Tuulonen huojuu niin pehmeästi. Taivas on ohuessa tasapilvessä --
näyttää niin totiselta ja vakaalta. Tuntuu kuin tummahko suruharso
olisi levitetty heleäteräisistä kukista ja moninaisista tuoksuista
rikkaan kesäluonnon hartioille.
Laineet pienen Pyhäjärven vihreärantaisissa lahdelmissa vierivät niin
verkalleen, niin hitaasti. Ja hiljalleen pieni höyrypaattikin tuolla
järven selällä kiitää eteenpäin, luoden vettä halkaistessaan matalat,
mutta kuitenkin vaahtoiset vyöryeet laidoilleen.
Pitkin Pyynikin harjannetta astuvat tuolla -- verkalleen hekin --
Alfrida ja Aukusti. Tasaisella, leveällä santatiellä astuntansa on niin
kevyttä. Käyvät siellä korkealla kuin surevat keijukaiset. Pysähtyvät
tuon tuostakin, kunnes istahtavat penkille petäjien väliin kummun
laiteelle. -- Siihen Pyhäjärven kirkas läikkypinta avautuu heidän
ihailtavakseen -- järven saaret ja lahdelmat ovat kaikki nähtävissä.
Muuan soikko lahden pohjukka pistäytyy aivan likelle istujain penkkiä
-- siihen heille kuvastimeksi. Sen pinta on nyt jotensakin tyyni. Vain
tuolla syrjemmällä on vesi nähtävämmin pyreessä. Siellä, näet,
uiskentelee vähäinen muikkuparvi, huomauttaen siten katsojille, että on
niillä eloa, noilla Vellamon pikku asukkaillakin -- eiköhän ole myös
iloa, eikö kärsimystä ja sortoakin?
Kau'an istuvat siinä Alfrida ja Aukusti äänettöminä -- ajatuksissaan.
Vihdoin sanoo Aukusti surullisesti:
-- Sinä menet siis, niinkuin olet luvannut, tiistaina aamujunalla
Viipuriin? -- Oi, kun en taida pidättää sinua!
-- Kyllä pitää mennä. -- Tuo vankilassa olonikin nyt on kaikkien
suussa. Ehkä unhoittavat, kun olen poissa, tai kumminkin -- --
-- Saanko minä seurata sinua rautatielle?
-- Niin mieluisasti, jos vaan sinulla itselläsi on siihen halua.
* * * * *
Yhdessä menevät Alfrida ja Aukusti rautatieasemalle. -- Ei ole enää
aikaa pakinoihin. Lämmin käden lyönti vaan ja arasteleva suutelo. --
Juna vihelsi ja lähti.
-- Olkoon Jumala kanssasi! -- kuului Alfridan hiljainen huokaus
Aukustille, hänen seistessään vaunun rappusilla junan ollessa jo
liikkeellä. -- -- --
Ajatuksiinsa syvälle vajonneena asteli Aukusti kotiinsa
rautatie-asemalta. Käveli sitten kammarissaan pitkän aikaa edes ja
takaisin lattialla -- poltti paperossin toisensa perästä.
Äkkiä seisahtuu hän, kääntyy tulisesti ympäri ja ryhtyy kiihkeästi
työhönsä. -- Vinhasti suhisee "pensseli" paperilla hänen maalatessaan
maisemakuvaa Tampereen ihanasta ympäristöstä.