Siitä lähtien kuin olen näin heikko, ei pääni enää tahdo ajatella.
Nyt mietiskelen sen sijaan sydämelläni, ja minusta näyttää, että se
on hedelmällisempää; sitä ei vain voi toisille välittää. Ja kuitenkin
tahtoisin niin mielelläni jakaa Heilwigille kaikki mietiskelyjeni
tulokset.
On kuin katsoisi kaikkea kirkkaassa valossa, jota ei mikään hajoittava,
sivuseikallinen häiritse. Tämä näkeminen täyttää sydämeni rauhalla
ja luottamuksella. En voi edes sanoa, mitä näen; tunnen vain suuria
valoisuutta ja rajattomuutta, joka saa sydämeni riemusta sykkimään
ja jonka edessä yön ja kuolemankammon täytyy väistyä. Näen itseni
kuuluvan järjellisesti suunniteltuun maailmaan, joka ei ole oikullisen
sattuman tai pahojen demoonien avutonta leikkiä. Kaikki epäilykset ovat
haihtuneet kuin sumu nousevan auringon edessä. Mitä se merkinnee? Onko
se kirkkauden alkua — — —.