Uudet tuumat.
Kolmannen päivän aamuna kotiin tulonsa jälkeen, pisti Juho pettua
konttiin, nakkasi sen selkäänsä, otti kirveen olallensa ja alkoi astella
metsää kohden. Hän oli nyt mielestänsä keksinyt pelastuskeinon tästä
orjan ahdistuksesta. Entistä elämäänsä muistellessaan, oli hänen
mieleensä muistunut, kuinka onnelliselta Tukalan Antti näytti joukkonsa
keskellä, silloin kuin hän Kitsalasta pois ajettiin ja oli siinä yötä.
Vaikka asunto näyttikin silloin niin kurjalta ja pieneltä hänen
mielestään, olivat he kuitenkin oloonsa tyytyväisiä ja omassa
vapaudessaan, eivätkä olleet kenenkään käskyläisiä ja vallan-alaisia.
Tämä muisto elvytti Juhon. Hänkin aikoi laittaa itsellensä ja
perheellensä mökin, vaikka kuinka huono ja pieni se vielä tulisikin,
vaikkapa pienempi kuin Tukalan Antin. --
Tätä mökin paikkaa lähti Juho nyt haeskelemaan. Suurin ei hän
kenellekään puhunut mietteistään ja keksinnöistään, vaan piti ne omana
tietonaan.
"Mihin sinä nyt menet?" kysyi vaimo, kun näki Juhon hankkivan itseänsä
matkaan.
"Menen mä häntä," sanoi vaan Juho ja siihen selitykseen sai vaimo
tyytyä.
Kauvas kruunun salolle asteli Juho, aina tuonne Lemmesvaaran liepeille.
Sen eteläisellä rinteellä oli niin tiheää korpea, ettei päivä päässyt
läpi paistamaan; siellä korven juurella oli saman niminen lampi kuin
vaarakin oli.
Kaukana oli se paikka muista ihmis-asunnoista. Kahta peninkulmaa
lähempänä ei ollut ainuttakaan taloa.
Siinä korven ja vaaran rajamailla riisui Juho kontin pois seljästänsä ja
rupesi katselemaan, mitä siellä sisällä on. Hän otti sieltä esille
petäjäistä, suoloja ja muutamia muikkuja. Sitten hän otti lakin pois
päästänsä, pani kätensä ristiin ja siunasi. Hyvällä halulla söi hän
karuja eväitänsä, sillä hänelle oli tullut kiivas nälkä,
tallustellessaan pitkän matkan. Syötyään joi hän tuohilipillä vettä
Lemmeslammista. Syönnin jälkeen rupesi häntä raukaisemaan ja hän
kytkähti kuusen juurelle pitkällensä, pannen kontin päänsä alle.
Kun hän oli siinä vähän nukahtanut, hyppäsi hän ylös ja lähti
katselemaan mökin paikkaa. Siellä hän samoili ristirastiin vaaran
rinteitä, kierteli lammin-rantoja ja korpia, mutta niin mukavaa paikkaa
ei hän vaan mistään löytänyt, kuin se, missä hän oli syönyt ja levännyt
ja missä hänen konttinsa riippui kuusen oksalla --; oikeinpa se jo
tuntui Juhosta kodikkaalta.
Siinä löi hän kirveensä ensikerran petäjän kylkeen, aloittaaksensa uutta
taloa. Juhlalliselta tuntui Juhosta se hetki. "Olihan tämä kruunun, eikä
kenenkään muun... Kaukanakin oli tässä poissa muiden tieltä, johon ei
ihmisien vääryys ja ahneus ylettyisi orjuuttamaan ja rasittamaan. Kukaan
ei voi häntä tästä pois ajaa, eikä kiinni panna."
Näin mietti Juho työtä alkaissaan ja hän oikein iloitsi tästä
vapaudestaan.
Kolme vuorokautta voi Juho vaan olla sillä kerralla mökkinsä työssä,
sillä karu eväs ei riittänyt sen pitemmäksi ajaksi.