Teidän nöyrä
_K.D.B._.»
»Neiti K.D.B:lle!
Korkeasti kunnioitettu Neiti!
Teidän kaino ja pidättäytyvä kuvauksenne omasta luonteestanne ja
persoonallisista eduistanne saa minut uskomaan että minä teissä
löytäisin miellyttävän toverin elämän tiellä. Olen pitävä suurena
kunniana ja suosiona, jos Te suvaitsisitte myöntää persoonallisen
kohtauksen. Ensi tulevana maanantaina säntilleen kl. 7 iltasella tulen
Lunan meksikkolaiseen ravintolaan. Nöyrä ja harras toivoni on tavata
Teidät siellä. Se on hiljainen ja säädyllinen paikka. Minulla on
nutunpielessä valkoinen papinkukka ja pyydän Teitä pitämään kädessänne
vihkon samoja kukkasia.
Alati Teidän nöyrin palvelijanne
Kapteeni _Jack_.»
Blix oli niin huvitettu tästä jutusta, että hän vielä kaiken lisäksi
seurasi Condya alas kirjelaatikolle ollakseen oikein varma, että
kirjeet tulivat varmasti lähetetyiksi. Condy voisi unohtaa kaikki
tyyni, heti kun joutui oven ulkopuolelle.
»Kunpa ne nyt vaikuttaisivat», huudahti hän, kun kansi paukahti kiinni
ja kirjeet katosivat. Mutta Condy tunsi itsensä äkkiä kummallisen
alakuloiseksi ja tyytymättömäksi koko asiaan.
»Oi, kunpa emme sentään olisi sitä tehneet! Kunpa emme olisi sitä
tehneet!» huusi hän kauhistuneena. »Nyt olemme hienosti kiinni.»
Yhä pahojen aavistusten painamana seurasi hän Blixiä takaisin tämän
ovelle, jossa hän sanoi hyvää yötä.
Blix ei mennyt heti levolle vaan poikkesi isänsä luo, jonka hän tapasi
paraillaan täydessä työssä korjaamassa schwarzwaldilaiskelloa, jonka
hän oli purkanut sadoiksi kappaleiksi väittäen siinä olevan jonkun vian
— se edisti.
Blix istahti matolle hänen eteensä. »Kuules, isä,» sanoi hän, »silloin
kun sinä 60-luvulla ensin tulit tänne ja kaivoit kultaa, pelasitko
silloin pookeria?»
»Minäkö? Pelasin totta totisesti. Siihen aikaan ei meillä ollut muuta
millä olisimme huvitelleet.»
»Tahtoisitko opettaa minulle sitä?»
»Haluatko sinä sitä oppia?»
Herra Bessemer pani kellon esiliinaansa ja tuijotti tyttäreensä. Mutta
Blix selitti hänelle syynsä.