Sairaus ja heikkousko tekee minut niin pehmeäksi, aivankuin olisin
nainen, vai onko tämä tunteellisuus aina ollut minussa pohjalla ja vain
miehisen työn ja miehisen ajattelun ehkäisemänä ja alaspainamana? Tai
onko Heilwig löytänyt taikasanan, joka on avannut umpeutuneen lähteen?
Kirjat, jotka ovat ennen jättäneet minut kylmäksi, liikuttavat minua
nyt kyyneliin saakka, ja pilapuheet eivät luista huuliltani enää niin
kevyesti kuin ennen. Toiset eivät sitä kylläkään huomaa, heille olen
minä entiseni, vain hiukan vähemmän katkera. Mutta Heilwig katsoo
minuun aina niin tuskallisen pelästyneesti, kun puhun kyynillisesti,
että minä vähitellen alan näyttäytyä hänelle sellaisena kuin olen:
onnettomana, heikkona, hapuilevana ja rakkautta kaipaavana. Sehän on
lopultakin viisainta, mitä voi tehdä: olla niin kuin on eikä salata
itseään.