Olemme eräässä jotenkin hyvin säilyneen puutalon toisen kerroksen
huoneessa, joka on koristettu laudoitukseen tehdyillä koreilla
leikkauksilla. Talo on Äänisjärven pohjoispäässä sijaitsevan
kihlakunnankaupungin satamaan johtavan kadun varrella.
Tämän huoneen eli n.k. virkasalin on jokunen päivä aikaisemmin
muodostanut kaksi kamaria, toinen semstvohallituksen täysistuntosali,
toinen taas kirjurien huone. Täysistuntosalin pöytä on asetettu salin
pitkälle seinämälle. Pöydän ympärille on asetettu 18 tuolia.
Seinällä riippuu Aleksanteri II:n ja Aleksanteri III:n sekä
viimeisen tsaarin öljypainosmuotokuvat. Asiaankuuluvat pyhäinkuvat
on asetettu salin kahteen nurkkaan. Salin merkillisyytenä on kolme
marmoritaulua, joista ensimmäisessä mainitaan, että Pietari Suuri on
perustanut ensimmäisen vesilaitoksen kaupungin viereiseen koskeen,
y.m., siihen aikaan kuin venäläisvaikutus seudulla alkoi. Toisessa
taas on ote siitä Aleksanteri II:n antamasta laista, jolla tammik.
1 p:stä 1864 määrätään semstvolaitos perustettavaksi Venäjän 33
kuvernementissa henkisen ja taloudellisen viljelyksen kohottamiseksi.
Kolmannessa, uusimmassa, marmoritaulussa taas, joka on pantu seinälle
ilman semstvovaltuutettujen myötävaikutusta, mainitaan pyhän
venäläis-karjalaisen veljeskunnan olemassaolosta.
Eräällä sivupöydällä on pinkottain venäjänkielistä
semstvokirjallisuutta. Niitä selaillessa pistää silmään muuan kohta,
jossa viimeinen tsaari ensi kerran monarkkina esiintyessään esittää
mielipiteensä valtaistuimen eteen tammik. 17 p. 1895 kokoontuneille
Venäjän aatelin, semstvon, kaupunkien ja kasakkasotajoukkojen
edustajille, varoittaen semstvomiehiin kääntyen näitä "mielettömistä
haaveista" sisäpolitiikan alalla.
Silmän ohi vilahtaa myös maininta, että ensimmäinen sisälukukoulu
perustettiin kihlakuntaan jo v. 1836. Johtuu mieleeni 1600-luvun
tarmokkaat piispamme, jotka jo silloin olivat ottaneet Suomessa
käytäntöön lukuset.
Alapuolella olevasta huoneesta kuuluu heikkoa puheensorinaa. Käytävässä
tervehdin sivumennen paria virkapukuista venäläistä. Alakerrokseen
johtavilla portailla tapaan erään karjalaisen, joka tervehtii
tuttavallisesti suomeksi. En muista heti, missä kylässä hänet olen
tavannut, mutta heti kun hän alkaa puhua muuraimistaan, olen selvillä,
että hän on kotoisin suoseuduilta eräiden luostariraunioiden tienoilta
päivänmatkan päästä kaupungista.
Vilahtaa mieleen tarina tuosta aikoinaan kukoistaneesta luostarista,
joka jonkin vallanpitäjän viittauksesta hävitettiin maan tasalle,
kun luostariasukkaat eivät kyenneet hankkimaan vuosittain satumaisen
suurta, 10,000 kultaruplan suuruista summaa.
Tultuani virkasalin alapuolella olevaan huoneeseen näen sinne
kokoontuneena kihlakunnan karjalaisen talonpoikaisheimon valiojoukon,
kihlakunnan, joka pinta-alaltaan on kaksi kertaa suurempi kuin
Uudenmaan lääni.
Puvut ja ulkoinen olemus on jonkinverran venäläistyneen näköistä,
mutta silmän loisteesta olen näkevinäni, että miehet ovat tietoisia
karjalaisia. Tuntuu siltä, että se yläsalissa oleva marmoritaulu,
jossa on Aleksanteri II:n nimi, on heitä varten ja että he vielä
tänäpäivänäkin, vuosikokouksessa, osaavat esittää toivomuksensa,
vaikkapa vain varsin hillitysti.
Vaikkapa he eivät voisikaan muuta aikaansaada tuon pitkän, useista
pikkupöydistä kokoonpannun neuvospöydän ääressä, niin voisivat he
kuitenkin toimeenpanna vallanpitäjille ilkeitä yllätyksiä.
Jutellaan pikku ryhmissä hiljalleen. Jokunen selailee äsken läänin
pääkaupungissa ilmestynyttä pientä kirjasta, jonka kanteen on suurilla
kirjaimilla painettu venäjäksi "Finljandia". Tuhatkunta kappaletta tätä
kirjasta "valkosilmäisistä suomalaisista" on lattialla odottamassa
jakamista maaseudulle. Pikainen silmäys kirjaan osoittaa sen venäläiset
tarkoitusperät.
Lyönnilleen kello 10 soi kello. Semstvovaltuutettujen istunto alkaa.
Puheenjohtajan paikalle istuutuu nuorehko venäläinen, jolla on
takissaan kollegineuvoksen tähdet. Jokapäiväisessä elämässään on hän
"Kokousten puheenjohtaja", se on, maapäälliköiden esimies, jotka
hoitavat talonpoikain sivilihallintoasiat. Hän on rauhallinen ja
erittäin lyhytsanainen mies, joka ei paljasta ajatuksiaan. Hän näyttää
mieluimmin puhuvan puheenjohtajanuijalla. Puheenjohtajan oikealle
puolelle asettuu semstvon vakinaisen toimeenpanevan valiokunnan
päällikkö, eli n.k. semstvohallinnon puheenjohtaja. Hänen vasemmalla
puolellaan istuvat papiston ja kaupunkien sekä metsähallinnon edustajat.
Kaikki muut pöydän ääressä istuvat ovat karjalaisia. Edellisenä
päivänä on talousarvion tulopuoli käsitelty ja nyt ryhdytään sen
menopuoleen. Mutta ennenkuin se alkaa, saavat harvalukuiset kuulijat,
joiden joukossa tämän kirjoittajakin, olla läsnä erinäisten kysymysten
käsittelyssä, jotka eivät suoranaisesti kuulu talousarvioon.
Ensimmäisenä kysymyksenä on alamaisen adressin sanamuodon hyväksyminen.
Tässä osoittaa puheenjohtaja harvinaista nopeutta lukiessaan julki
ehdotuksen sisäministerille lähetettäväksi sähkösanomaksi, jossa
pyydetään, että ministeri esittäisi tsaarille sähkösanoman, jossa
m.m. lausutaan, että vaikka semstvomiehet asuvatkin kaukana kylmässä
pohjolassa, eivät he tunne kylmää, sillä tsaarin valtikan alla ei tunnu
koskaan kylmältä. Eräs karjalaisista näyttää aikovan jotakin lausua,
mutta puheenjohtajan nuija putoaa samassa pöytään ja sihteeri merkitsee
pöytäkirjaan, että päätös on yksimielinen.
Seuraa muutamia kiusallisia hetkiä.
Toisena kysymyksenä on rauhantuomariarvonimen antaminen eräälle
ansioituneelle henkilölle. Arvonimi vastaa jotenkin meikälästä
herastuomarin arvonimeä. Toimitus tapahtuu salaisella äänestyksellä ja
tulee kaikkien äänien olla jaa-ääniä. Ehdokkaana on eräs karjalainen.
Äänestyksen tuloksena on, että kaikki äänet ovat jaa-ääniä, mutta yksi
on ei-ääni.
Erämaan parlamentissa tehdään kuitenkin sielläkin lehmäkauppoja.
Yritetään siis uudestaan. Nyt asetetaan kaksi ehdokasta, joista toinen
venäläinen kansakouluntarkastaja ja toinen äskeinen karjalaisemme.
Ja tällä kerralla ei enää anneta ei-ääniä. Papiston edustaja ottaa
nopeasti tuomarivalan uusilta kunniarauhantuomareilta. Mieliala
karjalaisten keskuudessa näyttää tyytyväiseltä, kun ovat saaneet oman
miehensä "läpi".
Tämän jälkeen seuraa määrärahakysymyksiä.
Metsähallinnon edustaja, muuan vanha puolalainen, joka vuosikymmeniä
on palvellut Aunuksessa, esittää erinäisiä mietintöjä omalta
alaltaan, jotka hyväksytään. Sivumennen käsitellään ehdotus, että
metsänhoitajan pojalle, joka rupeaa opiskelemaan Kasanin yliopiston
lääketieteellisessä tiedekunnassa, annettaisiin apuraha. Äänestys
päättyy suotuisasti ylioppilaalle, eikä kukaan halua käyttää asiasta
puheenvuoroa, vaikka metsäherra asian käsittelyn ajaksi onkin poistunut
salista.
Senjälkeen esitetään piirilääkärin anomus erinäisten määrärahain
myöntämisestä lääkinnöllisiin tarpeisiin. Perusteluissaan huomauttaa
piirilääkäri, kuinka erinäiset taudit viime aikoina ovat suuresti
levinneet ja koettaa hän osottaa sen johtuvan siitä, että hallitus on
karkoittanut muista valtakunnan osista Itä-Karjalaan henkilöitä, jotka
ovat olleet erinäisten tarttuvien tautien saastuttamat. Sentähden
ehdottaa piirilääkäri että semstvovaltuutetut anoisivat hallitukselta,
ettei vast’edes valtiollisia henkilöitä lämpimältä alueelta, kuten
esimerkiksi Mustanmeren rannoilta, karkoitettaisi Itä-Karjalaan.
Määrärahat myönnetään, mutta puheenjohtaja antaa piirilääkärille
varoituksen sopimattomasta kirjoitustavasta.
Uuden yleisen sairaalan kalustamiseen kaupungissa myönnetään määräraha.
Asiakirjoista näkyy, että tämän kymmenkunta huonetta käsittävän
kivitalon rakentamiseen on tarvittu kokonaista kolme vuotta ja että
tämä talo on ainoa kivitalo koko kihlakunnassa kirkkoja, luostareja ja
erästä pienoista rahastotaloa lukuunottamatta.
Nyt siirrytään kysymykseen, jonka toteutumisesta paikkakunnan sekä
karjalaiset että venäläiset ovat jo kauan uneksineet. Kihlakunnan
teknikko esittää näkökohtia hallitukselle jätettäväksi anomukseksi
rautatien rakentamisesta Äänisjärven pohjoispäästä Repolaan sekä sen
liittämisestä Suomen valtionrautateihin Lieksan aseman luona.
Tässä asiassa näyttävät karjalaiset ja venäläiset ymmärtävän toisiaan.
Karjalaiset puhuvat kauniista tulevasta Itä- ja Länsi-Karjalan poikki
kulkevasta radasta. Muuan läsnäolevista, entinen "laukkuryssä" on
kulkenut Suomen ristiin rastiin. Hän suunnittelee puheessaan rautatien
rakentamista Lieksasta edelleen Ouluun, koska hän matkoillaan on
havainnut kiertotien Etelä-Suomen kautta liian pitkäksi. Esittääpä
hän rautatiesuunnitelman Äänisjärven pohjoispäästä Paadenen,
Lieksan, Kajaanin, Oulun, Tornion ja Haaparannan kautta Narvikiin
Atlantinvaltameren rannalla, siis rautatiesuunnitelman Fenno-Skandian
halki.
Puheenjohtaja, joka näytti hetkeksi vaipuneen ajatuksiinsa, herää ja
mutisee jotakin, että rautatiet tuovat lännen paheita itään, joita
sanoja ei kuitenkaan oteta pöytäkirjaan.
Pöytäkirjaan merkitään kuitenkin puheenjohtajan seuraava lausunto:
Pohjois-Suomeen lähetetään vuosittain Etelä-Venäjältä suuret määrät
viljaa Suomen miltei liian paljon rasitettua päärataa myöten. Jos tämä
suunniteltu rata saataisiin toimeen, voisi se paitsi paikallisia etuja,
palvella myöskin kauttakulkuliikennettä. Sivuuttamalla Etelä-Suomen
emäradan, olisi tämä uusi rata luonnollisen liikenneväylän osa. On
näet muistettava, että Pohjois-Venäjän viljakeskus, Rybinsk, on
suoranaisessa kanavayhteydessä Äänisjärven kanssa.
Tämän jälkeen esitti kansakoulujentarkastaja selontekonsa
semstvovaltuutetuille. Hän huomautti, että hänen tarmokkaan työnsä
seurauksena on nyt m.m. se, että jokaisessa kylässä hänen piirissään
Suomen rajalla on venäläinen kansakoulu. Hän jätti kuitenkin
mainitsematta, että näiden koulujen oikeana tarkoituksena on estää
suomalaista vaikutusta. Muuan talonpoika koettaa myös anoa, eikö
nyt vihdoinkin olisi mahdollista saada lukutaidon ensi alkeita
karjalankielellä. Luonnollisesti ei anomus johtanut mihinkään tulokseen.
Päiväjärjestyksen viimeisellä kohdalla oli myös oma mielenkiintonsa.
Semstvohallinnon puheenjohtajan toimi on täytettävä ensi vuodeksi.
Jokainen pöydän ääressä istuva on vaalikelpoinen. Salainen äänestys
ratkaisee tuloksen.
Puheenjohtajan oikealla puolella istuva herra näyttää hermostuneelta,
nousee ylös ja puhuu kauniisti talonpojille, mutta puheella ei näytä
tällä kerralla olevan vaikutusta. Talonpojat ovat vaiti, mutta näkyy,
että jotakin on tekeillä.
Ensimmäisenä ehdokkaana on nykyinen puheenjohtaja. Äänestetään.
Tuloksena on, ettei hän tule valituksi.
Nyt asetetaan ehdokkaaksi eräs karjalainen. Tuloksena on, että hänet
valitaan kaikkien karjalaisten äänillä. Valittu nousee ylös, pitää
lyhyen puheen ja kieltäytyy toimesta hyvin tietäen, ettei kaikkivaltias
kuvernööri kuitenkaan vahvistaisi hänen vaaliaan, ja pyytää samalla,
että nykyinen puheenjohtaja suostuisi edelleenkin jäämään toimeen.