Olen pysynyt päätöksessäni. Kun tänään menin kävelemään, kuulin neiti
Waldenin äänen, ja silloin poikkesin sivupolulle, etten kohtaisi häntä.
Hän talutti koulutyttöä kädestä; molemmilla oli pikku kori täynnä
mansikoita, ja he puhelivat.
"Katsopas, Mariele, kuinka hyvä oli että otin sinut mukaani. Sinä
tunnet paikat metsässä paljon paremmin kuin minä, ja nyt olemme
löytäneet niin kauniita ja kypsiä marjoja."
Talonpoikaislapsi nauroi hyvillään, leveästi, ja alkoi minulle
käsittämättömällä murteella jutella.
Tie vietti jonkunverran alaspäin, ja tytön vartalo taipui joustavasti
hänen kävellessään, lapsen hypellessä lyhyin, kevein askelin hänen
vierellään. Kuulen niin mielelläni naisten puhelevan lasien kanssa;
heidän äänensä saa silloin äkkiä kokonaan toisen soinnin; aivan
nuorissakin tytöissä, jotka ovat vielä puoleksi lapsia, olen huomannut
sen. Siinä soi jotakin mukana, ehkä se on äidin tunne kaikkea avutonta
kohtaan.
Heilwigillä oli yllään vaaleansininen, lyhyt hame ja lujat nahkakengät,
ja hän näytti iloiselta. Niin menivät he ohitse, minun sykkivin sydämin
kuunnellessa.
Minkätähden minä väistyin enkä mennyt hänen kanssaan? Pelkäänkö?...
Oh, ei, oikullisuutta tai ylpeyttä. Minun olisi täytynyt pyytää häntä
kävelemään hitaasti, koska minä muuten hengästyn. Silloin olisin
kuin väsynyt vanhus laahannut itseäni hänen rinnallaan ja jokaisen
nousukohdan jälkeen olisi minun täytynyt pysähtyä hengittämään. Ja hän
olisi hillinnyt nuoruuttansa ja voimaansa ja pysytellyt tasallani, ja
hänen äänessään olisi ehkä ollut sama äidillinen sointi, jolla hän
lapsen kanssa puhui.
"Kävelenkö liian nopeasti? Levätkäähän toki ettette vahingoita
terveyttänne."
Ja sitten olisi hän ehkä vielä rakastettavasti valehdellen lisännyt:
"Kävelen paljoa mieluummin hitaasti metsän läpi, silloin saa enemmän
nauttia siitä." Ja sen ohessa olisi hänen jalkojaan nykinyt kuin olisi
hän halunnut tanssia.
Kaiken tämän olen itseltäni säästänyt, olen hitaasti ja filosofisesti
kävellyt kuusimetsän läpi kotiin, laskeutunut lepotuoliini kuistille ja
juonut maitoni, lukenut kappaleen Schopenhauer'ia, ja, kun olen siitä
saanut tarpeeksi, selaillut lehtiä.
Maailma on sentään surullinen!
Illalla.
Täksi päiväksi saatte mennä matkaanne, filosofiat, Schopenhauerit
ja Nietzschet ja kaikki tyyni te pessimistit ja stoalaiset. Saakeli
soikoon, hiukkasen iloa tarvitsee ihminen, ja tyhmää ja pelkurimaista
on mennä iloa pakoon.
Kun tänään päivällä olin kirjoituksineni valmis ja uneksin ja
mietiskelin itsekseni, rapisee äkkiä sora puutarhassa keveistä
askelista. Heilwig seisoo siellä ja tähystelee ylös luokseni.
"Saako teitä häiritä?"
Minä koetin kiskoa pois peitteet, joihin rouva Bühler oli minut
huolellisesti käärinyt, mennäkseni häntä vastaan, mutta hän oli jo
noussut nuo muutamat portaat, ennenkuin olin ennättänyt valmiiksi. Hän
painoi minut hellästi ja pontevasti takaisin tuolilleni.
"Menen heti pois, jollette pysy siinä missä olette."
Minä vapisin, kun tuo kapea, luja käsi kosketti minua, ja jäin
tahdottomana paikalleni. Se miellytti häntä. Hän tukki peitteen
ympärilleni, kunnes minä makasin kuin muumio, voimatta liikuttaa
itseäni.
"Nyt olette kohtelias", sanoi hän tyytyväisenä, "mutta siksipä olenkin
tuonut teille jotakin mukanani." Näin sanoen piti hän edessäni pikku
koria, joka oli täynnä mansikoita.
Mieletön, poikamainen ilo värähdytti minua, ja kuitenkin sain
soperretuksi vain pari kömpelöä kiitosta. Sitten juoksi hän emäntäni
luokse hakemaan sokeria, lautasen ja lusikan, ja sitten täytyi minun
syödä hänen läsnäollessaan. Mikä lapsi hän kuitenkin on kaikessa
vakavuudessaan! Hänen silmänsä säteilivät kuin lapsen, hänen
seuratessaan jokaista lusikallista, jonka vein suuhuni. Minä luulen
hyvien naisten tuntevan puhtainta onnea vain silloin, kun he tekevät
muita onnellisiksi.
Olisin tahtonut suudella noita rakkaita, solakoita käsiä, jotka
olivat poimineet minulle kaikki nämä sadat marjat, mutta minä en saa
pelästyttää häntä enkä häiritä hänen suloista luonnollisuuttaan, vaikka
hänen tähtensä olenkin viskannut filosofiani seinään.
Elämä, elämä, minä polvistun edessäsi; vain _yksi_ pisara sinun
virrastasi, vain _yksi_ kukka sinun puutarhastasi, vain _yksi_ säde
sinun valorunsaudestasi!