Talonemäntä Maija Stina Mujunen oli kylällä käydessään saanut kuulla,
että vallesmannilan rouva oli pyhän seudussa saanut "pieniä". Ja tyttö
siitä kuului tulleen.
Hän ilmotti heti asian miehelleen talolliselle Aaprami Mujuselle ja
sanoi, että sinne olisi mentävä lapsisaunoihin vallesmannihan, ne kun
aina ovat heitä kohtaan olleet niin herttaisia ihmisiä ja käyneet
heillä monta kertaa kestissäkin ja kun häntäkään ei koskaan oltu
jätetty kahvikupitta vallesmannilassa.
— On se vähä kumma, että rouva repesi vielä vanhoillaan, ihmetteli
Maija Stina. — Hyvä mieli niillä nyt on kummallakin, herralla ja
rouvalla, kun saivat lapsen ihan omasta taasta eivätkä tarvitse etsiä
ottolapsia.
Aaprami Mujunen jätti lapsisaunoihin menon emäntänsä ratkaistavaksi ja
sanoi, ettei miesväki niitä akkain asioita ymmärrä.
Maija Stina Mujunen julisti heti päätöksensä, joka kuuli niin, että
lauvantai-aamuna on lapsisaunoihin mentävä.
Hän panetutti hevosen valjaisiin ja ajoi itse muutaman kilometrin
päässä olevaan kauppamieheen ostoksille. Vehnä- ja lestyjauhoja,
riisryynejä, hiivaa, sokeria ja rusinoita toi hän sieltä tullessaan
useamman kantamuksellisen.
Se oli torstaipäivä ja Maija Stina arveli, että tässä tulee kiire eteen.
Vaikka eihän tuo nyt sentään tullut niin turkasen kiire. Ehtihän
siinä sivussa pistäytyä läävässäkin katsomassa, etteivät piikaletukat
anna lehmien liiaksi suoltaa heiniä alleen ja ettei lampokarsinaan
työnnetä muuta kuin jussinpartaa. Ja tärkeintä oli, ettei sen aikaisin
poikineen lehmän vasikalle saataisi salaakaan antaa selvää maitoa,
sillä se oppisi siitä herkuttelemaan. Se oli punasen- ja valkeankirjava
juonoselkä lehmisvasikka ja sen isä oli ollut sarveton, niin että
siitäkin voisi vielä kasvaa muodinmukainen mulipää, jolla saisi
näyttelyissä hyvät palkinnot.. Ja kurnaali kyllä kelpasi sen ruuaksi.
Perjantaina tuprusi Mujulan tuvan piisistä sakea sauhu, kun Maija Stina
ei pannut uuniin ollenkaan kasattu halkoja, vaan tuoreita vastahakattuja
koivuja, sillä niistä tuli hänen mielestään parempi paistolämmin.
Lestytaikina kohosi paraikaa verkkaan ja varmasti. Ja se oli aito
lestyä, niin selitti emäntä useampaan kertaan ja vakuutti, ettei
taikinaan oltu pantu tippaakaan maanruisjauhoja.
— Hyviä niiden täytyy olla herrasväelle.
Piirakat ja vehnäset paistettaisiin vasta aamulla lähtiessä ennen
päivän nousua, mutta piirakoiden sydän tuli valmistaa edeltäpäin.
Niinpä porusivatkin riissit padassa, joka oli nostettu haahlon koukkuun
liedelle.
Maija Stina käväsi pari kertaa ulkosalla ja kun uuni oli palanut
hiililleen käänsi hän alaspäin kannen tuvan suuresta pöydästä,
puhdisteli sitä vähä linnunsiivellä ja riputteli siihen jauhoja. Sitte
tarttui hän taikinapytyn korviin ja kaasi sen pöydälle ja ryhtyi
leipomaan.
— Tulee tästä tusina leipiä. Pätii niitä herrasväen syödä.
Illalla leyhyi tuoreen leivän haju yli tuvan ja Maija Stina katseli
mielihyvällä ovensuupöydälle latomiansa lestyleipäkasoja. Ne olivat
erittäin hyvin onnistuneet. Ei ollut kuori vähääkään palanut ja
muutenkin olivat ne niin pyöreitä ja mehevän näköisiä.
Mutta kun emäntä vähä ennen maatamenoaan palasi navetasta, oli hän
myrkyllisellä tuulella.
— Ovat herjat antaneet lampaille vihvilästä, vaikka minä olen sanonut,
että takkua.
— Ota letistä! murahti sängyssään oleva isäntä ja käänsi kylkeä.
Jo puhteella lauvantai-aamuna räiskyi Mujulan tuvan uunissa tuli. Maija
Stina lämmitti sitä vaan vähäsen, sillä vehnäset ja piirakat eivät
sietäneet ylen kovaa kuumuutta ja kun se sitäpaitsi eilen lämpisi.
Vehnätaikinaan oli Maija Stina tiputellut rusinoita.
— Niin ne ruukkaavat herrasväessäkin. Ja kun olisi mulla vielä sahramia
ja kaartimummoja, niin tulisi keltasempaa vehnänen ja maukkaampaa...
Piirakoita paistettiin iso vakallinen. Niistä oli toiset leivottu
vehnä-, toiset lestykuoreen.
Vehnäs-eltit asetettiin kaupungista tuotuun uuteen pärekoriin ja
lestyleivät toiseen.
— Hyvilleen se tulee vallesmannien rouva. Kenties pyytää vielä
pienelleen kummiksi.
Siinä tuli pian tulinen kiire. Emäntä nouti aitasta mustat vaatteensa
ja silkkisen kirkkohuivinsa ja suki kiiruusti päälleen kamarissaan.
Pani kaksi alushametta, että näyttäisi vähä pönäkämmältä herrasväen
edessä.
— Muista panna, Aaprami, kello aisaan, kävi Maija Stina huutamassa
miehelleen tuvan ovelta.
Ulkona oli leuto tammikuun sää. Pari päivää aikaisemmin oli suvennut
ja sitte perjantaita vasten yöllä vähä kylmänyt, niin että kelistä oli
tullut mitä parhain.
Markkinasta ostettu karhunnahka retkotti reen perässä ja siinä sitä
vasten istuivat mukavasti nojallaan Maija Stina ja Aaprami, edellinen
vasemmalla, jälkimäinen oikealla puolella. Aisakello helähteli niin
somasti ja herraskaisesti oikeanpuoleisessa aisassa ja rekiveto-ori
hirnahteli väliin ja terhenti innostua vallatoimaan.
Vallesmanniin oli matkaa lähes peninkulma ja sinne sai sillä varsalla
ajaa hyvän tunnin.
— En tullut niille piioille sanoneeksi, että tekevät kanoille kakaraa
ja antavat lehmille peltopohjaheiniä, sanoo Maija Stina.
— Eivätkö nuo älynne, murahtaa Aaprami.
Vallesmannin talo oli järven niemessä ja se näkyi jo parin kilometrin
päässä olevalle mäelle.
— Onkohan se mahtaa ukkovallesmanni kotona? lausuu Maija Stina
puoliääneen.
— Mistäpä minä sen tiedän.
— Kuule! Mene sinä istumaan sinne vallesmannin virkakamariin, niin minä
sill'aikaa rupattelen rouvan kanssa saunassa.
— Tottapahan.
Päivä alkaa jo sarastaa, kun Maija Stina ja Aaprami Mujunen ajaa
karahuttavat vallesmanniin. Eivät aja portista sisään, vaan
pyöräyttävät hevosensa saunan seinustalla olevan halkopinon viereen.
Aaprami sitoo oriinsa marhaminnasta pinoon kiinni ja levittää sille
loimen selkään. Ottaa sitte reestään heiniä ja kantaa ne sen eteen.
Maija Stina on sillävälin kiskonut koreja irti kuskilaudan alta ja
silloin tällöin vilkaissut kartanolle päin. Joku piikaletukka näkyi
siellä juosseen kyökkiin tuparakennuksesta, eikö lie ollut sisäkkö,
koskapa oli pitkä esiliina edessä.
— Tules, Aaprami, avittamaan!
He kantoivat korinsa ja piirakkavakkansa saunan ovelle.
— Mitähän ne kujeilevat, kun ovat panneet saunan oven ulkoapäin hakaan.
Vai jokohan rouva olisi päässyt jaloilleen, sanoo Aaprami.
— Ei ne herrasväki niin vähällä pääse. Potevat viikkosotalla. Ja siellä
se vielä on saunassa rouva. Avaa vaan ovi!
Aapramin toisesta suupielestä pujahti kirosana, kun hän oli avannut
saunan oven.
— Mitä sinä!
— Vie nyt sinne vehnäsesi vasikoillesi! tiuskasee Aaprami.
Maija Stinakin kurkisti ovesta ja huomasi, että siellä saunan lattialla
ynähteli pieni, vastasyntynyt vasikka, joka oli kytketty nuoralla
penkinjalkaan.
— Jiääsus kun säikähdin!
— Tuolleko sinä nyt ne lestysi?...
— Pidä suusi eläkä tuossa enää vornota!... Se on rouva jo sittekin
näkyy kyennyt jalkeille. Mennään kiiruusti kyökkiin.
— Minä vähä epäilen, että tuskin ne herrasnaiset tulevat koko saunaan
keventymään, vaan että ne läsivät kamarissaan. Niillähän on paarmuskat
ja muut apunaan, selitti Aaprami.
— Jos lienee.
Maija Stina ja Aaprami kantoivat korinsa ja vakkansa pihaan ja
kolisivat siitä rappuja myöten kyökinpuolelle.
Kyökin ikkunasta heitä jo pari päätä kurkisteli. Siellä oli varmaankin
huomattu heidän erehdyksensä ja ne nyt kai sille nauraa kikattivat.
Aapramia harmitti.
Maija Stinaa vähä hävetti.
Vakka ja korit jätettiin porstuan nurkkaan.
— Ovat kai herrasväki kotona? kysäsee hiukan ujona Maija Stina kyökkiin
päästyään.
— Kyllä ovat.
Samassa tulee vallesmanni sisähuoneista kyökkiin.
— Ka hyvää huomenta! Varhainpa se Mujunenkin on liikkeellä ja vielä
emäntäväen kanssa. Käykää toki tänne peremmä... Tähän sopii jättää
vaatteet tampuoriin.
Hän aukasi oven ja meni itse edellä.
Talvitamineet riisuttuaan astuivat Maija Stina ja Aaprami vallesmannin
virkahuoneeseen.
— No pankaa nyt tupakaksi, Mujunen!... Vaan mikäpä teidät saattoi
liikkeelle jo näin aamupäivästä? utelee vallesmanni.
— Enhän sitä minä, vaan nuohan ne ämmät!...
Rouva ilmestyy ovelle ja tulee tervehtimään.
— Hyvänen aika! Että rouva uskaltavatkin noin varhain... Eiköhän olisi
parasta olla vielä sängyssä? sanoo ihmeissään Maija Stina.
— Eihän tämä toki mitä varhaista ole... Ainahan minä olen ylhäällä näin
aikaseen.
Maija Stina tutkii rouvaa silmillään kiireestä kantapäähän ja
ajattelee, että kylläpä se on lujarakenteinen tuo rouva niin herrasväen
naiseksi, kun jo viikon vanhana on noussut lapsivuoteestaan.
— Herrasväelle lienee jo lehmiä poikinut? kysäsee sitte Maija Stina.
— Tänä aamuna poiki ensimäinen, selittää rouva. — Mutta se kun on
hieholehmä, niin olisi puskenut vasikkansa läpi ellei sitä olisi saatu
pois ja viety saunaan täksi päiväksi. Rengit tekevät tänään karsinan...
Entä teille?
— Poikihan se jo Valikki joulun pyhinä. Ja vasikasta tuli kirjava ja
juonoselkä... Annetaanko teidän vasikalle nuorta maitoa?
— Annetaan.
— Meillä ei anneta kuin kurnaalia... ei kannata.
Palvelustyttö toi kahvia. Mutta silloin juolahti Maija Stinalle
mieleen, että nythän ne pitäisi ottaa esille ne eväät. Vaan kehtaako
sitä nyt tässä ukkovallesmannin kuullen sanoa...
Maija Stina nypläilee sormiaan ja vilkuilee vuoroon rouvaan, vuoroon
vallesmanniin. Sanat tulevat jo useamman kerran huulille, mutta siihen
ne aina tuppautuvat kuolemaan.
Viimein hän rohkasautuu.
— Teillähän kuuluu perhe lisääntyneen, sanoo hän.
— Lisääntyihän se viime pyhänä yhdellä tytöllä, nauraa rouva.
— Ja terve on?
— Terve on.
— Olisihan meillä ollut vähä lämpöisiä...
— Mitä niin?
Mutta Maija Stina ei ehdi mitään selittämään. Hän juoksee kyökin
porstuaan ja kantaa sieltä korin kerrallaan ja viimeksi vakan
vallesmannin virkahuoneeseen.
— Tässä sitä nyt olisi rouvalle vähä sen pienen muistoksi...
Vallesmanni ja hänen rouvansa näyttävät olevan hirveästi hämillään.
— Minkä pienen?
— No niitä lapsisaunoja... sen viime pyhänä saadun...
Silloin räjähtää vallesmanni rouvineen nauramaan.
— Herranen aika! Kuka teille on sellaista kertonut? kysyy rouva yhä
nauraen.
— Tuollahan ne kylällä kertoivat. Eikös se olekaan totta?... No nyt
minä vasta!...
Maija Stina löi käsiään yhteen niin että jämähti ja jäi siihen
istualleen ihmeissään katsoa muljottamaan.
Aaprami nousi seisomaan ja kourasi tuiman näköisenä partaansa.
Hän virkkoi:
— Minä sanoin jo tälle eukolle, että ota sinä ensin varma selko
asiasta... vaan mitäs ne ämmät!
Vallesmannista oli tämä juttu hirveän lystiä. Hän nauroi ja sanoi:
— No elkäähän nyt, Mujunen! Sattuu se viisaallekin vahinko. Ja onko
tämä nyt sitte vahinko tahi mikään? Istukaa vaan alas ja pankaa
palamaan!
Rouva kääntyi Maija Stinan puoleen ja virkkoi:
— Me saimme tänne viime pyhänä sen kaksivuotiaan sisareni tytön ja
siitähän ne sen juorun ovat laskeneet. Ja on se tuokin ukko pari kertaa
piloillaan sanonut, että minä muka olisin... phyh!
— Kaikkiin sitä joutuu, kun elää, läähätti Maija Stina. — Minä jo vähä
epäilin, kun rouva on keski-ikäinen ihminen eikä ole ennenkään saanut
ja kun eivät edeltäpäin hölynneetkään, vaan niin vakuuttivat varmana
kylällä, että nyt sai... Kertoivat vallesmannin itsensä sanoneen.
— Vai niin ne kylälläkin!...
— Niin... Mutta ei me näitä eväitä kuitenkaan takaisin viedä, jos
rouva vaan ottaa vastaan. Tyttöhän se on kuin tyttö, vaikka onkin vähä
vanhempi.
— Kiitoksia, kiitoksia! Kyllähän me näistä huoli pidetään.
Hän vei emännän omaan kamariinsa ja jätti Aapramin tarinoimaan miehensä
kanssa.
* * * * *
Paluumatkalla ei paljo puheltu. Maija Stinaa iletti ja kaiveli
ajatellessaan, että nyt ne nauravat hänellä koko kylä, kun saavat
kuulla. Mutta hän lohdutteli itseään sillä, että saa haukkua piikojaan
kotiin päästyään... ja hän purkaakin niille koko sappensa, varsinkin
jos eivät ole ruokkineet kanoja tahi jos hän löytää vihvilässuuteita
lampokarsinasta...
Aapramia vielä suututti.
Kun sälkö oli sujahuttanut kyläkujasilta kankaalle, ei hän malttanut
olla sanomatta:
— Pääsit nyt mielesi päähän. Sait vasikoita saunottaa. Ähä!...
Maija Stina ei vastannut. Kääntyi kylelleen rekeen Aapramiin selin ja
alkoi pian torkkua silmät puoleksi raollaan.
Hänestä tuntui väliin siltä kuin olisi puiden välistä vilahdellut
se vallesmannilan vastasyntynyt vasikka. Sitte se muuttui omaksi
punasenkirjavaksi juonoseläksi... ja piiat työnsivät sen eteen
vihvilästä. Hyvä jumala! Eihän se vielä kykene heiniä syömään...
hullujahan ne ovat nuo ihmiset. Mutta sitte joutuu hän taas
vallesmannilan saunaan ja siellä on taaskin se vasikka. Ja toisessa
nurkassa makaa vuoteellaan rouva ja imettää... ja silmät vesissä
häntä kiittelee... että kun on vielä niinkin hyviä ihmisiä, että
tuovat lämpöisiä... Vaan tuo vasikka se ehkä häiritsee rouvaa. Nyt
se heittäytyi pitkälleen ja rupesi siinä nurkassaan omia aikojaan
ynähtelemään...