Mitä on uusi vuosi tuova? En uskalla sitä ajatella. Pitkiin aikoihin
en ole ollut niin toivorikas kuin nyt; sieluni on saanut siivet
ja se täytyy ruumiinikin tuntea. Minulla on vähemmän tuskia kuin
tavallisesti, vain väsynyt olen, niin väsynyt, etten voi nousta ylös.
Heilwig tulee joka päivä, myöskin Steiner ja pastori käyvät luonani
usein; väliajoilla luen hiukan ja kirjoitan jonkun sanan. Mutta ei
paljoa, sillä kaikki rasittaa minua; enimmän ajan minä uinailen
ja kokoan voimia elämään ja niitä hetkiä varten, jolloin lempeä
ystävättäreni tulee, jotta hänelle voisin jotakin _antaakin_ enkä aina
vain ottaa. Hän on niin tiedonhaluinen ja ihmettelee minun tietojani ja
älykkäisyyttäni. Se tekee minulle hyvää.
Muutoin elän noudattaen Vapahtajan sanoja: Älkää surko huomista päivää.
Suuri tunne, joka minut täyttää, ei jätä mitään tilaa suruille. Ja
sitten vielä — iäisyyden edessä katoavat ne kaikki. Se on minulle
lopultakin jo selvästi olemassa kaikkien ihmisten ja tapausten takana.
Enhän voi siis enää mitään muuta tehdä kuin pysyä hiljaa. Mutta se
vaatii opettelemista.