Vielä yksi päivä! On sunnuntai. Kumahtelevat kellot ovat
kutsuneet kirkkoon. Eilen illalla sai naapuri ajetuksi viimeisen
elokuormansa latoon, seppelöitsi kukilla viljanleikkaajattaret,
ja mukana hyppivät lapset, yksin rotevilla kuormahevosillakin oli
valjaissaan heleänvihreitä kuusenoksia. Tänä iltana tanssitaan
väentuvassa, elo-oluen ääressä iloitsevat he työstään, voimastaan ja
maansiunauksesta.
On kaunista omistautua kokonaan maalle ja tehtäväänsä, ja mahtaa olla
kaunista jättää maa taakseen ja autuaana hetkenä ajatella yleviä
ajatuksia ja kulkea teitä, jotka ovat meille käymättömiä. Mutta
sanomattoman raskasta on horjua molempien välillä, kieltäytyä maan
työstä ja maan ilosta, ja kuitenkin olla taivaan tanhuvilla arka
vieras, kaikkialla vailla lujaa jalansijaa, lehti, jota myrsky viskelee.