Riemukustannusosakeyhtiö.
New York.
Condy pisti kirjeen taskuunsa ja vaipui masentuneena tuolille.
»Mitä se hyödyttää? Turhaa vaivaa!» mumisi hän ja tuijotti apeana
kadulle. »Minä sovellun erinomaisesti rivityöhön paikalliseen
sunnuntailehteen, mutta houkkiomaista on minun ajatellakaan muuhun
ryhtymistä.»
Hänen innostuksensa City of Ewerettiin oli kuin poispuhallettu. Se oli
aivan yksinkertaisesti ihan mahdoton aihe. Hänen äsken vielä loistava
»aatteensa» paljastui naurettavaksi, vanhaksi lauseeksi. Ei, hän menisi
virastoon ja kirjoittaa raapustaisi kokoon aiheen niistä leikkeleistä,
joita siellä oli.
Mutta sitten huomasi hän äkkiä tutun olennon, joka hienosti
mustiinpuettuna seisoi vastapäätä olevassa kulmassa odottaen
raitiotievaunua. Se oli Travis Bessemer. Kukaan ei voinut niinkuin
hän pukeutua aistikkaasti ja samalla kuitenkin noudattaa ankarinta
yksinkertaisuutta: musta hame, musta venäläinen pusero, mustahuntuinen
musta englantilainen olkihattu ja valkoiset hansikkaat ja musta
napitus. Itse yksinkertaisuus. »Mutta niin tyylikäs», sanoi Condy
Rivers itselleen, »että siitä suorastaan häikäistyy.» Ja saattoiko
ajatellakaan mitään täydellisempää kuin tämä vartalo? Ja kuinka
kauniisti kuulsikaan hänen keltainen tukkansa harson läpi! Siinä oli
mitä lumoovin sopusointu. Ja komea ryhti ja pään heitto, ja — ei siinä
nyt mikään auttanut: Condyn täytyi mennä sinne juttelemaan hänen
kanssaan.
»Mitä, mitä?» sanoi Travis, kun näytti siltä niinkuin Condy olisi
juossut suoraan häntä vastaan käytävällä. »_Teidän_ tulee mieluummin
laittaa niin, että toimitatte jotakin! Kuljeksia kadulla kello 10
aamupäivällä, mitä se merkitsee?»
»Ei kai se liene — ei, mahdotonta — ja kuitenkin - se on _hän_»,
lausuili Condy. »Niin monen vuoden viertyä.» Ja sitten rupesi hän
puhumaan luonnollisella tavallaan:
»Kas, hyvää päivää T.B.»
»Hyvää päivää, C.R.»
»Minne te olette menossa?»
»Kotiin. Minä olen vain ollut kaupungilla pikimältään saadakseni
banjoni korjatuksi.»
»Jos saan luvan viedä teidät raitiovaunuun, odotatte kai, että minä
maksan konduktöörille?»
»Herra Condy Rivers, olen aikoja sitten luopunut ollenkaan enää
toivomasta, että teillä milloinkaan olisi pikkurahoja.»
»Ah, niin, ne menevät kaikki teatteripiletteihin ja kukkiin ja
konvehteihin eräälle tuttaviini kuuluvalle nuorelle naiselle. Mutta» —
hän heitti häneen tarkoittavan silmäyksen — »ei enempiä tyhmyyksiä nyt!»