Pöytäkirjaan ei kuitenkaan pantu läheskään kaikkea sitä mitä Risto
Pekkarinen huomautti.
Sillä kuultuaan nuo vaatimukset, nousi hän ylös (Antti Turpeinen
teki samoin) ja selitti, että jos Antti Turpeisen osalta otetaan nuo
luetellut puumäärät pois, ei metsään jää edes linnunlaulupuuta. Hän
piti pitkän puheen ja esitti, että asialliset saisivat pitää maansa
sellaisina kuin ne nyt olivat jaetut.
Antti Turpeinen yhtyi puolustajaansa.
— On sillä puita omassa metsässäänkin, sanoi hän lopuksi.
Tuomas Lehikoinen ei hellittänyt vaatimuksestaan.
Stefan Snööri kysyi ruotsiksi Pietari Sirolinilta, että mitä nyt
tehdään.
Pietari Sirolin vastasi samalla kielellä, että myönnetään osa
vaatimuksista, vaan ei kaikkea.
He harkitsivat hetken aikaa ja sitte julisti varamaamittari Stefan
Snööri, että
"Toimitusmiehet (s.o. hän ja uskottu mies Pietari Sirolin) ovat
päättäneet, että Tuomas Lehikoisen tulee metsätilin tasaukseksi
saada Antti Turpeiselle jääneeltä maalta 300 hirttä, 800 seivästä ja
sama määrä aidaksia sekä siihen nähden, että Lehikoiselle on jäänyt
suhteellisesti hyvä halkometsä, ainoastaan 15 syltä halkoja."
— Ja jos uskottu mies Risto Pekkarinen ei tahdo yhtyä tähän, saa hän
panna vastalauseensa pöytäkirjaan, lisäsi Stefan Snööri.
— Eipähän sille mitä, sanoi Turpeinen.
— Ja mitä minä niistä vastalauseista, murahti Pekkarinen.
— Onko asiallisilla sitte muita vaatimuksia, kysyi maamittari Stefan
Snööri.
Ei kukaan virka mitään.
— Koska ei ole muita vaatimuksia, niin minä luen paalutustodistuksen,
jolla saatte kuvernööriltä anoa maanjako-oikeutta ellette tyydy tähän
jakoon.
— Vai vielä tässä lisäkulutuksiin, sanoo Turpeinen.
— Eikö tuo jo tällä uskone, myönnyttää Lehikoinen.
Maamittari Stefan Snööri luki paalutustodistuksen ja sitte eri
kokouksissa laaditut pöytäkirjat ja kehotti asiallisia kirjoittamaan
nimensä pöytäkirjain alle.
Ja pian komeilivatkin asiakirjain alla seuraavat nimet:
Tuomas Lehikoinen. Antti Turpeinen.
Uskotut miehet:
Pietari Sirolin, Risto Pekkarinen,
Kirjuri. Asioitsija.
Viran puolesta: Stefan Asarias Snööri.
Varamaamittari.
— All right! nauroi Stefan Snööri Pietari Sirolinille.
Tehtiin asiaankuuluvat tilit, minkä jälkeen Antti Turpeinen kysyi:
— No joko ne mittarit lähtevät nyt meille?
— Me tulemme jonkun tunnin perästä.
Turpeisen ja Pekkarisen mentyä räjähtää Tuomas Lehikoinen nauramaan.
— Nyt minä sitä Turpeista jymäytin!
— No?
— Minä tein jo viime talvena siitä samasta metsästä tuhat aidasta ja
nyt kun teen kahdeksansataa ja otan vielä ne seipäät ja hirret ja
halot, niin ei siihen monta puuta jää koko metsään.
Kun varamaamittari Stefan Snööri ja hänen apulaisensa Pietari Sirolin
muutaman tunnin kuluttua astuivat Antti Turpeisen kamariin, missä
höyryävä vesikannu ja se viiden litran vetoinen nassakka heitä jo
odottivat, oli isännän ensimäinen lause:
— Minä sitä Lehikoista jutkautin!
— No?
— Möinpä minä sen osalta viime talvena kolmekymmentä syltä halkoja, ja
vaikka se nyt ottaakin sieltä perukkakankaalta ne muutamat hirret ja
aidakset ja seipäät, niin ei se metsä siitä paljo hupene. Ja viimeisen
kerranpahan ottaa.
Varamaamittari Stefan Snööri ja hänen apulaisensa Pietari Sirolin eivät
virka mitään. Nauravat vaan partaansa ja alkavat hämmentää höyryäviä
vesilasejaan ja ajattelevat itsekseen, että mitenkähän iso lovi siihen
mahtaa tulla tuohon nassakkaan ennenkuin aamulla kukko kahdesti
laulaa...