Tänään olen lukenut "Die Flora der Rauhen Alb"-nimistä
luonnontieteellistä kirjaa. Sen mukana on mielikuvitukseni siirtänyt
minut takaisin ihaniin kesäpäiviin. Auringonsäteitä vihannan
pyökkikatoksen läpi, kukkia viheriässä ruohossa, minä itse rinta
vasten kukkivaa maata, josta virtaa ikäänkuin voimaa minun suoniini...
Saankohan vielä kerran...
Kuinka pitkä on talvi, pimeä ja kylmä. Ah, nähdä vielä kerran ruusujen
ja viinin kukkivan, ja kivisillä kukkuloilla heloittavat neilikat, ja
vuorten rinteillä hunajalta tuoksuvat punertavat kanervat!
Ja kaikki tämä kuuma, ylitsevuotava kaipaus johtuu parista painetusta
sivusta!