Kevät-aurinko paistoi lämpimästi. Linnut lauloivat mieltä ylentävästi.
Kaikkialla sorisi ja lirisi pieniä puroja. Jäät olivat jo ryskyen
vyöryneet Tammerkoskesta sen alla aukeavaan, pieneen Pyhäjärveen, missä
ne nyt suurina röykkiöinä vaivalloisesti huljuivat. Ruskea maa
pistäytyi näkyviin sulavan lumipeitteen alta ja taivas loisti täydessä
sinisyydessään. Kuitenkin oli ilma varjopaikoissa vielä kalseata ja
talvimaista. Niissä paikoissa, joihin ei lämmittävä auringon säde
voinut päästä, oli röhmöisiä lumiläjiä, eikä kevät vielä ollut siellä.
Kuitenkaan ei se ollut kaukana, ja sen lähestyminen täytti nuorison
sydämmet riemullisella sykinnällä, antoi vanhuudelle takaisin osan sen
entistä vireyttä ja herätti murheellisten rinnoissa uutta toivoa, uutta
elämän halua.
Kauniin Pyhäjärven rannalla säännöllisesti kohoava, tasaisesti
kaareahko kumpu, jossa hongat huikean solakkoina majesteetillisesti
huojuvat -- tuo kaikkia miellyttävä Pyynikki, se on jo kevät-liejuista
kuiva kautta pituuttaan. Hento ruohon terä siinä nousee vihantana
maasta. -- Ja kevään ensi sulo houkuttelee sinne ihmisiä joukottain jo
aamulla varhain ja illalla myöhään.
Tuolla kummun laiteella kevät-tuulessa humisevain petäjäin välissä
olevalla lautapenkillä istuvat nyt Alfrida ja Aukusti.
-- Sinä tahtoisit siis elää paremmin, jos voisit? -- kysyy Aukusti.
-- Tahtoisin.
-- Alfrida! -- Ja Aukusti likistää tulisesti hänen kättänsä. Sano:
voisitko rakastaa minua? -- Tiedäthän, mitä on todellinen rakkaus!
-- "Tiedäthän!" -- Voisinko rakastaa sinua!? -- Minä en taida oikein
vastata, mutta -- --. Ei, elä puhu sellaista! Jätä se! Se vaan saattaa
sinut onnettomaksi.
-- Alfrida! Minä pidän sinusta, luulen oikein rakastavani, huolimatta
siitä, mihin tilaan olet joutunut. Minä tiedän, että sinulla on sydän,
joka -- --.
-- Saattaa olla, että sinä ainakin nyt luulet minusta pitäväsi. Mutta
sinä et voi olla varma, ovatko tunteesi muuta kuin hetkellistä --
kuinka voisitkaan pitää minusta, tämmöisestä, joka -- ja ajatteletko
sitten ollenkaan seurauksia, jos ottaisit minut vaimoksesi? Sinä
tulisit minun tähteni suljetuksi tuttava- ja ystäväpiiristäsi ja -- --.
-- Saattaa niin olla. Mutta minä kuitenkin koetan. Kohta ihan en tosin
voi sinua ottaa. Olen -- paha sanoa -- viime aikoina elänyt vähän
kevytmielisesti. Toimeentuloni on nyt jotenkin tukala; mutta sittenkin
minä koetan ja tahdon -- --. Luulen, että voisin sinun tähtesi kestää
mitä pahintakin. Enkä minä itse asiassa ole yhtään sinua parempi, jos
kohta sitä lienen ihmisten silmissä.
-- Tee, kuinka tahdot! Mutta elä sitten syytä minua, jos tunnet tähteni
kärsiväsi! -- En minä myöskään voi mitään asialle, ennenkuin otat minut
kokonaan. Se on vallan samantekevä, jos sanon rakastavani sinua. Tulin
ehkä sitä jo sanoneeksi, mutt'ei sinun tarvitse yhtään uskoa. Tiedät
kyllä, että jokainen tällainen nainen on halukas ottamaan miehen, johon
vaan jotakin luottoa voi panna, ja on samalla valmis vakuuttamaan
rakastavansa, vaikk'ei niin olisikaan laita. -- Minä olen vallassasi;
tee, kuinka tahdot!
-- Alfrida! Minä ymmärrän sinua, luulen ainakin ymmärtäväni.