Asema tätä nykyä.
Siihen suuntaan on siis kehitys näillä seuduilla kulkenut, sellaiseen
tulokseen on kaskenviljelyksellä ja sitä seuraavalla tervanpoltolla
päästy, niinkuin edellisestä huomattanee, että metsät alkavat
arveluttavasti vähetä ja kiinteä väestö, s.o. tilalliset, ovat yhtä
arveluttavasti velkaantuneet.
Eikä sekään elinkeino voi kauvan kestää eikä yksinomaan kannattaa,
johon laajoilla aloilla Kajaanin kihlakuntaa ja muuallakin
Koillissuomessa nykyään on oman metsän puutteessa alettu paljon
turvautua, nim. puitten ostaminen valtion metsistä ja niitten kauppaan
valmistaminen, eli n.k. "armopuut". Tämä tällainen kaupanteko, jossa
ohimennen sanoen on paljon keinottelua, jopa suoria petoksiakin
syntynyt, osottaa vaan puolestaan sekin, kuinka äärettömän ja
melkeinpä auttamattoman syvästi kansaan on juurtunut metsällä elämisen
välttämättömyys ainoana mahdollisena ja käsitettävänä toimeentulon
lähteenä. Sen päähän ei mahdu mitään muuta.
On kyllä suuri onni, että valtio aikoinaan on siellä ottanut siksi
paljon metsämaita omaan haltuunsa, kuin se todella on tehnyt, mutta
asujamisto on kaikessa harvuudessaankin sentään jo siksi taaja,
ett'eivät nekään metsät sentään riitä sitä yksinomaan elättämään,
ell'ei aleta tehdä lakeata jälkeä niissäkin, niinkuin yksityistenkin
metsissä on tapahtunut, sillä pelkät hylkypuut eivät pitkälle riitä.
Mutta ei toki sallittane valtion metsiä siellä pohjan perillä liiaksi
harventaa, ell'ei tahdota kokonaan muuttaa eteläisenkin Suomen
ilmanalaa ja tahallisesti siirtää Lapin tuntureita muutamia asteita
etelämmäksi, sillä tuntuupa hiukan siltä, niinkuin tunturiseudulla
olisi hyvä taipumus auttamattakin siirtyä etelämmäksi.
Ja liian taaja on asutus jo poronhoidollakin elämään, vaikka siitä
kyllä saattaa olla sievonen sivutulo yhdelle ja toiselle, mutta usein
vaan vahinkoa naapureille. Eikä sitäkään voi sanottavassa määrässä
harjottaa Kajaaninkaan kihlakunnassa muualla, kuin ihan kihlakunnan
pohjoisimmilla perukoilla.
Kylmän ja karun luonnon välittömät tulolähteet, joihin kokonaan on
luotettu, alkavat siis kuivua, ja olot ovat ylimalkaisesti ja lyhyesti
kerrottuina tätä nykyä jotensakin seuraavalla kannalla.
Keskikokoinen talo (noin 1/8 manttaalinen, jommoiset ovat
tavallisimpia) kylvää vuosittain arviolta 1 hehtolitran ruista, 4 à 5
hehtolitraa ohraa ja saman verran perunoita. Siinä on kaikki. Talossa
saattaa olla velkaa tuhat tai pari, ehkä enemmänkin markkoja, ja
kymmenkunta suuta syömässä. Kylvö tehdään useimmin huonosti muokattuun
ja heikosti lannotettuun peltoon, sillä kunnollisia työkaluja puuttuu
ja muutamasta nälkäruokinnalla kidutetusta lehmästä ei paljo lantaa
lähde talven kuluessa, kun yleensä ei juuri muuta maanparannusainetta
käytetä, kuin puhdas karjan lanta.
Kaikkein parhaimpina vuosina saatetaan talossa elää oman pellon
tuloilla kevääseen saakka, mutta tämä tapahtuu harvoin, sillä hallan
vaara on ainakin suuri ja heikoilla mailla vielä tavallista suurempi.
On siis ostettava jauhoja, joku määrä kumminkin aina, vaikka "jältän
lähdentään" saakka juuri olisi omillaan aikaan tultukin. Mutta
kulkuneuvot ovat huutavan surkeat. Pari -- kolmesataa kilometriä
hevosmatkaa, ja monen on kannettava vielä viimeinen taival, kymmeniä
kilometriä, kaikki tarpeensa selässään. Hakipa jauhoa kaupungista tai
ostipa sitä paikkakunnan kauppiaalta, aina tulee se 6, 8 à 10 penniä
kilolta kalliimmaksi kuin suurten liikeväyläin varsilla. Mutta paitse
sitä, että yhden jauhosäkin hankintaan saattaa mieheltä joskus kulua
viikko tai pari, tarvitaan siihen ennen kaikkea _rahaa_, ja yhä enemmän
rahaa, jota etäisemmissä ja köyhemmissä paikoissa näitä nälkäseutuja
ollaan.
Niittyjä ei ole. Heinän saannin parantamiseksi ei ole useimmissa
paikoissa tehty kerrassa mitään. Ei ole kertaakaan kuokkaa tai lapiota
tai kirvestä siinä tarkoituksessa käteen otettu, lukuunottamatta
joitakuita patolaitoksia purojen varsilla. Se on ainoa heinätulo,
mitä soilta ja rämeiltä huonoja, sammalen sekaisia saroja niitetään.
Ja sekin tulo on useasti sattuman varassa. Kidutetaan karjaa pitkä
talvi tällaisilla heinillä ja oljen vähillä, ja jatketaan ruokintaa
jäkälällä, pihlajan kuorella, ihmislannalla y.m.m. kurjalla
lisäkkeellä. Kesälaidunta löytyy yllin kyllin ja useimmissa paikoissa
varsin hyvääkin, mutta kesä on lyhyt. Kun karja on ennättänyt saamaan
hiukan lihaa luittensa päälle ja uutta karvaa selkäänsä, teljetään se
jo taas kehnolle talviruokinnalle navettaan. Siitä ei ole tuloa mitään,
ja harvoin se voi tyydyttää talon omaakaan tarvetta.
Taloissa puuttuu miltei säännöllisesti työvoimia. Joukkoa saattaa kyllä
olla kymmenkunta henkeä, ehkä enemmänkin, mutta ne ovat suurimmaksi
osaksi lapsia ja alaikäisiä. Harvoin näkee taloissa täysin työkykyistä
miestä muuta kuin isännän, eikä aina sitäkään, sillä isännät vanhenevat
tietysti niinkuin muutkin ihmiset. Mutta pojat eivät tavallisesti
vanhene kotona. Täysikasvuisiksi päästyään, ja jo aikaisemminkin,
siirtyvät he Amerikkaan kotoista kurjuutta pakoon. Eikä heidän päässään
ole syttynyt pienintäkään aatoksen kipinää siitä, että he saattaisivat
koettaa tuota kurjuutta täällä kotona parantaa sillä samalla työllä,
jota he Ameriikassa tulevat toisen käskyläisinä tekemään, usein vielä
terveytensä ja henkensäkin uhalla.
Usein puuttuu heiltä itseltään matkaraha, mutta he saavat joltakulta
aikaisemmin Ameriikkaan siirtyneeltä sukulaiseltaan tai tuttavaltaan
"tiketin" ja niin he lähtevät matkaan, välinpitämättöminä kaikesta.
Jos nyt kotiin jääneet tahtoisivatkin jollain tavoin parantaa
viljelyksiään tai kohentaa ja korjata taloaan ja tiluksiaan, eivät he
sitä voi, sillä työväen palkat ovat kohonneet tavattoman korkealle.
Moni talo ei pysty pitämään edes renkiä, vielä vähemmin päiväläisiä.
Irtolaiskansaa löytyy kyllä tavattoman paljo, mutta siitä on
tilallisille enemmän rasitusta kuin hyötyä, vaikka heillä olisi tuota
kaikkialla tarvittavaa rahaa niinkin runsaasti, että pystyisivät sitä
työssään pitämään ja sen vaatimuksia täyttämään.
Liian huimat ja huonosti harkitut metsäliike-yritykset pohjan perillä,
joista moni on päättynyt loistavaan konkurssiin, ovat monessa suhteessa
olleet siellä työkansalle ja irtolaisväestölle vaan turmioksi. Viime
vuosikymmenellä, kun tilalliset Kemijärvellä, Rovaniemessä, Kuusamossa
y.m. pääsivät isänniksi vanhoihin aarniometsiin, hyökkäsi sinne
kaikkialta rahanhimoisia liikemiehiä täysin sylin kultaa kokoomaan,
ja syydettiin Pohjanlahden perukoille ja Vienanmeren Koudaan laskevat
vedet niin kukkuralleen tukkeja, että joet olivat läkähtyä, eivätkä
voineet vuosikausiin niitä niellä meriin. Kaikissa niissä töissä,
tukkiruuhkien purkamisissa y.m. maksettiin miehille palkkaa mitä
he vaan vaatia osasivat. Jätkille maksettiin 5 markkaa päivältä
makuullakin, kun he esim. jokivarsilla loikoessaan odottelivat entisiä
palkkojaan, ennenkuin uuteen työhön ryhtyivät. Vedätettiin saloille
suuria kuormastoja kahvia, sokeria, siirappia, rusinoita, veskunoita
y.m. ylellisyysräämää -- ja vielä tänäkin talvena ottivat viranomaiset
eräältä "kauppiaalta" Rovaniemessä takavarikkoon muutaman tuhat litraa
Ruotsin konjakkia. Suu on työmiehellä sielläpäin ollut sellainen
menoläpi, joka on suurista palkoista huolimatta pitänyt tulopuolen
hänen taloudessaan ainaisessa vaillingissa. Ja kaupan päälle on hän
vielä tuottanut kuntien vaivaiskassoille suurimmat menoerät. Kun hän
kiihkeitten työkausien seisahduttua on palannut kotiinsa "lepäilemään"
ja odottamaan niitten uudestaan alkamista, ei hänellä ole ollut monasti
penniäkään taskussa, ja kunta on hänen poissa ollessaan saanut hyvässä
lykyssä elättää hänen perhettään.
Nämä tällaiset liikeyritykset ovat niinkuin ajoittaisia, äärettömän
korkeita hyökyaaltoja, joitten harjoilla vesi hajautuu tuhansiin
säteihin, loistaen auringon valossa kaikilla taivaankaaren
viehättävillä väreillä, vaan jotka taas painuvat kohahtaen alas ja
jättävät jälkeensä kammottavan, mustan tyyneyden, vaikka suotavampaa
olisi, että laine läikkyisi aina tasaväkisesti, jonka se kyllä voisi
tehdäkin.
Irtolaiskansan paljous ja häälyvä elämäntapa lisää yleistä köyhyyttä
yhä ja kuormaa kuorman päälle jo ennestäänkin velkaantuneille
tilallisille.
Vaivaismaksut ja muut kunnalliset menot lisääntyvät vuosi vuodelta, ja
niihin tarvitaan rahaa -- yhä vaan rahaa.
"Kun kansa lisääntyy, eivätkä viljelykset laajene lainkaan, syntyy
siitä vaivaisia ja irtolaisia, joita ei ennen ollut", sanoi muuan
hyrynsalmelainen.
Siellä on kuntia, niinkuin esim. Ristijärvi, Hyrynsalmi, Taivalkoski,
joissa on vähän päälle 2,000 asukkaan (Taivalkoskella sentään lähes
3,000) sekä satakunta talosavua, vaan joissa kunnallinen taksotus
nousee sentään 12-15,000:teen markkaan. Suurin menoerä siitä on aina
vaivaishoitoon. Ei ole nyt saatavissani numeroita vaivaismaksuista
muualta Suomesta, vaan epäilen, tokko ne ovat missään suhteellisesti
ja suorittajainsa maksukykyyn nähden niin korkeat, kuin näissä
nälkäseuduissa. Ja ilman sitä löytyy ruodussa olevia vaivaisia joka
kunnassa suuret määrät, joitten hoitokustannukset eivät tietysti
ollenkaan sisälly kunnallisen taksotuksen numeroihin.
Kaikissa kunnissa ei ole näitten ruotulaisten hoitokustannuksia
ollenkaan rahaksi arvioitu, mutta Taivalkoskella, missä sellainen lasku
on tehty, on se viime vuodelta noussut 6,500 markkaan, niinkuin siitä
kunnasta puhuessani jo ennemmin olen maininnut. Siis vielä sellainen
summa vakinaisen taksotuksen lisäksi. Ja leipää on isännän talossaan
_rahalla ostettava_ niin omalle perheelleen kuin ruotulaisellekin.
Papiston palkkaus vaatii suuria uhrauksia.
Tehkäämme muutamia vertauksia tässä suhteessa eteläisen Suomen ja
näitten nälkäseutujen välillä, heittäen pois sen tulon, joka papeilla
on virkataloistaan, ja ottaen lukuun rahaksi arvioituna ainoastaan sen
palkan, jonka seurakunta heille suorittaa.
Suomussalmen seurakunnassa on asukasluku (osapuille) 6,500 henkeä, ja
ne maksavat papiston palkkaa 12,200 markkaa. Janakkalan pitäjä Hämeessä
esim., jossa on 6,800 asukasta, maksaa papeilleen 5,200 markkaa.
Hyrynsalmi, 2,100 asukasta, maksaa 4,700 mrk., vaan Anjala
Uudellamaalla, 2,400 asukasta, maksaa vaan, 3,100 mrk., Ristijärvi
samoin, 2,100 asukasta, maksaa 4,900 mrk., vaan Luhanko Mikkelin
läänissä, 2,300 asukasta, maksaa 3,400 mrk. Sotkamo, 8,700 asukasta,
maksaa 10,000 mrk., Hausjärvi Hämeessä, 9,500 asukasta, maksaa vaan
6,000 mrk. Puolangan 4,700 asukasta maksaa 8,600 markkaa, vaan
Padasjoen Hämeessä 5,100 asukasta maksaa vaan 6,500 mrk.
Nämä kyllä ovat umpimähkäisesti otetuita esimerkkejä ja voisi tarkalla
vertailulla ehkä löytää joitakuita päinvastaisiakin numeroita, mutta
tosiasiana on pidettävä, että papiston palkkaus näillä köyhillä
perukoilla on paljon rasittavampi, kuin onnellisemmissa osissa
maatamme. Ja kun tähän vielä ajattelee lisäksi kaiken sen vaivan ja
ajan hukan, mikä syntyy jo papinsaatavien maksussa ja kuljetuksessa,
tilallisten kyytivelvollisuudet kinkerimatkoilla y.m.m. pientä seikkaa,
ja kun tietää, ett'ei monikaan sentään pääse pappiaan kuulemaan ei
näkemään kuin kerran, pari vuodessa, niin tulee erotus kaikin puolin
vieläkin melkoisemmaksi.
Kouluja ei tosin vielä ole niin lukuisasti rakennettu kuin
etelämpänä maassa, mutta pappilansa kyllä ovat kunnat panneet ajan
vaatimaan kuntoon. Ja molemmista näistäkin menoista, mutta varsinkin
jälkimmäisistä, kuulee paljon valitusta.
Sitten rasittaa useampia kuntia vielä tuhottoman suuret valtiovelat,
joista kyllä silloin tällöin saadaan osa anteeksi, vaan joitten
kanssa harvalukuisilla maksajilla sittenkin on enemmän kuin tarpeeksi
painimista.
Kaikki nämä menot ovat päivänselvästi välttämättömiä nykyisessä
kunnallisjärjestyksessä, mutta minusta nähden ne ovat kukin osaltaan
yhtä selvästi tekijänä siinä luvussa, jolla näitten seutujen yleistä
köyhyyttä merkitään. Ja sitä ne ovat paikkakuntalaisten omastakin
mielestä, eikä mikään ole ikävämpää kuulla, kuin heidän haikeat
valituksensa ja heidän ainainen odotuksensa jostain sellaisesta
uudesta laista, joka muka vapauttaisi heidät papiston palkkauksesta ja
kunnallisista maksuista.
Edellisen perusteella voinee jotensakin hyvällä syyllä väittää,
että yhteiskunnallinen kehitys siellä vaatii enemmän, kuin mitä
taloudellinen kehitys äärettömän harvaan asutussa, syrjäisessä, karussa
ja kaikkia kulkuneuvoja vailla olevassa erämaassa voi ylläpitää. Ja
kun kansa itsessään vielä on oppimatonta, taitamatonta, saamatonta
-- joka tietysti on enemmän olojen kuin heidän oma syynsä, kun sillä
ennestään ei ole uhkaavaa vaaraa vastaan varattuna minkäänmoista asetta
-- ei hatarimpaakaan -- kun se alituisesti, muusta puhumattakaan, on
taloudellisessa asemassa niin täpärällä, että saadaanko leipää vai ei,
niin ei ole kummasteltavaa, että jokaisen katovuoden sattuessa täytyy
ruveta avun keräykseen ympäri maan.