ja Ranskan lähetystöt ovat katsoneet pitävänsä poistua Pietarista
Suomen kautta. Jos täällä olisi vallinnut säännölliset olot, olisivat
lähetystöt luultavasti jääneet tänne sen sijaan, että nyt siirtyvät
Ruotsiin, tänne Suomen tasavallan puolueettomalle alueelle täältä
käsin seuratakseen tapahtumain kehitystä Venäjällä. Olisimme siis
voineet heille suojaa antamalla tehdä näille suurvalloille huomattavan
palveluksen, josta meillä varmaankin olisi ollut suurta hyötyä; ainakin
olisimme saaneet viljaa. Jos saksalaiset tulevat tänne, emme ole enää
puolueeton maa eivätkä lähetystöt voi jäädä tänne, ja me joudumme
monenlaisiin selkkauksiin. Siinäkin yksi monesta muusta punaisten
aiheuttamasta onnettomuudesta.
*
Meidän eteläinen rintamamme on nyt lopullisesti hajalla, sittenkun
valkokaartilaiset ensin olivat hajaantuneet Porvoon tienoilla ja nyt
toinen osasto antautunut Kirkkonummella ja tuotu tänne, jossa ovat
vankeina jollakin koululla. Ruotsin konsuli on ollut välittämässä ja
saanut aikaan, ettei vankeja ole surmattu -- ainakaan vielä.
*
Joku kauppias on käynyt erän meikäläisen johtomiehen luona puhumassa
sovinnosta, mutta ei ole voinut esittää mitään ehtoja eikä hänellä
myöskään ole ollut mitään valtuuksia. Häntä neuvottiin kääntymään
Mannerheimin puoleen.
*
Ei ole päässyt.
Manner, Tokoi, Sirola ja Haapalainen ovat kuulemma olleet Pietarissa
rauhan solmiamisen johdosta. Tokoi on pyytänyt Suomen puolesta saada
ottaa osaa rauhanneuvotteluun Brest-Litovskissa, mutta ei ole häntä
päästetty sinne. Meidän asioitamme siellä päin valvovat jo toiset
miehet.
*
Kuinka ryssät Ilmajoelta riisuttiin aseista.
Ilmajoelta kerrotaan hupainen juttu venäläisten aseista riisumisesta.
Ilmajokisilla ei ollut kuin joitakin kymmeniä kiväärejä. Miehet
varustautuivat seipäillä ja piirittivät hämärissä kasarmin.
Kiväärimiehet olivat eturivissä, seiväsmiehet taampana. Joku Anttilan
poika meni vaatimaan antautumista. Venäläiset pyysivät tunnin
miettimisaikaa. Sillaikaa odotti poika ja nukahti. Tämä erinomainen
rauhallisuus vakuutti venäläisiä siitä, että niin tyynen miehen takana
täytyy olla suuri sotavoima, ja he ilmoittivat antautuvansa. Poika
huusi kiväärimiehet sisään, ja niin alettiin venäläisiä riisua aseista,
jotka kannettiin ulkona oleville seiväsmiehille.
*
Ruotsalaisten oikea käsi ja vasen.
Ruotsalaisia oikeistososialisteja on saapunut Suomeen jonkinlaisissa
rauhanvälittämistarkoituksissa. Heitä on haastateltu Tampereella. He
ovat ilmoittaneet olevansa vallankumousta vastaan. Varsinkaan he eivät
voi hyväksyä sellaista verenvuodatusta kuin täällä nyt tapahtuu. Siksi
he pyrkivät saamaan aikaan "demokraatista rauhaa (?)" -- Suomen työväen
ja porvariston välillä. Ruotsin pääministeri on taipuvainen ryhtymään
rauhan välittäjäksi. Ruotsalaiset ovat antaneet meikäläisten toverien
tietää, ettei Ruotsissa ole odotettavissa mitään valtavampia työväen
liikehtimisiä.
Kai on tämän lähetystön tulon vaikutusta, että kansanvaltuuskuntakin on
ryhtynyt pesemään puhtaaksi käsiään viattomasti vuotaneesta verestä. Se
julkaisee pitkän kirjoituksen "Julmuuksia vastaan". Se on vaikeroiva
ja avuton. Valtuuskunta, s.o. varsinainen vallankumoushallitus, jonka
vastuulla kaikki tapahtuu, myöntää viimeinkin peittelemättä, että
se oikeastaan ei kykene mihinkään punakaartia vastaan. Sillä ei ole
mitään pakkokeinoja käytettävänään. Se uhkaa erota, ellei kaarti
osoita pystyvänsä ylläpitämään kunnollista toverikuria. Kirjoituksessa
tunnustetaan, mikä jo kyllä muutenkin on tiedetty, että vankeja on
surmattu yksityisenkin kostonhimon tyydyttämiseksi tai luovutettu
epämääräisten tutkijakuntain käsiin. Johtajat eivät siis enää saa
sammumaan sytyttämäänsä paloa ja turhaa on ruotsalaistenkaan tulla enää
vesiruiskuineen. Jos sieltä olisi tullut kuularuiskuja, alkaisi meillä
kai jo pian olla rauha. Mutta sen sijaan ovat ruotsalaiset asestettuina
astuneet maihin Ahvenanmaalla ja _sitä_ rauhoittaakseen ottaneet
haltuunsa valkoistenkin, venäläisiltä valtaamat, kuularuiskut.
*
Setelisota.
Suomen Pankki täällä julistaa juhlallisesti, että se ei koskaan
tule lunastamaan niitä pankinjohtaja Arajärven nimellä varustettuja
maksulippuja, joita jotkut "Vaasassa asustavat yksityiset herrasmiehet"
ovat ryhtyneet julkaisemaan. Semmoiset "setelit" ovat kokonaan
arvottomia ja yleisöllä on syytä olla niiden suhteen varuillaan, sillä
niiden vastaanottajat eivät tule niillä mitään tekemään.
Presiis samaa on kai Suomen Pankki siellä julistanut. Suomen Pankki
täällä -- Suomen Pankki siellä -- minä herra -- sinä herra -- mikä on
oikea seteli -- mikä väärä? -- mikä on totuus? kysyi Pilatuskin ja pesi
kätensä.
Tämä tragedia on _myöskin_ komediaa.
*
Olevinaan oikein sukkelaa.
Otsakkeella "Suomen herrat tutkimassa turkkilaisia haaremeja" julkaisee
"Tiedonantaja" jonka toimittaja myöhemmin tehtyjen tutkimusten
mukaan oli vanha kyynikko Eetu Salin, N. Vjekin uutisen, että Suomen
lähetit "tohtorit" Mikkola ja Kalima ovat saapuneet Konstantinopoliin
ilmoittamaan Turkin hallitukselle, että Suomi on tullut itsenäiseksi
valtioksi.
*
Helsingin kaupungin rakennusmailla ei vallankumouksellinen siviili
kuri näytä olevan sen lujempi kuin sotilaskuri punakaartissa. Oman
virallisen tiedonannon mukaan ei työhön saavuta aikanaan heti kellon
soitua, siellä laiskotellaan, poistutaan ilman asiaa, kuljetetaan pois
työkaluja, harjoitetaan kaikenlaista ilkivaltaa -- josta kaikesta nyt
mitä jyrkimmin kielletään. "Kuitenkin on kahvilla käynti sallittua
ehdolla, että se _ilman turhia viivyttelyjä toimitetaan_."
Työaika viikossa on 46 tuntia, joten siis on ollut olemassa ainoastaan
7 tunnin ja 20 minuutin työpäivä ja tähänastisten laiskottelujen kanssa
arviolta 6 tunnin -- joka kylläkin näkyy siitä siivosta, missä kadut ja
torit ovat.
Lauantaina 2 p:nä maaliskuuta.
Toteutui pikemminkin kuin olisi odottanut oletukseni sairaanhoitajatar
Elviira Willman-Elorannasta. Äsken hän istui ja itki säälin kyyneleitä
haavoittuneiden vuoteiden ääressä, nyt hän hautuumaalla kiroo, rienaa
ja kiihoittaa jatkuvaan taisteluun ja uuteen verenvuodatukseen:
Saavumme hautuumaalle. Tekopyhä lukkari laulaa ruikuttaa jonkun
virallisen, kiusottavan tyhmän virren. Nuori teeskentelevä pappi puhua
papattaa laulavalla äänellä ihmiselämän kirjavuudesta ja Jumalan
laupeudesta.
Minua suututtaa.
Nousen haudan partaan takaiselle penkereelle ja sanon joukolle:
"Sankarien haudoilla ei kelpaa itku eikä voihkina, vaan uhka ja
lupaus lopettaa se työ, jonka sankarit ovat aloittaneet. Me emme
turvaudu rukoilemaan. Sitä olemme jo tuhansia vuosia tehneet. Nälällä
ja sorrolla on Jumala meitä siitä palkinnut. Nyt puhukoot teot, nyt
laulakoot tuliputket. Nyt kirjoitetaan maailman raamattu uudella
kielellä, järjen ja tekojen kielellä.
"Ruikuttavan virren sijasta laulakaamme 'Kansainvälinen työväenmarssi'."
Ja joukon rinnasta nousee sata-ääninen laulu:
Työn orjat, sorron yöstä nouskaa!
Maan ääriin kuuluu kutsumus.
Viimeiset laulun säveleet aaltoilevat yli rinteitten. Työläisjoukon
silmät kirkastuvat, läheiset henkilöt hymyilevät rohkaistuina.
Itkulla ei sua muistettane.
Saattue rientää kotia uuteen taisteluun, sillä nyt on teon ja toimen
aika.
Hän on tyypillinen punaisten hysteerikko. Eikä näitä henkensä ja
tunteittensa tasapainon menettäneitä kostottaria ole vain yksi, eikä
niitä ole vain punaisella puolella.
*
Pakko-otto alkaa.
Se hermostunut mieliala, joka kuvastuu yllä olevassakin, näyttää yhä
enemmän voittavan alaa. Heidän sanomalehtiensä kirjoitusten sävy
on yhä kiihkeämpi, kaikki vanhat vihapuheet vallankumouksen muka
välttämättömyydestä toistetaan joka numerossa, milteipä joka palstalla,
ja uutta keksitään. Luultavasti on rintaman kiristys pohjoisessa
alkanut tuntua ja ilmaisekse tälläkin tavoin. Sen murtamiseksi
ehdotetaan ja yritetään jos jonkinlaisia keinoja. Muuan kirjoittaja
valittaa, ettei rintaman takana ole oikeita tietoja täältäpäin.
Siellä muka uskotaan, että tällä puolella on vain julmia huligaani- ja
rosvojoukkoja, jonka vuoksi sinne olisi saatava selvitetyksi,
että täällä on kysymys vain järjestyneen ja luokkatietoisen
työväen toiminnasta. Olisi myös saatava selvitetyksi, kuinka _hyvä
järjestys_ vallitsee niissä seuduin, jotka ovat vallankumouksellisten
joukkojen hallussa. Samassa kirjoituksessa kehoitetaan jouduttamaan
"kauhistuttavan veljesverivirran tukkeamista ja rauhallisiin oloihin
palaamista" -- siten, että "yhä tehokkaammin annetaan kannatusta
kansanvaltuuskunnalle ja sen pyrkimyksille."
Paras todistus aseman kiristymisestä on, että Punaisen Kaartin
esikunta heittää houkuttelunsa ja innostuttelunsa ja _käskee_ tänään
kaupungin työmailla työskentelevät miehet, 18-50 ikävuoteen saakka,
Punaisen Kaartin riveihin, siis pakko-otolla sotapalvelukseen. Kun ei
kai vapaaehtoisia ole ilmaantunut tarpeeksi, täytyy siis turvautua
pakolliseen asevelvollisuuteen, josta Vaasan senaattia ei ole kyllin
ankarasti voitu tuomita.
Ei ole sitä periaatetta, jota sosialismi meillä ei olisi pettänyt, ei
sitä sen ihannetta, jota se ei olisi tallannut jalkoihinsa.
*
Kokous senaatintorilla.
Tänään oli suuri herätys- ja rohkaisukokous senaatintorilla, jossa
puhuivat Sirola, Haapalainen ja Tokoi. Teki mieleni kurkistaa
leijonaluolaan ja nuuskia sen ilmaa. Tulen sieltä juuri. Luulin, että
tungoksen vuoksi saisin kääntyä takaisin Stockmanin kulmasta tai
että minut muuten käännytettäisiin. Mutta pääsin aivan puhujalavain
juurelle. Väkeä oli vain pienet ryhmät, vaikka on sunnuntai ja
liikkeellä paljon muutakin väkeä kuin heidän omaansa.
Ei ollut havaittavissa mitään erikoista innostusta. Nämä tämmöiset
torikappaleet ovat nähtävästi jo vanhoja. Esiintyjät eivät saaneet
syntymään mitään tunnelmaa, ei niitä jyriseviä hyvä- ja alashuutoja,
joita ennen. Haapalainen koettaa saada seurakuntaa milloin
hurraamaan, milloin nauramaan, mutta ei saavuta vastakaikua. Heikot
suosionosoitukset tulevat kuin tilattuina. Hän kehuu vallankumousta
niinkuin mustilainen markkinoilla koniaan, lautaselle lyöden,
karkuutellen sitä sinne tänne, kelloja helistellen ja koreita ohjia
kohotellen. On voittoja, on saavutuksia, on innostusta, on rahaa ja
ruokaa, on aseita, ampumavaroja, onpa myrkkykaasujakin. Hänen ryhtinsä
on hyvä, mutta sanain sisältö onttoa, niinkuin tavallisesti vanhoilla
viinamiehillä. Minusta tuntuu kuin esiintyisi hän viimeisiä kertojaan,
pitäisi lähtösaarnaa.
Sirola oli jo puhunut, kun tulin, mutta ei hänenkään puheensa kuulu
olleen enemmästä kotoisin.
Siirryin kuulemaan Tokoita. Hän oli kasvoiltaan entistä punaisempi,
teki samalla rasittuneen, hermostuneen ja pinnistetyn vaikutuksen.
Eikähän tuo ihme olisikaan; väsyy sitä vähemmästäkin. Hän puhuu
kuitenkin aina hyvin ja asiallisesti, vaikka valehtelisikin. Hän lyö
reilusti asiakirjat ja setelit pöytään, eikä niitä heti voi väittää
vääriksi. Hänellä oli nytkin kerrottavana suuria asioita, niin
suuria, että päätä huimasi. Hän vakuutti, että nyt on lopullisesti
saatu Venäjältä Suomen itsenäisyyden tunnustus ja paljon muutakin.
Kuukaudessa on Suomen työväki saanut aikaan sen, mitä sen porvaristo
ei ole kyennyt aikaansaamaan tuhannessa vuodessa. Maalisk. 1 p:nä
on Pietarissa allekirjoitettu sopimus Suomen ja Venäjän välien
selvityksestä molempien sosialististen tasavaltain välillä. Venäjän
puolesta luovutettiin siinä Suomelle heti kaikki Venäjän valtion ja
venäläisten valtiolaitosten Suomessa omistama tai hallinnossaan pitämä
_kiinteä omaisuus_, kuten maatilat ynnä muut maa- ja vesialueet,
rakennukset, tehtaat, lennätinlaitos, linnoitukset, majakat y.m.
sekä Venäjän hallituksen sodan aikana ja sitä ennenkin täällä
pakkoluovuttama valtion, kuntain ja yksityisten omaisuus.
Lisäksi luovutti Venäjä Suomelle, tosin vain ehdollisesti, _arvokkaan
satama-alueen Jäämeren rannalla_ ja sinne Suomen tähänastiselta rajalta
ulottuvan _laajan maa-alueen_, joka on suurempi kuin Uudenmaan lääni.
Satama siellä on läpi vuoden jäistä vapaa ja rantavesissä erittäin hyvä
kalastuspaikka. Kun sinne rakennetaan rautatie, tarjoutuu sen kautta
koko Pohjolalle uusia tulolähteitä.
Samalla saatiin Suomen aluksille vapaa pääsyoikeus kaikkiin
venäläisiin satamiin ja kanaviin, mikä on askel kaupan ja merenkulun
internatsionalisoimiseen.
Ei vielä ratkaistu kysymystä siitä, tuleeko osa Vienan ja Aunuksen
Karjalaa liitettäväksi Suomeen. Tämäkin kysymys oli jo vireillä, mutta
lykättiin erityisen alakomitean valmistettavaksi.
Tämän on Suomi nyt muka saanut, mutta mitä se on antanut vastikkeeksi,
niinkuin sen varmaan on täytynyt tehdä, sitä ei Tokoi ilmaissut.
Komealta se sittenkin kuului ja ehkä se kaikki vielä saadaankin,
vaikkei _tämä_ kauppa pitäisikään. Molemmat, sekä meidän bolshevikit
että Venäjän, vaihtavat ja myövät tavaraa, joka ei ole heidän omaansa.
*
Eräs nimenmuutto "Tiedonantajassa": "Nimeni ei ole enää mikään
'Sandström', vaan Vilho Henrik Jalonsoi."
*
Suomi luovutettu Venäjälle.
En ole näissä muistiinpanoissani tähän saakka vielä käyttänyt
Kansanvaltuuskunnasta nimitystä Kansankavalluskunta, jota, ja
ainoastaan sitä, käytetään "Vapaissa Sanoissa" ja muissa lehtisissä.
Kapina maan laillista hallitusta vastaan ei aina ole maansa
kavaltamista. Eikä vieraan vallan apuun turvautuminenkaan sitä ole.
Mutta jos joku osa kansasta luovuttaa maansa vieraan valtaan niin
kuin kansanvaltuuskunta nyt on tehnyt, on se sen herjausnimensä
täysin ansainnut. Ja se on nyt tapahtunut siinä asiakirjassa,
jota kansankavalluskunta kutsuu "Sopimukseksi Venäjän ja Suomen
sosialististen tasavaltain välillä."
Eilisessä torikokouksessa selosteli Tokoi tätä sopimusta siinä mielessä
kuin siinä olisi Suomen vapauden ja itsenäisyyden tuleva lopullinen
turva. Tosiasiallisesti se olisi kummankin niiden hauta, jos sopimus
jäisi pysyväksi. Mutta vaikkei jäisikään, on maankavallus tapahtunut
tosiasia, tämän kapinan lopullinen tulos.
Mitä Suomi tämän kauppakirjan mukaan saa?
Venäjän Federatiivisen Neuvostotasavallan Kansankomissarien Neuvosto
luovuttaa -- korvausta vastaan, siis myömällä hinnasta, joka
vastedes määrätään, -- Suomen Sosialistiselle Työväentasavallan
Kansanvaltuuskunnalle, näiden, vapaitten Tasavaltain ystävyyden ja
veljeyden lujittamiseksi, kaiken Venäjän Tasavallan tai Venäjän
valtiolaitosten omistaman tai hallinnossaan pitämän entisen Suomen
Suuriruhtinaanmaan alueella sijaitsevan kiinteän omaisuuden, kuten
maan, vesialueet, kaupungeissa olevat tontit, rakennukset, tehtaat,
kuin myös lennätinlaitokset, rautatiet, linnoitukset, majakat, loistot
ja reimarit.
Suomen Työväentasavalta saa _ostaa_ ja _suostuu_ ostamaan muutakin
Venäjän Neuvostotasavallalle kuuluvaa ja entisessä Suomen
Suuriruhtinaanmaassa sijaitsevaa omaisuutta, ja nauttii Suomen
Sosialistinen Työväentasavalta tällöin etuosto-oikeutta, _mikäli se ei
loukkaa_ Venäjän Federatiivisen Neuvostotasavallan _etuja_.
Se ei kuitenkaan ole Suomi semmoisenaan, Suomen kansa
kokonaisuudessaan, joka saa kaiken tämän. Siitä erotetaan päältä pois
kaikki se, minkä Suomen ja Venäjän asiain selvittely-komitea suvaitsee
määrätä, ja annetaan se työväen järjestöille. Suomen työväki saa siis
itselleen, jos tahtoo, ja tietystikin se tahtoo, esim. Viaporin, kaikki
Helsingin venäläiset kasarmit ja tontit.
Vielä saa Suomi kaikki Suomen valtiolle, kunnille tai yksityisille
kuuluvat Venäjän hallituksen ennen sotaa tai sodan aikana rekviroimat
laivat niiden _nykyisessä_ kunnossa. Samoilla perusteilla luovutetaan
kaikki muukin rekviroitu omaisuus mikäli sitä sopimusta päätettäessä
_on_ entisen Suomen Suuriruhtinaanmaan alueella.
Nämä saa Suomi ilman korvausta. Ryssä ei, kumma kyllä, pyydä mitään
maksua niistä laivoista, jotka se jo on turmellut käyttökelvottomiksi,
eikä se anna takaisin niitä, jotka se jo on täältä ehtinyt korjata
omaan taiteensa tai vielä korjaa, ennenkuin sopimus tulee lopullisesti
allekirjoitetuksi.
Edelleen saa Suomi kauppa-aluksilleen kaikiksi ajoiksi vapaan ja
esteettömän pääsyn kaikkiin Venäjän meri-, järvi- ja jokisatamiin,
ankkuripaikkoihin ja kanaviin sekä mainituille aluksille vapaan ja
esteettömän tavaran lastaus- ja purkamisoikeuden sekä luotsilaitoksen
käytön.
Sitten Suomi saa sataman Jäämeren rannalla. Neuvostotasavalta luovuttaa
näet Suomen Työväentasavallan täydelliseksi omaisuudeksi näin
määritellyn alueen (jos paikallinen väestö vapaasti kysyttynä ilmoittaa
siihen suostuvansa): Venäjän ja Suomen välinen valtakunnanraja kulkee
tästedes Korvatunturista nykyisellä Venäjän ja Suomen välisellä
rajalla linjassa Petsamonjoen lähteelle, sieltä Petsamonjoen itäistä
vedenjakajaa kiertäen Muotkavuonon ja Kalastajaniemen yli suorassa
linjassa Jäämeren rannalle Sopuskan luona.
Ja lopuksi saa Suomi niiden maiden ja tavarain ja aineellisten etujen
lisäksi, joiden saaminen on meille ollut rohkeana tulevaisuuden
unelmana, vielä jotakin, josta emme ole rohjenneet koskaan edes
unelmoidakaan:
1) Suomalaista alkuperää oleville Venäjän kansalaisille Venäjällä
taataan samanlaiset oikeudet kuin muillakin sen maan kansalaisilla on;
2) Suomen kansalaiset Venäjällä nauttivat samoja yksityisoikeuksia,
kansalaisvapauksia ja _kunnallisia_ oikeuksia kuin sen maan omilla
kansalaisilla on; ja 3) niille Suomen kansalaisille Venäjällä, jotka
kuuluvat työväenluokkaan tai talonpoikaisväestöön, joka ei käytä
vierasta työvoimaa, myönnetään kaikki Venäjän kansalaisille kuuluvat
_valtiolliset_ oikeudet.
Suomalainen Venäjällä oleskeleva työmies voi siis ottaa osaa esim.
presidentin vaaliin ei ainoastaan omassa tasavallassaan, vaan myöskin
tulevassa Venäjän tasavallassa.
Kaiken tämän nyt Suomi saa.
Ja mitä se kaikesta tästä saa maksaa?
Näiden "vapaitten tasavaltain ystävyyden ja veljeyden lujittamiseksi"
Suomen tulee ensiksikin, korvaukseksi saamistaan irtaimistoista ja
kiinteimistöistä, rautateistä, majakoista, loistoista ja reimareista
antaa pois kaikki Suomen valtion tai Suomen valtiolaitosten omistama
tai hallinnossaan pitämä Venäjän Neuvostotasavallan alueella sijaitseva
kiinteä omaisuus, kuten maan, vesialueet, kaupungeissa olevat tontit,
rakennukset, tehtaat, kuin myös _rautatiet_, majakat, loistot ja
reimarit -- siis Valkeasaaren--Pietarin ratakin, joka tähän saakka on
ollut Suomen valtionrautateiden kannattavin osa.
Suomen tasavalta ei saa omakseen niitä sen alueella olevia Venäjän
kiinteimistöjä, jotka ovat tälle välttämättömät diplomaattisen,
konsuli- ja kauppaedustuksen rakennuksia ja henkilökuntaa, kuin myös
sivistys- ja valistus- sekä parantolalaitoksia varten. Kuinka paljon
taloja ja maa-aloja se kaikkiin näihin tarkoituksiinsa tarvitsee, sen
se määrää itse ja voi siis toisella kädellä pidättää melkein kaikki
kiinteimistöt, mitkä se toisella kädellään luovuttaa. Se voi vaatia
vaikka koko Viaporin vastaiseksi merikylpyparantolan paikaksi.
Suomen tasavalta saa lennätinlaitoksen, mutta sen täytyy samalla
luovuttaa Venäjän käytettäväksi Suomen alueella oleva sähkölennätin,
posti ja maantiet. Vielä jää Venäjälle viideksikymmeneksi vuodeksi
eksterritorialioikeudella kolme Suomen kautta kulkevaa ja Pietariin,
Tukholmaan, Newcastleen ja Fredericsiin yhdistävää lennätinjohtoa sekä
yksi yhtämittainen ja suora johto Pietari--Vartoniemi--Aleksandrovsk
(Muurmannilla), joka johto kulkee Viipurin, Kuopion, Kemin ja
Rovaniemen kautta, sekä pidätetään Venäjälle ne oikeudet, mitkä Venäjän
valtiolla nyt on tanskalaisen yhtiön kanssa tekemänsä sopimuksen
perusteella Uudestakaupungista Ruotsiin Ahvenanmaan saariston kautta
kulkevaan kolmeen kaapeliin. Nämä johdot pitää Venäjä hallussaan
niinkuin ennenkin eikä Suomella ole niiden alueilla mitään sanomista.
Ne alueet tulevat olemaan osa Venäjää Suomen sisällä.
Suomi saa kaistaleen Jäämeren rannikkoa _jos_ alkuasukkaat, venäläiset
ja lappalaiset, siihen suostuvat. Mutta sen täytyy samalla luovuttaa
Venäjälle "täydelliseksi omaisuudeksi" osa Suomen omaa aluetta,
Suomenlahden rannalla sijaitseva Inon linnakkeen alue ja vakuuttaa
välttämätön kauttakulkuyhteys mainittuun linnakkeeseen.
Venäjän toisella kädellä antaessa ja heti toisella ottaessa ei Suomelle
siis jää juuri mitään muuta aineellista omaisuutta kuin ehkä joitakin
pilalle pidettyjä laivoja ja likaisia kasarmeja pääkaupungissa ja
siellä täällä maaseudulla.
Jonka lisäksi sille sisäisestä riippumattomuudestaan ja ulkonaisesta
itsenäisyydestään ei jää niin mitään. Sillä siinä 13:nnessa pykälässä,
jonka mukaan suomalaiset saavat täydet yhteiskunnalliset ja
valtiolliset oikeudet Venäjällä, joita emme ole koskaan tavoitelleet
ja joilla emme mitään tee, myönnetään venäläisille Suomessa vastaavat
oikeudet. Tuon pykälän 3:s kohta kuuluu:
_Suomen Sosialistinen Työväentasavalta sitoutuu puolestaan myöntämään
mahdollisimman helpoilla ehdoilla täydet valtiolliset oikeudet Venäjän
Federatiivisen Neuvostotasavallan kansalaisille Suomessa erityisesti
huomioon ottaen liikkuvan työtätekevän väestön edut._
Ja tietää tämä pykälä sitä, että samoin kuin punaiset venäläisten
aseellisella avulla nyt koettavat valloittaa Suomea itselleen, he
vastedes, milloin tahansa, voivat sopimuksen mukaisesti suorittaa
saman valloituksen ilman aseitta, äänestyslipun avulla, kutsumalla
tänne Pietarista joitakin junantäysiä venäläisiä työmiehiä
täyttämään vaaliuurnia. Eikä siihen tarvitse kutsuakaan täältä,
joku Venäjän tuleva hallitus voi omasta alotteestaan lähettää tänne
äänestäjiä ratkaisemaan kysymystä Suomen tulevasta valtiomuodosta,
valituttaa tänne mieleisensä eduskunnan ja presidentin, ottaa Suomen
"itsenäisyyttä" omalla tavallaan hoitaakseen.
Semmoinen on se kauppakirja, jolla kansankavalluskunta on myönyt maansa
takaisin Venäjälle ja jonka vahvistamiseksi suomalaista työväkeä yhä
edelleen ajetaan rintamille. Sitä kirjoitettaessa on Bobrikoffin henki
seisonut tuolin takana ehtoja kuiskaamassa.
Se olisi, selittävillä kuvilla varustettuna, ilmalaivalla lennätettävä
rintaman yli valkoiseen Suomeen, siellä tiedottamaan, keitä vastaan ja
kenen ja minkä puolesta he entisen lisäksi tästä lähtien taistelevat.
*
Terrori täydessä käynnissä.
Yhä enemmän alkaa tämä sota näyttäytyä siksi, mitä se kai alkujaan ja
syvimmältään olikin: ryöstö- ja rosvosodaksi, jonka päälle koetettiin
pyyhkiä aatteellisuuden vernissaa. Ainakin sitä käydään yhtä paljon
näissä kahdessa hengessä. Sillaikaa kun heidän hallituksensa on
laativinaan lakeja ja tekevinään parannuksia ja kun joukko naivimpia
ja rehellisempiä ja aatteellisesti innostuneita työläisiä taistelee
hyvässä uskossa muka vapautuksensa puolesta, on olemassa enemmän tai
vähemmän omin päin toimivia joukkoja, joilla ei ole mitään muuta
tarkoitusta kuin ryöstäminen, saalistaminen ja tappaminen. Heistä se
alkoi tämä ja he siihen yhä enemmän painavat leimansa. Ryöppyämällä
alkaa saapua tietoja mitä kauheimmasta terrorista maaseudulla.
Orimattilassa on viimeisten tietojen mukaan riehunut lentävä
punakaartilaisosasto, joka on surmannut 11 henkeä. Sieltä kerrotaan
m.m., että Pakaan kylässä pakoittivat punakaartilaiset agronoomi Uljas
Hardénin lähtemään heitä kyyditsemään kirkonkylään. Hänen ruumiinsa
löydettiin myöhemmin metsästä tienvierestä. Vainajan isä, maanviljelijä
G.A. Hardén, jo hyvin iäkäs mies, kävi kolme kertaa Orimattilan
työväenyhdistyksen talolla tiedustelemassa poikansa kohtaloa.
Mitään selvyyttä hän ei saanut. Kolmannella kerralla hänet ja hänen
mukanansa ollut eräs toinen, Otto Putkisto -niminen Pakaan isäntämies,
vangittiin. Omaisille ei heidän kohtalostaan mitään tietoa annettu. Nyt
on asia selvinnyt. Orimattilan joessa talviongella olleen kalamiehen
koukkuun tarttui -- maanviljelijä Hardénin ruumis. Kun punakaartilaiset
vihdoin antoivat suostumuksensa ruumiin joesta nostamiseen ja
hautaamiseen, toimitettiin joenjäähän hakatusta avannosta naarauksia.
Tällöin löydettiin vielä punakaartilaisten vangitseman kahdeksan
henkilön ruumiit. -- Suodenniemellä on pappi ammuttu. Ruumis on
jäädytetty ja virsikirja kainalossa nostettu kirkon seinää vasten. --
Kymin tehtaalla on surmattu useita henkilöitä.
*
Ruotsalaiset sovintoa hieromassa.
Täällä on ollut lähetystö ruotsinmaalaisia oikeistososialisteja,
jotka olivat ilmaisseet halunsa päästä yhteyteen joidenkuiden
porvarillistenkin kanssa, mieluummin joidenkuiden sellaisten kanssa,
jotka eivät varsinaisesti ole ottaneet osaa valtiolliseen elämään.
Heidän välittäjämiehensä kysyi minultakin, haluaisinko tavata heitä.
Meidän oli silloin ja silloin mentävä Seurahuoneelle. Pormestari
Lindhagen otti meidät vastaan vuoteessa maaten, sairaana. Myöhemmin
saapuivat huoneeseen myöskin muut, puoluesihteeri Möller ja hra
Thorberg.
Oli melkoinen ulkonainen ero näiden miesten ja meikäläisten
sosialistipomojen välillä; nämä olivat hienonpuoleisia herroja.
Lindhagen ilmoitti heidän saapuneen kahdenlaisessa tarkoituksessa,
humanitaarisessa ja valtiollisessa. Heillä oli aikomus järjestää
sairaanhoitoa ja samalla koettaa vaikuttaa siihen, että sodankäyntitapa
tulisi inhimillisemmäksi, Siihen meidän puoleltamme tietysti
vastattiin suurella kiitoksella. Mutta siihen loppuivatkin yhtymäkohdat.
Heidän otettuaan puheeksi rauhantekomahdollisuudet kävi ilmi, että
heidän mielestään olisi myönnettävä amnestia kaikille muille paitsi
murhamiehille ja varsinaisille rikollisille.
Me selitimme, että johtajiin ja aktiivisesti s.o. aseellisesti mukana
olleihin nähden amnestia ei voisi olla annettavissa. Teroitimme
samalla sitä, että me, yhtä vähän kuin muutkaan porvarilliset tällä
puolen rintaman, emme voi ottaa mitään rauhan alotetta, vaan ovat
kaikki välitysyritykset esitettävät Mannerheimille, jo siitäkin
syystä, että täältä päin lähtenyttä sovittelualotetta voitaisiin
selittää yritykseksi pelastaa oma henkemme. Kysymystä amnestiasta
ja uudesta hallitusmuodosta he olivat ajatelleet ratkaistavaksi
yleisellä kansanäänestyksellä. Sen mukaan olisi siis tehtävä rauha
ensin, nähtävästi ilman mitään ehtoja, ja jätettävä ne sitten
kansanäänestyksen saneltaviksi -- tuntui ilmeisesti, että tämä oli
täkäläisten toverien inspiroimaa. Kansanäänestystä odottaessa kaikki
syylliset voisivat kulkea vapaina kukaties kuinka kauan rankaisematta.
Ruotsalaiset näyttivät olevan erikoisesti huolissaan tulevien
kenttäoikeuksien oikeudenkäytöstä. Emme tietysti voineet muiden
puolesta antaa mitään takeita, vaikka lausuimmekin omasta puolestamme,
ettemme hyväksy mitään kostotoimenpiteitä. Se meidän puolestamme
myöskin lausuttiin, että katsoimme välttämättömäksi suuria reformeja
kapinan päätyttyä.
Nimitys "kapina" ei heitä muuten näyttänyt miellyttävän, vaan oli tämä
säännöllistä kansalaissotaa tai ainakin vallankumousta. En huomannut
heissä erikoista paheksumista sen johdosta, että venäläiset olivat
mukana.
Ruotsalaisille oli kaikesta päättäen syötetty kaikenlaista, m.m.
että porvarillisilla olisi aikomus voitettuaan panna toimeen
taantumuksellinen vallankaappaus. Samoin olivat he nähtävästi siinä
käsityksessä, että vallankumoukseen oli ollut pakko ryhtyä sellaisen
kaappauksen pelossa. Vakuutimme, että sellaisesta ei ole ollut eikä
tulisi olemaan kysymystäkään. Meidän täytyi myöskin kumota, en tiedä
sitten millä menestyksellä, tuo aina uudistuva valhe, että hallitus
aikoja ennen vallankumouksen puhkeamista oli lähettänyt elintarpeita
Pohjanmaalle ja että aseita oli lähetetty elintarpeiden nimellä, y.m.s.
Heidän puheistaan kävi ilmi, että kapinan johtajat olivat olleet
pakotetut siihen vasten tahtoaan, etteivät he henkensä menettämisen
uhallakaan olleet voineet olla siihen liittymättä. Se tuotiin esiin
kuin jonkinlaisena lieventävänä asianhaarana heidän suhteensa. Siihen
huomautettiin meidän puoleltamme, että siinä tapauksessa, jos sellainen
vaara heitä todella uhkasi, olisi ollut komeampaa sitä uhmata antamalla
vaikka oma henkensä kuin ostaa sen säilyminen tuhansien muiden hengellä.
Kun kuvaavana esimerkkinä siitä, millaisten sosialistien kanssa tässä
maassa oltiin tekemisissä, kerrottiin, että punakaarti jo ennen
kapinan alkamista oli ajanut sosiaalihallituksen sen huoneustosta ja
tehnyt siitä itselleen kasarmin, näytti se melkoisesti selventävän
heille kysymystä sen järjestysvallan aikaansaamisen tarpeellisuudesta,
mihin hallitus ennen kapinaa, oli ryhtynyt. Meidän vastauksemme summa
siitä, millä ehdoilla rauha voisi solmeutua, oli palautuminen _status
quo'hon_, tilaan ennen kapinaa, sekä mahdollisimman laaja amnestia.
Tapaamisemme jäi tietysti tuloksettomaksi. Ruotsalaisten piti vielä
samana iltana tavata kansanvaltuuskuntaa, mutta tuskinpa heidän
välittelynsä sielläkään onnistuu paremmin.
Eräs heistä sadatteli Valpasta, joka oikeastaan on pääsyyllinen, mutta
nyt on vetäytynyt syrjään ja luultavasti pääsee vapaaksi kaikesta
vastuusta. Meidän puoleltamme vastattiin, että jos muut, niin kyllä
hänkin aikanaan on saava ansaitun palkkansa.
*
Tarkastuksia kahviloissa.
Mitä järkeä lienee siinäkin, että yhtäkkiä punakaartilaiset ryntäävät
kahvilaan, asettavat vartijat ovelle, komentavat kädet ylös ja tutkivat
kaikkien taskut, etsien muka "Vapaita Sanoja." Kuuluu tietysti asiaan,
että joku laukauskin pamahtaa, joku lamppu menee rikki, rappausta
tipahtaa katosta. Täntapainen kohtaus on ollut joku päivä sitten
Brondinin kahvilassa.
*
Mannerheimin rintamalla, niin kerrotaan, vallitsee hyvä henki.
Mannerheim on julistanut, että nyt alkaa varsinainen taistelu Suomesta
ja ettei hän tule lepäämään, ennenkuin koko Suomi on valloitettu ja
_lisäksi vielä Venäjän Karjalakin_.
Nähtävästi kiristyvät kiristymistään venäläisten ja punaisten
välit. Joku Shishko, en nyt muista mikä heidän päällikkönsä hän on,
on sähköttänyt Scheimannille Pietariin pyytäen häntä tulemaan ja
järjestämään heidän asioitaan täällä, sillä suomalaiset katsovat kaikki
omakseen ja kohta meille ei suoda ilmaakaan hengittääksemme.
*
Nyt lentelee ilmassa tavallista enemmän tietoja sotanäyttämöltä.
Hajanaisia ne ovat eikähän niihin ole liioin luottamista. Olen kerännyt
niitä muistikirjaani koko sarjan ja kopioin niitä tähän muutamia.
Pälkäneeltä tulleet haavoittuneet ovat kertoneet, että punaisten
asema on toivoton, että yleinen hajaannus on olemassa. Siellä
makaa sadoittain haavoittuneita avuttomina metsissä. Punaiset ovat
perääntyneet Pälkäneeltä Valkeakoskelle. -- Porissa on ollut,
kymmenkunta kilometriä pohjoiseen päin, kovia taisteluja, ja on
kuulunut ankaraa tykkien pauketta. Punaisia pakenee pois rintamalta
ja kaupungista Poriin pyydetään apua, mutta ei saada. -- Tampereenkin
pohjoispuolella taistelut ovat kääntyneet punaisille lopulliseksi
häviöksi, koska venäläisten päämaja siellä on siirretty Riihimäelle ja
Helsinkiin. -- Riihimäellä valmistetaan uutta rintamaa, Mahdollisesti
he jättävät Tampereen enemmittä taisteluitta. -- Tampereelta on
lähtenyt venäläinen sotilasjuna eteläänpäin ja riisuttu aseista. --
Punainen kaarti Riihimäellä on riisuttu aseista, kun on kieltäytynyt
lähtemästä rintamalle. -- Tampereella hermostuneisuus yhä lisääntyy.
Punaiset pitävät vartioita ullakoillakin. Hiekkasäkkejä kuletetaan
kaduille. -- Punakaartin esikunnalle sähkötetään, että Turkua ja sen
saaristoa uhkaavat vakavasti valkoiset ja ruotsalaiset, jotka tulevat
Ahvenanmaalta. Sinne pyydetään pikaista apua, jota ei kuitenkaan
voida antaa. -- Punaisten pohjoisen rintaman päällikkö Karjalainen
on saanut eron ja vangittu. Tampereen raportissa nimitetään häntä
"Pohjoisen rintaman kuoletuskenraaliksi". -- Suodenniemelle pyydetään
lähettämään apua "vaikka helvetistä", sillä lahtarit hyökkäävät
julmasti. -- Orivedellä ovat punaiset tilanneet rusinoita, jotta miehiä
voisi hyvitellä rusinasopalla ja saada heitä menemään rintamalle. --
Vilppulassa punaiset ovat ampuneet johtajiaan eivätkä mene taisteluun,
eikä ole apua, vaikka itse Haapalainen siellä agiteeraa, karkaavat jo
sinne mennessään.
*
Tapasin tänään erään tuttavan suurtilallisen rouvan. Hän oli perin
surkeassa mielentilassa. Punaiset hallitsevat tilalla, ottavat halkoja
tarpeisiinsa, ajavat kartanon hevosilla, vievät maidon, ovat murhanneet
heidän pehtorinsa. "Viekööt mitä vievät, kunhan jättäisivät hengen."
Siellä on tilojen ylinnä isäntänä eräs muonamiehen poika.
Rouvan mies ja poika piilevät jossain maaseudulla, mutta ovat vaarassa
joutua milloin hyvänsä kiinni.
Z. Höglund, yksi ruotsalaisten punaisia, joka täällä ollessaan asui
komeasti Seurahuoneella ja jolta siellä ryöstettiin tavarat, m.m.
toverien lahjoittama kultakello, on Ruotsissa kertonut matkastaan
sinne. Kuvaus voi olla kylläkin oikea. Matkalla mukana olleiden
pakolaisten joukossa vallitsi rajaton katkeruus Suomen vallankumousta
ja sen kannattajia kohtaan. Kun radio-sähkösanoma ilmoitti kenraali
Mannerheimin julistuksesta, että kaikki vallankumoukselliset ovat
tuomittavat kuolemaan, niin tervehdittiin sitä hyväksymishuudoilla.
Eräskin vanha rouva, hurskaan näköinen, jalokivet sormissa, huudahti:
"Sepä oli kaunista!"
*
Aarne Orjatsalo väittää nähneensä seuraavaa, jonka otan tähän, vaikka
olenkin taipuvainen epäilemään, näkivätkö valkokaartilaiset todellakin
nuo merkit.
"Seison taistelurintaman sivussa. Olen lähtenyt Punaisen Ristin merkin
suojassa avustamaan niitä, jotka ovat haavottuneet, niitä, jotka eivät
enää ole ystäviä eivätkä vihamiehiä, vaan ainoastaan ihmisiä ja veljiä.
Näen kolme Punaisen Ristin merkillä varustettua laupeudensisarta ja
muutamia saman merkin suojassa toimivia miehiä. Haavoittuneita on
jo paljon keräytynyt. Kuumeisella kiireellä annetaan heille apua
ja koetetaan lievittää heidän tuskiaan. Siinä on kaatuneita ja
haavoittuneita molemmista kansalaisarmeijoista. Mutta yhtäkkiä ilmestyy
porvarikaartilainen osasto. He _näkevät_ merkit. Heille huudetaan:
'Täällä toimii laupeuden sisaret'. Alkeellisin vaisto sanoisi: 'Nuo
ovat puolueetonta joukkoa.'
"Mutta mitä näin. Nuo pyssyillä ja dum-dum-kuulilla varustetut alkoivat
kivääritulen ja ampuivat joka ainoan sisaren ja veljen. Ja lisäksi
vielä joitakuita jo ennestään haavoittuneita, puoleksi sidottuja.
"Tämän olen omin silmin nähnyt. En olisi sellaista koskaan todeksi
uskonut."
*
Ojankaivuun -- talvella.
Erityisenä tikkuna punaisten silmissä on tietysti se yleisö, joka
täällä huoletonna, niinkuin ei mitään olisi tapahtunut, kuljeskelee
päivät päästään katuja pitkin sinä aikana, kun se on heille sallittua.
Tuota yleisöä on entistä runsaammin päivisinkin liikkeellä syystä,
että virastot ja liikkeet seisovat. Mutta tätä ei nyt punaisten
"yhteiskunta" voi sietää, "tällaista vetelehtijäin joukkoa ja tuhlata
vähiä ruokatarpeitaan niille. Se on saatava mukaan yhteiskuntaa
hyödyttävään työhön. Katuyleisö on kertakaikkiaan mobilisoitava
yhteiskunnan hyväksi". Kirjoittaja "Työmiehessä", joka käyttää tuota
komeata nimeä Orjanheimo, työntää hallituksen tarkemmin ajateltavaksi,
miten tämä katuyleisön mobilisoiminen käytännössä toteutetaan.
Itselläänkin hänellä kuitenkin on aate. Elintarpeita kuluttava
tyhjäntoimittajajoukko on pantava niitä tuottamaan. "Kuokka ja lapio
kouraan, oli se sitten herra tahi narri, ylhäinen tai alhainen, ja
kääntämään maata peruna- y.m. viljelystä varten, ojittamaan peltoa,
lantatunkioita levittämään."
Joutaisihan tästä hyvinkin maantöihin ja olisin iloinen, jos minutkin
sinne jonnekin lähetettäisiin. Jospa olisi mennä pyytämään passia
lantapatteritöihin. Mutta nythän on vasta maaliskuun 6:s päivä, lumi
peittää pellot, laaksot, vuoret, maassa on kai myös routa. Niin on
ainakin täällä, Helsingin ympäristössä, miten lie sitten maaseudulla.
Ei ainakaan vanhana pahana porvarillisena aikana ollut tapana ryhtyä
ojankaivuun, perunan viljelykseen ja iantatunkioiden levittämiseen
vielä tähän vuodenaikaan. Mutta ehkä maat sulavat siihen mennessä,
kun valkoiset tulevat. Suosittelen aatetta katuyleisön maatöihin
mobilisoimisesta sen hallituksen huomioon, joka _silloin_ on olemassa.
Tämän johdosta muuten tuumittiin meidän talon miesten kesken, ettemme
ensi kesänä tee muuta kuin tuotamme elintarpeita: kalastelemme.
*
Nurmijärven Punikit ja punikit.
Jos muistatte, niin toimitettiin Impivaarassa Nurmijärvellä ennen
muinoin ankara härkäin teurastus, niinkuin Seitsemässä Veljeksessä
kerrotaan, ja siitä oli monet merkilliset seuraukset. Nyt on siellä
tulossa yhtä ankara lehmäin lopetus. Punikit ovat tuominneet 2,500
pitäjän Punikkia kuolemaan, koska niille, ynnä yhteensä 150 hevoselle,
ei voida antaa "rehukorttia" rehuvarojen vähyyden vuoksi. Näiden
eläinten karjoista valitsemista varten pitäjä on jaettu neljään
piiriin. Karsimisen toimittaa 3-miehinen joukkue, joka määrää, mitkä
eläimet on lopetettava tai pitäjästä pois toimitettava. Karsimisessa
otetaan huomioon hevosiin nähden ikä ja viallisuus, lehmäin nähden
lypsykyky, siitosarvo ja ikä. Karsimisessa mahdollisesti tulevia
"ristiriitoja" -- arvaapa sen, että siinä tulee Vendla-muorien suut
soimaan -- käsittelee 8-miehinen tutkijakunta, joka saa käyttää
"ammattitaitoista" apua, jos tarpeelliseksi katsoo.
Mainitun toimenpiteen kautta teurastettaviksi tulevat eläimet saa
omistaja, joko itse tai elintarvelautakunnan välityksellä, kuljettaa
kulutuskeskuksien elintarvelautakunnille. Muut eivät saa lihaa
kuljettaa. Jos karjan omistaja itse omiksi tarpeikseen suolaa lihaa,
on se sitä ennen punakaartilaisen läsnäollessa punnittava ja paino
ilmoitettava elintarvelautakunnan kansliaan.
Minä tahtoisin olla Nurmijärvellä, kun tämä rankaisuretkikunta kulkee
Jukolasta Jukolaan kivääreineen ja kuularuiskuineen.
*
Narsissit ja tulpaanit.
Täntapaisia salakirjoituskirjeitä saapuu ja kiertelee vähä väliä. Tämä
on lähetetty Porista 3/III 1918.
"Olen jättänyt kaiken politiikan ja alkanut harrastaa ainoastaan
kukkaislyökkien hoitamista ikkunoissa: tulpaanien ja narsissien.
Edelliset nuutuivat jo kovien merituulien puhaltaessa luoteesta päin ja
nyt ne, kun pohjoisesta suoraan porotti, ovat kokonaan kuoleutuneet.
Oli aikomus saada tänne uusi lähetys tulpaaneja, mutta olen kysynyt
asemalta, ja sanotaan, että lyökit ovat karisseet tiellä pois vaunusta;
ei mitään ole tullut perille."
*
Muistutus sopimattomasta käytöksestä.
Raumalta annetaan seuraava ajankuva (3/III 1918): "Kahdeksas luokka
lopetti koulunsa 28/II ja ajoivat tavanmukaista ajoaan ympäri
kaupunkia. Heti levisi punaisten joukkoihin huhu, että nyt lahtarit
ajavat rintamalle, ja illalla, kun iloiset lapset olivat kokoontuneet
juhlaa pitämään, ympäröitiin talo, asestetut miehet ryntäsivät sisään,
jopa ottivat kaksi poikaa pihalle 50:n askeleen päästä ammuttaviksi.
Kuitenkin muutettiin tuomio siten, että seuraavana aamuna kaikki pojat
käskettiin tuomioistuimen eteen, jossa sitten saivat muistutuksen --
sopimattomasta käytöksestä."
*
Välivaltioaatteesta.
Huhut saksalaisten tulosta Ahvenanmaalle yhä varmistuvat. On suuri
tapaus, että he ainakin _ovat_ Suomessa. Kun he kerran ottavat sen
asian hoitoonsa, he hoitavat sen, sitä kesken jättämättä. Ei ole
tietoja, millaisia joukkoja he siellä laskevat maihin. Puhutaan
vain 800 miehestä, ja sitä parempi kuta vähemmän. Jo pelkkä heidän
tulonsakin luultavasti vaikuttaa ratkaisevasti. Karhu lyöpi kämmeniinsä
ja karjaisee, niin karja kaikkoo mölisten. Turku lienee heidän helppo
vallata, saapuessaan sinne jäänmurtajalla tai jäätä myöten kevein
joukoin.
Minä tässä muuten viisastelen samalla tavalla kuin "Vapaan Sanan"
suurpolitikko ja strateegi, joka tyylistä päättäen on sama kynäilijä,
joka ennen kapinaa eräissä ruotsalaisissa iltalehdissä esiintyi
suurella varmuudella ja suurella asiantuntemuksella meikäläisenä
Nörregaardina. Hän tiesi tarkalleen, milloin ja mistä Hindenburg
hyökkää ja jos Hindenburg sitten hyökkäsi, sanoi hän: 'sanoimmehan
me sen', tai jos Hindenburg ei siten ja siten hyökännyt, sanoi hän:
'Hindenburg ei tosin hyökännyt, niinkuin me olimme odottaneet,
mutta' j.n.e. -- aina siis kuitenkin 'Hindenburg ja me' tai 'me ja
Hindenburg'. Samoin hän nyt lueskelee Mannerheimin ajatuksia. Suon
hänelle kernaasti sen ilon, että Mannerheimin päärynnistys ei tapahdu
Tamperetta vastaan, vaan jossain Lahden ja Pietarin välillä. Kun rata
siltä väliltä katkaistaan, putoo sitten Tampere itsestään kuin kypsä
hedelmä puusta.
Hän suunnittelee muuten suurta historiallisesti merkityksellistä
tulevaisuutta Suomelle. Tai ei oikeastaan _hän_, sillä onhan niistä
jo ennenkin kannuja valettu ja olihan aate sen lennokkaan hymnin
aiheena, jonka rouva Maila Mikkola esitti itsenäisyysjuhlassa
Kansallisteaatterissa. "On todella enemmän kuin todenmukaista, että
Saksa ei ole kieltävä meiltä apuaan. Saksan suoranainen voitto sodasta
Venäjän kanssa on se ketju bufferttivaltioita, Ukraina, Puola,
Liettua, Kuurinmaa, Liivinmaa, Viro ja Suomi, jonka se on luonut
itsensä ja itäeuroppalaisen raakalaisvallan väliin. Kaikkia näitä
valtioita vastaan on Suurvenäjä suunnannut uuden valloitussodan siinä
muodossa, että se koettaa niissä toteuttaa bolshevistisen ohjelman.
Puola, Liettua, Kuurinmaa, Liivinmaa ja Viro ovat jo pelastetut
raakalaisen kourista. Ukrainasta, joka jo näytti olevan hukassa, on
kohta puolet jo valloitettu eikä loppusuoritukseen enää menne montakaan
viikkoa. Että Saksa pitää huolen siitä, ettei Suomi putoa pois tästä
bufferttivaltioiden systeemistä, on itsestään selvää."
Olisihan todellakin suurenmoista, jos tämä bufferttivaltioaate
toteutuisi ja että mekin olisimme siinä mukana, aatetta avustamassa
ja aatteen avustamana. Mekin yhdessä muiden kanssa osana elävästä
eurooppalaisesta kiinanmuurista slaavilaista aasialaisuutta vastaan.
Kai tämän muurin sisäpuolelle, linnan ulkopihaksi, tulisi Venäjän
Karjalakin ynnä Kuola ja Lappi ja Jäämeren ranta. Kaljua päätäni
huimaa. Hei, kuinka minä silloin vuokraisin lohikosken siellä jossain
ja rakentaisin kalasaunan ja hymiseisin siellä kantelonkielin ylistystä
maailmansodalle ja bolshevismille ja kansankavalluskunnalle, joiden
kaikkien välillisen-välitöntä ansiota se olisi! Yksi minun aina
skeptillistä päätäni kuitenkin epäilyttää. Näistä välivaltioista
tulisivat Ukraina ja Puola ja mitkä kaikki, olemaan slaavilaisia tai
puolislaavilaisia, ja veri on vettä sakeampaa. Olisiko niistä pitkään
aikaan vielä suojaksi ainakaan Suomelle, joka on niin kaikin puolin
toista maata.
Saksan pitäisi tietysti seisoa selkärankana. Mutta tuleeko esim. Viro,
todella suomensukuisesti kansallinen Viro, koskaan olemaan Saksan
luotettava ystävä, niin kauan kuin sen maa on parooneilla?
Niin että -- mutta miksei tähän aikaan voisi tuuditella itseään
uskomisensa uskomiseen. Nyt ovat ryssät vielä täällä meidän kurkussamme
tai ainakin ne härisevät uhaten milloin vain karata siihen. Komentaa
heitä: kush! marsh! -- ja portti kiinni jälkeen iankaikkisesti ja
piikkilanka-aita väliin ja vartija portille, joka sinivalkoisen
koppinsa äärestä voi kädellä viitaten sanoa: seis, tähän saakka, mutta
ei edemmä!! Ja he pääsisivät vain pashaalustamalla täällä käymään!
*
Onko Suomi ostanut vapautensa halvalla?
Tämä sama kirjoittaja toteaa mielihyvällä, että Suomi tulee
suoriutumaan vähin kärsimyksin maailmansodan ja venäläisen
vallankumouksen tuottamista kärsimyksistä verraten siihen, mitä esim.
Ukraina ja muut entisen Venäjän osat. "Vaikka vapaussotamme kestäisi
vielä kolme kertaa kauemmin kuin jo on kulunut, olisi Suomi sittenkin
ostanut vapautensa halvalla." Mitä halpuuteen tulee, on siitä sentään
ehkä hiukan ennenaikaista mitään sanoa, ennenkuin tämä sota todella on
päättynyt ja ennenkuin nähdään, minkä laskun Saksakin meille esittää.
*
Olemmeko marionetteja?
Näistä ja monista muista syistä pyrkii minulla, ja olen huomannut samaa
monissa muissakin, mieli pysymään masentuneena. Ei niinkään paljon
siitä, että lailliset olot eivät, ainakin ennen kesää, ja varsinkin
(ei enää _jos_, vaan) _kun_ Saksa tulee, palaisi. Mutta sitten vasta
ne vaikeudet oikein alkavat. Se, _että_ tämä tapahtui, on mielestäni
kaikista raskainta. Tehtyä ei saa tekemättömäksi. Ja milloin tahansa
se semmoinen voi taas uudistua. Ei ole mikään mahdotonta maailmassa,
jossa _voi_ puhjeta sellainen sota kuin nykyinen maailmansota. Järkensä
kai siinäkin oli, mutta en voi enkä edes tahdokaan sen tarpeellisuutta
ja välttämättömyyttä käsittää ja tunnustaa. Ihmiset, kansat, ovat kai
vain marionetteja joidenkuiden maanalaisten pirujen näytännöissä,
heitä vedetään ja potkitellaan jonkun yläilmaisen lapsilauman huviksi,
josta se on hauskaa. On kuin jossain pilvilinnoissa pidettäisiin
hauskaa, ilkuttaisiin näytelmällä, jonka tendenssinä on osoittaa, että
ihmisten aivoitukset ovat pahat hamasta lapsuudesta ja että ainoastaan
vedenpaisumus voi pelastaa ja uudistaa sen, mikä on uudistuksen
arvoista. Onko meidän kansallamme joidenkuiden muiden eläväin joukossa
paikkamme arkissa sen jollakin orrella? Ja kenellä meistä on onni
edustaa kansaansa siinä vesijätössä, joka sitten aukeaa Araratin
ympärillä?
*
Ei vielä "kyyhkysiä".
Toisesta toiseen: täällä on lennellyt tuon tuostakin aeroplaaneja.
Niitä luullaan "kyyhkysiksi", mutta ne ovat olleet vain venäläisten
variksia, jotka ovat lähteneet täältä ja palanneet tänne. Milloin näkyy
se "kyyhkynen", joka tulee mereltä ja palajaa sinne, merkkinä siitä,
että vedet laskeutuvat.
*
Työmiehet, tehkää rauha!
Porvarillisista piireistä koetetaan nähtävästi mikäli voidaan vaikuttaa
työväkeen, aseman heille selvittämiseksi, mutta tietysti hyvin huonolla
menestyksellä. Kuilu on niin suuri, on ollut jo kauan, ettei sen yli
mikään voi hypätä. He eivät usko ketään muuta kuin omiaan, eivät
kouraantuntuvimmatkaan tosiasiat vaikuta. Eräs hyvää tarkoittava
asianharrastaja kävi muutama päivä sitten luonani ja pyysi minulta
jotain asemaa selittävää ja valaisevaa kirjoitusta, jota monistettuna
levitettäisiin. Kirjoitin seuraavan, vaikken usko, että se mitään
auttaa. Tämmöiset olisivat saatavat rintamamiehille, mutta heidän
kanssaan on tietysti tuiki mahdoton päästä minkäänlaiseen kosketukseen.
_Työmiehet, tehkää rauha!_
Saksalaiset ovat astuneet maihin Ahvenanmaalla ja aikovat sitä
tietä tulla Suomeen pitämään huolta siitä, että Saksan ja Venäjän
välinen rauhansopimus tulee toteutetuksi meihinkin nähden. Elleivät
venäläiset sotilaat ja punakaartilaiset poistu Suomesta ja venäläinen
vallankumouksellinen agitatsio täällä lakkaa, pakottaa Saksa siihen
asevoimalla. Tämä pakotus tulee tietysti kohtaamaan niitäkin, jotka
näiltä joukoilta saavat apua "isällisessä taistelussamme".
Kuinka Saksa tulee sitä varten toimimaan? Nähtävästi siten, että
se nousee maihin Turussa, tai Raumalla, tai Porissa, mahdollisesti
myöskin Etelä-Suomessa, jonne Räävelistä on pikainen pääsy. Ehkä
maihinnousu tapahtuu kaikissa näissä paikoissa, rautatiet vallataan
ja joukot kuletetaan punakaartilaisjoukkojen selkään. Vallan pienillä
retkikunnilla Saksa tunki viimeksi Narvaan ja Kieviin. Eivät mitkään
meikäläislaumat ja muutamat venäläiset kanuunat kestä vanhain
harjoitettujen saksalaisten joukkojen ja heidän tykistönsä painoa.
Samalla kuin saksalainen tulee venäläisiä vastaan, lähtee Suomen
laillisen hallituksen armeija liikkeelle omista tukikohdistaan
rintamalla Pori--Antrea. Mannerheimilla on nyt tarpeeksi miehiä ja
ampumatarpeita ja nähtävästi hän on odottanut tätä hetkeä iskeäkseen.
Yksinomaan venäläisillä aseilla aseistettua suomalaista punakaartia,
jonka riveissä ja johdossa yhä taistelee venäläistä väkeä ja venäläisiä
upseereja, luultavasti siis vaaditaan luovuttamaan aseensakin
rauhansopimuksen täyttämistä varten. Ellei niin tapahdu, alkaa Saksa
sotatoimensa. Punakaarti joutuu näin puristukseen kahdelta puolelta
eikä voi olla epäilystäkään siitä, kuinka taistelu tulee päättymään.
Ellei kaarti luovuta aseitaan, kehoituksen siitä saatuaan, tullaan se
kaiken todennäköisyyden mukaan tuhoamaan viimeiseen _taistelevaan_
mieheen. Aseellisen vallankaappauksen asia on menetetty ja jo
alkuaankin mieletön seikkailu päättyy omaan surkeuteensa.
Se oli punakaarti yhdessä vallanhimoisten ja vastuuttomien,
kevytmielisten johtajain kanssa, joka lähti tämän veljessodan veriselle
tielle. Kaartin takana ei ollut läheskään koko Suomen työväki eikä sen
hommia alkuaan kannattanut kuin vähemmistö sosiaalidemokraatisessa
eduskuntaryhmässä. Vähitellen kaarti kuitenkin kasvoi ja
vallankumoukseen liittyi huumattuna ja pakotettuna yhä suurempi osa
työväkeäkin.
Punaisten tappio on siis myös työmiehen ja hänen asiansa tappio. Hän
ei tule suoranaisesti saavuttamaan mitään siitä, mitä ehkä luuli
vallankumouksen kautta saavuttavansa. Sen vallananastus on oleva
sille vallanmenetys. Vaara pyörii, että menetetään sekin, mikä jo oli
saavutettu parlamenttaarista tietä. Taantumus kyllä jo vaanii. Mutta
toivokaamme, että se saadaan torjutuksi.
Se kuitenkin riippuu tällä hetkellä ennen kaikkea työväestä itsestään,
siitä, miten se tulee esiintymään siinä lopputilityksessä, mikä nyt
aseiden avulla lähipäivinä suoritetaan. Kuta verisempi viimeinen ottelu
tulee olemaan, sitä kovemmat ehdot panee voittaja. Kuta kauemmin
tappelua ja hyödytöntä verenvuodatusta jatkuu, sitä suuremmat tulevat
olemaan verivelat ja sotakulut, jotka voitettu saa maksaa. Saksalainen
on armoton ja häikäilemätön herra -- se näkyy siitä, miten hän
menettelee Venäjällä.
Jos Suomen työväki laskee aseensa ja sota siihen päättyy, ei
loppusuoritus saksalaisten ja talonpoikiemme puolelta tule saamaan sitä
rankaisuretkikunnan luonnetta, mikä varmaan tulee tapahtumaan, jos
hyödyttömästi, itsepintaisesti ja epätoivon vimmalla vuodatetaan verta
_vielä sittenkin, kun asia jo on menetetty_.
Suomen talonpojat eivät ole tarttuneet aseihin Suomen työväkeä vastaan,
ei sosiaalidemokratiaa ja sen suuria ja monessa kohden hyväksyttäviä
aatteita vastaan. Se on ensi kädessä lähtenyt liikehtimään
karkoittaakseen maasta Suomen kansan vanhan vihollisen ja sortajan ja
lopullisesti vapauttaakseen maansa tästä vieraasta vallasta. Sitten
se on lähtenyt liikkeelle rangaistakseen niitä, jotka ryöväsivät,
murhasivat ja edelleen sitä tekevät, jotka anastivat vallan kansalta
itseltään, kansalta kokonaisuudessaan, sen omalta valitsemalta
eduskunnalta ja tämän eduskunnan asettamalta hallitukselta. Se tahtoo
kukistaa sen hirmu- ja diktaattorivallan, joka teki sopimuksen
samanlaisen venäläisen vallan kanssa, sopimuksen, joka myöntää
venäläisille täydet kunnalliset ja valtiolliset oikeudet Suomessa.
Toteutettuna se sopimus olisi tiennyt Suomen liittämistä Venäjään monta
vertaa lujemmilla siteillä kuin koskaan tsaarivallan aikana, kuin
mikään seyniläinen yhdenvertaisuuslaki. Suomen tasavallan itsenäisyyden
menettämistä vastaan suurin osa Suomea tätä nykyä taistelee silloinkin,
kun sen täytyy taistella ei vain venäläisiä, vaan myös toisia
suomalaisia vastaan.
Näitä kansan vihollisia, näitä isänmaan pettureita ja maan kavaltajia,
samalla kuin myöskin tavallisia rikoksentekijöitä vastaan lähti Suomen
kansan valtavin osa liikkeelle, ja ne se musertaa kaikella voimalla
ja kaikilla keinoilla, jotka sota sille tarjoo. Kun kapinalliset
turvasivat vieraaseen voimaan, olivat heidän kukistajansakin pakotetut
pyytämään apua saadakseen sietämättömän olotilan päättymään ja samalla
myös kansan pelastetuksi nälkäkuolemasta. Sillä saksalainen ei tuo
tullessaan vain lyijyä, niinkuin venäläinen on tuonut, vaan myöskin
leipää, jota Tokoi uskotteluistaan huolimatta ei ole voinut eikä voi
hankkia.
Nämä vihollisensa kansanvallan valkoinen armeija liittolaisensa kanssa
musertaa. Se rankaisee yllyttäjät, alotteen ottajat, kapinaliikkeen
toimeenpanevat johtajat rikoslain kaikella ankaruudella. Eikä
suoranaisia murhamiehiä, telottajia, rääkkääjiä, ryöstäjiä, aseettomien
ampujia voi mikään armahdus kohdata. Kansan oikeudentunto vaatii tämän
sovituksen.
Mutta suomalaisen työmiehen, varsinaisen vallankumouksellisen sotilaan
rankaisemista ei voittaja tule vaatimaan. Ennenkuin se ryhtyy
lopulliseen aseelliseen suoritukseen, tulee se varmaan tarjoamaan
rauhaa ja unhotusta kaikille, jotka _silloin_ heittävät aseensa eivätkä
pakota enempään hyödyttömään veljen veren vuodatukseen.
Ratkaiskoon jokainen aseihin tarttunut työmies, tahtooko hän itse vetää
päällensä oman kuolemansa ja asiansa menetyksen. Heidän menettelystään
tulee riippumaan työväenasian kohtalo pitkäksi aikaa. Kuta vähemmällä
verenvuodatuksella suoriudutaan ja kuta nopeammin lailliset olot
palaavat, sitä nopeammin ja sitä voimakkaammin alkaa uudistustyö.
Valkoinen armeija ei taistele reformeja vastaan, vaan reformien
mahdollisuuden puolesta. Kansa tulee vaatimaan, että torpparikysymys
saa torppareille suotuisan ratkaisun, että tilattomat saavat maata,
missä se suinkin on mahdollista, että maa- ja teollisuustyöväestön
asemaa parannetaan mitä edistysmielisimpään suuntaan. Porvarillinenkin
yhteiskunta on tämän taistelun kautta oppinut näkemään, mitä sen oma
etukin siinä suhteessa vaatii.
Käsittääkö aseihin tarttunut työväki, mitä _sen_ etu nyt juuri vaatii?
Laskeeko se aseensa vai aikooko se pakottaa keisari Vilhelmin joukot
jatkamaan sotaa Suomessa, kun se on jo lopettanut sen Venäjällä?
Kyllä Hindenburg pian tästä Suomen rintamasta selviää. Tulkaa
järkiinne, työmiehet, ymmärtäkää oma etunne, jos ette muutakaan
ymmärrä! Älkää päästäkö taantumusta maahan! Älkää jatkako hyödytöntä,
rikollista sotaa -- kun ette kuitenkaan voi mitään voittaa! Vaatikaa
johtajanne neuvottelemaan rauhasta. Voitte vielä saada kunniallisen
rauhan. Jolleivät johtajat ota alotetta, ottakaa itse. Heittäkää
aseenne turhan teurastuksen ja sissisodan välttämiseksi, joka on
hyödyttömin ja julmin kaikista sodista. Olette liian hyviä kuollaksenne
johtajienne ja yllyttäjienne puolesta, joita ette kuitenkaan voi
pelastaa. Jääkää elämään asianne, isänmaanne, vaimojenne ja lastenne
tähden. Säästäkää itsenne, säästäkää myös kansalaisenne, veljenne,
toverinne, sillä toisellakin rintamalla on omaa lihaanne ja luutanne.
Talonpoikakin on työmies.
Ajakaa keskuudestanne idän vieras, niin kääntyy lännen vieraskin
rajalta eikä paina niskaanne rautakouransa iestä.
Työmiehet, tehkää rauha, kunniallinen rauha, kun sen vielä voitte saada.
*
Meitäkin pelätään.
Kukapa olisi uskonut, että meistä olisi olemassa niin minkäänlaista
sotilaallista vaaraa kenellekään, meistä, jotka aina olemme olleet
toisten voimakkaampien puristuksessa, meistä, joiden tätä nykyä täytyy
hoilata miehiä merentakaisia auttamaan itseämme omaa itseämmekin
vastaan. Tottahan on, että, jos on totta, mitä historia kertoo, me
kerran "hakkasimme päälle" niin että sitä vieläkin muistetaan siellä,
missä se tapahtui. Kun kerran Kalle Kajanderin kanssa pyöräilimme
Saksassa ja istuimme siellä tiepuolessa Reinin rannalla ja nenäkkäät
pikkupojat tekivät meistä pilkkaa eivätkä eronneet meistä, meidän ei
tarvinnut muuta kuin olaista kätemme, pyöristää silmämme ja pyöristää
kulmakarvamme ja huutaa: "hakkaa päälle!" niin heti hävisivät kuin
akanat tuuleen -- mennessään pitkää nenää näyttäen. Mutta hämmästyn
minä kuitenkin, ja tunnen samalla melkoista kansallista ylpeyttä
lukiessani sähkösanoman Kristianiasta näin kuuluvan: "Suurkäräjillä
käsitellessään sotilasasioita on sotaministeri lausunut, että niiden,
jotka luulevat, ettei Norjan sotaväkeä mitenkään tarvittaisi, on
huomattava, että venäläisen vaaran sijaan on astunut suomalainen vaara,
sillä Suomen nykyisen hallituksen päämääränä näyttää selvästi olevan
sataman hankkiminen Pohjois-Norjassa."
Onhan siis toki hyvä, että on edes jokukaan, joka meitäkin pelkää. Ja
kukapa tietää, mikä hakkapeliittapeto meissä yhäkin piilee.
Nappaamme pian nenän Norjan naamasta, Nordkapin. Vesisaarikin pitää
olla meidän. Röyhistän siis suursuomalaista rintaani ja otan yksintein
koko Finnmarkenin ja Jellivaaran samalla kuin Vienan Karjalan ja
Pietarin, josta kaikesta tulee "suomalainen mahti, jok' ei oo kenenkään
muun."
*
Meitä rohkaistaan.
Luultavasti on muissakin kuin minussa alkanut ilmaantua pessimismiä
siitä, että mitään ratkaisua ei kuulu, koska "Vapaa Sana"
tänpäiväisessä n:ossaan käy mieliä rohkaisemaan ja heikkoja
kurittamaan. Selostanpa tuota kirjoitusta saadakseni vereni
virkeämmiksi. Eihän tässä paljon ole muustakaan motsionista.
Suomi ja Saksa ovat tehneet rauhan ja allekirjoittaneet oikein
sopimuksen siitä. Suomi on näet kuuluen Venäjään ainakin muodollisesti
ollut sodassa Saksan kanssa. Se on komeaa. _Me_ ja _he_ olemme
tehneet rauhan. Sen sopimuksen mukaan Saksa on työskentelevä siihen
suuntaan, että kaikki vallat tunnustavat Suomen riippumattomuuden.
Suomi puolestaan sitoutuu olemaan luovuttamatta vieraalle vallalle
mitään aluettaan. Saksa lupaa tulla palauttamaan tässä maassa laillisen
järjestyksen. Ja minkä Saksa lupaa, sen se pitää. Aivan lähimmässä
tulevaisuudessa on meillä siis -- "V. Sanan" kirjoittajan mukaan --
odotettavissa saksalaisen retkikunnan maihin nousu Suomessa; joka
retkikunta yhdessä Mannerheimin joukkojen kanssa on tekevä lopun
kansankavalluskunnan yrityksestä saattaa Suomi jälleen Venäjän syliin.
Mannerheimin armeijan liikehtiminen on alkanut. Se sitoo jo punaisten
kaikki voimat ja estää ne häiritsemästä saksalaisten maihin nousua.
Kaikki on hyvin. "On siis aiheeton porvarillisten naurettava pessimismi
siitä, että Mannerheim parissa päivässä ei ratkaissut vapaussotaa.
Olisi varmaan hyödyksi yleiselle hyvinvoinnille, jos tämä lievimmin
sanoen siviili tapa katsoa sotilaallisia asioita ei taas vielä
kerran pääsisi täällä vallalle. Elkäämme nyt panko päähämme, että
saksalaisten maihin nousu tulee tapahtumaan Helsingissä elkäämmekä
määrätkö itsellemme päivää, milloin sen tulee tapahtua. Elkäämme
myöskään kuvitelko, että vihollisen karkoittaminen maasta suoritetaan
kolmen päivän kuluessa siitä, kuin maihin nousu on tapahtunut. Ei
saa antaa mustalle murheelle valtaa, jos kaikki ei käy, niinkuin
jokainen on laskenut hiljaisessa mielessään. Muistettakoon m.m.
millaisista välimatkoista on kysymys. Olkaamme edelleen tyytyväiset,
jos Etelä-Suomen puhdistus on loppuun saatettu maaliskuun kuluessa. Jo
sekin olisi hyvin kaunis saavutus. Luottakaamme joukkoihimme ja heidän
johtajiinsa elkäämmekä ajatelko ja puhuko niinkuin ämmät."
*
Päät pystyyn!
Olen saanut käsiini myöskin toisen lehtisen samasta asiasta, jonka
liitän tähän päiväkirjaani meikäläisten mielialoja kuvaavana
asiakirjana:
Monistakaa! Levittäkää!
_Päät pystyyn, Porvarit!_
Meiltä rintamantakaisilta porvarillisilta vaaditaan tällä
hetkellä, että pysymme alallamme, otamme vastaan sen, minkä kukin
päivä tuo muassaan, ja rohkealla tulevaisuudenluottamuksella
pidämme päämme pystyssä. Mutta tämä tehtävä näyttää käyvän
joillekin ylivoimaiseksi.
Vai ettekö ole tavanneet noita, jotka käyvät kaduilla ja
taloissa valittamassa: "eihän vapautuksesta mitään tule" -- --
-- "eihän kenraali Mannerheim saa mitään aikaan" -- -- -- "eihän
porvarillisilla ole miehiä eikä aseita" -- -- --?
Sellaiset henkilöt kylvävät ihmisten mieliin masennuksen myrkkyä
hetkellä, jolloin ensi sijassa ja ennen muuta kysytään rohkeaa
luottamusta ja tyyntä odottamista.
Mutta eikö sitten _totuutta_ ole katsottava avoimesti silmiin?
Onko siitä apua, että oloja kuvitellaan toisenlaisiksi kuin ne
ovat?
_Totuutta_ juuri on katsottava avoimesti silmiin. Tehkäämme juuri
sitä. Kieltämätön totuus on,
että kenraali Mannerheim, joka tuli hallituksen järjestyksen
ylläpitämiseksi keräämien joukkojen päälliköksi puolitoista
viikkoa ennen kapinan alkua, on saanut pystyyn todellisen
sotaväen;
että tälle sotaväelle on saatu huomattavat määrät ampuma-aseita
ja -tarpeita,
että tämä sotaväki on puhdistanut kapinallisista sen osan Suomea,
mikä on Porin, Tampereen, Mäntyharjun ja Viipurin pohjoispuolella;
että tämä sotaväki on loistavasti torjunut kaikki suomalaisten
ja venäläisten punaisten yritykset murtaa sen rintaman, tuottaen
punaisille raskaita tappioita;
että tämä sotaväki on valmis tekemään hyökkäyksensä Etelä-Suomen
vapauttamiseksi punaisten hirmuvallasta, _niin pian kuin oikea
aika siihen tulee_, ja päällikkö sen johdosta antaa käskynsä.
Mitä on sanottava, kun sellaiset henkilöt, joilta ei muuta
vaadita, kuin että he pysyvät alallansa, käyvät taloissa
selittämässä, että tämä kaikki ei ole mitään -- -- --?
Otettakoon vielä huomioon, että porvarilliset -- eduskunnan
enemmistö ja hallitus eivät olleet millään tavoin valmistautuneet
kansalaissotaan; oli vain ryhdytty toimenpiteisiin --
riittämättömiin -- siinä tarkoituksessa, että voitaisiin estää
venäläisten väkivaltaisuuksia, kun he poistuisivat täältä, sekä
sellaisten epäjärjestysten uusiutumisesta kuin Turussa y.m.
sattuneiden;
että sitä vastoin punaiset kaartit sitten marraskuun kapinan
olivat valmistaneet vallankaappausta ja siinä tarkoituksessa
hankkineet aseita (Rahjan lähetykset!) ja tehneet
liittosopimuksia.
Kun ottaa tämän kaiken huomioon, on sanottava, että maamme
vapauden puolustajat, kenraali Mannerheimin johdolla, tähän asti
ovat loistavasti täyttäneet tehtävänsä.
Eihän ole syytä epäillä, etteivät he kaikella tarmolla
suorittaisi tehtäväänsä loppuun, kunhan emme me rintamantakaiset
porvarit siihen häiritsevästi sekaannu.
Mutta siinä se vaara onkin!
Kaikki täältä päin, välillisesti tai välittömästi, annetut
kehoitukset jouduttaa ratkaisua voivat vain tuottaa turmiota.
_Me_ emme voi arvostella, milloin ratkaisun oikea hetki on
tullut. Me emme ollenkaan tunne niitä seikkoja -- sotilaallisia
-- enempää kuin poliittisiakaan -- jotka sen määräävät. Sen vain
näemme, että ulkopoliittinen asema on tänä odotuksen aikana
muodostunut meille verrattomasti edullisemmaksi kuin olemme
uskaltaneet toivoakaan. Venäjän bolsheviikkihallituksen on ollut
pakko allekirjoittaa rauhansopimus, joka kieltää sitä millään
tavoin avustamasta meidän punaisiamme. Bolshevismin päivät
näyttävät jo Venäjälläkin olevan luetut; muualla maailmassa
sosialistien suuri enemmistö, porvarillisista puhumattakaan,
jyrkästi tuomitsee heidän hirmupolitiikkansa. Suomi ei heidän
valtaansa jää -- ellei sitä siihen saata suhteellisesti rauhassa
elävien porvarien kärsivällisyyden ja rohkean luottamuksen puute.
_Päät pystyyn siis, porvarit!_ Rintaman tälle ja tuolle
puolelle levitköön tieto, että kyllä me kestämme, vaikkapa
kauemminkin. Kansamme käy nyt etujoukon taistelua eurooppalaisen
oikeusjärjestyksen ja kultuurin puolesta aasialaista mielivaltaa
ja barbariaa vastaan. Siinä taistelussa älkööt ainakaan ensiksi
sortuko Etelä-Suomen porvarilliset.