Tänä yönä näin unta. Olin kuollut ja vaelsin pitkin suurta, valkeata
pilvikenttää, joka oli kuin pehmeää lunta, ja tähdet loistivat suurina
kuin auringot tummansinisellä taivaalla, sillä olin niitä hyvin
lähellä. Omituinen soitto näytti niistä kantautuvan alas, hiljaisena,
kuin kuoleutuen, tuskin kuuluvana, ja kuitenkin sanomattoman kauniina.
Kun ponnistelin kuullakseni ja käsittääkseni sitä, heräsin. Ja pimeän,
kylmän maanyön äänettömyys oli ympärilläni.