Tervanpoltto.
Se on oikeastaan jo hyvin vanha, tämä metsän käyttämistapa, vuosisatoja
koeteltu keino, ja arvattavasti rannikkopohjanmaalta alkanut ja siitä
kulkenut sydänmaille päin. Puolangan pohjoiskulmille, Taivalkoskelle
ja Suomussalmelle kertovat vanhat sen tehneen tuloaan noin satakunta
vuotta sitten, vaikka Oulunjärven rantamilla ja Sotkamon vesistössä se
varmaan on vanhempi, riippuen tietysti sen suurempi leveneminen paljo
siitä, missä määrin kulku Ouluun ja Iin suuhun tehtiin helpommaksi
koskia perkkaamalla.
On hyvin luultavaa, vaikka minä en siitä voi varmasti väittää mitään,
että metsättömät alat rantapohjanmaallakin ovat syntyneet tervahautojen
kautta, koska ne ovat jo silloin olleet paljaina, kun puutavaraa
muussa muodossa alettiin maastamme suuremmissa määrissä viedä ulos.
Ja mainitaanhan tervahaudoista jo 16:sta sataluvulla. Mutta siellä
on tämä elinkeino jo aikansa elänyt eikä siitä monin paikoin ole
enää muuta kuin muisto jäljellä. Se on jättänyt tilaa vankoille
viljelyksille ja suurelle karjanhoidolle, ja voisi otaksua, että asia
itsestään kulkisi samoja jälkiä Kajaanin kihlakunnassakin, ell'ei
siellä olisi muita vaikeuksia. Mutta siellä on todella vaikeuksia,
joita ei rantamaalla ole: siellä on karumpi maa ja arempi hallalle,
siellä vaaditaan muutokseen enemmän älyä ja pontevuutta, ja nämä ovat
tuossa iänikuisessa tervanpoltossa luvalla sanoen vaan -- laimenneet ja
tylstyneet.
Missä määrin tervanpoltto ennen lienee kannattanut, on vaikea sanoa,
vaan eiköhän sen kannattavaisuus ole ollut ja ole nytkin jotensakin
samassa suhteessa kuin kaskenpoltonkin. Kumpainenkin riippuu tietysti
suurimmassa määrässä siitä, millaisen hinnan laskee raaka-aineelle,
työlle ja tuotannolle -- olettaen, että metsä on raaka-aineena
kaskenpoltossakin. Työ on aina jotensakin sama, ja siis raaka-aineen ja
valmiin tavaran hinnat määräävät kannattavaisuuden. Kumpaisessakin on
raaka-aine viime aikoina kallistunut, vaan työntuotanto halventunut,
riippuen tietysti viljan suhteen koko maapallon lisääntyneestä
tuotannosta ja äärettömästi kehittyneistä kulkuneuvoista, ja tervan
suhteen monista keksinnöistä, kun käytetään entistä enemmän metalleja
tervatun puun asemasta ja puutakin vahvistetaan muilla kemiallisilla
aineilla.
Mutta kaikesta tästä Koillis-Suomen salolaiset eivät suuria "perusta",
penkovat tervahautojaan vaan niinkuin myyrä pesäänsä, joka heikolla
näkövoimallaan ei käsitä mitään siitä, mitä auringon valossa tapahtuu,
ovat iloissaan, jos hauta "luottaa" hyvästi ja tyytyvät siihen, mitä
porvarilta saavat. Eivät he laske sitä, mitä saavat työstään, eivät
sitä, mitä saavat puistaan, he polttavat tervaa vaan, koska se on
niinkuin heidän luontoonsa mennyt. Eivätkä he moiti tervan polttoa,
mutta sitä he valittavat, että metsä loppuu ja että heillä on velkaa.
Monasti lienee tehty laskuja tervanpolton kannattavaisuudesta ja
lienevät tulokset niistä olleet milloin minkinlaisia, aina sen mukaan,
missä hinnassa itse tuo aine milloinkin on ollut, ja kuinka korkealle
kulloinkin sen valmistukseen käytetty työ on arvioitu. Mutta koska on
hyvin luultavaa, ett'ei moni tiedä paljo mitään koko siitä hommasta,
joka itsepäisesti on näihin päiviin saakka ollut ja paikotellen vielä
tänäkin päivänä on kysymyksessä olevain seutujen pää-elinkeinona,
otan minäkin tämän yhteydessä tehdäkseni siitä selkoa. Ja sellainen
selonteko on mielestäni varsin paikallaan, koska se hyvin läheisesti
liittyy koko nälkäseutujen historiaan.
Seuratkaamme nyt tervan kulkua siitä saakka, kun se petäjän pinnassa
alkaa muodostua, siihen hetkeen, jolloin se "räkärin" käsistä
lopullisesti jää Oulun "hoviin".
Tämä on pitkällistä hommaa, sillä kun tänä vuonna esim. kolotaan
(kuoritaan) puut, ei niistä pääse hautaa polttamaan ennenkuin 5 à 7
vuoden päästä, koska puitten täytyy vähintäin 5 vuotta kannoillaan
pystyssä pihkottua. Ne kolotaan ensimmäisenä vuonna miehen korkeudelle
ja sitten jonkun vuoden kuluttua jatketaan kolomista ylemmäksi, noin
4,5 à 5 kyynärän korkeudelle. Tämä on kaikki alustavaa työtä tämä, jota
näin useitten vuosien kuluessa täytyy vireillä pitää. Itse lopullinen
valmistus tapahtuu sitten yhden talven ja kevään kuluessa. Vaan että
pääsisimme helpoimmin selville koko tämän työn kulusta, niin tehkäämme
kaikki laskut esim. 25 tervassylen haudasta, jommoiset nykyään ovat
suurimpia. Ennen kyllä käytettiin tavallisesti 50:kin sylen hautoja ja
ehkä sitäkin suurempia, mutta siitähän juuri valitus onkin, että metsä
loppuu.
Tervassyli lasketaan vanhain mittain mukaan 3 kyyn. korkeaksi ja 3
kyyn. leveäksi, puitten ollessa 4,5 à 5 kyyn. pitkiä.
Nyt on siis ensiksi nuo kaksi kolomista, ja niihin lasketaan syltä
kohti 2 miehen kesäistä päivätyötä, siis koko esimerkkinämme olevaa
hautaa kohti 50 päivätyötä.
Seuraa sitten 5 à 7 vuoden kuluttua tervaspuitten kaataminen, joka
tapahtuu syksytalvesta. Siihen lasketaan myös 2 miehen päivätyötä
sylelle, joka kyllä olisi paljon tavalliseen rankain hakkuuseen, mutta
tervasrankoja saadaan vaan yksi kustakin puusta, ja ne ovat kannettavat
korkeihin ristikasoihin. Tähän toimeen menee siis samoin 50 talvista
päivätyötä.
Nyt ajetaan rangat rekikelillä haudalle kasaan, ja kuluu siihen 1
miehen ja hevosen päivätyö syltä kohti, siis 25 hevospäivää koko
hautaan.
Sitten on rangat haudalla halottava pieniksi säikäleiksi, ja se työ
vaatii 1 miehen päivätyön syltä kohti, eli siis 25 päivätyötä koko
haudan osaksi. Tämä työ toimitetaan tavallisesti kevätpuolella, päivän
jo pitkänä ollessa, ja kaikki muut työt, jotka nyt seuraavat, sattuvat
siis parhaaksi kevätkesäksi.
Mutta ennenkuin haudan lopullista valmistamista voi ajatellakaan,
täytyy tynnyrien olla valmiina paikalla. Niitä tehdään tavallisesti
talvella, ja lasketaan niitten hinnaksi (niitä kun useasti
ostetaankin) 1 mk. 25 p. kappaleelta. Vaan ne ovat vielä kruunattavat,
ennenkuin niitä saadaan käyttää. Pitäjän "kruunari" kulkee keväällä
tervaverstailla ja ottaa palkakseen soissa ja erämaissa rämpimisestään
25 p. tynnyriltä. Siis on tynnyrin osalle laskettava 1 mk. 50 p.
Ja kun kaikki näin on varustettuna, alkaa haudan teko. Siihen kuuluu
itse haudan kaivaminen, pohjan tiivistäminen, joka tavallisesti tehdään
savella, savimullalla tai puunkuorilla, ja tervaksien latominen
hautaan sekä haudan peittäminen y.m.m. seikkaa. Tähän työhön kuluu
8:lta hengeltä (joukossa voi olla naisiakin) kaksi viikkoa, ja
sitäpaitse tarvitaan siinä hevosta neljä päivää, siis 96 päivätyötä
ja 4 hevospäivää. Nämä seikat riippuvat paljo siitä, onko hauta
tehtävä kokonaan uusi, vai käytetäänkö vanhaa kuoppaa, onko pohjan
tiivistysaine läheltä saatavissa, vai onko se etäältä ajettava j.n.e.
mutta yllämainittua työmäärää voidaan pitää keskikohtana.
Sitten alkaa poltto, ja se pitää yötä päivää 5 täyttä miestä työssä
9 vuorokautta, siis 45 "vuorokausityötä", eli jos koko vuorokaudesta
laskemme puolitoista päivätyötä, koska siinä sentään aina vähän
vuoronsa mukaan maataan "tervasaunassa", niin saamme siitä 67 1/2, tai
tasaisin luvuin 68 päivätyötä.
Tervan puhdistukseen, s.o. alusveden laskemiseen tynnyreistä menee
2:lta mieheltä 1 päivä, siis 2 päivätyötä.
Nyt alkaa tervan kuljetus. Otaksutaan, että hauta on 5 kilometrin
päässä lähimmästä vesistöstä, jota tätä nykyä voi pitää keskimatkana,
koska lähempänä vesiä ei enää juuri tervametsiä löydy. Silloin ennättää
1 mies ja hevonen päivässä "palkkuvilla" pyöritellä rantaan noin 7
à 8 tynnyriä, jos hyvää kiirettä pitää, ja kun 25 sylen haudasta
keskimääräinen tulo on 50 tynnyriä, kuluu siis tähän toimeen 7 miehen
ja hevosen päivätyötä.
Seuraa sitten tervan kuljetus Ouluun, n.k. "Oulun soutaminen", joka
monasti on kovin ja enimmin aikaa vaativa toimi koko tervahistoriassa,
vaan joka toiselta puolen on ainoa vaihtelu ja huvitus koko
erämaanmiehen yksitoikkoisessa elämässä. Tynnyrit lastataan ja sidotaan
veneihin suurimmalla tarkkuudella, 25 tynnyriä kuhunkin, ja niin
aletaan tuo huima, monasti hengenvaarallinenkin matka vuolaita virtoja
ja tuimia koskia alas, välillä aavoja järvien selkiä soutaen, matka,
josta runoilijat ja taiteilijat yhä ovat saaneet aiheita kauniisiin
kuvauksiin.
Tämä matka riippuu tietysti aina siitä, miltä periltä saakka se
tehdään, mutta otaksutaan, että tervaverstaamme ovat olleet esim.
Hyrynsalmessa. Silloin se voidaan suorittaa edestakaisin Ouluun
kahdessa viikossa, mutta jos säät ovat epäsuotuisat, voi siihen kulua
kuukausi ja vieläkin enemmän. Emme kumminkaan rupea seuraamaan kaikkia
tervamiehen vastuksia ja vaikeuksia tällä retkellä, emme hänen monia
riitojaan koskiluotsien kanssa ynnä muita seikkailujaan, emmekä liioin
hänen päiviään rahaksi arvioimaan, sillä silloin venyisi tämä juttu
liian pitkäksi. Nykyään saa tervan kuljetuskustannuksista lyhyemmästi
selon. Löytyy jo ammattimiehiä, jotka kuljettavat sitä rahtitavarana
omilla veneillään vissiä maksua vastaan. He ottavat esim. Hyrynsalmen
kirkolta Ouluun 3 mk. 25 p. tynnyriltä, vaan Suomussalmesta on maksu jo
4 mk. 25 p. ja sama lienee hinta Kuhmon perukoilta.
Nyt on siis terva Oulussa, mutta ennenkuin se siellä on rahaksi
muutettuna, on sen kanssa vielä monta hommaa.
Kun tervamies on saapunut lastilleen Oulun hoviin ja alkaa siellä tehdä
kauppoja tavarastaan, tulee hovin "räkäri" (tervanmittaaja) ja laskee
kaikkein ensimmäiseksi tynnyreistä veden pois. Sitä laskettiin kyllä
jo kotonakin, mutta sitä on matkalla karttunut lisää, sillä tervasta
eroittuu pitkän aikaa yhä uutta vettä, joka laskeutuu tynnyrin pohjaan.
Kun nyt vesi hovissa on laskettu pois, menee yksi kokonainen tynnyri
toisten täytteeksi, niin että 25 tynnörin lastista on vaan jälellä 24
tynnyriä. Mutta sitten vähentää tervahovin pehtoori vielä jokaisesta
tynnyristä vastaisen veden varalle 3 kannua, niin että 24 tynnyristä,
jotka ovat jälellä, vähennetään 72 kannua. Kun täysimittaisen tynnyrin
tulee sisältää 48 kannua, jää siis lastista vielä pois 1 1/2 tynnyriä,
jotenka tervamies pääsee lopullisesti tekemään kauppaa vaan 22 1/2
tynnyristä, vaikka hänellä lastinaan kyllä alussa olikin 25 tynnyriä.
Ja kun hän 25 sylen haudasta toi Ouluun 2 lastia, eli 50 tynnyriä, on
hänellä haudastaan myytävää tavaraa siis vaan 45 tynnyriä.
Haudasta tulee hienoa eli ohutta tervaa vaan noin neljäsosa, ja kolme
neljättäosaa tulee paksua. Hieno terva on kalliimpaa, täysihintaista,
paksu on halvempaa. Edellisestä on viime aikoina Oulussa maksettu Smk.
17: 50, jälkimmäisestä 16: 50 tynnyriltä, ja kun siis edellistä tulee
25 sylen haudasta 11, jälkimmäistä 34 tynnyriä, saamme tästä seuraavan
laskun:
11 tynnyriä hienoa tervaa à 17:50... Smk. 192:50
31 tynnyriä paksua à 16:50.......... " 561:--
Summa Smk. 753:50
Siis on tervanpolttajan koko lopullinen tulo 25 sylen haudasta
tasaisissa markoissa 753 markkaa.
Mutta tehkäämme nyt edellisen selityksen perusteella taulu kaikista
menoista, mitä hänellä on ollut, ennenkuin pääsee tämän rahan
herraksi, ja laskekaamme siinä päiväpalkat sellaisiksi, mitä niillä
paikkakunnilla tavallisesti jätkälle talonpojan töissä maksetaan,
huomioon ottaen sen, että haudan valmistuksessa voi olla naisiakin
mukana ja osaksi alaikäisiäkin, joten päiväpalkka siinä työssä on
laskettava halvemmaksi.
Taulu tulee tällainen:
Tervapuitten kolomiseen 50 keväistä
päivätyötä à 2:50 .................... Smk. 125:--
Kaatamiseen 50 talvista päivätyötä à 1:50 " 75:--
Tervaksien ajo haudalle 25 talvista
hevospäivää à 4:-- ................... " 100:--
Pienimiseen 25 keväistä päivätyötä à 2:50 " 62:50
Haudan tekoon 96 kesäistä päivätyötä,
osaksi naisia ja ala-ikäisiä à 1:75 " 168:--
4 hevosen päivää samassa toimessa à 2:-- " 8:--
Haudan polttaminen 68 päivätyötä à 2:50 " 170:--
Tervan puhdistus 2 päivätyötä à 2:50 " 5:--
Tynnyrien ajo rantaan 7 hevospäivää à 5:-- " 35:--
50 tynnyriä kruunattuina à 1:50 " 75:-
50 tynnyrin kuljetus Ouluun à 3:25 " 162:50
Summa Smk. 986:--
Tällainen on siis loppusumma. Se voi monista asianhaaroista
riippuvana vaihdella jonkun verran, vaan ei kovin paljoa, sillä
enimmät suuremmista meno-eristä pysyvät siinä jotensakin samoina niin
lähempänä uittoväyliä kuin edempänäkin niistä, ainoastaan valmiin
tervan kuljetuskustannukset voivat enimmin vaihdella. Jos käytetään
vanhaa hautaa, saattaa hautatyön lyhentää kolmella päivällä, eli 24
päivätyöllä, joka tekisi 42 markkaa.
Mutta tämän laskun tulos on todella enemmän kuin kummallinen.
Päiväpalkat ovat pohjolan nykyisiin oloihin nähden arvatut pikemmin
alhaisiksi kuin korkeiksi, melkein niin alhaisiksi, ettei niillä
ihan hyvästi päivämiehiä saakaan, ja jos juuri saakin, niin ei niitä
ainakaan kannata tervatöissä pitää, ell'ei haudan omistaja tahdo syöstä
itseään suorastaan kerjäläiseksi. Hän on tehnyt lähes 1,000 markan työn
ja saa siitä 750 markkaa. Sysiä tosin jää haudasta joku määrä, mutta
tulo niistä on niin mitättömän pieni siellä erämaissa, joissa ei ole
tehtaita eikä muita sellaisen tavaran tarvitsijoita, että niitä tuskin
voi laskuissa ottaa lukuun ollenkaan.
Jos tässä tahdotaan meno- ja tulopuoli saada edes yhtäsuuriksi, ei auta
muu, kuin alentaa päiväpalkkoja laskussamme, jolloin ne alenevat siihen
määrään, ettei kukaan niillä paikkakunnilla sellaisilla palkoilla
toisen työtä tee, ja tuskin missään muuallakaan. Tilanomistajan,
haudanpolttajan, täytyy siis tehdä enimmät tervatyöt oman perhekuntansa
kanssa ja ottaa vaan kaikkein tärkeimpiin toimiin siinä sivullisia
apumiehiä. Ja niin hän tekeekin. Hän pidentää tietysti työaikaa, missä
se vaan sopii, kuten hakkuussa, ajossa y.m., koska työvoimaa on vähän.
Hänen täytyy todellakin perheensä kanssa tehdä työtä nälkäpalkoilla,
koska hän kerran on maahansa ja kotiinsa ja tervanpolttoonsa sidottu.
Mutta nyt on tässä toinen kysymys, vielä hämmästyttävämpi kuin
ensimmäinen.
Missä on metsä! Mitä hintaa tulee puille, solakoille nuorille
petäjille, joista olisi voinut tukkia kasvaa ja joista aikain kuluessa
olisi voitu saada useita markkoja kappaleesta ilman mitään muuta työtä
kuin odotusta. Niitä on parhaassa kasvussaan poltettu yhdessä ainoassa
25 sylen tervahaudassa kaikkein vähimmässä määrässä 3.000 kappaletta.
Löytyy tervaseutujen lähistössä eräs pitäjä, jossa tätä elinkeinoa ei
oltu käytetty, vaan jossa metsät tähän saakka ovat saaneet jakamattomina
jotensakin rauhassa kasvaa. Siellä on kyllä ollut nälkää ja puutetta
sielläkin ja valituksia sieltä kuuluu nytkin, mutta eletty siellä
on sentään kaikkina aikoina miltei paremmin kuin tervaseuduissa. Se
pitäjä on Kuusamo. Siellä on viime aikoina käyty kyläkunnissa isoa
jakoa ja viime vuonna möi siellä eräskin kyläkunta yhteisin tuumin
metsälohkonsa. Ja mitä he saivat? He saivat tukkiyhtiöltä yhteisestä
metsästään vähää vaille kaksi miljoonaa markkaa, ja tämän saman metsän
hakkuu- ja ajokustannuksista on laskettu paikkakunnalle jäävän lisäksi
noin yhden miljoonan markkaa.
En tahdo sanoa, että tällainen yht'aikainen summamyyntikään olisi
terveellistä, sillä kaiken loiston alla on niistä ollut usein surkeita
seurauksia niistäkin, mutta siinä on sentään päätä huimaava vastakohta
tervanpolttajan surkealle menettelytavalle ja kurjille työn tuloksille.
Ja välillä on ainoastaan selänne, joka eroittaa vedet toisistaan.
Toiset juoksevat Ouluun ja Iihin, toiset Valkeaan mereen, jonka
rannoilla ei ole tervahovia.
Emme voi edellä tehdyistä laskuista tulla tätä nykyä muuhun kuin yhteen
johtopäätökseen: tervanpolttaja tekee työtä alhaisilla palkoilla,
hävittää sillä huonosti tuottavalla työllään vielä meidän yhteistä
kansallisomaisuuttamme, metsiämme -- ja näkee itse nälkää. Hänen
ansionsa ovat surkean pienet ja hänen maanviljelyksensä on mitätöntä
yrittelemistä, koska tervanpoltto vie häneltä parhaan ajan siitä
lyhyestä kesästä, joka hänen täytyisi tyystin heilua viljelyksillään,
jos hän niistä jotain tuloa odottaisi. Hän saa niistä parhaimpina
vuosina jonkun verran muitten niukkojen ansioittensa lisäksi, mutta ei
koskaan tarpeeksi. Ja hänen ennestäänkin pieni palkkansa vähenee yhä
samassa suhteessa kuin hänen metsänsä huononee ja harvenee, jota se
myötäänsä tekee. Vihdoin alkaa hän vääntää juurakoita valtion metsistä
-- omissaan hänellä niitä ei ole, kun hän ei koskaan ole laskenut puuta
kasvamaan niin suureksi, että siitä olisi tervaskantoa jäänyt -- ja
yrittää yhä entistä elinkeinoaan. En voi varmaan sanoa, kumpainen tapa
on tuottavampi, mutta kantoja vääntämällä hän saa ainakin pikemmin
valmista tavaraa, eikä tärvää metsää.
Nyt on vielä yksi tärkeä seikka huomioon otettava. Monasti saattaa
ihmetyttää, että miksi hän niin itsepäisesti jatkaa tuota huonosti
tuottavaa työtään, mutta asia käy selväksi heti, kun kuulee, että
hän ainakin yhdeksässä tapauksessa kymmenestä on tervaporvarille
entisestään velassa, milloin enemmän, milloin vähemmän, vaan useimmin
"korviaan myöten". Eikä ole velassa ainoastaan hän itse tällä hetkellä,
vaan samoin on ollut hänen isänsä ja jo isänsäkin isä.
Velka voi olla siis miespolvia vanhaa, kulkenut miehestä mieheen niin
velallisen kuin saajankin puolella, ja harvoin tietää velallinen
itse tarkemmin, kuinka suurikaan se on, sillä useasti sattuu, ett'ei
ole minkäänlaista täydellistä lopputiliä tehty moniin vuosiin. Mutta
kun antajan mielestä mitta on täysi ja loppusuorituksia vihdoin
käräjillä selvitellään, voi asia päättyä niin katkerasti, ettei tuo
entinen uskollinen tervanpolttaja enää olekaan isäntänä talossaan,
tuo yksinkertainen erämaan ukko, joka monet kymmenet kerrat on
sarkanutussaan ja lapikkaissaan hyvällä mielellä astuskellut Oulun
katua, Iijoen ranta-äyrästä tai maantietä Kiehimän suussa, hampaissaan
pitkä sikaari, jonka tervaporvari oli hänelle kaupanpäättäjäisiksi
antanut. Hän oli hyvillään, että oli sillä kertaa nälän kaikkouttanut
ja saanut vastaisten tervojen eteen jonkun jauhosäkin. Ei hän ajatellut
menneitä eikä vastaisia asioita, vastaisia ei ollenkaan, ja menneitä
oli ikävä kysellä porvarilta ja niitten tarkalla tiedustelemisella
häntä häiritä, kun hän hyvällä mielellä vielä auttoi siinä kovassa
hädässä. Mutta lopulta ei porvari enää auttanutkaan, ja silloin
otettiin ainoastaan kaikki entiset asiat esille, ja siitä saattoi
tulla ihmeellinen juttu, sillä talonumero oli jaettu keskinäisellä
suostumuksella suvun kesken ja velkaa olivat tehneet isät, pojat,
veljet ja langot ja lankojen lapset samaan pesään, olematta itse
selvillä asioistaan ollenkaan. Vaan porvarilla oli nimet ja numerot
ja selvät merkit kirjoissaan ja nyt se entinen hyvä auttaja muuttui
pahimmaksi vainoojaksi -- tervamiehen mielestä.
Mutta kaikki, jotka eivät vielä ole joutuneet juuri tällaiselle
kannalle porvarin kanssa, kiittävät häntä ja sanovat, että jos mistään
muualta ei saa apua, niin kyllä häneltä saa.
On omituista, kuinka porvarit ovat sitoneet itseensä nämä
tervanpolttajat. Vanhat miehet saloilla kertovat, kuinka he jo ammoin
aikoja sitten olivat ylen hyviä ja auttavia. Vaikka ei sattunut olemaan
puutettakaan suurempaa, vaikka vuosi oli ollut hyväkin, niin tarjosivat
he sentään auliisti rahoja ja tavaroita etukäteen. "Tule vaan tänne,
kyllä täältä aina saat, kun vaan tervaa tuot taas ensi vuonna. Ota vaan
nyt samalla matkalla enemmänkin, ethän tiedä mikä tarve tulee".
En voi sanoa, onko todella tällä tavoin käynyt, vaikka sen tiedän, että
sen puolen kansa on hyvin herkkä tekemään velkaa; mutta se on varma
asia, että nykyjään täytyy useimpien ottaa etukäteen jo pakostakin,
mikään muu ei heitä auta, eivätkä he mistään muualta, mitään saa,
kuten itsekin sanovat. He eivät pääse enää porvareistaan irti. Heidän
täytyy polttaa tervojaan niinkauvan kuin tynnörinkin saavat, ja samalla
yhä lisätä velkaansa, muuten on ulosotto entisestä velasta niskassa.
Ja sama uhka on heillä siinäkin tapauksessa, että möisivät tavaransa
jollekulle toiselle, joka tarjoisi korkeamman hinnan kuin se, jonka
kanssa he ovat ennen asioissa olleet. Heidän täytyy tyytyä siihen,
mitä heidän oma porvarinsa antaa, muuta valintaa heillä ei ole. Ja
kun he talvella tekevät etukäteen kauppoja keväisistä tervoistaan ja
ottavat niitä vastaan jauhoja, täytyy heidän miltei säännönmukaisesti
luovuttaa tervatynnöri ainakin markkaa halvemmalla käypähinnasta ja
maksaa ottamistaan jauhoista saman verran enemmän säkiltä, kuin millä
he muualta saisivat.
Jos taas käy niin hullusti, ett'eivät he voi välikirjaansa täyttää,
etteivät he voi tuoda niin monta tynnöriä kuin ovat sitoutuneet
tuomaan, täytyy heidän maksaa sakkoa 2 markkaa jokaiselta puuttuvalta
tynnöriltä ja maksaa ylisaamansa raha, jos sellaista syntyy, 6
prosentin korolla takaisin. Tällaista sattuu tietysti useinkin,
varsinkin että tynnöriluku uupuu, ja kun heillä ei ole millä
maksaisivat, lisääntyy tietysti velka, ja etukäteen saadut jauhot on
aikoja sitten syöty. Eikä monikaan, kuten jo edellä mainittiin, tiedä
edes velkansa määrästä mitään.
Sellainen on seikka ja sellainen on ollut asiain meno tervanpolttajani
keskuudessa. On tietämättään, nälkää nähdessä ja kovaa työtä tehdessä
syöty petäjäisen seassa maat ja mannut, metsät ja pääoma kaikki.