainsäädäntöalotetta
käsittelemään ja siitä päätöksensä tekemään. Jos eduskunta kaikinpuolin
hyväksyisi noiden 10,000 tekemän ehdotuksen, niin asia tulisi sillä
jo päätökseen. Mutta jos muutettaisiin ehdotusta jonkun verran, niin
kansa taas yleisellä äänestyksellä voisi ratkaista, hyväksyykö se tuon
10,000:n tekemän alkuperäisen vaiko kansaneduskunnan siitä muokkaaman
ehdotuksen. "Demokraatiseen järjestykseen tulee kuulua myös sen, että
kansaneduskunnan muistakin päätöksistä, jotka eivät ole lähteneet
suoraan kansan alotteesta, voidaan vedota yleiseen kansan äänestykseen."
Kymmenentuhatta kansalaista -- tai sanokaamme kymmenen agitaattoria,
jotka saavat kokoon kukin tuhat nimeä, -- voisi siis milloin
tahansa pakottaa eduskunnan käsittelemään päähänpistojaan ja vaatia
mahdollisesti koko kansan vähäväliä niistä äänestämään. Mikä kunta
tahansa voisi saada eduskuntaan nurkkapatrioottiset alotteensa.
Semmoisia alotteita voisi kerääntyä satoja. Kansanvalta sortuisi
varmasti ennen pitkää omiin hameihinsa.
Että meillä sosialismi on ollut salaisesti pyrkimässä yksityisen
omistusoikeuden lakkauttamiseen, siitä on ollut oireita havaittavissa
Mannerin puheessa vaatimus siitä tuodaan julki.
Samoinkuin Kollontay venäläisen vallankumouksensa kehuu Manner
omansa saavutuksilla. Hän vertaa vallankumoustaan, ja kai samalla
myös itseään, sen ylintä toimihenkilöä, _kätilöön_, joka vapauttaa
synnytystuskissaan olevan yhteiskunnan ja sen kohdusta kirvoittaa
terveen, elävän ja voimakkaan uuden yhteiskunnan. Se on jo
kirvoittanutkin jotain. Se on jo "verrattain vähällä vaivalla"
kaatanut yhteiskunnan ylirakenteen ja nyt se tosiasiallisesti
hallitsee tässä maassa ja pitää hallussaan valtiovaltaa, käyttäen
sitä tarkoitusperiensä hyväksi. "Samalla se myös kaikella voimallaan
pyrkii eteenpäin ja askel askeleelta ottaa käsiinsä myös yhteiskunnan
taloudellista valtaa. Se on ottanut valvontansa alle taloudellisen
elämän eri aloja. Tehtaita pannaan jo käyntiin työväen omilla toimilla.
Työväen luottamusmiehiä pannaan niitä ohjaamaan ja teknillisesti
hoitamaan, taloudellisesti järjestämään. Samaten maatiloja jo tässä
maassa monin paikoin työväen järjestöt luottamusmiestensä ja tilojen
alustalaisten välityksellä hoitavat. Näin valtiollisen vallankumouksen
suurten saavutusten ohella _taloudellinen_ vallankumous askel
askeleelta menee eteenpäin ja sillälailla valmistaa sitä perustusta,
jolla työväen tulevaisuuden vallan tulee seistä, jotta se olisi
pysyväinen ja varma."
Pysyväinen ja varma. Ei ole milloinkaan ollut paremmin paikallaan
vertaus vuoresta, joka synnytystuskissaan puhkuen loi naurettavan
hiiren... Ei vain tahdo nauru naurulle tuntua, vaikka koettaisikin.
*
Siviilijutut saavat levätä.
Kansanvaltuuskunnan oikeusasiain osasto ei nähtävästi tahdo
jättää oikeudenhoitoa retuperälle. Se ilmoittaa kanslistinsa Tyko
Varto'n kautta, että kaikki raastuvan- ja kihlakunnan oikeuksissa
(miksei myös hoveissa ja senaatissa?) keskeneräisiksi jääneet
rikosluontoiset asiat ovat tutkittavat ja tuomittavat sen paikkakunnan
vallankumousoikeudessa, missä ne ovat tapahtuneet.
"N.s. siviiliasiain, eli juttujen, joiden pohjana ei ole rikosta,
käsittelystä ja oikeuslaitoksista tulee piakkoin julkaistavaksi
erityinen laki, joten sellaiset jutut saavat levätä siihen asti."
On hyvä, että ne saavat vielä vähän aikaa levätä, sillä olisi muuten
tainnut tulla ylivoimainen urakka vallankumousoikeuksien juristeille.
Velkahakemusjutut kai voinevat tulla piankin ratkaistuiksi, niin pian
kuin julaistaan laki yksityisen omistusoikeuden poistamisesta. Kun
ei velkoja saa omistaa mitään, ei hän myöskään voi vaatia olematonta
omaansa takaisin -- jos on porvari. Jos hän on sosialisti, hän
luultavasti sekä voi että saa.
*
Venäläisten irtaimisto.
Ilmoitetaan, että kaikki Venäjän sotalaitoksen hallussa oleva irtain
omaisuus, samaten kuin aseet, ampumavarat ja elintarpeet ovat
siirtyneet Suomen kansanvaltuuskunnalle. Ei mainita, onko siirto
tapahtunut oston kautta, vai onko kysymyksessä suurenmoinen lahjoitus,
sillä kai tuon tavaran arvo lähennellee miljaardia. Jos se on kauppa,
on se kai tavallinen velkakauppa, sillä milläs meidän punaisemme
maksaisivat, kun ei ole millä maksaa kaartilaisten palkkojakaan.
Jos se on lahja, niin se on lahja Suomen valkoiselle kansalle, joka
voitettuaan ottaa sen sotasaaliina punaisilta.
Ei sanota, kuuluvatko laivatkin irtaimistoon. Nähtävästi eivät. Eikähän
niitä toistaiseksi voitanekaan lukea irtaimistoon, ne kun ovat vahvasti
kiinni jäätyneinä Kruunuvuoren selällä. Vaan ehkä Mannerheim ne
aikanaan "irtauttaa."
*
Aito meikäläistä.
"Tiedonantaja" on saanut käsiinsä jonkun koneella kirjoitetun
kiertokirjeen, jossa m.m. kehoitetaan "kaikkia kansalaisia, niin miehiä
kuin naisiakin, panemaan tarkoin muistiin ne henkilöt, jotka punaisten
palveluksessa ovat unhottaneet, mitä heidän isänmaansa ja kunniansa
heiltä vaatii, niin että he, kun tilin päivä piakkoin lähenee, saavat
ansaitun rangaistuksen rikoksistaan."
Lehti puolestaan uhkaa sen johdosta:
"Siis kuinka herrasväkeä vain huvittaa. Punaisten rintamalinjojen
sisäpuolella lienee vielä suurin osa kapitalistiluokan palveluksessa
olevia. Punaisten pitämään muistikirjaan voisi niin ollen tulla myöskin
merkityksi melkoinen määrä intiviitejä sen suuren tilinteonpäivän
varalta."
Sanon näistä ja noista: yhtä luuta vuohen sarvi. Kosto on meidän
kansallisimpia ominaisuuksiamme kiro- ja vainovuosien ajoilta ja paljoa
aikaisemmilta ja myöhemmiltä. Voittipa kuka hyvänsä, epäilemättä tulee
loppulitviikki molemmin puolin tapahtumaan juuri tässä hengessä.
*
Diplomaattinen kirjeenvaihto.
Tämän päivän suuri uutinen on diplomaattinen kirjeenvaihto Ruotsin
pääkonsulin ja kansanvaltuuskunnan välillä. Konsuli on Venäjän armeijan
ja laivaston täkäläiselle aluekomitealle jättänyt kirjelmän, jossa
hän Suomen riippumattomuuteen ja Venäjän demobilisoimiseen vedoten
lausuu sen Saksan, Ranskan, Englannin, Hollannin, Tanskan ja Norjan
hallitusten tukeman toivomuksen, että venäläiset joukot siirrettäisiin
pois Suomesta. Se helpoittaisi suuresti sisäisen rauhan aikaansaamista
ja siten myös tämän verenvuodatuksen lopettamista, joka nyt järkyttää
mieliä koko sivistyneessä maailmassa.
Tästä kirjelmästä on venäläinen aluekomitea antanut tiedon
kansanvaltuuskunnalle, joka siihen vastaa, niinkuin näyttää,
aluekomiteankin puolesta. Vastaus on sävyyn ja tyyliin nähden
aito Manner-Sirolaa, jotka ovat sen allekirjoittaneet. Siinä
väitetään, että venäläisten täällä viipyminen ei suinkaan häiritse
eikä loukkaa tai uhkaa riippumatonta Suomea. Päinvastoin Venäjän
kansankomissaarien neuvosto on kaiken aikaa mitä selvimmin osoittanut
kannattavansa Suomen riippumattomuutta ja jalosti tukenut Suomen
kansan vapautta ja oikeutta, myöskin viime aikoina, jolloin täällä
vastavallankumoukselliset ainekset valitettavasti ovat tavantakaa
aiheettomasti hyökänneet kansallemme myötätuntoisten venäläisten
sotaväenosastojen kimppuun.
Tämän jälkeen seuraa Suomen kansan puolesta ankara vastalause Ruotsin
Ahvenanmaan valtausta vastaan sekä sitä vastaan, että Ahvenanmaalle on
laskettu maihin suomalaisia vastavallankumouksellisia. Tämä menettely
on ristiriidassa Suomen riippumattomuuden kunnioittamisen kanssa ja on
Suomen alueellisen koskemattomuuden ja kansamme itsenäisyyden loukkaus.
Pää- ja ulkoasiain ministerit Manner ja Sirola ovat terhakoita poikia,
niskakarvat pystyssä. Heidän diplomaattinen tyylinsä muistuttaa
venäläisten toverien kursailematonta kirjoitustapaa, jota vanhan koulun
tyyliniekat hioittuine ja sorvattuine sanontoineen varmaankin jäävät
suu auki ihmettelemään. Niin puhuu ainoastaan se, jolla on voimakeinot
takanaan tukemassa sanojen tehoa. Ja onkinhan heillä takanaan
vallankumouksen punainen armeija sekä Venäjällä että täällä kotona.
He voivat riippumattoman Suomen puolesta itse ratkaista, kuinka kauan
venäläisten sotavoimain täällä viipyminen vielä on välttämätön.
Johtaako tämä diplomaatinen sananvaihto siihen, että Ruotsi jättää
Ahvenanmaan, vai julistaako se sodan kansanvaltuuskunnalle? Luultavasti
se ei johda kumpaankaan, vaan jää keskustelu vastaukseksi kysymykseen.
*
Vihdoinkin.
Haapalainen vaatii, vihdoinkin, rikoksellisten, anarkististen ainesten
poistamista kaartistaan. Hän on pakotettu myöntämään, että armeijassa
on semmoisia, jotka käyttävät tilaisuutta hyväkseen yksityisten
etujensa ajamiseen ja ovat valmiit ase kädessä käymään rosvouksiin,
murhiin, ryöstöihin ja muihin konnantekoihin. Ne ovat riisuttavat
aseista, vangittavat ja rangaistavat. Kielletään myös langettamasta
kuolemantuomioita eikä saa tehdä sitä edes vankeihin nähden. Kuinkahan
monta tuollaista tekoa siis lieneekään jo tehty? Ja mitä ajatellevat
rehelliset työläiset tällaisista paljastuksista?
*
Tokoin toimia ja toiveita.
Siinä suuressa juhlakokouksessa, joka tiistaina pidettiin
Kansallisteatterissa, esiintyi puhujana myöskin O. Tokoi. Hänen
puheensa on julaistu vasta tänään. Sen aiheena on "Elintarvepula
ja vallankumous", ja on tietysti erikoisesti omansa kiinnittämään
porvarinkin mieltä, sillä jos Tokoi saa leipää, putoaa siitä kai
murunen pöydän alle meille porvari-koirillekin. Vaikka eihän tiedä.
Tokoin sanoissa, että "työväen ei tarvitse kuolla nälkään yhtään
tuntia aikaisemmin kuin herrojenkaan", on jotain kätkettyä uhkaa. Jos
tulee tiukka, porvari luultavasti saa kuolla jo päivää ennen. Ettei
meitä tulla säälimään, jos niin kireälle ottaa, siihen valmistaa Tokoi
mielipidettä omissa piireissään syytöksillään, että elintarvepula
Etelä-Suomessa on hallituksen tahallisesti järjestämä. Se ei ole
ainoastaan puhdistanut tätä osaa Suomea elintarpeista ja koonnut niitä
pohjoiseen, vaan myöskin "tietoisesti tukkinut kaikki kauppatiet, ettei
ulkoapäin olisi mitään apua saatavissa."
Hänen omat toimensa kauppateiden avaamiseksi ovat vain toiveita ja ne
toiveet ovat niin vähäiset, että hän pelkää tulevan ajan, "jolloin
työväki itse huutaa alas sen hallituksen, jonka se on asettanut,
käsittämättä niitä vaikeuksia, joissa me elämme." Amerikka on kuitenkin
jotain luvannut, se ei ainakaan tahdo, että "Suomen työväki kuolee
nälkään." Ja ystävä Venäjä on myös luvannut. Siellä harhailee "350
vaunulastia meidän jo ennen ostamaamme viljaa, ja on _koetettu_
ryhtyä toimenpiteihin näiden karkulaisten kiinni saamiseksi ja tänne
palauttamiseksi. Mutta se ei ole helposti järjestettävissä, sillä
Venäjän kulutuskeskuksissa myös kärsitään nälkää. Pietari, jonka läpi
elintarpeet ovat kuljetettavat, on itse monta kertaa, ei päiviä,
vaan jopa viikkokausia ilman leipää." Pietarissa käydessään on Tokoi
näillä asioilla nähnyt, että työläisillä ei ole ollut leivänmurua
pistää suuhun ja siitä huolimatta heitä elähyttää ja innostuttaa
vallankumouksellinen mieliala. "He uskovat vallankumouksen lopulliseen
voittoon, he kestävät kohtalonsa, _purevat kaalia ja kurkkua_. Se on
kerrassaan ihailtavaa. Siinä suhteessa meillä on heistä hyvin paljon
opittavaa."
Niin Tokoi. Venäjän vallankumous on nyt kaalin ja kurkun varassa. Mutta
kun meillä ei ole viimeisenä varana edes sitäkään.
Venäläiset lupaavat ja lupaavat. Venäjän liikeasiain komissario,
toveri Nevsky, on antanut Tokoin valtuutetulle täydet oikeudet käydä
kaikilla Venäjän rautatieasemilla _etsimässä_ tänne lähetettyjä
viljavaunuja ja antanut määräykset kaikille virkamiehille, että heidän
on avustettava hänen lähettiläitään. Punaisen kaartin ylipäällikkö on
antanut määräyksen, että Punaisen kaartin on tarvittaessa avustettava
viljalasteja perille toimitettaessa. "Venäläiset _ovat siis luvanneet_
kaikkea sitä avustusta, minkä suinkin ihmiskäsi saattaa antaa.
_Toivomme_, että jo läheisessä tulevaisuudessa seuraukset tulevat
näkyviin, mutta _mahdollista on, että meidän täytyy_ sittenkin monta
kertaa tässä vallankumoustaistelussa _nähdä suorastaan nälkää_."
Eivät nämä punaiset toiveet todella ole valoisat. Olisihan luullut
pitävän hiukan ottaa huomioon, mihin eväät riittävät, ennenkuin lähti
vallankumouksen taipaleelle. On nyt myöhäistä hiki hatussa hääriä
ympäri Venäjän valtakuntaa hakemassa syötävää, joka luultavasti jo
aikoja sitten on pistetty parempiin suihin.
*
Suuria lapsia.
Saksalaisten tänne tulosta ei kuulu mitään. On kyllä huhuja, että
Suomenlahden suun ohi on kulkenut pohjoiseen suuri saksalainen
eskaaderi ja että Danzigista on lähtenyt liikkeelle kuletuslaivoja.
Meikäläisten voiton varmuus minua hiukan huolettaa. Täällä jo jaetaan
Venäjää meidänkin hyväksemme. Kuolan niemimaa ja koko Viena meille!
Raja Nevaa myöten, jopa sen ylikin. Inkeri ja Viro! Niinkuin Googin
ennustuksessa on suunniteltu!? Näin taannoin kartan, jossa meidän
rajamme oli nauhoin ja nuppineuloin senmukaisesti merkitty. Mutta
voihan _mielikuvituksessaan_ nuolaistakin, ennenkuin tipahtaakaan.
Lapsena sain sokerin maun suuhuni, kun vain suljin silmäni ja sitä
ajattelin. Olemme monessa suhteessa suuria lapsia.
*
Uutispörssi.
Huhut tapahtumista rintamilla ovat niin ristiriitaisia, että ne lopulta
menettävät kaiken mielenkiintonsa. Kuinka monta kertaa lieneekään Pori
ja Turku valloitettu ja Tampere "pian" otettu ja liikeyhteys Pietariin
katkaistu. Varmuudella emme oikeastaan tiedä mitään muuta kuin että
rintama seisoo jotenkin ennallaan kulkien Porin pohjoispuolelta
Tampereen pohjoispuolelle, sieltä Padasjoelle, Heinolaan, Mikkelin
eteläpuolelle, Antreaan ja rajalle. Junat ainakin yhä kulkevat täältä
Tampereelle, Turkuun, Poriin ja Pietariin.
Mutta kuinka vähän luotettavia tiedot ovatkin, ei niitä ilmankaan
tule toimeen. Kerään niitä, kirjoitan kaikki kuulemani muistiin ja
harjoitan niiden kanssa vaihtokauppaa. Meillä on muutamilla tuttavilla
oikea uutispörssi, johon kokoonnumme kerta pari päivässä noteeraamaan
vapaustaistelun kurssia. Siihen kuuluu etupäässä eräässä suuressa
talossa asuvia koulumiehiä. Eräs sanomalehdenpäätoimittaja ja
valtiopäivämies on asunut talossa, poissa kotoaan, koko kapinan ajan.
Hän ei ole liikkunut sieltä muuta kuin kerta saunassa. Hänellä on veli,
hänkin valtiopäivämies, joka on kosketuksissa toisten tietotoimistojen
kanssa ja saa sieltä tietonsa. Samoista lähteistä alkuisin olevat
tiedot kohtaavat usein toisensa eri henkilöjen kantamina. Aamupäivällä
käyn tavallisesti ensi kerran tuossa paikassa. Iltapäivällä kokoontuu
uutisklubi mieslukuisampana. Silloin saapuu sinne eräs yliopettaja
lukemaan meille venäläisiä lehtiä, joiden avulla voimme seurata
varsinkin Venäjän tapahtumia. Ne ovatkin tätä nykyä suurarvoisia, kun
Saksa taas alkaa hyökätä itää kohti. Samat tiedot ovat sitten lyhyemmin
esitettyinä silkkipaperilehtisissä.
Tänään kerrottiin A. Gripenbergiltä Tukholmasta tulleen salaisen
sähkösanoman, jonka mukaan Vaasaan on saapunut suomalainen laiva
"Arcturus" tuoden 12 tykkiä, 35,000 kivääriä ja 1 milj. patruunaa ja
100 jääkäriä. Viikon päästä on odotettavissa toinen laiva, joka tuo
raskasta tykistöä.
Kevein askelin kuljin siis tänä iltana kotiin. Ehkä rintamat vähitellen
alkavat etelääntyä, kun saavat aseita.
*
Pohjalaista sisua.
Sain tänään kuulla kertomuksen pohjalaisesta sisusta. Eräs tuttavani
oli kirjoittanut kuulleensa sen eräässä saunassa Tampereella. Toinen
punainen oli siitä ihaillen puhunut toiselle punaiselle. He olivat
saaneet vangiksi joitakin pohjalaisia, joilta riisuttiin vaatteet,
ennenkuin heidät vietiin ammuttaviksi. "On ne perkeleen poikia ne
pohjalaiset; eivät olleet millänsäkään, pyysivät vain jättämään sukat
jalkaan, ettei tulisi nuha ammuttaessa. Sitten osoittivat sydämen
kohtaa: 'Siinä on pilkka, ammu siihen, jos osaat.'"
*
Sota kuin sota.
Olin tähän saakka uskonut, että jos täytyisi valita kahden pahan
välillä, kahden kansan välisen ja kansalaissodan välillä, jälkimäinen
olisi rauhanystävän kannalta tuomittava paljon ankarammin kuin
edellinen ja katsottava vieläkin valitettavammaksi. Luen sen vuoksi
melkoisella hämmästyksellä "Arbetet"-lehdestä väitteen, että
"tietoiset" työläiset, samalla kuin he ovat kironneet maailman
sotaa ja jokaista muuta sotaa eri kansain kesken, aina ovat samalla
tunnustaneet, että kuitenkin on sota, joka köyhälistön mielestä on
oikeutettu: luokkasota, köyhälistön oma sota sortajiaan vastaan, sen
sota vapautumisensa puolesta.
Onko se siis vain sodan tarkoitusperä, joka ratkaisee sen oikeutuksen?
Sota itsessään ei ole hyvä eikä paha. Mutta onhan kansojenkin sodilla
tarkoitusperänsä, joita sotaakäyvät kansat pitävät yhtä oikeuttavina
kuin luokat omiaan. Ja jos luokkasota on oikeutettu yhdelle luokalle,
niin on se kai toisellekin, porvaristollekin. Jos se oikeutus riippuu
vain tarkoitusperistä, silloin voi porvaristokin alkaa sodan, milloin
esim. pelkää hyökkäystä tai sortoa työväen puolelta. Luultavasti
tuleekin vielä taisteltavaksi monta porvariston vapautussotaa
köyhälistön vallananastussotien jälkeen. Tämä meidän sotamme on jo
semmoinen. Maailmanrauhan rakentaminenhan on muka imperialistienkin
päämääränä, vaikka heidän sotansa todellisuudessa on vain ryöstösotaa.
Samoin tämmöisten luokkaryöstösotienkin kuin tämän meidän. Kaikki
sotivat ovat susia lammasten vaatteissa.
*
Jaa, nythän on taas lauantai-ilta. On täysikuu. On kulunut vasta neljä
viikkoa, yksi taivaallinen kuukausi siitä, kuin tämä alkoi.
Montako kertaa kalpeat kasvot tuolla ylhäällä saanevat kääntyä päin ja
pois, ennenkuin on maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto. Kai monta ja
vielä monenkin monta.
*
Ruvetaanko ottamaan panttivankeja?
Tulee niin paljon tietoja murhista ja tihutöistä maaseudulla, useimmat
minulle outoja henkilöitä, etten ole tullut tehneeksi niistä enää
muistiinpanoja. Joskus taas kumotaankin tiedot. Etäämpää tietysti tulee
tietoja niukemmin, vaikka siellä kai tapahtuu vielä enemmän, rintamain
läheisyydessä. Tällä haavaa pelätään varsinkin panttivankien ottoja,
jopa pogromejakin, joita poistuvien matruusien luullaan panevan toimeen.
"Työmiehen" kirjoituksetkin tulevat yhä verisemmiksi ja kiihkoisemmiksi.
*
Hämärtää.
En huomaa, että ihmiset näissäkään vaikeissa oloissa olisivat entistä
paremmat, jalommat, eivät edes yksityisessäkään elämässään. Lieköhän
montakaan, jotka käyvät tilille itsensä kanssa. Me olemme kaikin
puolin oikeassa, he ovat kaikin puolin väärässä. Koston tunne kehittyy
siveelliseksi velvollisuudeksi. Se on olevinaan oikeuden tunnetta, se
pukeutuu ihmisten sitä itsekään aavistamatta siihen vaippaan. Jotkut
kyllä sanovat: tietysti ovat vain johtajat rangaistavat, muille on
annettava, mikäli mahdollista, armahdus. "Mikäli mahdollista" on
hyvin venyvä. Minusta tuntuu, minä suoraan sanoen jo pelkään meidän
puolestamme, sittenkuin olemme voittaneet, ettemme kykene korjaamaan
voittomme hedelmiä niinkuin pitäisi. Näissä mietteissäni ollen on
minulla ollut surullinen sunnuntai. En ole käynyt ketään tapaamassa.
Täytyisikö kuitenkin johonkin ryhtyä?
*
Mitä olisi tehtävä tämän kansan valistamiseksi.
Olisi ryhdyttävä isänmaalliseen taisteluun ja toimintaan kansan
eetillisen kasvatuksen, laillisuuden, oikeuden ja totuuden puolesta
isänmaattomuutta, laittomuutta, vääryyttä, valhetta ja siveettömyyttä
vastaan.
Sillä yhteiskuntamme kaikki vanhat perustukset tätä nykyä horjuvat.
Eivät vain ulkonaiset ja näkyvät, vaan vieläkin enemmän sisäiset,
aatteelliset, ihanteelliset, siveelliset. Suomessa ei ole koko maan
yhteistä hallitusta, ei järjestystä, ei oikeutta, ei oikeuden, hengen
eikä omaisuuden turvaa. Vallitsemassa ja hallitsemassa on mielivalta
väkivallan ja raa'an voiman turvin.
On jo kauan ollut selvillä, että tämäntapaiseen tultaisiin ja mikä
siihen oli vievä. Olkootpa ulkonaiset aineelliset syyt siihen olleet
kuinka suuret tahansa, epäkohdat, vääryydet kuinka räikeät tahansa,
sota ja sen seuraukset venäläisine tartuntoineen niin vaikuttavat kuin
ne ovat olleetkin --, pääsyyt ovat kuitenkin paljoa syvemmällä. Se oli
Suomen kansan pohjimmainen hengen pohja, joka ei kestänyt. Kun rakennus
kaatuu, ei se ole ainoastaan sen myrskyn syy, joka sitä sysäsi, vaan
itsensä perustuksen, joka oli heikko.
Suomen kansan valistuksellinen, sivistyksellinen perustus ehkä
lopultakin on jossain määrin kestävä ne sysäykset joita sen sille
rakentama vuosisatainen yhteiskunta nyt saa kokea, mutta _kun_ se
kuitenkin _saattoi_ siinä määrinkin pettää, kuin jo nyt on tapahtunut,
on itse pohjassakin ja juuri siinä vika niin suuri, että se on
uusittava ja vastaisen, ehkä jo huomisen lopullisen romahduksen vaara
mitä pikimmin torjuttava.
Tätä vaaraa ei saada torjutuksi yksinomaan millään lujalla
järjestysvallalla, ei tarmokkaimmallakaan hallituksella,
ei kansanvaltaisimmallakaan hallitusmuodolla, ei myöskään
laajaperäisimmillä yhteiskunnallisilla uudistuksilla. Uusinnan täytyy
alkaa mielistä, sydämistä, kansan omasta hengestä. Yksityisten,
ryhmien, luokkien maailmankatsomus on rakennettava uudelle tai
oikeastaan vanhalle pohjalle.
Kaikki eetilliset, oikeudelliset, valtiolliset ja yhteiskunnalliset
käsitteet ovat suuressa osassa ihmisiä tätä nykyä täysin sekaisin.
Murhat, rosvoukset, valheellisuus, vääristely, alhaisimmat intohimot,
kaikkinainen väkivalta, vallan anastus, sorto ja pakko ovat tunnustetut
oikeutetuiksi taistelukeinoiksi oman asian ajamisessa. Hirvittävintä
on, että itsessään mitä parhainten ja oikeutetuimpien pyrkimysten
perille ajamiseksi kehnoin keino näyttää olevan parhain. Oikeata,
rehellistä, totta semmoisenaan ei enää ole olemassa, ainoastaan
silloin sekin ehkä omaksutaan ja siihen vedotaan, kun se hyödyttää; se
kielletään ja hyljätään, kun sen luullaan vahingoittavan. Sodan moraali
on jo kauan ennen sotaa ollut kansamme moraali.
Tämä siveellinen sekaannus on suurin siinä osassa kansaamme, joka
lähti kumouksen ja kaappauksen tielle, mutta ei ole mitään takeita
siitä, että sama oppi ei ole saava, ja on jo saanutkin, tunnustajiaan
toisessakin osassa kansaamme. Nykyisestä punaisesta sorrosta kärsiviä
uhkaa siitä vapautuneina vaara ruveta mittaamaan samalla mitalla,
millä heille mitattiin. Sisäinen sota-aikainen turmelus ei rajoita
kansan siveellistä selkärankaa jäytävää työtään ainoastaan toiselle
puolelle rintamaa, vaan pyrkii leviämään ruttona kaikkialle, ja on jo
levinnytkin.
On noustava, kun tästä vähänkin selvitään, nopeaan, tarmokkaaseen
työhön ja taisteluun ikuisten eetillisten, oikeudellisten,
aatteellisten, yhteiskunnallisten ja valtiollisten, sanalla sanoen
vanhojen tunnustettujen inhimillisten ja kansallis-isänmaallisten
ihanteiden puolesta, joista Suomi tähänkin saakka on elänyt. On
noustava juuri silloin, kun ne kielletään ja niitä uhataan -- ja kun
vielä on aika.
On ryhdyttävä niiden levittämiseksi sisäiseen lähetystyöhön niinkuin
mustimmassa pakanamaassa, jossa niistä ei mitään tiedetä eikä niiden
mukaan eletä. Kansastamme on puristettava pois valhe, se on uudelleen
impregnoitava totuudella. On alotettava aakkosista, sillä suuri osa
meidän kansastamme on ne unhottanut, jos se koskaan vielä lienee niitä
tuntenutkaan.
Epäilen sitä. Epäilen sitä nykyhetken kauheat harhat silmiemme edessä.
Sillä tietämättömyyttä, harhaantumista tämä kaikki pohjaltaan on.
Mikä pimeyden pohjola tämä muka valon ja vapauden kotimaa onkaan!
Eihän osa Suomen kansasta ole selvillä edes siitäkään, että se
on oma erikoinen kansa, jonka on saatava elää elämäänsä vieraan
siihen sekautumatta, että sillä on isänmaa, jota ei ole jätettävä
vihollisen valtaan. Eihän sillä ole aavistustakaan lakipohjaisen
yhteiskuntajärjestyksen ensimäisistä ehdoista, ei eduskunnallisesta
toiminnasta, todellisesta kansanvallasta, henkilön ja omistusoikeuden
loukkaamattomuudesta, se ei tunnusta mitään muuta kuin luokkaedun
ja luokkamoraalin, tuskinpa enää sitäkään, sillä pian kai hajoaa
sosialistiemme oma luokkakansakin pieniksi hetkellisiä riistanajojaan
harjoittaviksi villiheimoiksi, käyden samaa kehitystä kohti kuin sen
emämaassa Venäjällä.
Ja tämän kansan pitäisi kyetä _luomaan_ itselleen ja jälkeentulevilleen
uutta Suomea, vapaata itsenäistä valtiota, ja siihen upi-uutta
yhteiskuntaa?
Kansaamme on opetettava, neuvottava, totutettava, kädestä pitäen
talutettava pois siltä harhapolulta, jolle se on joutunut, takaisin
omaan kotiinsa. Kai vitsaakin tarvitaan, ja vitsankäyttäjät yhdessä
vitsausten kanssa kyllä tulevat tekemään tehtävänsä, ja tehkööt _ne_
sen. Mutta opetus, neuvonta, kasvatus, valistustyö seuratkoon kuritusta.
Kansamme eetillisessä, opillisessa, käytöllisessä kasvatuksessa on
täytynyt tapahtua hirveitä laiminlyöntejä, koska se on voinut kasvaa
siinä määrin väärään, kuin nyt toteamme tapahtuneen. Tämä laiminlyönti
on korjattava. Työ ei ole kädenkäänteessä suoritettu, mutta alku
on tehtävä. Kaikkien, jotka siihen tuntevat vähänkin kykyä ja
kutsumusta, on pantava itselleen velvollisuus, asevelvollisuus sisäisen
turmeluksemme vihollista vastaan. Ei riitä enää tähänastinen toiminta,
ei kirkko, koulu ja muu virallinen ja puolivirallinen valistustyö. On
ryhdyttävä aivan erikoiseen, ylimääräiseen valistustyöhön, vanhain
alkeellisimpien totuuksien ja ihanteiden selvittämiseksi ja uudelleen
juurruttamiseksi kansamme sieluun, kaikkein pimeimpien kolkkien
valaisemiseksi. On alotettava mitä sitkein, määrätietoinen, uupumaton,
keskeytymätön toiminta siveelliseksi, tiedolliseksi, opilliseksi,
valtiolliseksi, yhteiskunnalliseksi valistamiseksi. Sen työn tulee
olla yhtäällä positiivisesti rakentavaa totuuden työtä, toisaalla
alasrepivää valheen valloitusten hävittämistä.
Tähän tehtävään on koottava kansamme parhaat henkiset kyvyt, sen
korkein äly, sen toimintatarmoisin voima.
Olen ajatellut, että näitä voimia kokoamaan ja keskittämään olisi
perustettava seura, järjestö, miksi häntä nimittänemmekin, joka heti
kohta, kun tarpeelliset varat ovat koossa, ryhtyisi tehtäväänsä.
Tehtäväthän ovat moninaiset ja yhtä moninaiset niiden toteuttamiskeinot
puhutun ja kirjoitetun sanan avulla. Käytettävinä olevat voimat ja
varat kai tulisivat määräämään, kumpaanko olisi kulloinkin turvattava.
Toistaiseksi luulisimme olevan helpomman saada kirjallisia voimia.
Meillä on paljon kynämiehiä, joille nykyiset tapahtumat varmaankin
ovat antaneet voimakkaan sisäisen sysäyksen valistukselliseen
agitatsiotyöhön yllä esitetyssä tarkoituksessa. Ne olisivat saatavat ja
varmaan saadaankin liikkeelle: tietomiehet ja tiedemiehet, professorit,
tohtorit, lehtorit, maisterit, opettajat, kirjailijat, runoilijat,
sanalla sanoen kaikki aatteen miehet, ihanteiden miehet, papit ja
maallikot.
Muissa sivistysmaissa suorittavat suurimmatkin ja parhaimmat kyvyt ja
kynät tällaista aatteellista kansanvalistustyötä sekä sanomalehdistössä
että muussa kirjallisuudessa, varsinaisen toimintansa ohella. Meillä
sitä ei ole tehty siinä määrin kuin olisi ollut suotava. Nyt on
sellaisen toiminnan aika tullut. Nyt on aika astua korkeuksista
laaksoihin, aikakauskirjoista ja yläluokan julkaisuista aina
sanomalehtien alikertoihin. Ei saa jättää ammattisanomalehtimiesten
ja puolueitten palveluksessa toimivien kynämiesten yksinomaiseen
varaan edes sellaistakaan heille tavallaan kuuluvaa työtä kuin on
jokapäiväinen taistelu sosialistis-anarkistista valheen rintamaa
vastaan. Sillä nyt ei ole kysymys vartiopalveluksesta, vaan
hyökkäyksestä, läpimurtamisesta, eikä saa olla herraa maalla enemmän
kuin merelläkään.
Ei olisi aluksi lähdettävä liikehtimään laajemmalti kuin mihin
voimia ja varoja riittää. Olen ajatellut, että repivä ja rakentava
työ olisi aluksi suoritettava sanoma- ja lentolehdistön avulla.
Kirjoitukset olisivat laadittavat siihen sävyyn ja suuntaan, että niitä
voitaisiin tarjota sanomalehdille, etupäässä maaseutulehdille eri
osissa maata, päivä-, viikko-, kuvalehtiin, kaikkiin, halpahintaisiin
aikakauskirjoihin, mihin niitä vain saataisiin sijoitetuksi. Olen
varma siitä, että ainakin porvarilliset lehdet puolueisiin katsomatta
mielellään julkaisevat tällaista lukemista, kun sen hankkiminen heille
ei mitään maksa, ja vaikkapa, vähän maksaisikin. Jolleivät lehtien omat
palstat riittäisi, voitaisiin niitä seuran avustuksella laajentaa.
Voitaisiin lehtien mukana myös tarjota julaistavaksi pitempiäkin
kirjoituksia erikoisina liitteinä ja sunnuntainumeroina, jotka voisivat
olla sisällöltään samat eri lukija-alueilla. Maaseudulla luetaan
muutakin kuin sosialistista kirjallisuutta, kun sitä on saatavana.
Maaseutulehdet tunkevat sosialististenkin lukijain luo, niiden
avulla pääsisivät maan parhaat kirjailijat aatteineen yhtämittaiseen
kosketukseen heidän kanssaan, vaikkeivät lukijat aluksi kuuluisikaan
heidän varsinaiseen lukijakuntaansa.
Olisi siis kysymyksessä oikeastaan saada aikaan toimisto, toimitus
kansaa valistavien sanomalehtikirjoitusten hankkimiseksi. Tuo toimitus
ei tarvitseisi olla kovinkaan monimiehinen. Siinä pitäisi kuitenkin
olla edustettuna vissit välttämättömät alat: uskonto, etiikka,
yhteiskunta- ja valtio-oppi, kaunokirjallisuus, runous -- eri alain
edustajat pitäisivät huolta omaan alaansa kuuluvain kirjoitusten
hankkimisesta. Erikoisen tärkeänä tehtävänä olisi _päivän tapahtumien
käsittely_ niiden aatteiden valossa, joiden ajamista tämä toiminta
tarkoittaa. Kuta aktualisempi teksti, sitä vaikuttavampi saarna -- ja
sitä tekstimateriaalia tarjoutuu varmaan tulvimalla. Kiireellinen tarve
vaatisi, että suunnaton valheiden, intohimojen, vääristelyjen, vihan ja
harhaoppien likalättö suoranaisella polemisella ja agitatorisellakin
tavalla edes jossain määrin saataisiin ajetuksi pois ja kansanhenki
puhdistetuksi ja desinfisoiduksi.
Vastatkoot eetillisen kansan kasvatuksen, yhteiskunnan tukemisen,
laillisuuspohjan uudelleen rakentamisen, siveellisen suursiivouksen
ystävät: onko aika tähän toimintaan ryhtyä?
_Jos_ on -- sanon: _kun_ on -- niin tällaista toimintaa, tällaista
valistustyötä varten tarvitaan ennen kaikkea varoja ja paljon
varoja. Pelkkä innostus ja hetkellinen avustushalu pian lakkaa, jos
toimihenkilöt ja kirjoittajat eivät saa vaivoistaan täyttä korvausta.
Kun varoja on, saadaan työvoimiakin, ensin niitä, jotka esikuntana
johtavat sotaretkeä, ja sitten niitä, jotka sotaa käyvät.
Olisi vedottava niihin, jotka voivat uhrata, jotka voivat hankkia nämä
varat. Uskon, että varakkaat kansalaiset kaikista puolueista kilvan
rientäisivät tätä työtä tukemaan. Koemerkintä osoittaisi, voidaanko
ollenkaan lähteä suunnitellulle retkelle sitä valhetta, pimitystä,
yllytystä ja anarkiaa vastaan, joka ei ole voitettu sillä, että
laillinen järjestys on asevoimin palautettu. Hirviöllä, joka pitää tätä
maata puristuksessaan, on sata päätä ja tuhat kouraa.
Kun varat on saatu kokoon, kutsuttaisiin varain antajat muodostamaan
sitä elintä, seuraa, yhtiötä, joka ne hoitaa ja käyttää ja antaa
tarpeelliset toimintaohjeet.
Maanantaina 25 p:nä helmikuuta.
Tämän päivän tietosato:
Mannerheimilta on tähän saakka puuttunut aseita, mutta nyt hän on niitä
saanut. Se on ollut syynä siihen, että rynnistys on viipynyt. Samassa
on myös ollut joitakin punaisten pesiä, m.m. Varkaus, jotka on täytynyt
puhdistaa. Varkaus vallattiin vasta viime perjantaina. Punaiset
olivat tehneet itselleen siellä suojuksia jäästä ja rautapellistä. --
Pohjanmaalla ovat heränneet antaneet oman erikoisen julistuksensa.
Sota on saanut heidän keskuudessaan melkein uskonsodan luonteen.
-- Ruokavaroja on nyt saatu rintaman taa, mutta rahasta on puute.
Tehtaat antavat shekkejä. -- Juna, joka kuukausi sitten vei täältä
eräät senaattorit, oli vähällä joutua tuhon omaksi. Tietämättä sen
tulosta olivat valkoiset miinoittaneet radan, sillä odotettiin punaista
junaa, eikä voitu enää saada annetuksi tietoa. Joku jääkäri lähti sitä
vastaan, mutta ei ehtinyt poistamaan miinaa. Pysäyttääkseen junan hän
ampui veturia. Juna pysähtyikin, mutta veturi, tenderi ja yksi vaunu
ehtivät kuitenkin räjähtää. Senaattorien vaunu säilyi. -- Punaiset ovat
Otavan koululla silponeet uhreiltaan nenät ja puhkaisseet silmät. --
Eräs opettajatar Anna Hyvärinen Karttulassa on pitänyt puheen erään
kaatuneen valkoisen haudalla ja tullut salaa ammutuksi matkalla sieltä.
-- Joku 70-vuotias asemapäällikkö Viipurin puolessa on ripustettu
puuhun ja siihen ammuttu; ruumiissa useita kuulia.
*
Rovasti Kössi Ahmala.
Kun työläiselle vuodesta vuoteen joka päivä heidän lehdissään ja
kirjasissa ja kokouksissa on uskoteltu, että niin pian kuin me vain
otamme tämän maan asiat hoitoomme ja tartumme itse peräsimeen, niin
maailma kyllä muuttuu, koittaa vapautuksen päivä, saapuu onnen aika,
on tuhatvuotinen valtakunta ovella, niin eihän ole oikeastaan ihme,
että he lopulta ovat ottaneet uskoakseen. Ja kun omat miehet nyt ovat
olleet ohjaksissa jo kuukauden päivät, niin tuumii yksinkertainen
työmies: nyt kai se luvattu maa jo alkanee häämöittää -- minullekin.
Ja hän kuvittelee sen maan rieskan ja hunajan itselleen vuotavaksi
siten, että hänen omat osansa edes jossain määrin ehoutuvat
porvarillisesta entisestään sillä tavoin, että hänen tarvitsee tehdä
hiukan vähemmän työtä ja että hän saa hiukan enemmän palkkaa. Muulla
tavoin toteutuvaksi, muita päämääriä tavoittelevaksi hän ei ole osannut
uutta aikaa ajatella. Tasa-arvoisuudet ja sen semmoiset aatteelliset
päämäärät -- niistä hän välittää vähemmän, jos ollenkaan.
Ja niinpä nyt -- kertoo "Tiedonantaja" -- tulvii sekä valtion että
kunnan virastojen pöydille lukuisia kirjelmiä, joissa "vedoten
työväestön valta-asemaan, anotaan palkka- y.m. sopimusten parantamista.
Semmoisia palkankorotuspyyntöjä on kansanvaltuuskunnalle tullut m.m.
useilta eri paperiteollisuustyöaloilta."
Mutta kun valtuuskunta, ei voi maksaa edes kaartinsa palkkoja, ei
sillä tietysti ole varoja korottaa siviilityömiesten palkkoja. Se ei
voi sitä ajatellakaan. Nykyinen kiireellinen tilanne estää hallitusta
ottamasta edes käsittelynkään alaiseksi niin mitättömiä asioita kuin
työväen palkkakysymyksiä. Se levittää käsiään, kohauttaa olkapäitään
-- sanoo kai: tjah! sanoo: tjeh! -- on kohtelias, valittaa, myöntää
kyllä, ikävä kyllä, että palkat ovat aivan mitättömät, ne tietysti
vaatisivat korjausta j.n.e. -- mutta koettakaahan, hyvät ystävät ja
kylänmiehet, nyt toistaiseksi työskennellä -- entisen palkkaperustan
mukaan. Ja jottei siinä sen enempää mukistaisi, tai toverillisesti
turistaisi, niin lopetetaan keskustelu melkoisen töykeästi niinkuin
paras porvaripomo entisinä pahoina aikoina: "On aivan mieletöntä, että
_tällaisena_ aikana, jolloin ratkaistaan suuria yhteiskunnallisia
kysymyksiä, te sekoitatte niihin myös palkkakysymykset. Hyvästi,
toverit, näkemiin siksi, kunnes tilanne on edes jossain määrin
selventynyt!" Tämmöinen on henki ja osaksi sanaiset sanatkin eräässä
Kansanvaltuuskunnan Työasiain Osaston kiertokirjeessä "kaikille
paperiteollisuus- ja puuhiomotyöläisille".
Ennen aikaan isäntä usein vei jäykkäniskaisen renkinsä tai
torpparinsa papin pakeille saamaan nuhteita ja neuvoja ja ojennusta.
Sosialisti-isännällämme ei ole mieliä pehmittävää pappia varanaan,
mutta hänellä on herrashenkinen aatteen mies, akitaattori,
sanomalehtimies, joka pannaan sepittämään sovittava ja selittävä
yleväaatteinen artikkeli hallituksen äänenkannattajaan, antamaan
palkankorotuksen sijasta puoluemoraalia, leivän sijasta sanoja. Hän
vaatii "uhrautuvaisuutta ja itsekieltäymistä". "Tuossa tuokiossa,
jo ennen alkaneen taistelun ratkaisemistakaan ei sovi odottaa
kovin kouraantuntuvaa aineellista hyvyyttä ja mahdottomia olojen
parannuksia. 'Keltaisen linnan' valtauksen luulevat pintapuolisesti
ajattelevat ainekset saattaneen jo runsauden sarven ylitse vuotamaan...
Aineellisella elämällä on omat järkkymättömät lakinsa, joita mikään
taikurikäsi ei saata mielivaltaisesti muutella. Vasta pitkien
ajanjaksojen perästä voi aineellisen hyvinvoinnin edellytykset
päästä siunausta tuottamaan. Siihen mennessä voidaan lohduttautua
niillä _aatteellisilla saavutuksilla_, joita vallankumous on niin
huomattavasti tuottanut ja yhä tuottaa... Siitä syystä on meidän joka
paikassa teroitettava mieliin: uhrautuvaisuutta ja itsekieltäytymystä,
sanankuul... (ei, hän sanoo:) toverit!"
Tämä sosialistinen valtion palkkapaimen puhuu tovereille juuri
niinkuin paras porvarirovasti sanankuulijoilleen ja saa luultavasti,
toivottavasti, evankeliumistaan hyvän elatuksensakin. Hänen nimensä on
Kössi Ahmala.
*
Panen vain ohimennen merkille, että Aarne Orjatsalo taas vilahtaa
esiin. Hän on kirjoittanut "Tiedonantajaan" kirjoituksen "Ihanteensa
pettävä nuoriso" -- pettävä siihen nähden, ettei se ole liittynyt
vallankumoukseen. Aarne arvostelee sangen ylimalkaisesti ja
tylsäkärkisesti nuorison tähänastista opetusta. Hän on parempi
näyttelijä kuin sosialipolitikko ja moralisti. Se hänestä tähän
otteeseen.
*
Saksa auttaa meitä varmasti.
Se on tämän päivän suuri uutinen. Sen Venäjälle panemien rauhanehtojen
4:s kohta kuuluu:
"Venäjän on solmittava pikainen rauha Ukrainan tasavallan kanssa.
Ukraina ja Suomi ovat mitä pikimmin puhdistettavat venäläisestä
sotaväestä ja punakaartista."
*
Valtiosääntö.
Kansanvaltuuskunnan ehdotus Suomen valtiosäännöksi, josta äsken
otin maistiaisia Mannerin puheen mukaan, on nyt ilmestynyt pykäliin
pantuna. Niitä on kaikkiaan 83. Tavallaan se on sympaatinen tekele,
sillä se on mitä peittelemättömin luokkaperustuslaki, jossa ei edes
koetetakaan tehdä oikeutta muille kansanluokille kuin työväenluokalle.
Se on köyhälistön rehellinen vallananastus- ja itsevaltiuslaki,
sen täydellisen ylivallan kaappaus, pantuna pykäliin sen tilanteen
ainaiseksi pysyttämiseksi, joka tällä haavaa on olemassa.
Se on siinä naivisuudessaan voittamaton, vastustamaton. Se tuotti
minulle jo ensi-lukemisessani vilpitöntä huvia ja hauskuutta, jonka
uudistamistakaan en henno kieltää itseltäni selostamalla sen parhaita
paikkoja. Tulen luultavasti usein lueskelemaan sitä virkistyksekseni.
Monen muun tavallisen, jokapäiväisen vapauden (sanan-, kokoontumis-,
uskonnon-) ohella, joita vapauksia tapaa kaikissa paremmissa
uudenaikaisemmissa perustuslaeissa, on tähän perustuslakiin otettu
nimenomainen säännös myöskin _lakkovapaudesta_. Se on laajennettu
niin suureksi, että lakkoa vastaan on mahdoton ryhtyä minkäänlaisiin
ehkäisytoimenpiteisiin, muodostuipa se melkein millaiseksi tahansa,
sillä julkisen vallan ase- ja järjestysvoiman ei ole sallittu millään
tavoin sekaantua työriitaisuuksiin. Työväelle on perustuslaissa
myönnetty oikeus (sanoisinpa melkein: annettu kehoitus) kehoittaa
(toisin sanoen: kiihoittaa) työstä luopumiseen; sen täytyy saada
asettaa lakkovahteja, sillä on oikeus yllyttää vieromaan (s.o.
boikottaamaan) lakonalaista liikettä ja sen isännistöä, avustajia ja
tavaroitakin. Valtion täytyy siis, pukeutuipa tämä vapaus millaisiin
muotoihin tahansa, seisoa ristissä käsin.
Kansaneduskunnasta -- joka kansan edustajana käyttää sen korkeinta
valtaa, asettaa m.m. ylemmät virkamiehet ja tuomarit ja ratkaisee
melkein kaikki asiat sekä pienet että suuret -- tulee pysyvä virasto
à 200 virkamiestä. Se kokoontuu vuosittain sekä lain määräämänä että
määräämättömänä aikana, milloin vain enemmistö sen tarpeellisena pitää,
ja lopettaa tai on lopettamatta istuntonsa oman päätöksensä mukaan.
Se voi kyllä hajoittaakin itsensä, jos niinkuin tulisi sille päälle.
Sen kaikki valiokunnat voivat ja joidenkuiden tuleekin työskennellä
valtiopäiväin väliajoillakin. Se on oikea ammattipolitikkojen eläke- ja
kasvatuslaitos.
Äänestys on julkinen, kun pöytäkirjaan on merkittävä, mitä ehdotusta
mikin äänestäjä kannattaa. Tämä tietysti sitä varten, että edustajiin
nähden voitaisiin harjoittaa puoluepakotusta ja riistää heiltä
mahdollisuus pienimpäänkin itsenäisen mielipiteen ilmaisuun.
Eduskunta valvoo ylintä hallintoa, jota hoitaa sen valitsema Suomen
Kansanvaltuuskunta erään valiokuntansa, n.s. valvojavaliokunnan kautta,
jonka jäsenten tulee olla läsnä kansanvaltuuskunnan istunnoissa. Niissä
istunnoissa on valvojavaliokunnan jäsenellä oikeustehdä muistutus, jos
kansan valtuuskunta tekee päätöksen, joka valvojain mielestä poikkeaa
siitä, mitä kansaneduskunta asiassa _todennäköisesti päättäisi_. Se
voi siis sanoa senaatilleen milloin tahansa: top! ja jos senaatti ei
tottele, vaan pitää oman päänsä, panee se eduskunnan sanomaan: top
tykkänään!
"Kansaneduskunnan on varjeltava ja vahvistettava Suomen vapautta,
koskemattomuutta ja puolueettomuutta ja hankittava niille takuita." Jos
niin hullusti kävisi, että Suomea uhkaisi sodan vaara taikka muuten
vieraan vallan tunkeutuminen Suomen alueelle, "_koettakoon_ eduskunta
saada sellaisen onnettomuuden vältetyksi, ja jos se sittenkin tapahtuu,
mahdollisimman pian palautetuksi Suomen koskemattomuuden". Millä
keinoin tämä "koettamisen" epäonnistumisen jälkeinen koskemattomuuden
palauttaminen tapahtuu, siitä pikkuasiasta ei ole säädöstä
valtiosäännössä, mutta näyttää siltä, ettei se missään tapauksessa
tule tapahtumaan aseiden avulla, koska valtiosäännössä ei ole
viittaustakaan sotalaitoksen järjestämisestä. Että kuitenkin on aikomus
Suomen vapauden varjelemiseksi ja vahvistamiseksi ryhtyä joihinkin
toimenpiteihin, käy selville siitä, että yllä mainituissa tapauksissa
eduskunta voi rajoittaa kansalaisten oikeuksia ja vapauksia kieltämällä
heitä oleskelemasta maassa ja sieltä pois matkustamasta, lakkauttamalla
paino- ja kokoontumis- jopa lakkovapaudenkin, johon kaikkeen kuitenkin
vaaditaan eduskunnan suostumus.
Mitäs hauskaa minä sitten vielä löytäisin tästä asiakirjasta? Se on
kyllä sitä tulvillaan, joka pykälä, ja pula onkin oikeastaan, mitä
siitä poimisin. Joo, pykälä 43! Vaikkei ulkonaista vihollista vastaan
nähtävästi olekaan tarvis mitenkään valmistautua, niin teroitetaan
valtiomuodossa sitä enemmän sen välttämättömyyttä sisäistä vihollista
vastaan. Tämä valtiosääntö voidaan siinä olevan säännöksen mukaan (§
28) muuttaa, selittää tai kumota uudella, kansaneduskunnan säätämällä
perustuslailla, jos kansa yleisessä äänestyksessä sen vahvistaa. Mutta
siitä huolimatta, että sellainen laillinen tie on olemassa... -- se,
mitä nyt siteeraan, ei ole näyte mistään "Työmiehen" artikkelista, vaan
on löydettävänä valtiomuodosta, jonka 43 § kuuluu sanasta sanaan näin:
"Jos niin _uskomatonta tapahtuisi_, että itse kansaneduskunta
_julkenisi_ syrjäyttää koko tämän valtiosäännön tahi ilmeisesti
tahallaan rikkoa tässä perustuslaissa olevia määräyksiä saadakseen
aikaan harvainvaltaisen järjestyksen maassa, niin kansa _nouskoon_
ja _linjoittakoon_ sen eduskunnan sekä pitäköön huolen, että kolmen
kuukauden sisällä toimitetaan valtiosäännön mukaiset kansanedustajain
vaalit. Näissä vaaleissa valitut kansanedustajat kokoontukoot
valtiopäiville yhden kuukauden sisällä ja ensi tehtäväkseen antakoot
kansalle kukin allekirjoittamansa juhlallisen vakuutuksen, jossa
sanotaan: 'Ellen kansanäänestyksessä hyväksytyn valtiosäännön mukaista
kansanvaltaa uskollisesti edusta, olen kansan tuomion ansaitseva'."
Turmelisin valtiosääntöehdotuksen loppuvaikutusta, jos tätä
selostustani jatkaisin. Ehkä saa siihen vielä julkisuudessakin palata.
Se tulee näet otettavaksi kansanäänestyksen alaiseksi. Odotan riemulla
sitä päivää. Se tulee pian, jos kansanvaltuuskunta pitää puheensa,
"mahdollisimman pian, jo tänä keväänä, koko maassa."
*
Kaikki hyvin.
Yhteytemme valkoisen Suomen kanssa on tähän saakka ollut melkein
olematon. Ainoastaan silloin tällöin on sieltä päässyt joitain tietoja
tänne päin. Tänään kuitenkin kerrotaan senaattori Arajärveltä Vaasasta
tulleen pikalähetin pankinjohtaja Vikstenille. Sen mukaan on t. k.
18 p:nä tullut Vaasaan 44,000 kivääriä, 80 kuularuiskua ja 30 milj.
patruunaa. Ei pidä ryhtyä minkäänlaisiin sovitteluihin. Mannerheim
alkaa voida ruveta liikehtimään. -- Berliinissä ovat asiat hyvin
hoidetut. Sieltä on siis varmasti apu odotettavissa.
Näistä kai punaisetkin jotain tietävät. Eräs henkilö oli ollut jollain
asialla senaatissa Haapalaisen luona. Sirola oli syössyt sisään tukka
pystyssä ja huudahtanut Haapalaiselle:
"Jos tietäisit, mitä minä tiedän, leikkaisit kurkkusi."
*
Inhimillisiäkin tunteita.
Annan taas vastapuolen purkaa tunteitaan, kun ne tunteet ovat
inhimillisiä. Semmoisia on kummallakin puolella rintaman, kaikilla
maailman rintamilla. Eikä niihin voi kuitenkaan mitään rakentaa. Sääli
ja ymmärtämys ovat vain hetkellisiä tunnelmaperhoja, jotka ilmojen,
ylä- ja alailmojen, raa'at intohimo-tuulet pyyhkäisevät olemattomiin.
Hänkin, joka sairaalassa tunnelmoi näin, voi huomenna jossain
kokouksessa kiihoittaa kimein äänin, hurjin liikkein, kiihkein elein
jatkettavaan taisteluun ja verenvuodatukseen aatteensa ja asiansa,
"ihmiskunnan tulevan onnen" puolesta. Mutta saakoon hänen parempi
minänsä sentään sananvuoron.
_Aatteen uhrit_.
Siinä he nukkuvat, nuoret, lapselliset kasvot, ja vanhat, aatteen
ja työn uurtamat keski-ikäisten miesten piirteet valkoisilla
patjoilla.
Minulla on yövuoro haavoittuneiden sairaalassa.
Punaisen paperin ympäröimänä sähkölamppu valaisee himmeästi
sairaalan salia.
Ensi vuoteella lepää tuon tuostakin hieman valittaen
vaaleakiharainen suomalainen. Hänen suuria sinisiä silmiään
peittävät tummenneet silmäluomet. Hän on ollut ensimäisenä
ryntäämässä, hän on vaikeasti haavoittunut ja vaikean taistelun,
vilustumisen, valvomisen ja syömättömyyden aiheuttama väsymys on
nostanut kuumeen punan hänen nuorille, kauniille poskilleen.
Hänen vieressään makaa tyynenä keski-ikäinen työmies. Suomalainen
sitkeys ja pelottomuus kuvastuu hänen vakavissa, vaaleissa
kasvoissaan. Hänen käsivartensa on pahoin ruhjottu, vaan hän ei
koskaan valita. Hänellä on vaimo ja lapset, mutta köyhälistön
onni on ollut hänelle heitä vielä rakkaampi ja hän on hetkeä
miettimättä pannut henkensä alttiiksi yhteisen kansansa edun
vuoksi.
Minä seison kauan hänen vuoteensa ääressä ja ihailen
suurenmoisinta puolta kansani luonteessa, tyyneyttä,
rehellisyyttä ja kestävyyttä.
Hänen vieressään lepää ihan lapsellinen poika. Muistan, miten hän
nauraen sanoi päivällä: "Äitimuori kielsi minua menemästä Savon
rintamalle, vaan minä karkasin."
Herttainen, aurinkoinen hymy valaisi hänen tätä sanoessaan noita
pyöreän pehmeitä poikamaisia piirteitä.
Tuon lapsen rinnalla nukkuu iloinen hymy huulilla reipas
keski-ikäinen mies. Hän on salin ilopilleri ja politikoitsija.
Sauvansa varassa hän kulkee kaiket päivät viereisissä huoneissa
synnyttäen hauskoilla sanasutkauksillaan kaikkien kasvoilla
leveän hymyn.
Minun täytyy hymyillä, kun katselen hänen hauskoja kasvojaan,
hänen nukkuessaan siinä rauhallisena.
Salin toisessa päässä voihkii kaunis kalpea, tumma nuorukainen.
Hänellä on hirveä haavakuume, hän hourailee. Vähän välistä hän
mutisee: "ruutia on, kaikki on kunnossa, ampukaa noita vietävän
valkokaartilaisia!"
Hän on kolme viikkoa ollut yhtämittaa rintamalla. Hänen
käsivartensa on ihan mäsäksi ammuttu. Se täytyy leikata poikki.
Hoitajat seisovat ääneti hänen vuoteensa ääressä. He eivät voi
hänen tuskiaan lieventää. Kyyneleet nousevat kuumina silmiini.
Tuo nuorukainen on minusta kuin pyhä. Hän on uhrannut itsensä
elämän hymyillessä kauniimpana hänen verevillä nuorilla
poskillaan. Nyt on hän kalpea ja laiha, mutta minusta hän on
entistä kauniimpi. Kärsimykset ovat jalostuttaneet hänen kasvonsa.
Yhä edelleen kuljen vuoteen äärestä vuoteen ääreen. Näen samat
tyynet, kärsivät kasvot, samat nuoret, tuskien uurtamat piirteet.
Toiset hikoilevat poltoissaan, sähkövalossa näkyy kimmeltäviä
hikipisaroita heidän otsallaan. Ne ovat kuin aatteen välkkyviä
jalokivikoristeita heidän ylevillä kasvoillaan. He ovat taistelun
kruunaamia ylimyksiä, nuo ihmiskunnan tulevaisuuden onnen
puolesta uhrautuneet työmiehet.
Toisessa salissa nukkuvat suomalaisen köyhälistön avuksi
rientäneet lättiläiset.
Peitteiden alta näkyvät pitkät komeat vartalot, valkoista patjaa
vastaan välkkyy heidän tuuhea, tumma tukkansa.
Tuossa lepää haavoittunut nuorukainen, jonka kasvot ovat
kauniit kuin kreikkalaisen jumalan kuvapatsaan. Tuossa on
pyöreäpiirteinen veikeä kuularuiskunhoitaja, tuossa solakka
tarkk'ampuja ihanine huulineen. Tuossa on välkkyvän ruskea
kiharatukka, tuossa pieni, laihahko ukrainalainen, panssarijunan
hoitaja, jonka mustat kulmakarvat ovat tuskaisina yhteen
puristetut. Hänellä on haava päässä ja se vaivaa häntä kovin.
Hän hymyilee väsyneesti päivisin tummien viiksiensä alta. Hän on
kuin suuri haaveksiva lapsi, itämaalaisine mustine silmineen,
raskaine pitkine silmäripsineen.
Minä muistan persialaisia kuunvalaisemia hiekka-aavikkoja,
loppumattomine taivaanrantoineen, kuulen kumeata barbaarista
soittoa ja salaperäistä aavikon tuulen huminaa. Minä kuvittelen
rajattomia asioita, kun katselen häntä valkoisten haavasiteitten
ympäröidessä hänen norsunluun väristä otsaansa ja kalpeita
poskiaan.
Siinä on ihmeisiin uskova itämaa, satuihin luottava lapsi,
mielikuvitus ja usko, marttyyrisuus ja itämaalaisen fakiirin
kuolemaa pelkäämättömyyttä! Venäjä on jo itämaata, arvaamattomien
tapahtumien ja mahdollisuuksien maa, suurenmoinen kiihkossaan,
peloittava vaihtelumahdollisuuksissaan, kiehtova, houkutteleva,
puistattava kuin öinen aavikko jalopeuroineen, tukahuttavine,
hiekkapilviä nostattavine etelätuulineen, ihmeitten yrttien ja
huumaavien kukkien maa, mustimman taantumuksen ja äärimmäisimmän
vallankumouksen kehto! Oi, sinä Venäjä, jota Länsimaa ei koskaan
täysin tajua, sillä Länsimaa on järjen. Venäjä on tunnekuohujen
tyyssija.
Venäjällä versoo epäluotettavin hyötypolitiikka, vehkeily ja
itsekkyys, Venäjällä ovat kuolleet historian suurenmoisimmat
urhot, jaloimmat ihmisystävät ja loistavimmat älyniekat!
Tätä kaikkea aattelen katsellessani ukrainalaisen, aromaanlapsen,
tummia säännöllisiä kasvoja. -- -- --
Hänen kasvonsa ovat tuskan hiessä: Minä pyyhin niitä. Se liike
näkyy rauhoittavan häntä ja hän sulkee silmänsä.
Katselen hänen sulkeutuneita silmiään. Minä tiedän, että hänestä
on tuleva täydellinen rampa. Liikkumishermo on pilaantunut.
Hän on tullut vieraalta maalta, vieraalle maalle, sen maan
vapautta puolustamaan. Hänen kansallisuuttaan ovat vuosisatoja
venäläiset taantumukselliset yrittäneet hävittää pois maailmasta
asettaen sen viimeisessäkin maailmansodassa Riian rintamalle
tahallaan kuolemaan ilman ampumatarpeita, ilman muonaa. -- -- --
Kuljen pitkän tyhjän salin läpi eteisen poikki yksityiseen
huoneeseen.
Nuori kaksikymmentäkolme vuotta vasta täyttänyt lättiläinen viruu
siinä tautivuoteella.
Hänen säärihermonsa on poikki ammuttu. Näen hänen korkean otsansa
kastanjanruskeine suortuvineen. Hänen nenänsä on voimakkaan
kaareva, suu ilmaisee miehekkyyttä ja mielenlujuutta. Päivällä,
kun tuskat joskus lauhtuvat, muistan hänen rohkean hymynsä
ruskeitten, sirojen viiksien alta, kun hän sanoo: "Ei mitään
hätää."
Hän ei voi tuskiltaan nukkua öisin. Nytkin hän valvoo. Kumarrun
hänen ylitsensä ja kysyn venäjäksi:
"Särkeekö jalkaa paljon."
"Hieman", hän vastaa huoaten.
"Koettakaa nukkua!"
"En voi."
Hieron hänen kipeää jalkaansa.
Hänen rinnastaan nousee helpoituksen huokaus.
Minä sivelen viileällä kädelläni viihdyttäen hänen kuumaa
otsaansa. Hän sulkee silmänsä.
"Pitää nukkua", sanon minä hyväillen kuin pienelle lapselle.
"En voi." -- -- --
Uneksin sanoin kuvaamattomia kauniita unelmia tuon jalopiirteisen
lättiläisen vapaustaistelijan vuoteen ääressä. Venäjän ihanimpia
ilmiöitä näen ruhjoutuneena ja miten monta tuhatta ja miljoonaa
on tuota ihanaa kansaa sorrettu ja tapettu vuosina 1905--1918!
Lättiläisten verilöylyt ovat maailman kuuluisat julmuudessaan.
Oi, sinä elämän kuningatar, sinun sydämettömyytesi on ollut
rajaton. Miksi sinä haaskaat ihmiskunnan hyvettä ja autat eloon
vain rumuutta ja alhaisuutta?
Haavoittunut lättiläinen nukkuu kuin hyvä lapsi.
Minä irroitan käteni hänen kädestään ja hiivin hiljaa pois.
Eteisen penkille istahdan ja itken, itken ääneti ja ahdistavasti.
Kauhea on ihmiselämä!
Ei mitään kaunista, ei mitään uutta synny ilman hirveitä tuskia
ja verenvuodatusta.
Istun kauan kasvot käsien varassa.
Välskäri tulee tohveleineen suuresta salista eteiseen.
"Mitä mietitte?"
"En mitään", sanon minä ja tukahutan tunnelmani.
Se on minulle liian kaunis, etten voi sitä jokaiselle kertoa.
Kotkassa 14.2.1918.
_Elvira Villman-Eloranta_.
*
Tervehdys valkoisesta Suomesta.
Sain ohimennen muutamiksi hetkiksi käsiini pari valkoisen Suomen
sanomalehteä ("Iikka" ja "Savotar"), jotka jollain tavalla olivat
kulkeutuneet tänne ja kiertävät nyt kädestä käteen, kuluen matkallaan
hauraiksi kuin taula. Niitä silmäillessä avautuu yhtäkkiä aivan
toinen, kaukainen, ammoin eletty maailma. Jokainen rivi, olipa
sitten pääkirjoitus, uutinen tai ilmoitus, tarjoo aivan erikoista
viehätystä. Herää kuin unesta. Siellä on senaatti, jonka toimia
selosteitaan. Siellä on vanha järjestys, siellä ollaan ja eletään
jokseenkin niinkuin täällä ennen. Ei aina ymmärrä kaikkea. Samuli
Sario puolustaa jostain syystä Mannerheimia ja kehoittaa tyytymään ja
ymmärtämään. On siis ollut jotain kahnausta -- kuinkas muuten, sillä
ollaanhan Suomessa, joskin valkoisessa. Kiireessä ehdin painaa mieleeni
joitakin uutisia. Mannerheim käskee ottamaan aseet pois kaikilta
yksityisiltä. Siellä on tietysti sielläkin punainen vaara, pelko heidän
nousustaan selän takana. Useissa kunnissa on kova elintarvepula,
sillä ulkoa ei ole saatu mitään. Pyydetään luovuttamaan viljaa ja
muita elintarpeita. -- Edv. Björkenheim on elintarvepäällikkönä. --
Pakollista asevelvollisuutta pannaan parhaallaan toimeen. Ei ole
siis vapaaehtoista tietä saatu tarpeeksi miehiä. -- Ovat siellä
kapinallisille keksineet nimen "punaryssät". -- Vaasassa on ollut
suuret juhlalliset Oulussa kaatuneiden vaasalaisten hautajaiset, joissa
Mannerheim on ollut mukana. Renvall on laskenut senaatin puolesta
seppeleen ja Sola laulanut. -- Enempää en saanut tietää, lehti oli
luovutettava toiselle.
*