Hapuileva ja suuntaviivoja vailla oli käsitykseni Kauko-Karjalasta,
silloin kuin kuuntelin vanhan Kustaan hämäriä arveluita ja puheita
Mikko-ukon kotimaasta. Tieni ei ole johtanut sinne ollakseni työn ja
toiminnan miehenä elämän hyörinässä mukana. Kohtalo ei ole suonut
minun monien muiden parissa osallistua Kalevalan ja Kantelettaren
kielten kosketteluun, ei edes äänettömänä kuulijana. Siitä asti kuin
lapsenkenkäni kulutin, en ole kyennyt kohoamaan elämän kiistan ja
kilvoituksen yläpuolelle, siinä määrin on voimiani sen arkipäiväisessä
ahertelussa tarvittu. Mitä vanhan Kustaan kertomuksista kerran painui
mieleeni ja myöhemmin sai käsityksessäni kiinteämmän muodon Maamme
kirjan suorasanaisista Kalevalan kuvauksista, on tässä suhteessa ollut
ainoa lapsenuskoni, mikä on kestänyt elämän kaikissa vaihteluissa.
Mitä sen ohi olen lukenut, on akanain lailla tuuleen hajonnut. Osani
on ollut hiljaisen syrjästäkatsojan, joka on koettanut tarkata ajan
merkkejä kaukaisessa Karjalassa, sellaisina kuin ne esiintyvät
puhtaasti käytännöllisten ja arkipäiväisten kysymysten muodossa.
* * * * *
Elettiin toukokuussa, tukahuttavana keväänä v. 1904, juuri kuin
kuukautta myöhemmin Suomessa tapahtui jotakin varsin merkillistä, kun
jossakin pääkaupungin lehdessä osui silmiini vähäpätöinen ilmoitus.
Siinä kerrottiin, että suomalaisten haettavana oli konsulentintoimi
"maapäivien", semstvon, hallituksessa, asemapaikkana pieni kaupunki
Äänisjärven pohjoiskärjessä. Kiinnitin tähän erään henkilön huomiota,
hän kun omasi toimeen tarvittavat edellytykset, ja sainkin tehtäväkseni
hakupaperien lähettämisen. Vaikka tiesin, että väestö siellä oli
karjalaista, olin toiselta puolen myös täysin selvillä siitä, että
paperit joutuisivat venäläisiin käsiin. Siksi tein parhaani, jotta
hakemus sai mahdollisimman asiaankuuluvan, virallisen leiman ja
ulkoasun suurine sinetteineen j.n.e. "Maassa maan tavalla", arvelin
katsellessani seinällä riippuvaa jäljennöstä Ekmanin taulusta, mikä
esitti Yrjö Aukusti Wallinia täysin itämaisessa ulkoasussa.
Ja katso! Yritys onnistui. Noin kuukautta myöhemmin saapui vastaus,
että hakijani oli paikan saanut. Myöhemmin sain itse tilaisuuden
tarkastella hakupapereita, joita oli saapunut 35 henkilöltä. Suuri
osa asiakirjoista oli suomeksi laadittuja. Paperien joukossa esiintyi
useita tunnettujen suomalaisten arvohenkilöiden ja asiantuntijain
suosituksia. Jos hakupaperit olisivat joutuneet jonkin Suomen
maaseudulla toimivan taloudellisen yrityksen johtokunnan puheenjohtajan
ja jäsenten käsiin, olisivat he olleet tästä huomaavaisuudesta varsin
hyvillään tarkastellessaan näiden yhteiskunnan huipuilla elävien
henkilöiden omakätisiä allekirjoituksia.
Oi sinä pyhä tietämättömyys! Kauko-Karjalassa ei näitä loisteliaita
nimiä tunnettu. Asian ratkaisivat siellä ne suuret viralliset sinetit,
mitkä komeilivat hankkimissani jäljennöksissä.
Syksyllä lähti konsulentti matkalle. "Jos laiva ei Lotinanpellosta
jääesteiden vuoksi jatka matkaa, ottakaa asianomaisen semstvon
hallitukselta avonainen matkapassi vapaata postihevosta varten
jokaiselta postiasemalta", tiedotti viimeinen ennen lähtöä
konsulentille saapunut sähkösanoma.
Näin joutui suomalainen maatalousmies Karjalaan. Vuosi vuodelta kävi
hänelle hänen työnsä yhä selvemmäksi ja rakkaammaksi. Hänen jälestään
seurasi useita muita suomalaisia. Yhä suuremmaksi olisi heidän lukunsa
vuosi vuodelta kasvanut, ellei suuri olojen mullistus olisi pakoittanut
heitä sieltä lähtemään. Näiden suomalaisten käytännön miesten työ
ja toiminta on se tausta, mitä vasten olen Kauko-Karjalan oloja
tarkastanut.