Niinkuin Pentti oli ennustanut, oliwat Rönkkölän elukat menneet suoraa
päätä kotiinsa, heti kun oliwat päässeet erillensä kontion kuumasta
terwehdyksestä; ne oliwat kotona paljon ennen, kuin Pentti ja Inka.
Oitis huomasi Rönkkölän Wilpun tarkka silmä, mitä metsässä oli ollut
tekeillä. Kellokas oli haawoissa ja werissä, mutta karjasta ei kaiwattu
yhtään; kaikki oliwat tallella; sitä waan ihmetteli Wilppu, kuinka niin
wähällä oli päästy. Jos ei kellokas olisi ollut wioitettu ja jos ei
paimen poissa, niin ei olisi ollut mitään aawistusta päiwän
tapahtumista; mutta kellokas oli werisenä todistajana jostain
hirmuisesta tapahtumasta ja se nosti suuren tuskan ja ahdistuksen koko
talon wäen, erittäinkin Wilpun sydämeen. Iltapimeä alkoi lähetä,
Wilppu oli jo ison wäkensä laittanut hakujärjestykseen ja jakeli
mäkirinteellä käskyjänsä eri joukoille. Samassa huusi eräs renki:
"Odottakaa, isäntä, korpitietä tulee mies ja nainen! Kukaties nainen on
Inka, tahi ehkä tietäwät he hänestä jotakin kertoa."
"Seisahtukaat!" huusi Wilppu ja kaikki seisahtuiwat.
Ja tosiaankin tuli Inka, Pentin saattamana, korpitietä.
"Kiitos Jumalan!" lausui Wilppu ja käski kaikki huoneeseen.
Sinne tultua sai Inka ruweta kertomaan, kuinka kaikki oli käynyt. Hän
teki sen semmoisella tunnokkaisuudella, että kaikkien kuulijain, jopa
Wilpunkin silmät oliwat wesissä, ja ne isän kyyneleet oliwat Ingalle ja
Pentille mieluinen tulewaisuuden enne.
Kun Inka oli kertomuksensa lopettanut, muodosti Wilppu näkönsä hywin
juhlalliseksi, nousi seisoalleen ja sanoi ruhmolla istuwalle Pentille:
"Tule peremmäksi, sinä uljas nuorukainen! Jalosti olet sinä kylwänyt,
mutta jalosti sinä myös saat niittää. Sinä olet pelastanut karjani, ja
tyttärelläni, ainoalla lapsellani, olet sinä ollut turwana ja apuna; se
ei ole palkitsematta jääwä. Kellokas on paras maidon antaja
nawetassani; jos se entiselleen paranee, on se talwen muonan kanssa
omasi; jos ei, ota sitä likin. Onpa siinä päiwän palkkaa, otso ja
pitäjään paras maituri. Kaikki eiwät kykenekään niin paljoa
ansaitsemaan; sinä olet sen ansainnut, oletpa kunnialla ansainnut.--
Sinä olet pitäjään uljain ja kunnollisin poika. Ole nyt meillä yötä ja
mene huomenna otsoasi kotiin saattamaan."
Pentti kiitti ujosti ja sanoi tehneensä työnsä welwollisuudesta, josta
ei hänelle ollut tulewa mitään palkintoa, mutta Wilppu muistutti, että
mitä hän kerran oli luwannut, sen täytyi pysyä ja tulla täytetyksi.
Inka, kuullessaan isänsä puheen, loi toiwoa täynnä olewan salaisen
silmäyksen Penttiin; mutta woi, kuinka mielellänsä olisi Pentti
luopunut molemmista päiwän saaliistansa, otsosta ja luwatusta
maiturista, jos waan Wilppu sen sijaan olisi antanut hänelle edes
jotain pientä toiwoa Ingan saamisesta.