Egyptiläiseen tyyliin koristettu kuningattaren huone. Vasemmalla
seinällä portaat ja niiden yläpuolella syvälaskoksinen verho, joka
ylettyy katosta portaiden ylä-astuinlaudalle ja täyttää yli puolen
seinän leveyttä.
Taustalla pilarien välissä komeat sivuille vedettävät verhot.
Taustalla, lähellä vasemmanpuolista kulmaa Iisis-jumalattaren,
punaisen harson verhoama kuva korokkeella, jonne johtaa pari porrasta.
Kuvan vasemmalla puolella kolmijalkalamppu, jonka yläosaa peittää
punasinervistä kivistä tehty läpikuultava suojus.
Keskellä huonetta pari pilaria ja niiden välissä patjojen ja kalliiden
mattojen peittämä lepoistuin.
Oikealla, etualalla, komea egyptiläinen valtaistuin, sivunojina
mustamarmoriset sfinksit, istuin päällystetty purppuranpunaisella
kankaalla, ohuet pilarit kannattamassa hopeakuteista kangaskatosta.
Oikeassa seinässä kaksi ovea, toinen lähellä valtaistuinta, toinen
lähellä taustakulmaa.
Aamuhetki.
Euria ja Tryfera seisovat oikealla, taustalla, odottaen.
_Euria_. Kuinka ihmeellistä, että valtijattaremme nyt on kuningatar!
_Tryfera_. Onko se niin ihmeellistä? Onhan kuningas jo aikoja sitten
hänen tähtensä unhoittanut kaikki muut naiset.
_Euria_. Mutta merkillistä, ettei valtijattaremme kuitenkaan ole
iloisempi. Kun häntä eilisiltana riemusaatossa kannettiin voittojuhlaan,
hän istui kantotuolissa jäykkänä, ja kun hän kulta-aitionsa
purppura-uudinten lomitse katseli kulkuetta ja kuunteli runoilijain
ylistyslaulua, kuulin hänen hiljaa huokailevan.
_Tryfera_. Kuningatar kaihoaa synnyinmaatansa.
_Euria_. En oikeastaan ole nähnyt häntä iloisena muulloin, kuin hänen
mennessään uimaan puutarhalammikkoon, missä hän sukeltelee pohjaan,
noutaen sieltä kädessään kultahietaa, jolla vallattomana viskelee
rannalla olijoita.
_Tryfera_. Kylpiessään viileässä vedessä hän unhoittaa ikävänsä ja
kuvittelee olevansa kotimaassaan. Täällä-olonsa alussa, eräänä aamuna
varhain, kun sinä vielä nukuit, näin hänen rientävän uimalammikon
rannalle, istuutuvan marmoriaitauksen laidalle ja viskelevän veteen
jalokiviään. Kuin lapsi hän nauroi niiden muodostamille pyörteille.
_Euria_. Jalokiviään, sanoit? Kylläpä minä vaan en niitä veteen
viskelisi, jos minulla niitä olisi. Ja sinnekö hän ne jätti?
_Tryfera_. Kyllä hän sitten sukelsi niitä noutamaan, mutta ei
hän suinkaan niitä kaikkia löytänyt pohjahiedasta. — Mutta tässä
lörpötellessämme, unhoitamme, että kuningatar pian voi saapua, eikä
jumalankuvan tuli vielä ole sytytetty.
(Molemmat rientävät lampun luo ja sytyttävät sen. Sitten he asettuvat
taustalle verhon eteen.)
(Nitokris tulee oikealta takimaisesta ovesta. Katselee ympärilleen,
tutkien onko kaikki kunnossa kuningattaren tuloa varten. Asettuu
takimaisen oven eteen odottamaan.)
_Arsinoë_ (kasvot verhoamatta, yllään avara harsokankainen aamuviitta,
tulee hitaasti oikealta taustanpuoleisesta ovesta.) Orjattaret
lankeavat maahan. Nitokris tervehtii syvään. Kuningatar kulkee sitten
Iisis-kuvan korokkeen juurelle, missä polvistuu.
Iisis, taivaan aamupuolen ylevä jumalatar! Korkein ylistys ja kunnia
sinulle, luonnon ravitsijalle ja ylläpitäjälle. Suo armosi minulle,
yksinäiselle, Sinä, joka olet menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus,
Sinä, jonka harsoa ei yksikään kuolevainen saa nostaa. (Nousee ja
lähestyy keskellä olevaa lepoistuinta.) Sisähuoneisiin ja -pihoihin
aurinko jo luo kuumaa paahdettaan. Täällä on vilposempi. (Istuu
leposohvalle.) Avatkaa puutarhanpuoleiset verhot, jotta tuuli
lammikolta estämättä pääsee puhaltamaan sisälle.
(Orjattaret vetävät verhot syrjään. Eteen aukeaa lumoava itämaalainen
puutarha harvinaisine puineen ja kukkineen, Uimalammikkoon johtavat
valkoiset marmoriportaat. Aamuaurinko loistaa täydeltä terältään.)
Tule, Nitokris, tähän jalkojeni juureen. Sinun seurasi minua
viihdyttää. Ilman sinua menehtyisin tässä vankilassani.
_Nitokris_. Suurin ylpeyteni on voida sinua ilahuttaa, kuningattareni.
(Orjattaret siirtyvät Arsinoën taakse, ja toinen heistä liekuttaa
hiljaa isoa iibis-linnun sulista tehtyä pitkävartista viuhkaa.)
_Arsinoë_. Sinä et niin kipeästi kaihoa ihanaa kotimaatamme, Nitokris.
_Nitokris_. Kun en ole sinun luonasi, valtijatar, olen niin
alakuloinen, että itken ja vaikeroin yksinäisyydessäni. Haen silloin
esiin kaikki Egyptistä tuodut muistoesineet ja toivon niistä saavani
lohdutusta. Mutta niiden vaikutus on vallan päinvastainen. Kun olen
sinun luonasi, olen iloinen ja onnellinen.
_Arsinoë_. Muinaistarut kertovat, että egyptiläisten ylimysten pidoissa
aterian jälkeen juhlasalissa kannettiin ympäri arkussa lepäävää, puusta
tehtyä kuolleen kuvaa. Kantaja näytti sitä kuvaa jokaiselle vieraalle
ja sanoi: "Katsele tätä, juo ja ole iloinen, sillä kuoltuasi tulet
tämän kaltaiseksi." — Me, Nitokris, olemme täällä tuomitut ainaiseen
alakuloisuuteen.
_Nitokris_. Älä puhu niin, valtijatar. Nyt sinä olet kohonnut
korkeimpaan kunniaan ja valtaan. Kuninkaan mieli voi muuttua, ja hän
voi piankin suoda sinulle sitä vapautta, jota haluat.
_Arsinoë_. Sitä en usko. — Mutta anna minulle yksi lupaus, Nitokris.
Kun kuolen — ja ehkä piankin menehdyn kaipaukseen ja suruun —
_Nitokris_ pudistaa surullisen epäilevänä päätään.
_Arsinoë_. Jos sinä jäät eloon jälkeeni, toimita ruumiini oikein
balsamoituna synnyinmaahani, jotta Osiris ja Iisis olisivat sielulleni
armolliset.
_Nitokris_. En voi kuulla sinun noin puhuvan. — Mutta jos jumalat
määräisivät minulle sen raskaan onnettomuuden, että jäisin eloon sinun
jälkeesi, tekisin kaiken minkä voimani sallisivat, täyttääkseni tahtosi.
_Arsinoë_. Siitä Iisis sinua, uskollinen Nitokriini, palkitkoon.
(Filebos tulee taustanpuoleisesta ovesta.)
_Filebos_ langeten maahan. Muuan nainen odottaa palatsin eteisessä,
kuningatar Hän rukoilee luoksepääsyä.
_Arsinoë_. Ken on hän?
_Filebos_. Hän on tämän maan ylhäisimpiä naisia, ruhtinatar Mandane.
_Arsinoë_. Mitä hän minusta tahtoo? Mikä on hänen asiansa?
_Filebos_. En tiedä. Mutta hän sanoo asiansa olevan sinulle perin
tärkeän.
_Arsinoë_. Onhan kuningas ankarasti kieltänyt päästämästä vieraita
henkilöitä tänne.
_Filebos_. Mieshenkilöitä, ei nimenomaan naisia. Ruhtinatar Mandane
kuuluu tämän maan vaikutusvaltaisimpaan sukuun.
_Arsinoë_. Epäröin, mitä tehdä, Nitokris.
_Nitokris_. Ehkä hän sinua hetken aikaa ennen kylpyyn menoasi huvittaa.
Ja kun hänellä kuuluu olevan niin tärkeä asia.
_Filebos_. Hän mainitsi asiansa koskettelevan elinkysymyksiä.
_Arsinoë_, jonka mielenkiinto kasvaa. Elinkysymyksiä. Se kuulostaa
arvoitukselliselta. (Hiukan miettien.) Hän tulkoon, mutta ainoastaan
hetkeksi.
(Filebos kumartaa ja vetäytyy pois samasta ovesta, josta tuli.)
_Arsinoë_ Orjattarille ja Nitokriille. Poistukaa te siksi aikaa, mutta
pysykää lähellä. Jos on tarpeellista, kutsun teitä.
(Nitokris ja orjattaret poistuvat taemmasta ovesta. Arsinoë siirtyy
istumaan valtaistuimelle.)
_Mandane_ tulee sisään taemmasta ovesta. Pysähtyy sisään tultuaan,
säpsähtäen kuningattaren majesteetillisuutta ja kauneutta, niin ettei
muista tervehtiä. Kun kuningatar tekee kärsimättömän liikkeen, hän
ikäänkuin herää ja rientää valtaistuimen eteen, missä polvistuu.
_Arsinoë_. Tulosi tänne, ruhtinatar Mandane, on vaarallinen. Et ehkä
tunne kuninkaan ankaraa kieltoa.
_Mandane_. Sen tunnen. Mutta alamainen, nöyrä intoni hyödyttää sinua on
saattanut minut uhmaamaan kieltoa.
_Arsinoë_. Puhu siis, aika rientää.
_Mandane_. Näin sinut, kuningatar, ensi kerran eilen. Vaikka olit
verhottu, huomasi harvinaisen kauneutesi — vartalosi voittamattoman
sulon. Nyt näen ensi kerran verhoamattomat kasvosi ja tiedän, että
kauneutesi monenkertaisesti voittaa maineensa. Kun olet näin nuori,
näin kaunis, on sinulla oikeus olla onnellinen.
_Arsinoë_. Kuka on sinulle sanonut, etten minä ole onnellinen? Miksi
tämän maan asukkaat tunkevat kuningattarensa elämään?
_Mandane_. Älä minulle pahastu, yksinomaan alamainen uskollisuus ja
myötätuntoisuus...
_Arsinoë_ arvokkaasti. Myötätuntoisuutesi voit omistaa muille,
ruhtinatar Mandane; kuningattaresi ei sitä kaipaa.
_Mandane_. Huolimatta kuningattareni närkästymisestä on velvollisuuteni
puhua. Tämä velvollisuus on minulla naisena, kärsivänä sisarena.
_Arsinoë_ tekee kärsimättömän liikkeen.
_Mandane_. Pelkään, että kuningattareni minua väärin ymmärtää. Aioin
puhua, tehdä tärkeitä paljastuksia... mutta parasta, että vaikenen...
saathan ne kenties toisiltakin kuulla...
_Arsinoë_, jonka harrastus ja uteliaisuus herää. Puhu, mutta lyhyesti,
ilman valmistuksia.
_Mandane_. Jos siis käsket, tahdon paljastaa koko totuuden. Kuningas,
jota kansa melkein jumalanaan kunnioittaa, on minua kohtaan katalasti
rikkonut.
_Arsinoë_. Ilmoitit asian koskevan minua.
_Mandane_. Se koskee sinuakin läheisesti. Sällitkö minun jatkaa?
_Arsinoë_ kuivasti. Jatka.
_Mandane_. Ne palavat lemmen- ja ihailunvakuutukset, jotka kuningas
nyt toistaa sinulle, hän jo aikaisemmin on lausunut minulle. Kiihkeän
intohimonsa pakoittamana hän riisti minut eräältä tämän valtakunnan
ylimykseltä, joka olisi ollut valmis menemään kuolemaan minun tähteni.
Tässä linnassa, missä sinä nyt kuningattarena hallitset, olen minä
aikaisemmin ollut yksinvaltijattarena. Mutta lyhyen ajan kuluttua
Kandaules minut hylkäsi ja karkoitti minut pois, syösten minut häpeään
ja epätoivoon.
_Arsinoë_ nousten valtaistuimelta, mutta jääden seisomaan sen eteen.
Mitä hyödyttää kertoa tarinaasi, joka ei ole muutettavissa?
_Mandane_. Tämä ei ole yksistään minun tarinani. Sen miehen, joka
minua syvästi rakasti, Kandaules julmalla tavalla teki vaarattomaksi,
hän eroitti hänet ylhäisestä suvustaan, antoi runnella hänet ja
tuomitsi hänet elinaikaiseen naispalatsin vartijatoimeen. Tämä mies on
ylieunukki Filebos.
_Arsinoë_. Jo riittää, ruhtinatar Mandane. Nyt oivallan täysin tulosi
syyn. Mielesi uhkuu katkeruutta ja kostoa, ja sitä tahdot purkaa
kuningattarellesi.
_Mandane_ teeskennellen nöyryyttä ja hyviä vaikuttimia. Säästääkseni
sinulta, kuningatar, kaikki ne nöyryytykset ja kärsimykset, jotka
Kandaules on minulle tuottanut, olen tullut sinua varoittamaan. Älä
luota Kandauleen valoihin ja vakuutuksiin.
_Arsinoë_. En ole pyytänyt neuvojasi, ruhtinatar Mandane. Minä valvon
itse etujani.
_Mandane_, jonka sisällä viha ja katkerat kilpailijattaren vaistot
alkavat kuohua. No hyvä, kuningatar Arsinoë. Puhukaamme siis suoraan.
Sinä luotat sokeasti Kandauleen rakkauteen ja hänen tunteidensa
vahvuuteen. Mutta sinä olet vielä näkevä sen päivän, ehkäpä hyvinkin
pian, jolloin hän sinuun kyllästyy ja sinut hylkää, samoin kuin hän
teki minulle. Sinä ylpeilet äsken saadusta kuningattaren-arvostasi,
joka oikeuden mukaisesti nyt pitäisi olla minulla. Mutta älä ole niin
varma tästä arvostasi. Kun Kandaules on voinut menetellä näin minua,
oman maansa ruhtinatarta, Lyydian vaikutusvaltaisimman suvun tytärtä
kohtaan, hän on huumauksestaan toinnuttuaan ennen pitkää muistava,
että on nostanut Lyydian valtaistuimelle muukalaisen ja hetairan! (Hän
huutaa viimeiset sanat vihasta kähisevällä äänellä.)
_Arsinoë_ ääni värähdellen vihasta. Unhoitat, ruhtinatar Mandane, että
et rankaisematta saa solvaista hallitsijatartasi. Tunnet Kandauleen
kiivauden. Pelkää hänen vihaansa.
_Mandane_. Minä en häntä pelkää, ja siitä voit sinä ylpeillä. Kehuttu
sulosi on tehnyt hänet veltoksi ja kesyksi kuin vuonan. (Äärettömän
katkerana.) Mutta saatpa nähdä, että jumalaiseksi kiitetty kauneutesi,
jota sinun on pakko kansalta verhota, ei ole kaikkivaltias!
_Filebos_ tulee kiireisesti etumaisesta ovesta. Kuningas Kandaules
lähestyy sisäpuutarhan kautta.
_Arsinoë_ vaivoin hilliten mielenkuohuntaansa. Viekää joutuin tämä
nainen pois. Minä kiellän enää koskaan päästämästä häntä tänne.
(Filebos katsoo viekkaasti ja kostoniloisena kulmien alta kuningatarta
ja vie pois taemmasta ovesta Mandanen, joka voitokkaan ylpeänä ojentaa
ryhtinsä ja nostaa päänsä pystyyn.)
(Arsinoë kävelee kiihtyneenä pari kertaa edestakaisin ja heittäytyy
sitten pitkäkseen keskellä olevalle lepoistuimelle.)
_Kandaules_ tulee etuovesta, astuu iloisena ja reippaana kuningatarta
kohti, mutta pysähtyy puolitiehen, hämmästyen hänen kiihtynyttä
ilmettään. Ennen vastaanottoa valtakunnan neuvostossa, jonka jäseneksi
aion juhlallisesti koroittaa Gygeen, tahdon viettää luonasi hetken. Et
vielä ole ottanut aamukylpyäsi puutarhalammikossa?
_Arsinoë_. Olen tänä aamuna siirtänyt kylpyni. Olen väsynyt.
_Kandaules_. Viileä vesi tulee sinua virkistämään.
(Menee taustalle ja viittaa vasemmalle, sivulle vedetyn verhon taakse.
Hiljainen harppujen ja huilujen esittämä musiikki alkaa soida ja jatkuu
jonkun aikaa.)
_Arsinoë_ kavahtaa lepäävästä asennostaan istumaan, Kotimaani soittoa!
_Kandaules_. Tämän yllätyksen olen tahtonut hankkia sinulle täksi
päiväksi. Soittajat ovat oikeita Egyptiläisiä. He tulivat viime
kauppalaivoilla Lyydiaan.
(Molemmat kuuntelevat hetken aikaa vaieten soittoa.)
_Arsinoë_. Heidän sävelensä saavat sydämeni sulamaan. Mutta samalla ne
kiihoittavat kotokaihoani kahta katkerammin.
_Kandaules_. Olen tuottanut sinulle Intiasta helmiä, läpikuultavia kuin
seeste, vesipisaroista vuosisatojen kuluessa syntyneitä oikeita helmiä.
Kun koristat niillä kaulasi, tunnet hienolla ihollasi omituista hehkua
ja samalla virkistävää viileyttä. Olen Egyptistä tuottanut sinulle
valkoisia ja mustia joutsenia, joita kerrottiin sinun kotimaassasi
suosineesi ja kernaasti ruokkineesi. Olen tilannut purppurakankaita
Syyriasta, Araapiasta jalokiviä kruunuasi koristamaan.
_Arsinoë_. Mitä ovat purppura-vaippa, jalokivet ja kruunu muuta kuin
kahleita, joita orjatar kantaa merkkinä siitä, että on sinun vallassasi.
_Kandaules_ lempeästi nuhdellen. Teet minulle väärin, kun noin puhut,
Arsinoë. Se, joka täällä on orja ja vanki, olen minä. Sinun kauneutesi
on minut ainaiseksi kahlehtinut.
_Arsinoë_. Ainaiseksi? Etkö petä itseäsi, Kandaules, etkö antaudu
haihtuvan harhaluulon valtoihin? Sinä olet kerran ennenkin luullut
löytäneesi ylimmän rakkauden ihanteen. Sinä ryöstit linnaasi Mandanen,
vaikka tiesit, että toinen mies häntä rakasti.
_Kandaules_ synkkänä. Mistä tuo vihattu nimi on huulillesi osunut?
_Arsinoë_. Hänen tarinansa tunnen.
_Kandaules_. Keltä olet sen kuullut?
_Arsinoë_. Häneltä itseltään.
_Kandaules_. Eivätkö siis linnan vartijat enää ole luotettavia? — Aion
toimeenpanna ankaran tutkistelun.
_Arsinoë_. Sitä älä tee, Kandaules, minun tähteni älä tee. Olet jo
pakoittanut minut verhoutumaan kansan edessä. Ethän aikone sulkea minua
täydelliseen vankeuteen!
_Kandaules_. Se jääköön, jos lupaat minulle, että et enää koskaan tämän
jälkeen mainitse tuon naisen nimeä.
_Arsinoë_. Et halua kuulla häntä mainittavan, kun tuntosi sinulle
muistuttaa syyllisyyttäsi. Minä en tahdo olla tuomarinasi, Kandaules,
mutta tutki tunteitasi, äläkä itseäsi petä.
_Kandaules_. Sanot tuntevasi hänen tarinansa. Sinä sen kuitenkin tunnet
ainoastaan hänen kertomanaan. Minä en kiellä, mitä on tapahtunut, mutta
sinun on kuultava minunkin osani siihen.
_Arsinoë_ väsyneesti. Mitä hyödyttää kajota menneisiin, Kandaules?
_Kandaules_. Menneisyydessä ovat nykyisyyden juuret. Kuule siis.
Hain ylintä ihailua. Sen tuli antaa sisällystä olemassaololleni.
Etsin sitä levottomana, saamatta rauhaa. Kaikki ne kaunottaret, jotka
tuotiin hoviini Intiasta, Efesosta, Pergamonista, Smyrnasta ja Kypros
saarelta, tarjosivat minulle vaan hetkellistä mielenkiintoa, ohimenevää
uteliaisuuden tyydykettä. Keskellä tätä kauneuden etsintääni osui
Mandane tielleni. Aistillisen kuuma intohimo heräsi minussa ja sen
pettämänä luulin löytäneeni etsimäni ihanteen. Intohimoni kiihtyi, kun
kuulin, että muuan ylimys häntä rakasti.
_Arsinoë_. Ja silloin teit raskaan rikoksesi, Kandaules, sinä surmasit
kahden ihmisen rakkauden.
_Kandaules_. Yhden ihmisen, mutta oli siinäkin kylliksi. Sillä Mandane
oli heti valmis jättämään lemmittynsä ja lahjoittamaan rakkautensa
toiselle. Ja hän paljasti ennen pitkää onton, kiemailevan luontonsa,
herättäen minussa täydellistä kyllästymistä. Hän unhoitti kokonaan
Fileboksen. Tämä asettui uhmaillen tielleni, ilmoittaen omistaneensa
Mandanen ennen minua.
_Arsinoë_. Ja silloin teit rikoksesi, Kandaules.
_Kandaules_. Vielä ollen pettävän huumauksen valloissa, päätin
syrjäyttää kilpailijani. Minä tuomitsin Fileboksen maan ikivanhan
rangaistustavan mukaan elävältä haudattavaksi, lievensin sitten
rangaistuksen silmien sokaisemiseksi, mutta armahdin hänet lopulta
tuomitsemalla hänet elinkautiseksi naispalatsin vartijaksi.
_Arsinoë_. Sinä määräsit hänelle kaikkein katkerimman rangaistuksen.
_Kandaules_. Minkä tein, tein sentähden, että jumalsukuisella
kuninkaalla on oikeus syrjäyttää kilpailijansa.
_Arsinoë_. Ei kellään ihmisellä ole oikeutta surmata toisen ihmisen
rakkautta.
_Kandaules_. Onko elämällä siihen oikeutta? Usein se kuitenkin tämän
surmateon tekee.
_Arsinoë_. Sitä en tiedä. Se on taivahisten salaisuus. Sinä ylpeilet
jumalsukuisesta syntyperästäsi ja vaadit sen nojalla itsellesi ylempää
onnea kuin muut kuolevaiset, mutta unhoitat, että jokaisen jalon
ihmisen povessa on ylimmän onnen kaiho, jota onnea hänellä on oikeus
tavoitella, vaikka ei johdakaan syntyperäänsä Olympoksen jumalista.
_Kandaules_. Sitä en kiellä. Mutta nämä kaksi ihmistä, jotka osuivat
tielleni, eivät olleet jaloja, he olivat alhaisia, vähäarvoisia.
_Arsinoë_. Rakkaus olisi kenties nostanut ja jalostanut heidät.
_Kandaules_ miettiväisenä. Kenties. Onhan rakkauteni sinuun minussa
herättänyt kaihon kohota ja jalostua ja nostaa kansanikin jaloon
onnellisuuden tilaan. Nuo kaksi olivat etsintäni, hapuilemiseni
onnettomia uhreja. Mutta minä koetan hyvittää, mitä olen rikkonut.
_Arsinoë_. En tiedä, onko sellainen rikos hyvitettävissä.
_Kandaules_. Ainakin ovat sen seuraukset lievennettävissä. Tahdon alkaa
Fileboksesta.
(Lyö vasaralla hopealevyyn, joka riippuu valtaistuimen vieressä
seinällä. Filebos tulee oikealta.)
_Kandaules_. Filebos, tahdon sinullekin osoittaa erityistä suosiota.
Tästä hetkestä alkaen olet vapaa. Lahjoitan sinulle linnan, jossa saat
loppuikäsi elää kuin ruhtinas.
(Filebos heittäytyy alas ja suutelee kuninkaan viitan lievettä, ei sano
mitään ja osoittaa ulkonaisesti kiitollisuutta, mutta hänen ilmeistään
kuvastuu katkera leppymättömyys. Poistuu hitaasti oikealle.)
_Kandaules_. Näin onnettomasti hapuillessani tunki korvaani sinun
maineesi. Olin paraikaa Kreikassa Syphaxin kanssa tutkimassa
sen taideaarteita. Seisoimme unhoittumattomana iltahetkenä
Onnenjumalattaren temppelin edustalla, kun minulle kerrottiin, että
Egyptissä eli Itämaiden ihanin nainen, jonka silmät — niin sanottiin —
miehissä herättävät taivaista riemua, kun ne luovat lempeitä katseita,
mutta syöksevät manalan epätoivoon, kun ne välinpitämättömyyttä
heijastavat. Kerrottiin vielä, että tämä nainen oli mieleltään
puhdas ja jalo. Salamana välkähti mielessäni aavistus, että tuosta
egyptittärestä olin löytävä palavasti etsimäni ihanteen, ja tein
Onnenjumalattarelle sen lupauksen, että hänelle pystyttäisin temppelin
Lyydiaan, jos tämä aavistus täysin toteutuisi.
_Arsinoë_. Silloin tuli lähettisi isäni ja heimoni luo runsailla
lunnailla minua ostamaan.
_Kandaules_. Se oli minulle ainoa keino sinua lähestyä ja sinut omistaa.
_Arsinoë_ katkerana. Isäni ja heimoni pitivät ehdoitustasi solvauksena,
mutta kun olivat tyhjentäneet varansa sodassa vihollisheimoja
vastaan, antoivat viimein ylenmääräisten aarteidesi lumota silmänsä
ja sydämensä. Minulla oli se loukkaava tietoisuus, että ostit minut
hetairaksi.
_Kandaules_. Koko ajan, odottaessani sitä laivastoa, jonka oli määrä
tuoda sinut maahani, olin hartaan odotuksen valloissa.
_Arsinoë_. Pelkäsit uutta epäonnistumista.
_Kandaules_. Hurjan levottomana sykki poveni, kun kaukaa näin sen
kultakeulaisen laivan purppurapurjeet, jolla sinä lähestyit Lyydian
rantaa. Mutta sinun näkemisesi voitti kaikki rohkeimmatkin odotukseni.
_Arsinoë_. Haikean surun ja häpeän painamana odotin sinun tuloasi tuon
laivan kannelle.
_Kandaules_. Et voine kieltää, että tuosta ensi hetkestä asti kohtelin
sinua kuin valtijatarta, kuin kuningatarta.
_Arsinoë_ siirtyy valtaistuimelle. En kiellä, Kandaules, että
vastaanottosi ja kohtelusi haihduttivat ensi epäilystäni.
_Kandaules_ istuutuu hänen Jalkojensa juureen. Se hetki muutti minun
elämäni, joka nyt sai sinitaivaan hohteen. Ja tuona ensi yönä,
jolloin lumottu silmäni ei voinut herjetä sinua katselemasta, hetket
riensivät huomaamatta, kunnes aamu vaikeni ja utumainen ilma alkoi
verhota uneksivat, himmenevät tähdet. Maani vanhat tarut kertovat,
että kaukaisella Indian saarella kasvaa viinirypäle, jonka kultamehu
panee unhoittamaan maailman ja luo suoniin autuaallisen huumauksen ja
sydämeen ihmeellisen onnentunteen. Tuota mehua join minä sinä ensi
yönä, ja se saattoi minut uskomaan ihailuni ijäisyyteen.
_Arsinoë_. Olet suuri uneksija, Kandaules. Puhut tunteittesi
ijäisyydestä. Etkö pelkää, että ne voivat heiketä ja haihtua?
_Kandaules_. Kuinka voisin sellaista pelätä. Enhän vielä ole
saavuttanut sinulta sitä korkeinta, jota halajan. Silmiesi tutkimaton
syvyys ja sulo saa minut nöyrtymään, ruumiisi hehku minut huumaa —
mutta et vielä ole minulle kuiskannut, että minua rakastat, et ole
minulle sitä todistanut raskain suudelmin, jotka painavat enemmän kuin
köyhät sanat. Kauneutesi on ylevä, taivasta tavoitteleva kuin Kasbek
vuori, mutta kylmä ja saavuttamaton kuin sen hohtava jäinen huippu.
_Arsinoë_. Se, mitä minun kauneudekseni sanot, ei kenties
pohjaltaan ole muuta kuin omaa kuvitteluasi, oman henkesi kaihon
heijastusta. Sanoit äsken ihailusi tilaa vankeudeksi. Ehkä vapaudut
tästä vankeudesta, jos annat minun verhoamattomana astua kansasi
arvosteltavaksi.
_Kandaules_. Ei, ei. Ihailuani en tahdo jakaa toisten kanssa, enkä
antaa sitä muiden arvosteltavaksi.
_Arsinoë_. Sinä pelkäät? Sinä et rohkene koetella ihannettasi ja
onneasi.
_Kandaules_. Arsinoën kauneus on vaarallinen — näin huhuttiin jo
ennen tuloasi. Ja saapumishetkelläsi laivuri kertoi, että sinä
laivalla matkan varrella olit hetkeksi poistanut hunnun kasvoiltasi,
katsellaksesi kaunista saarta. Silloin oli muuan merimiehistä
hurmautuneena sulostasi lähestynyt sinua ja suudellut hameesi helmaa.
Eunukit surmasivat hänet heti ja heittivät hänen ruumiinsa mereen.
Tämän kuultuani käskin sinun esiintyä verhottuna miesten edessä.
_Arsinoë_. Miksi puhut mielettömän uhkateosta!
_Kandaules_. Älä pyydä minulta tätä. Vaadi minulta jotain muuta. Sano,
miten voin ansioittaa itseni sinun silmissäsi. Tahdotko, että lähden
sotaretkelle meille vihamielisiä Troialaisia vastaan? Tahdotko, että
koetan koota sankarimainetta sinun kunniaksesi?
_Arsinoë_. En, sitä en tahdo, Kandaules.
_Kandaules_. Tahdotko, että rakennutan Iisis-jumalattarelle yhtä
korkean ja runsaspylväisen temppelin kuin se, jossa kotimaassasi
jumalatasi rukoilit?
_Arsinoë_. En, sitä en tahdo, Kandaules. Pyhää hartautta, jota tunsin
kotimaassani jättiläistemppelin pilari-aavikossa, Pyhän Niilin
kaislojen kahistessa — sitä en vieraassa maassa saata tuntea.
_Kandaules_. Miten siis voin sinulle osoittaa rajatonta ihailuani ja
rakkauttani?
_Arsinoë_. Eilen, kun kohotit minut kuningattareksi ja kun ensi kerran
näin edessäni tämän maan kansaa ja ylimpiä, ajattelin, että ainoa, mikä
voi lohduttaa minua kotokaihossani on, että todella saan olla tämän
kansan kuningatar. Anna minun vapaasti lähestyä kansaani, anna minun
verhoamattomana ihailla päivänpaisteista maailmaa ja katsoa alamaisiani
kasvoista kasvoihin.
_Kandaules_. Et tiedä, mitä minulta vaadit. Vaadit minua monelle
ansaitsemattomalle paljastamaan, mitä sydämelleni on kalleinta.
_Arsinoë_. Ehkä monelle ansaitsemattomalle, mutta varmasti monelle
ansaitsevallekin.
_Kandaules_. Onko tämä ehdoton vaatimuksesi?
_Arsinoë_. Se on ehdoton vaatimukseni, ja jollet sitä täytä, saat ennen
pitkää nähdä minun riutuvan ja menehtyvän kuin elinkautisen vangin.
_Kandaules_. Suo minulle ainakin vähän aikaa, jotta voisin tottua tähän
ajatukseen. Jos nyt äkkiä paljastaisin kasvosi rahvaalle, se kun eilen
minulta sitä vaati, luovuttaisin arvokkaimman päätösoikeuteni. Ja se
tuntuisi minusta yhtä vastenmieliseltä, kuin jos kaikkeinpyhimmästä
siirtäisin Onnenjumalattaren alastoman kuvan torille riettaiden,
uteliaiden katseiden saastutettavaksi. Ehkä vähitellen voin tottua
tähän, ehkä aluksi antaa sinun verhoamattomana esiintyä lähimpien
ystävieni, valtakuntani etevinten edessä.
_Arsinoë_. Vanha egyptiläinen lause sanoo: "Et voi oikein koetella
lemmittysi uskollisuutta, ellei sinulla ole mahdollisuutta olla hänen
tähtensä mustasukkainen". — Anna minulle vapaus, Kandaules, ja riistä
se minulta, jos sitä väärinkäytän.
_Kandaules_. Älä niin kiirehti. Suo minulle aikaa valmistuakseni tähän
askeleeseen.
_Arsinoë_ hyväillen hänen hiuksiaan. Älä sureta minua pitkällä
lykkäyksellä. Jos teet minulle mieliksi, Kandaules, ehkä vähitellen
voin oppia kiitollisena vastaanottamaan sinun ylenpalttisen hellyytesi.
_Kandaules_ haltioituen. Sinun tähtesi tahdon koettaa uhrata kaiken
senkin, mikä tähänasti on näyttänyt mahdottomalta.
(Suutelee ensin Arsinoën polvia, sitten käsiä ja viimein huulia.)
_Arsinoë_ kääntää kasvonsa pois.
_Kandaules_ nousee. Gyges ja muut valtakuntani etevimmät odottavat
isossa neuvossalissa. Tulen luoksesi myöhemmin ja ilmoitan lopullisen
päätökseni.
_Arsinoë_ suudellen häntä otsalle. Kiitos, Kandaules.
(Kandaules poistuu huumautuneena etumaisesta ovesta.)
_Arsinoë_ jää hetkeksi miettimään, nousee sitten, kulkee taustalle
Iisis-kuvan eteen, missä polvistuu ja rukoilee. Sinä, joka aamuvalolla
vapautat mailman yön pimeydestä, Sinä, joka kastepisaroilla ja
sadevedellä virkistät janoavaa luontoa, lievennä kaihoni tuskaa ja auta
minua pyrkiessäni vapautta kohti.
(Nousee, menee puutarha-aukolle ja katsoo lammikolle päin. Poistuu
sitten taemmasta ovesta.)
(Näyttämö pysyy hetken aikaa tyhjänä. Kandaules ja Gyges tulevat sitten
oikealta, etuovesta.)
_Kandaules_ antaa Gygelle merkin pysähtyä ovelle. Menee taustalle ja
katsoo lammikolle päin. Huomattuaan, ettei ketään ole puutarhassa, hän
kulkee taemmalle ovelle ja kuuntelee. Saatuaan varmuuden siitä, ettei
ketään ole lähellä, hän palaa Gygeen luo.
Suurten ansioidesi palkaksi saat rikkaimman maakuntani hallittavaksesi
tai johtavan paikan neuvostossani. Mutta lisäksi tahdon täydentää
eilisen kunnianosoituksen.
_Gyges_ Huumaat ajatukseni ja nöyryytät minua liialla hyvyydelläsi.
_Kandaules_. Tämä on minun pyhättöni. Tässä asustavaa jumalatarta ei
vielä yksikään Lyydian mies ole päässyt katselemaan. Tämän pyhätön olen
hetkeksi avannut sinulle. Eilen en sallinut kuningattaren koolla olevan
joukon edessä poistaa verhoaan. Tämä kunnia on ensin tuleva sinun
osaksesi. Kuningatar kulkee kohta tästä puutarhaan. Sinä saat silloin
nähdä hänen verhoamattomat kasvonsa.
_Gyges_. Vielä tämä suosio edellisten lisäksi. Se on liikaa. — Entä
kuningatar itse, suostuuko hän?
_Kandaules_. Tämä aatokseni on niin uusi, etten vielä ole valmistanut
häntä siihen. Hän ei siis saa sinua nähdä. Piiloutuneena tuonne
verhojen taakse voit häntä salaa katsella.
_Gyges_. Salaa? — Ei, armollinen kuninkaani. Se olisi väärin tehty
kuningatarta kohtaan. Se olisi loukkaus.
_Kandaules_. Loukkaus!
_Gyges_. Se olisi väärin tehty sinuakin kohtaan. Tällä hetkellä valtaa
sinut ylenpalttinen kuninkaallinen jalomielisyys. Mutta kerran vastedes
ehkä katuisit ja paheksuisit, mitä olet tehnyt.
_Kandaules_ tyytymättömänä. Hylkäätkö siis kuninkaasi korkeimman
kunniapalkinnon?
_Gyges_. Se ei tapahdu kiittämättömyydestä, vaan kunnioituksesta.
_Kandaules_. Kuule siis, Gyges! Tahdon varmuutta siitä, onko
ylenmääräinen ihailuni oikea, tahdon tietää, tunnustaako toinen mies
lemmenhuumaukseni.
_Gyges_. Eikö joku muu olisi soveliaampi?
_Kandaules_. Minä tahdon kokea, minkä vaikutuksen Arsinoën kauneus
tekee valtakuntani tarmokkaimpaan, miehekkäimpään mieheen.
_Gyges_ hieman epäröiden. Olen ylpeä valinnastasi ja valmis
vastaanottamaan tätä korkeinta suosiotasi. Mutta luotatko minun
arvosteluuni täydesti?
_Kandaules_. Sinuun ja arvosteluusi luotan rajattomasti. Mutta noudata
suurinta varovaisuutta. Katsele häntä hänen huomaamattaan verhojen
lomitse, pilarin suojasta.
_Gyges_. Entä jos hän sittenkin huomaa läsnäoloni?
_Kandaules_. Verhojen takana riippuu eunukin vaippoja. Pue yksi niistä
yllesi. Jos hän vilahdukselta näkisikin sinut, hän ei epäile mitään.
Riennä sitten kuningattaren poistuttua joutuin luokseni. Odotan sinua
ison neuvossalin viereisessä huoneessa. Kuningatar ei mitenkään saa
aavistaa minun osallisuuttani yritykseen. Lupaatko sen minulle?
_Gyges_. Sen lupaan.
_Kandaules_ säpsähtäen. Kuulen kuningattaren seuranaisten ääniä. Meidän
on poistuminen.
(Viittaa Gygeelle piiloittautumaan osoitettuun paikkaan. Gyges rientää
verhon taakse, katsoen varovasti halkeamasta. Kandaules poistuu
oikealle etuovesta. Arsinoë, Nitokris, Euria, Tryfera tulevat taemmasta
ovesta. Arsinoë tulee nojaten Nitokriseen, iloisesti keskustellen.
Tryfera kantaa hienoja valkeita pyyheliinoja ja hajuvesi-pulloja.
Eurialla on kädessään keltaiset, jalokivillä koristetut, matalat
pehmeänahkaiset naisen jalkineet.)
_Arsinoë_. Mieleni on jo paljoa kevyempi, Nitokris. Luulenpa, että
tänään vielä tulen oikein iloiseksi.
_Nitokris_. Olen onnellinen siitä, että mielialasi käy iloisemmaksi.
Kun pääset lammikon viileisiin aaltoihin, ne varmaankin huuhtelevat
pois viimeisenkin ikävän.
(Auttaa pois kuningattaren yltä jalokivillä koristettua harsovaippaa,
jonka alla hänellä on ainoastaan lyhyt valkea, hienoliinainen
kääreentapainen peittämässä keskiruumista. Arsinoë istuutuu
lepoistuimelle, ja Nitokris alkaa irroittaa helminauhaa hänen
kaulastaan, rannerenkaita ja pääkoristeita. Euria asettuu kuningattaren
eteen kumaraan käsien varaan, kuningatar laskee jalkansa hänen
selkäänsä ja Tryfera irroittaa hänen kultanahkaiset sandaalinsa, vetäen
hänen jalkaansa pehmeät nahkajalkineet.)
Gyges on huoaten ja kasvoilla haltioitunut ihastus varomattomasti
levittänyt verhoja, huomaa sen itse ja vetäytyy verhojen taakse.
_Arsinoë_ on kuullut verhojen kahinan ja nousee täynnä närkästystä,
Nitokris, ei siinä kyllin, että laumoittain eunukkeja vartioi tämän
vankilamme ovilla. Sisähuoneidenkin verhojen taa näitä vanginvartijoita
piiloitetaan urkkimaan kuningattaren vähimpiä liikkeitä. Tämä on
arvotonta, tämä on sietämätöntä.
(Alkaa Nitokriiseen nojaten astua puutarhaan päin. Euria ja Tryfera
seuraavat kantaen liinoja ja hajuvesipulloja. Heidän saavuttuaan
puutarhaan johtavalle seinäaukolle.)
_Gyges_ levittää verhot ja astuu alas portaita kuin unissakävijä,
mutisten itsekseen: Mikä unelma!
(Arsinoë on kuullut hänen liikkeensä ja puheensa ja kääntyy. Gyges
herää nyt vasta haltioitumisensa horrostilasta ja aikoo vetäytyä
piiloon, mutta huomaa, että se jo on liian myöhäistä.)
_Arsinoë_ seisoo Gygeen nähtyään ensin sanattomana hämmästyksestä,
sitten hän muistaa alastomuutensa ja huutaa närkästyneenä. Vaippani,
Nitokris!
(Nitokris auttaa joutuin vaipan kuningattaren ylle.)
_Arsinoë_ puoleksi närkästyksestä, puoleksi pelosta vapisevalla
äänellä, Tiedän, Gyges, että rohkeasti katsot kuolemaa kasvoihin
taistelukentällä. Mutta miksi panet itsesi alttiiksi kunniattomalle
kuolemalle? Tiedät, että olet surman oma, jos eunukit tai kuningas
sinut täällä näkevät.
_Gyges_. Sen tiedän, kuningatar. Mutta muutamasta silmänräpäyksestä
Elysiumissa kärsin kernaasti haadeksen synkeyttä.
_Arsinoë_ ilmeisesti hämmästyen Gygeen tyyneydestä ja varmuudesta. Mitä
minusta tahdot, Gyges?
_Gyges_. Sanoa sinulle pari kohtalollista sanaa, kuningatar... (lyhyt
vaitiolo,)... seuranaistesi poistuttua.
_Arsinoë_. Heidät on ankarasti kielletty poistumasta läheisyydestäni.
_Gyges_ varmasti, He poistuvat, jos heidän vaitijattarensa sitä vaatii.
(Arsinoë epäröityään hetken viittaa Nitokrista ja Farnakesta
poistumaan. Nitokris ja orjattaret menevät.)
_Arsinoë_. Kuinka olet huomaamatta tunkeutunut tänne?
_Gyges_. Isosta neuvossalista pitkän käytävän kautta. Se oli
vartijoista tyhjä.
_Arsinoë_. Minä käsken siis sinun viipymättä poistua samaa tietä.
Eunukkeja vilisee puutarhassa ja palatsin ovilla.
_Gyges_. Minä poistun, mutta ensin sana sinulle, kuningatar.
_Arsinoë_. Minä käsken sinun viipymättä poistua. Jos uhmaat käskyäni,
voin viittauksella saada tänne kymmeniä vartijoita, ja silloin olet
kuoleman oma.
_Gyges_. Minä en pelkää kuolemaa.
_Arsinoë_ yhä enemmän hämmästyen hänen taipumatonta rohkeuttaan,
lähestyy pari askelta. Mitä minusta tahdot, Gyges?
_Gyges_. Sinun kauneutesi maine ei ole antanut minulle rauhaa. Olen nyt
vihdoinkin saavuttanut tämän autuaallisen hetken, jolloin saan sitä
ihailla. Minä olen päässyt katsomaan sinua kasvoista kasvoihin, ja
kohtalo on tarttunut minuun vastustamattomin käsin.
_Arsinoë_. Mitä puhetta kuninkaasi puolisolle?
_Gyges_ vähitellen yhä enemmän kiihtyen. Kuninkaan puolisolle! Onko
hän mitään tehnyt saadakseen yksinomaisen oikeuden sinua ihailla. Onko
hän lähtenyt karkoittamaan vihollista, suojellakseen maataan ja sinua?
Onko hän mitään uskaltanut, mitään uhrannut, sinun kauneuttasi, sinun
rakkauttasi ansaitakseen?
_Arsinoë_. Kuinka toisin puhut nyt kuin eilen!
_Gyges_ kuulematta häntä. Ei, hän ei ole mitään tehnyt. Herakliidina
hän vetoaa jumalaiseen syntyperäänsä, jonka nojalla väittää
yksinoikeudekseen nauttia autuaallista onnea maan päällä. Ja hän luulee
rankaisematta voivansa tehdä sen rikoksen, että orjan tai vangin tavoin
sulkee sinut tyrmään ja pakoittaa sinut verhoamaan kasvosi ihmisten
edessä. Ei hän ymmärrä ylpeyttä, hurmausta saada näyttää kauneuttasi
muille ja saattaa heidät vapisemaan sen edessä.
(Kandaules tulee viime sanojen aikana ovelle, jonka luo jää
kuuntelemaan.)
_Arsinoë_ heltyneenä, mutta äärimäisen levottomuuden valtaamana. Sinä
olet suuri sankari ja maasi pelastaja. Minä en tahdo, että minun
tähteni joudut hengenvaaraan. Poistu, Gyges, poistu jumalien nimessä.
Kandaules voi minä hetkenä tahansa palata tänne ja silloin hän
tuomitsee sinut kuolemaan ja minut elinkautiseen vankeuteen.
_Gyges_. Minä tulen taistelemaan ja minä tulen sinut vapauttamaan. Olen
onnellisin kuolevaisista, että kaiken tämän olen saanut sinulle sanoa.
(Heittäytyy Arsinoën jalkojen juureen ja suutelee hänen hameensa
helmaa. Nousee sitten ja aikoo poistua etumaisesta ovesta.)
_Kandaules_ astuu hänen tielleen, kuohuen vihasta. Sinä petollinen
ystävä.
_Arsinoë_. Taivaan jumalat!
(Gyges peräytyy sanattomana.)
_Arsinoë_ äärettömän kiihoituksen ja pelon raatelemana. Minä olen ainoa
syyllinen. Minä olen hänet tänne kutsunut.
_Gyges_ on tointunut, tahtoo keskeyttää. Kuningatar...
_Kandaules_ ivallisesti. Sinä! Ja minkätähden?
_Gyges_. Kuningas...
_Arsinoë_. Sentähden, että... että hän minut vankeudestani kokonaan
vapauttaisi!
_Gyges_. Uneksinko, vai onko tämä totta? (Itsekseen.) Hän ottaa
päällensä minun syyni.
_Kandaules_ jäisen kylmänä. Jalomielinen uhrautuvaisuutesi on
liikuttava. Mutta se on tehoton. Minä tiedän Arsinoë, ettet sinä ole
häntä tänne kutsunut. Hän tuli tänne ja piiloittautui minun käskystäni.
_Gyges_. Taivas ja Haades yhtenä hetkenä!
_Arsinoë_ ei tahdo uskoa, mitä kuuli. Hän piiloittautui sinun
käskystäsi, Kandaules?!
(Gyges vetäytyy masentuneena syrjään. Alkaa kuulua kaukaista melua.)
_Kandaules_. Niin, minun käskystäni.
_Arsinoë_. Minun tietämättäni! Sinä olet minua syvästi loukannut,
Kandaules.
_Kandaules_. Minä tahdoin koetella kauneuttasi, Arsinoë.
_Arsinoë_. Sinä olet kohdellut minua kuin halvinta hetairaa.
_Kandaules_. Menettelyni ei pitäisi olla aivan ristiriitainen sinun
hartaimmalle toivomuksellesi, Arsinoë. Sinähän olet pyrkinyt kaikkien
ihailemaksi kaunottareksi. Tarjosin erikoissuosion nähdä sinut
verhoamattomana ensin miehelle jota pidin valtakuntani etevimpänä,
johon rajattomasti luotin. Mutta olenkin myöntänyt sen kelvottomalle,
petturille.
_Gyges_. Kirous ja kuolema!
_Eunukki_ tulee oikealta, tervehtien syvään. Valtijas, henkivartijasi
Trasyllos ja kuvanveistäjä Syphax ovat palatsin ovella ja pyytävät
saada ilmoittaa sinulle perin tärkeän asian, joka ei siedä lykkäystä.
_Kandaules_. Tuo heidät viipymättä tänne!
(Eunukki poistuu.)
_Arsinoë_ väsyneesti. Sallinet minun poistua, kuningas Kandaules.
(Väistyy taustalle.)
_Kandaules_. Sinä jäät. Ne miehet, jotka tulevat puheilleni, ovat
nyt minun silmissäni monta vertaa ansiokkaammat näkemään sinut
verhoamattomana, kuin Gyges. En enää tästälähin vaadi sinua peittämään
kasvojasi, Arsinoë.
(Hetken tuskallinen vaitiolo. Trasyllos ja Syphax tulevat sisään
oikealta. Trasyllos ja Syphax astuvat sisään niin kiihoittuneina ja
ollen asiassaan niin kiinni, etteivät ensin huomaa kuningatarta.)
_Trasyllos_. Ala vihastu äkillisestä tulostamme. Kaupunki ja lähiseutu
on kuohuksissa. Rahvaassa on syntynyt kova riita ja eripuraisuus
jalomielisesti myöntämiesi varojen jakomääristä. Ilkeämieliset
kiihoittajat ovat siinä tätä tyytymättömyyttä nostaneet. Napina ja
tyytymättömyys ei ole pysähtynyt pelkkään meteliin. Tämä meteli on jo
puhjennut ilmikapinaan.
_Kandaules_. Nuo kiittämättömät!
_Syphax_. Vapauttamasi ylieunukki Filebos lietsoo yhä uutta
tyytymättömyyttä, ja Auringonjumalan ylipappi Farnakes kiihoittaa
kansaa varoittamalla sitä antaumasta Onnenjumalattaren palvelemiseen.
_Kandaules_. Tuo kiihkoilija!
_Trasyllos_. Olemme velkapäät sinulle ilmaisemaan kaikki. Vapautetun
eunukin kiihoittamana rahvas huutaa, että kuningas on pelkuri, ettei
hän rohjennut lähteä sotaretkelle. — Tämä kaikki on julkeutta, joka on
ankarasti rangaistava.
_Kandaules_. He saavat oppia kuninkaansa tuntemaan!
_Syphax_. Ja vielä raskas velvollisuus, valtijas. Mandane kulkee
yhdessä eunukin kanssa kansaa yllyttämässä. Hän sanoo tunkeutuneensa
kuningattaren palatsiin ja nähneensä kuningattaren kasvot
verhoamattomina. "Kuningatar onkin ruma. Sentähden ei kuningas rohkene
näyttää hänen kasvojaan kansalle" — näin hän huutaa, ja roskaväki yhtyy
ilkkuen hänen parjaukseensa.
_Kandaules_. Hän luulee pistävänsä terävästi, tuo kyykäärme!
_Syphax_. Tuollainen parjaus on...
(Huomaa samassa kuningattaren, joka kuvapatsaan tavoin liikkumatta
seisoo taustalla. Syphax jää sanattomana katselemaan hänen ylevän
kaunista, surumielisyyden verhoamaa ilmestystään. Toinnuttuaan
hämmästyksestään hän tervehtii syvään kuningatarta. Trasyllos yhtyy
tervehdykseen.)
_Syphax_. Anna anteeksi, valtijatar, että loukkaan korviasi kertomalla
tuon ruman rikoksen. Sinun olymppolainen kauneutesi on yläpuolella
rahvaan raakaa parjausta.
_Arsinoë_ hymyilee surumielisesti ja istuutuu leposohvalle.
_Trasyllos_, joka on ollut äänettömän ihailun valtaamana, keskeyttää
hiljaisuuden. Mitä määräät, kuningas? Miten on tämä kapinaliike
kukistettava?
_Gyges_ jylhällä äänellä. Sallitko, että hyvittääkseni tekoni vielä
kerran uskallan henkeni sinun tähtesi, lähtien rauhoittamaan kansaa ja
kiihoittajia rankaisemaan?
_Kandaules_ kuninkaallisena. En enää tarvitse ylipäällikkyyttäsi,
Gyges. Sinä olet jo antanut riittävän näytteen valloittajan
sankarimaisuudestasi. Minä otan nyt itse joukkojeni ylipäällikkyyden.
_Gyges_ mennessään mutisee. Sinä viritit vaarallisen kipinän, Kandaules.
(Poistuu kiireellisesti oikealle. Syphax ja Trasyllos seisovat ääneti,
ihmetellen.)
_Kandaules_. Kiitän teitä, ystäväni, uskollisuudestanne. Odottakaa
minua linnan etusalissa. Hetki vaatii tarmokkaita tekoja. Minä ilmoitan
teille heti tahtoni.
(Trasyllos ja Syphax tervehtivät. Syphax luo viimeisen ihailevan
kunnioituksen katseen kuningattareen, ja molemmat poistuvat. Seuraa
hetken äänettömyys.)
_Arsinoë_ nousee hitaasti. Kuningas Kandaules, suo minun palata
synnyinmaahani. Täällä minä olen ventovieras. Anna minulle vapauteni.
_Kandaules_. Sinä sait hetken vapauden, Arsinoë. Mutta sinä ja uusi
ihailijasi väärinkäytitte tätä vapautta.
_Arsinoë_. Sinä olet väärinkäyttänyt vankina-oloani.
_Kandaules_. Minä en enää aio sitä väärinkäyttää. Sinä olet tästä
hetkestä vapaa. Minä olen seurannut neuvoasi, Arsinoë. Minä olen
koetellut onneani. Se ei ole koetusta kestänyt. Salaperäisyyden huntu
on nyt rikkirevitty, lumouksen kätketty tenhovoima on paljastettu.
(Katsahtaa Arsinoëseen surullisena, peittää kädellä kasvonsa ja poistuu
oikealle.)
— VÄLIVERHO —
Toisen näytöksen loppu.