On häikäisevän kaunis aurinkoinen päivä, ja huomenna on toinen
adventti. Tunsin itseni tänään niin reippaaksi, että ensimmäisen kerran
viikkokausiin uskalsin taas lähteä ulos. Minua aivan huimasi auringon
kilo lumella ja raitis ilma. Koulutalossa laulettiin joululauluja,
katu oli ihmisistä tyhjä. Jaakko istui kukkivien geranioitten takana
ja irvisteli minulle ystävällisesti. Samalla hän kohotti esiin siroa
harmaanvihreätä niinikoria, jota hän valmisti. Olen tilannut sen
häneltä, se on tuleva Heilwigille. Ensimmäisen kerran pitkistä ajoista
jälleen joululahjoja, joiden antamisesta saan iloa!
Tahtoisin viettää oikein lahjanantojuhlia, itselleni iloksi, ja milloin
en voi nukkua, ajattelen kaikkea, mikä rakkaille ihmisille täällä
tuottaisi iloa ja hyötyä.
Kuten tarkka talonemäntä olen tehnyt luettelon, ja yhä uusia eriä saan
siihen merkitä. Minullahan on niin äärettömästi aikaa kaikkea miettiä.
Steiner on saapa suuren käsikartaston, sellaista on hän jo kauan
toivonut itselleen, ja kaikki tähän asti ilmestyneet kosmoskirjat;
pastori saa Danten rintakuvan, sillä Dante on hänen ihanteensa.
Ajattelin myöskin herkullisilla syötävillä täytettyä koria; kun näkee
hänet hänen hyvinruokitussa ruumiikkuudessaan, tuntuu sellainen lahja
aika sopivalla. Mutta tahdon mieluummin antaa hänelle pysyvän muiston;
kuka tietää, näenkö enää toista joulujuhlaa maan päällä. Mutta sitä ei
saa ajatella — ei surra huomista päivää.
Heilwig saa suuren Böcklin-kuvakokoelman ja lisäksi yhtä ja toista,
mikä häntä ilahduttaa: kirjoja ja makeisia, kukkia, hopeisen
sormustimen, saksirasian, kaikki toivomuksia, jotka olen vähitellen
saanut häneltä kiertäen kaartaen udelluksi.
Rouva Bühler saa paksun, sängyn vieressä pidettävän maton, koska
hän minun mattoani vuodetta laittaessaan aina niin ihailee; lisäksi
kahvipannun, huopakengät, ja kauniin madonnankuvan, ei tuollaista
räikeäväristä ja mautonta. Philipp saa pyhäpuvun, kaivatun viulun,
kirjoja ja luistimet; Jaakko kanarialinnun kullatussa häkissä ja
vaatteita. Olen huomannut, että hän suuresti pitää eläimistä,
erittäinkin linnuista. Hän koettaa matkia niiden ääniä ja viheltää
monesti aivan pettävästi jäljitellen punatulkkua tai rastasta.
Iloa pitää tuona päivänä ympärilläni oleman, jotta voin iloita
iloitsevaisten kanssa.
Heilwig ja Steiner hommaavat minulle kaiken, mitä en luetteloiden
mukaan voi tilata. On niin hauskaa, kun posti tuo minulle paketin
ja minä saan sen avata. Rouva Bühler kantaa minulle kaikki pieneen
kamariin, jonka avaimen saan jouluun saakka pitää hallussani.
Kävelyretkeni kesti vain vähän aikaa tänä aamuna, väsyin pian ja olin
iloinen päästyäni jälleen takaisin kamariini. Tällainen retki on
minulle nykyjään melkein samaa kuin matkustus terveelle ihmiselle;
olen siis sittenkin tullut heikommaksi. Mutta kaunista oli ulkona;
kimaltelevat lumikiteet, tummat kuuset, joiden oksat nuokkuivat lumen
painosta, alistuvina ja kuitenkin suorina. Sellainen pitäisi ihmisen
olla, sellainen tahtoisin minä olla — —.
Kun tulin kotiin, juoksi Philipp vastaani tullen suoraan koulusta;
hän veti vihreätä kelkkaansa perässään. "Tahtoisitteko huomissa mennä
kelkalla metsään?" kysyi hän kiihkeästi, hengästyneenä juoksusta. "Mä
ja naapurin Gottlieb vetäisimme teiät ylös ja taas takaisin Löwenin
isännän tuolikelkassa."
Minä silmäsin avomielisiä pojan kasvoja, jotka loistivat
palvelusalttiutta, ja sitten metsän reunaa talojen takana. Minun teki
kovasti mieleni kulkea lumihankia pitkin metsään, ja minä myönnyin.