"Ei! Eivät ne työt näin seisoen joudu!"
Hemma kävelee työpaikalleen, ottaa pölkyn pinosta ja asettelee sitä
veistopölkylle pystyyn, halkilyötäväksi.
Ohi kulkee ihmisiä, jotka pysähtyvät, ja ihmettelevät, että mitä tuo
Kiis-Hemma meinaa, kun on pannut karvahatun päähänsä kesähelteellä.
Mutta eiväthän ne mitään ymmärrä, nuoret. Eräs niistä pysähtyykin,
nuori punakka tyttö heinätaakka selässä Hemman pihan kiviaidan taa ja
huutaa Hemmalle jotain karvahatusta ja heinäntekohelteestä, ja Hemma
katselee tyttöä ja näkee sen suun käyvän kuin puhuessa, mutta kun ei
mitään kuule, jättää hän asian sikseen ja ryhtyy työhönsä. "Jos sinulla
on oikeaa asiaa, niin tule tänne likemmä haastamaan", sanoo hän
kuitenkin, ja tyttö lähtee taakkoineen kävelemään kylään päin ja nauraa
mennessään -- mokomakin kikattaja!
Hemman on vaikea saada halaistavaa ja pilkottavaa kuusenpökkelöään
seisomaan liikkumattomana paikallaan veistopölkyllä. Se tahtoo heilua
puoleen ja toiseen, ja sitä saa kaksin kourin siirrellä ja asetella.
Lopulta löytyy tukeva asento, ja Hemma tarttuu kirveensä varteen --
sylkäisee ensin oikeaan käteensä ja sitten vasempaan, ja hitaasti alkaa
kirves kohota -- kohoaa ja kohoaa -- hitaasti, mutta varmasti -- sivu
Hemman päälaen ja alkaa sieltä hyvää vauhtia kiitää kohti pölkkyä,
jonka ruskeaa sydäntä kohti kirveen teränsuu on tähdätty. Mutta Hemma
ei ole huomannut että hänen aamiaisella ollessaan on sisarenpojan vaimo
viritellyt yli pihan pyykkinuoria, ja noin puolimatkassa vauhtiaan
putoaa kirves kaulansa kohdalta pyykkinuoralle ja jää sinne, Hemma
säpsähtää ja hellittämättä käsiään kirveen varresta nostaa silmänsä,
katsoo ylös, näkee asian ja huudahtaa:
-- Paholaisen nuorat!
Hän huomaa sisarenpoikansa vaimon saunan luona pyykkiä pesemässä ja
huutaa sille: "Mitäs, sä tuhma, tähän olet, kirveen tielle, nuorias
viritellyt! Tuleksä kiireesti korjaamaan ne pois! -- Hyvä, ettei
sattunut terän kohta nuoraan -- olisi mennyt poikki!"
Pölkky toisensa perästä tulee pilkotuksi, ja pienet keittiöhalot,
runsaan vaaksan pituiset, latoo Hemma kauniiseen pinoon, halko halolta,
sikäli kun niitä veistopölkyltä silloin tällöin putoilee,
päivänpaisteeseen kuivumaan.
Päivällisen syö Hemma sisarenpoikansa puolella. Mitkä lie olleet
syntymäpäivät siellä -- niitä nuorten hullutuksia -- ja emäntä tarjosi
päivälliset siitä syystä Hemma-enolle.
Ja oli siihen muukin syy:
Sisarenpojan nuori vaimo oli silloin aamupäivällä nauranut katketakseen
sille, että eno löi kirveensä nuoraan, ja yritti sitä muistellessaan
nauraa yhä vielä, mutta hillitsi itsensä. Hänellä oli tästä paha
omatunto, ja hän tahtoi hyvittää Hemma-enoa tarjoamalla päivällisen ja
pullakahvit, eikä Hemmalla niin mukavaa ja hyvää oloa ole ollutkaan
vuosikausiin.
Päivällisen jälkeen hän juttelee ja tupakoi sisarensa pojan kanssa ja
yrittää sitten lähteä omalle puolelleen ottaakseen pienen
päivällisunen, niinkuin hänen tapansa oli -- "Rämpii ruumista ja
viluttaa -- pahat ilmat siitä tulevat", sanoi hän, johon sisarenpoika
sanoi: -- Oikaise itsesi tuohon noin meidän vuoteeseen -- eihän se
siitä pahene.
Hemma istuutui vuoteen laidalle, lykkäsi pois jaloistaan puukengät ja
kävi maata ja nukkui heti, ja talon muu väki hajaantui omiin
töihinsä. -- -- --
Oli jo illan suu, ja kun Hemma-enon päivällisunet läpi vuosikymmenien
olivat olleet vain noin tunnin pituisia, alkoi tämä pitkä päivällisuni
toisia ihmetyttää, ja kun he menivät ottamaan lähempää selvää asiasta,
havaitsivat he, että Hemma-eno oli jättänyt maallisen olonsa.