Wihollinen oli jo pois=menossa. Pohjalaiset oliwat heidät woittaneet
monessa tappelussa ja senwuoksi oli Karjalaisten pakko peräytyä omaan
maahansa.
Pentti oli erkaantunut pääjoukostaan ja lähtenyt wakoamaan wihollisten
wehkeitä ja aikeita. Retkellänsä poikkesi hän tilaisuuden ollessa
terwehtimään rakkaita wanhempiaan ja omaisiaan. Heiltä sai hän heti
tiedon Ingan kohtalosta. Ei salaman isku olisi waikuttanut häneen
kowemmin kuin se sanoma, mutta kumminkaan ei Pentti hetkeksikään
kadottanut miehuuttansa ja neuwokkaisuuttansa.
"Minun täytyy pelastaa hänet, maksoi mitä maksoi", sanoi hän
hämmästyksestään toinnuttuaan eikä käynyt edes istahtamaan,
lewähtämään.
"Mitä? Se on mahdotonta, älä anna itseäsi silminnähtäwään waaraan",
ehättiwät wanhukset sanomaan.
"Älä, hywä Pentti, lähde, pysy nyt jo meidän luonamme!" rukoiliwat
weljet ja sisaret.
"Minun täytyy, minä en woi toisin tehdä!" Niin sanoen syöksi Pentti
ulos tuwasta ja pian katosi hän syyskesän synkkään ja pimeään yöhön.
Hän rupesi heti kansalaisiltaan saatujen tietojen awulla iskemään
wihollisen jälkiä. Sitä teki hän sen yön ja osan seuraawasta päiwästä,
semmoisella tarkkuudella, että hän jo iltapäiwällä tiesi tarkoin
wihollisten aikowan seisahtaa Oulujoen niskaan pariksi wuorokaudeksi,
lewähtämistä, joukon kokoontumista ja lisäwenhetten hankkimista warten.
Siitä piti heidän matkustaa wesiteitä omalle maallensa. Pentti sai myös
tietää, että wihollisia oli siinä koossa jo noin neljäkymmentä miestä
ja että Inka oli tuotu sinne; toisia joukkoja odottiwat wiholliset
tulewiksi joka hetki.
Mitä oli tehtäwä? Wäkeä ei kerinnyt saada niin paljoa kokoon, että
olisi sopinut toiwoa woitollista tappelua, sillä wihollista ahdistelewa
suomalainen pääjoukko oli kaukana. Ilman sitä ei olisi tappelu ollut
otollinen keino wihollisen wallassa olewan Ingan hengen pelastukseksi.
Hetki oli äärettömän tärkeä.
Pian teki Pentti päätöksensä, ja ryhtyi heti sen toimeenpanoon.
Hän hankki kahdeksan kannun ankkurin palowiinaa itsellensä ja
oiwallisen koskenlasku=wenheen. Pohjalastiksi pani hän kaikenlaista
ruokatawaraa, jonka sekaan hän kätki wiina=ankkurin. Illan warjokkaassa
siimeksessä astui hän wenheeseen ja alkoi soudeskella salawihkaa
wihollisten leiripaikan ympäristöllä, niemien ja saarien suojissa ja
salmissa, niinkuin wakooja ainakin. Wihollinen, joka pelkäsi
päällekarkausta, piti aina walppaat wahdit ympärillänsä. Oitis
huomasiwat he waarallisen wäijyjän. Mutta he eiwät olleet huomaawinansa
häntä; he odottiwat häntä likemmäksi, kokiwat olla hiljaa ja piilossa,
ja iloitsiwat sydämessään. Pentti ymmärsi heidän wehkeensä ja oli
warkain pujahtelewinaan aina lähemmäksi. Kun hän oli wihollisen
mielestä tullut tarpeeksi likelle, nostiwat he hirmuisen riemuhuudon;
parwi heistä kiirehti rantaan; he lykkäsiwät kolme wenhettä wesille,
joihin jokaiseen astui useampia miehiä. Pentti oli näkewinään waaransa
ja lähti täyttä wäkeään pakoon pyrkimään. Sitä heidän mielestään tyhmää
yritystä nauroiwat wiholliset täyttä kurkkua ja kiirehtiwät monella
airoparilla soutaen hänen jälkeensä. Pian oliwat he saawuttaneet
Pentin, joka, paremmin pettääksensä heitä, warustihe ankaraan
wastarintaan. Hän siwalsi airon käteensä ja asettausi uhkaawaan
asemaan.
Wiholliset käwiwät käsiksi, eikä auttanut sekään, kun hän kahdelle
heistä antoi airolla semmoisen läimäyksen, että he oitis kellistyiwät
wenheen pohjaan; Pentti sortui yliwoiman alle ja wiholliset sitoiwat
hänet köysiin.
Wihollisille tuli siitä suuri riemu. He tunsiwat wankinsa Korwen
Pentiksi, pahimmaksi ja waarallisimmaksi wihollisekseen ja sentähden
pitiwät he sen woittonsa suurimpana, mitä oliwat retkellään wielä
saaneet.
"Aa ni Korwen Pentti--Pentti Perkele--jopa sattu--aa sie Wenäläisen
ruoka", ilkkuiwat wiholliset ja niin weiwät he Pentin sidottuna
leiriinsä. Samanlainen ilo nousi sielläkin, kun tuotu wanki tuli
tunnetuksi.
Nähdessään sen päästi Inka heikon hätähuudahduksen, mutta Pentti loi
häneen rauhoittawan ja wakawan silmäyksen, josta tyttö heti tyyntyi.
"Aa! kuulkah mutsukka! He taitah ollah ystäwiä, kenties sulho ja
morsian; waan kyllä myö heät huomenna pietäh, siitä saatte ollah
wissit", ilkkuiwat wiholliset.
Sitten he rupesiwat suurella huolella tutkimaan Pentin wenhettä.
Suureksi iloksensa löysiwät he siitä wiina=ankkurin. Eräs heistä
maistoi wakuudeksi sitä ja kun hän huomasi sisällön olewan todellakin
wiinaa, riemastui hän suuresti ja älähti: "aa wiinuskii, hän on tuonuh
hyweä kostintsoa tullessaan; hän on kelpo briha." Muut wiholliset
ilostuiwat myös hywin sen kuullessaan, mutta Pentin silmät loistiwat
niin kummallisesti.
Jo tuli pimeä. Nuotiot laitettiin leirin keskelle ja wartiat asetettiin
ympärille, mutta ennenkuin he meniwät siihen koiran uskollisuutta
waatiwaan öiseen työhönsä, annettiin heillekin moninkertaiset "paukut"
lohdutukseksi.
Wiholliset kerääntyiwät nuotion ympärille ja rupesiwat ahkeraan
maistelemaan Pentin ankkurista.
"Älkää juoko minun wiinaani", pyyteli Pentti piloillansa.
"Piäk suus kiinni, koira. Omalle joukolles aiwot tätä wiijäk, waan tämä
peäsöö nyt parempiin suihin", ärjäsiwät Karjalaiset.
Ilolientä maistellessaan rupesiwat he neuwottelemaan, mitä wangeille
olisi tehtäwä. Pitkän, raa'an ja ilwehtiwän keskustelun perästä tuliwat
he wihdoin yksimieliseen päätökseen, että molemmat wangit tulisiwat
päiwän tultua poltettawiksi wienolla tulella, yhteen sidottuina.
Sen kuultuansa parahti Inka surkeasti, mutta säikähtymättä rupesi
Pentti rukoilemaan itselleen wapautta, luwaten laittaa heille isot
lunnaat.
"Ei koko Suomes olek niin paljoa rahoa, että sinu irti laskisimma.
Soatpa maksoa, koira, kaikki tuhomasi Wenäläisien peät. Soatpa jo nyt
alkaa yljäntanssias", sanoi Inkaa wartioiwa wihollinen ja lyödä
nawautti samassa paksulla kepillä Penttiä selkään. Wiholliset nauraa
rähisiwät sukkeluudelle, mutta Pentti puri hampaansa yhteen, mitään
wirkkamatta.
Wiina ja wäsymys alkoiwat jo yksistä neuwoin waikuttaa. Yksi toisensa
perästä rupesi nuokkumaan ja kun he wielä sittenkin ahkerasti jatkoiwat
maistelemistansa, pukkasiwat he wiimein päällensä ja nukahtiwat;
wiimein ei ollut yhtäkään heistä enää walweilla.--Rannalle asetettu
wahti, joka oli likinnä, oli myöskin käynyt ahkerasti nuotiolla,
lisäkaraistusta saamassa, niin että hänenkään silmänsä eiwät enää
tahtoneet pysyä auki. Pentin tuuma oli onnistunut.
Kun wiholliset ottiwat Pentin kiinni ja köyttiwät nuoriin, oliwat he
tutkineet joka paikasta, olisiko hänellä muka aseita. Mutta eiwätpä he
siinä olleetkaan kylliksi tarkkoja, sillä Pentti oli katkaissut
joitakin tuumia teräwän wiikatteen kärjestä, sujuttanut sen wääräksi ja
pistänyt sen kaksinkertaiseksi käännettynä takkinsa hihan suuhun; sitä
kätköä eiwät olleet wiholliset löytäneet. Kun huomasi kaikkien
wihollisten nukkuwan, rupesi hän sormiensa nenillä kaiwamaan wiikatteen
kärkeä takkinsa hihan suusta. Suurella waiwalla saikin hän sen sieltä,
waikka hänen kätensä oliwat selän taakse köytetyt. Tällä huonolla
aseella alkoi hän hieroa nuoriansa poikki. Wähitellen katkesi yksi ja
toinen pää, ja hän sai kätensä irti; eipä aikaakaan, ennenkun jalatkin
oliwat pinnistäwistä nuorista päästetyt.
Siitä pääsi Pentti jo wapaaksi. Hän nousi hiljaa ylös ja tirkisteli
warowasti ympärillensä. Hänen oma wahtinsa nukkui ja kuorsasi, että
waahtoporeet suusta turisiwat; samoin näkyi Ingankin wahti tekewän,
eikä muissakaan wihollisissa ollut yhtään walweella. Puoliksi sammuneen
nuotion walossa huomasi Pentti, että Inka hänet hawaitsi; waitiolon
merkiksi pani hän sormen suullensa.
Sitten hiipi Pentti rantaa kohden ja tarkasteli mennessään rannassa
olewaa wahtia; sekin nukkui sikeimpää unta. Pentti lykkäsi hiljaa oman
wenheensä wesille, toimitti siihen eheät airot ja kääri niihin
hankasien kohdalle huiwinsa ja muuta waatetta. Sitten hiipi hän leiriin
takaisin.
Aamurusko alkoi juuri idässä heijastaa ensimmäisiä walon säteitään
synkän ja pimeän taiwaan reunalle. Jos joku olisi ollut kuulemassa,
olisi hän kuullut Pentin mutisewan: "nyt, taikka ei koskaan".
Sormi suullansa hiipi Pentti sinne, jossa Inka oli. Häntä wartioiwa
wihollinen oli wakuudeksi käärinyt kätensä ympärille erään pitkälle
jätetyn pään siitä nuorasta, jolla Inka oli köytetty. Warowasti läheni
Pentti ja rupesi oitis kehittämään köyden päätä wahdin käden ympäriltä.
Sepä heräsi siitä liikkeestä puoleksi ja alkoi kömpiä kontalleen. Mutta
samassa tuokiossa antoi Pentti hänelle korwan juureen semmoisen
läimäyksen mukanaan olewalla aseella, että wihollinen heti lysähti
takaisin, eikä enää ollenkaan wastustanut nuoran päästöä; hänen kätensä
ja jalkansa waan wielä wärisiwät.
Pentti siwalsi Ingan syliinsä ja hiipi rakkaan kuormansa kanssa
rannalle. Siellä laski hän tytön wenheensä pohjaan, köytettynä,
niinkuin hän oli; sillä siinä ei ollut aikaa nuoria awata. Sitten
lykkäsi hän wenheen wesille ja alkoi hiljaa soutaa Oulujoen Niskakoskea
kohden. Kun he pääsiwät wähän ulommaksi, sanoi Pentti: "Jumalan kiitos!
nyt olemme pelastetut". Niin sanoen päästi hän Ingan kädet ja jalat
irti.
"Pentti!" sen sanan waan kuiskasi Inka hiljaa; mutta kuiskaus sisälsi
sanomattoman paljon turwallisuutta ja luottamusta.
Eräs maan puolella olewa wiholliswahti arweli sillä wälin leiristä
kuuluwan jotain epäluulon alaista liikuntoa; hän oli etemmäksi
asetettu, eikä siis ollut saanut mitään muuta kuin lähtöryypyt;
senwuoksi hän ei ollutkaan nukkunut. Hän riensi wiimein leiriin ja näki
suureksi kauhukseen Ingan wahdin hengettömänä ja molempain wankien
olewan poissa. Oitis nosti hän melun ja Karjalaiset kömpiwät niin
kiireesti ylös kuin unen horroksissaan jaksoiwat. Heti sysäsiwät he
kolme wenhettä wesille ja miehittiwät ne, ajaakseen karkureita takaa,
sillä he huomasiwat heidän menneen wesitietä.
Päiwä oli jo jotenkin waljennut, ja leirissä syntyneestä melusta
ymmärsi Pentti, että heidän lähtönsä oli huomattu. Sen wuoksi souti hän
kaikin woimin Niskakoskea kohden. Mutta takaa=ajajilla oli enemmän
soutajia ja he joutuiwat jäljestä, niin että juuri ennen koskenniskaa
saiwat nähdä pakenijat.
"Aas Wenäläisen ruoka!" kiljasiwat he wimmaisesti.
Mutta Pentti huilasi jo aikawauhtia alas tuosta waarallisesta ja
hyrskywästä koskesta. Wiholliset kiirehtiwät jälessä, waan Siitarin
niemessä meni yksi heidän wenheensä tuhansiksi pirstoiksi, sen paikan
kawaloihin, teräwiin salakareihin.
Niin mentiin taas joku matka eteenpäin, Pentti edellä ja eheäksi
jääneet wiholliswenheet perässä. Jälkimäiset käyttiwät soutamista
awuksensa suwanteissa, jonka wuoksi he yhä alkoiwat saawuttaa. Sen
hawaitsi Pentti. Hän siwalsi kengät pois jaloistaan ja wähensi
päältänsä muitakin waatteita. Sitten annatti hän Ingalla nuoran wenheen
pohjalta, jolla wiholliset oliwat hänet köyttäneet. Sen sitoi hän
kiireesti wyötäisillensä, heittäen siihen sylen pituisen irtaimen pään.
"Nuot roistot laskewat meidän päällemme ja saattawat meidät ainakin
surman suuhun. Sitä wälttääksemme täytyy meidän kenties jo ennakolta
hakea aalloista turwaamme. Niin pian, kun minä sanon: 'tartu lujasti
nuoraan kiinni!' niin tee se heti ja koe pysyä hengittämättä siksi, kun
taas nousemme weden päälle. Kumminkaan en sitä tee, ennenkuin
wiimeisessä hädässä. Lupaatkos niin tehdä, rakas Inka?" puheli Pentti.
"Minä luotan sinuun elämässä ja kuolemassa, Pentti. Waikkapa wielä
saisimmekin hautamme kosken kowiin hyrskyihin, en sitäkään pelkää,
sillä kuolemakin sinun kanssasi on ihana", sanoi Inka tyynellä
luottamuksella.
"Jumalan nimeen sitten! Sinun tähtesi, Inka, uskallan waikka mitä",
sanoi Pentti, lyöden wahwat ja suonikkaat kätensä wanhan peräsimen
ympärille.
Jo tultiin juuri tuohon kahta peninkulmaa pitkään, hirmuiseen
Pyhäkoskeen. Toinen takaa=ajawista wihollisten wenheistä oli jo ehtinyt
aiwan liki; toinen oli jäänyt jäljemmäksi.
Eräässä paikassa Pyhäkoskessa on jyrkässä, wiiden sylen korkuisessa
kalliorannassa äkkimutka, joka on ikäänkuin jonkunmoinen pussinperä.
Kaikkien alastulijain on laskeminen aiwan sen pussinperän kautta, sillä
ylempänä olewan hirmuisen Pällinkorwan putouksen wäkewät, kallioiden
wäliin ahtaalle puristetut pyörteet syöksewät sinne. Siinä kiidetään
hirmuista wauhtia kauheaa kallioseinää kohti ja outo matkustaja luulee
wenheen menewän tuhansiksi pirstoiksi, mutta niin ei käy tottuneelle
laskijalle, sillä taitawasti hiipsauttaa hän aluksensa siitä
seljemmäksi ja täydessä turwassa keikkuu taas heikko, rutisewa pursi
hirmuisien aaltojen hartioilla, kiitäen entistä suuntaa eteenpäin.
Kappaleen ylempänä Pällinkorwan jyrkkää putousta silmäili Pentti rannan
jyrkälle kalliotörmälle. Siellä seisoi mies, joka wiittoi ja huusi
jotain, mutta kosken kowan pauhun tähden ei Pentti kuullut hänen
sanojansa. Mies oli törmältä tuntenut Pentin ja oiwaltanut wihollisten
ajawan häntä takaa. Hän esitteli Pentille jotain pelastuksen keinoa,
mutta se jäi kuulematta: Pentti silmäsi taaksensa. Toinen wihollisen
wenheistä oli aiwan laskemaisillaan päälle ja wiholliset päästiwät jo
hirmuisen ilohuudon.
"Tartu kiinni köyteen!" sanoi Pentti äkkiä Ingalle ja silmänräpäyksessä
oli se tehty. Samassa tuokiossa pärähti Pentin wenhe Pällinkorwan
kowissa kuohuissa olewalle salakiwelle; Pentti laski tahallaan tuolle
ikipäiwäiselle miesten syöjälle. Yhdellä rusauksella meni wenhe moneksi
kappaleeksi ja Pentti ja Inka suistuiwat suin päin kauheoihin
aaltoihin. Wiholliset syöksiwät samalle kiwelle, heidän käwi samoin ja
siellä oliwat siis wainotut ja wainoojat yhdessä surman suussa.
"Se siinä oli tehtäwä, muuta neuwoa ei ollut. Pentti kyllä yksinään
ollen pelastaisi hywin henkensä; mutta hän näkyy yrittäwän myös
pelastaa erästä naista, ja minä pahoin pelkään tuon yrityksen olewan
molemmille surmaksi. Se on sanomattoman uskaliasta--saapas nähdä!
Wenäläiset owat kyllä saaneet palkkansa, heistä ei yksikään pelastu",
mutisi rannalla olija itsekseen.
Mutta kauan ei Pentti ollutkaan näkymättömissä, ennenkuin hänen päänsä
taas rupesi wilkkumaan kuohujen seasta. Hän koki kaikin tawoin
pysytellä Inkaakin weden päällä. Wäkewä hyöky ja pyörre wei heidät
tuohon kummalliseen pussinperään ja wäkewä aalto löi heidät
kallioseinää wasten; mutta siitä takaisin palaawa hölkkä esti heidät
loukkaantumasta. Wäkewillä käsillänsä tarttui Pentti lähellänsä
olewaan, teräwään kallionsärmään ja alkoi hinata itseänsä siitä lähellä
olewaan kallionhalkeeman lomaan, jossa wähän ylempänä wedenpintaa oli
jalansijaa parille hengelle. Siihen päästyänsä alkoi hän siihen hinata
Inkaakin, jota hölkkä sill'aikaa oli weden päällä pysytellyt.
Turwapaikkaan Ingan saatuansa, hawaitsi Pentti suureksi iloksensa
kumppalinsa olewan hengissä ja wieläpä toimellaankin; tyttö puolestaan
puristi itsensä turwallisesti Penttiin kiinni.
Wiimeisen wiholliswenheen wäki oli nähnyt, miten Pentin ja heidän
towerinsa käwi; he arwasiwat senwuoksi kiertää waarallisen kiwen. Juuri
kun Pentti ja Inka oliwat päässeet turwapaikkahansa, tulla huikasiwat
Karjalaiset samaa paikkaa kohden. Wiholliset kiroiliwat, he yrittiwät
lyömään karkureita jollain aseella; mutta turhaa, he eiwät ylettyneet--
he eiwät ennättäneet, sillä heidän wenheensä lensi hirmuista wauhtia
eteenpäin ja parin tai kolmen sylen päässä jo murtui murskaksi
kallioseinään.--Sinne meniwät wiimeisetkin wainoojat; mutta Inka
puristi lujemmasti Penttiä.
"Odota, Pentti--odottakaa wähän; minä juoksen hakemaan apua", huusi
awulias kansalainen kallion päältä.
Kauwan ei hän wiipynytkään, ennenkuin palasi useiden miesten kanssa. He
laskiwat köysiä alas, Pentti sitoi taitawasti niiden päät Ingan
ympärille ja sitten wetiwät auttajat tytön ylös; senjälkeen sitoi
Pentti itsensä niihin, ja niin hänkin wedettiin.
"Pentti!--pelastetut!" kuiskasi Inka hiljaa, kun he oliwat maalle
päässeet. Mutta Pentti loi häneen surullisen silmäyksen ja huokasi
raskaasti; jotain lienee silloin muistunut hänen mieleensä.
"Kas niin, Pentti! niin pitikin käydä. sitä temppua minä juuri
huutamalla neuwoin, waikk'et sitä taitanut kuulla. Aina olen tiennyt
sinun olewan oiwan wesilinnun, mutta en, helkaristen, olisi kuitenkaan
uskonut sinua tuommoiseksi koskeloksi! Jos en olisi sitä omin silmin
nähnyt, tuskin sen uskoisin. Itsensä ja samassa toisenkin pelastaminen,
se on asia, jota ei ole wielä ennen nähty. Mutta saakelin siewä tyttö
hän onkin; hänen tähtensä kannattaakin nuoren miehen wähän korwiansa
kastella.--No, no--älä punastu, tyttö; minä huomaan teidän olewan
likeisiä ystäwiä. Pentti onkin noin oiwan tytön arwoinen, sillä siitä
pulmasta, josta hän on niin kunnialla päässyt, ei suoriakaan joka
poika.--Ja entä sitten wielä niin oiwallinen kosto noille roistoille!--
Mutta lähtekäästä nyt saamaan kuiwia waatteita yllenne, ruokaa ja
lepoa", puheli mielihywillään awulias kansalainen.
Pentti hankki hywän hoidon Ingalle niin kauwaksi, että hän woimistuisi
ja paranisi täydellisesti; päälliseksi toimitti Pentti niin, että Inka
wietäisiin kotiinsa, heti kun hänen terweytensä sen salli. Sitten otti
hän Ingalta surullisen, mutta sydämellisen jäähywästin.
"Sinun elämässä ja kuolemassa!" kuiskasi Inka ja kyyneleet nousiwat
kummankin silmiin.
Sitten riensi Pentti wäkensä luo; heti samosiwat he wihollisen jälkeen,
woittiwat hänet wielä useissa tappeluissa ja ryöstiwät häneltä takaisin
paljon wankeja ja tawaroita. Niin saattoiwat Suomalaiset wihollisen
omain rajojensa taakse.