Sunnuntai maalla on aivan toisellainen kuin kaupungissa. Kaikki on
hiljaista huoneessa, piiat juhlapuvussa, vierastupa havutettu, kukkia
kukkalaseissa, ja hauskuus ja tyyneys kaikkialla, sisällä ja ulkona. Se
on toista kuin kaupungissa kuulla ikuista kolinaa kaduilla, ja nähdä
vaatetettuja työmies-joukkoja kapealiepeisissä takeissa kulkevan pitkin
katuja tullakseen Jumalan huoneesen, jossa kaikilla talon omistajilla
on sija, mutta jolla ei ole taloa ja perustusta, saavat seisoa
käytävillä.
Maalais-elämä, joka niin silmiin pistävästi eroaa ihmisyyden
asunnoista, kaupunkien metelistä, on huomattava varsinkin pappilassa ja
erittäin pohjoismaakunnissa, joissa ei pitäjän herrasväen lukuisuus
osoita sunnuntaisin kaupunkilaista ulkomuotoa. Muutamassa näissä
suurissa pitäjissä, josta monella talonpojalla on päivän matka kirkolle
ja jossa pappi on ylhäisin, näyttää pieni komministerin talokin kirkon
esikartanolta.
Niin oli ja oli aina ollut laita komministerin talossa Honkalassa.
Jokainen on nähnyt sellaisen säännöttömän kimpun rakennuksia
olki-aumojen ympäröiminä tietä kohden ja puutarhan, jota sanotaan myös
ryytimaaksi, ikään kuin piiloon kätkeytyneenä. Sellainen pappila
näyttää tavallisesti olevan aiottu antamaan laitoksillansa ja niiden
kautta ajattelevalle hengelle ainetta. Talo rukouksillansa,
aumoillansa, korsillansa ja pahnoillansa, pikku veräjillänsä, jotka
riippuvat haoista ja täytyy nostaa, saadakseen niitä auki ja kiinni,
kuvailee maallista; mutta tämän takana löytyy kuitenkin huvitarha,
jossa perhoiset lentävät ja mehiläiset hyrisevät ympäri hunajaa
etsiessänsä. Sellainen talo oli Honkala eli se paikka, jossa
komministeri Rauhanen asui.
Oli sunnuntai muuanna kirkkaana talviaamuna. Äskettäin oli satanut
lunta metsiin ja vuorille, tiet olivat hopean kirkkaat ja kaikilta
tahoilta kuului kulkusia, jotka ilmoittivat että kansa matkustaa
kirkolle, joka sijaitsi vaan muuan tuhat askel siitä, vanhoine jykevine
kiviaitoinensa suojellen rauhanpaikkaa pienen puukirkon ympärillä, mikä
harmaana ja vähä-arvoisena näytti mukavammalta lumisine kattoinensa
kuin muutoin.
Kirkon luona sijaitsee pitkät rivit talleja ja kirkkopuoteja, muutamat
uuninpiipuilla varustettuja, joista siellä täällä nousee valkonen
savupatsas taivaslaelle, merkiksi etteivät kirkkoon matkustajat olleet
kaukana.
Pastori Rauhanen oli puhdistanut itsensä ja luki saarna-ainettansa
viimeisen kerran, sillä oli jo "soitettu ensiksi," jolloin lukkari tuli
ja hänen mukanansa kirkonposti.
"Äiti, täällä on kirje Antti Pietarilta!" huusi pastori ja istui pöydän
ääreen avatakseen varovasti kirjeen, sillä niin oli hänen tapansa.
Rouva tuli sisälle ja hänen kanssansa muutamia lapsia, sillä Jumala oli
siunannut avioliiton kaiken muotoisilla lapsilla.
"Lapsilla ei ole täällä tekemistä, kun minä puhun äitin kanssa," sanoi
pastori vakaasti, ja kaikki lapset hiipivät pois, paitsi vähäisin,
kuusivuotias poika, joka hallitsi vanhaa Tyyraa, mikä oikoi kakluunin
vieressä ja suurella, tuuhealla hännällänsä nakutti laattiaa,
osoittaaksensa ettei hän laisinkaan pahastunut, kun pikku Oskar istui
sen päällä ja veti sitä korvista. Se oli hyvän suomista ja sen kärsi
Tyyra, vaikka se teki välistä vähän kipeätä, niin että sen täytyi
näyttää valkoisia hampaitansa ja kohteliaasti tarttua herransa käteen.
"Oskar saa olla täällä sisällä, isä, tahi hän menee ulos ja tekee
jotain hullunkurista; hän kaatoi koko taaleruukun päällensä, sillä hän
joutuu joka paikkaan."
"No niin, ole vaan hiljaa ja anna olla Tyyran täällä."
Komministeri luki nyt kirjeen, minkä Antti Pietari oli lähettänyt, sama
nuorukainen, jonka viimeksi näimme vanhan rouva Printfellin luona.
Antti Pietari kertoi että hän jo kävi opin koetuksissa opistosta
poispääsöä varten ja toivoi keväällä olevansa pappi.
"Hän on kuitenkin hyvä poika, sillä tosin maksaa se paljon, mutta hän
on auttanut enimmästi itseänsä kotiopettajana, ja varsinkin tuon
kunniallisen inspehtoori Tammisen luona, joka on antanut hänelle niin
paljon ja ollut kuin isä meidän pojalle."
"Niin, se oli hyvä etu," lisäsi äiti.
"Ja," alkoi komministeri silmäiltyään uudestaan kirjettä, "hän puhuu
tässä miten hän on sovittanut esimiehensä erään vanhan sukulaisen, ja
että hän kohtasi siellä mamselli Bernhardin, jonka hän huomasi erittäin
siveäksi. Hm, minä muistelen kuulleeni sinun puhuvan eräästä
Bernhardista."
"Niinpä niinkin, hän nai muutaman nuoruuteni ystävän, Teodora Wernerin;
mutta lieneekö sama?"
"Sitä en tiedä, mutta nyt hän on ainoastaan leski ja taitaa olla hyvin
köyhä, sen mukaan kuin Antti Pietari on saanut muistoonsa."
"Mutta, Jumalani, sitten se ei voi olla hän, sillä hän syntyi rikkaana
ja joutui hyviin naimisiin, erittäin säädyllisen miehen kanssa, joka,
luulen minä, sitten yleni majuriksi eli evestiksi, tahi mikä hän oli."
"Hän mahtoi olla katteini."
"Voipa olla mahdollista; mutta hauska olisi saada tietää hänen
nimensä."
"Tyttären nimi on Dora," selitti pastori.
"Dora, niin, se voi olla mahdollista, sillä Teodora Werner nimitettiin
tavallisesti Dora, hän on varmaan sama ... pikku raukka, joka köyhtyi."
"Oi, hän sai kaiketi tuhlaajan, niin luulen, joka pani menemään mitä
hänellä vähän oli, sellaista tapahtuu usein."
"Niin, Jumal' armahda!"
"Senpätähden on hyvä ettei tytöillä ole rahaa, sillä se syötti
houkuttelee vaan hutiluksia huoneesen, vaan niillä pitää olla
kunnollisuutta ja työkykyä, sitä ei mies voi tuhlata."
"Niin, sinä olet oikeassa, mutta jos hän olisi Dora Werner."
"Se on aivan mahdollista, Antti Pietari saa kuulustaa. Nyt soitetaan
yhteen; ei, minulla ei ole aikaa lukea toista. Annas katson
postileimaa! b-o-r-g, borg luetaan siinä, mutta jos se on Göteborg tahi
Helsingborg, en voi sitä sanoa, minulla ei kuitenkaan ole siellä
tuttuja."
"Oi, onhan joku sälli, joka kirjoittaa tiedon mukaan," sanoi rouva
auttaessaan ukkonsa päälle turkkia, sillä ulkona tuuli jotenkin
ankarasti. Useampia vuosia sitten matkusti muuan poika Tunturituvasta
maailmaan, eikä ole kukaan kuullut hänestä."
"No niin, saamme nähdä takaisin tultuani."
Näin sanoen jätti pastori vaimonsa uuteliaisuudelle alttiiksi, sillä
kirje Honkalassa oli melkeen yhtä harvinaista kuin valkoinen pääskyinen
tahi Ibis lintu, mikä joskus on näyttäytynyt meidän metsäsyvänteissä,
mutta aina on katsottu jotain tärkeätä maalle ja valtakunnalle
ennustavaksi. Niin oli kirje Honkalan komministerin talossa, jos sen
jotkut toiset lähettivät kuin Antti Pietari, pastorin veli
henkikirjoittaja ja pastorin rouvan äiti, joka asui Geflessä, mikä
täytyi jotain merkitä. Sinne ei tule sellaista pyhää Ibis lintua
ilmaiseksi, Egyptistä, korkeaan pohjolaan.
"Se on kai joltain Rauhasen sukulaiselta ensi naimisessa," mietti hän
itseksensä; sillä pastorilla oli nyt toinen vaimo. Emsimäinen, Antti
Pietarin äiti, oli kuollut monta vuotta sitten. Varmasti joltain hänen
sukulaiseltansa, sillä hänellä oli sukulaisia etelässä.
Rouvan uuteliaisuus ei kuitenkaan voinut tyytyä, sillä kirjeen
päällystä oli paksu, läpinäkymätön ja niin hyvästi kiinni liimattu,
että näytti kuin lähettäjä tahtoisi pilkata pastorin rouvaa.
Pastori kotiinsa tultua kulutti hyvän ajan päivällisellä, sitten vähän
nukahti, ja vasta kahvin tuotua hän muisti kirjeen. Rouva seisoi kuin
neulain päällä.
"Minä tiedän lähes ennakolta mistä se on," virkkoi pastori avatessaan
saksilla päällystää; "voinpa melkeen olla varma että sen on lähettänyt
vaimo vainajani veli, joka meni merelle. Monta vuotta luultuamme hänen
kuolleeksi, tuli häneltä kirje -- jolloin hän oli vaatteetonna. Hän
olisi muutoin, sanottiin, tullut istutusmaitten omistajaksi Amerikassa;
mutta hän oli vaatteitta, ja meidän täytyi siis lähettää hänelle rahaa.
Sitten matkusti hän ulos, ja nyt on, maltappas, lähes viisitoista
vuotta, kuin olen hänestä mitään kuullut; mutta tässä hän on taas
minulla. Hm, alhainen sinetti, hm. Muutamat ihmiset näyttävät
kuolemattomaksi, niistä kelvottomat kaikkein enimmän. Kunnialliset ja
kunnolliset ihmiset tappaa tuulenpuuska, sula sattumus ... mutta
katsos, hylyn saa lähettää etelänavalle kolme kertaa ja maan ympäri
kolmasti; hänen saa antaa joutua kuudesti haaksirikkoon ja olla mukana
Messinan hävityksessä, mutta tietysti tulee hän kotia rakasten
sukulaistensa luokse saadakseen pari alusvaatetta."
Näiden mietintöjen, jotka todellakaan eivät olleet vailla totuutta,
loputtua oli hän saanut auki kirjeen, jossa hän paikalla katsoi nimeä.
"Tomlinger, välikauppias. Hm, sitä miestä minä en tunne". (Lukee:)
"Korkeasti kunnioitettava herra viisaustieteen maisteri ja
varapastori."
"Tuo mies taitaa antaa arvonimiä, hm."
"Vaikka minulle aivan tuntematon, pyydän kuitenkin eräässä tärkeässä
asiassa saada kääntyä herra pastorin puoleen, anoen että kiiruummittain
saisin suosiollisen vastauksen. Minä olen avioliitolla yhdistetty
konsuli Stappelmannin vanhimman tyttären kanssa, Gunhild Stappelmannin,
ja on hänen kanssansa kolme lasta, joista nuorin on vuoden ja
puolentoista kuukauden vanha ja nimitetään Gunhild äitinsä jälkeen,
kumpikin vanhemmat, poika ja tyttö, käyvät koulua. Mainitulla
Stappelmannilla..."
"Mutta mitä Jumalan nimessä," virkkoi pastori, "minulla on
Stappelmannien kanssa tekemistä? Mies mahtaa olla hullu." (Lukee:)
"Mainitulla Stappelmannilla, rakkaalla apellani, oli ensimäisessä
naimisessansa mamseli Stearin, rovasti Stearinin tytär, jonka sisar oli
kamreeri Blänkertin täti, joka kuoli halvaukseen pankissa, ja Blänkerti
oli eno herra pastorin rouvalle, syntyisin Eleonora Kristina Ulfving.
Kun nyt Ulfvingilaiset Blänkertin kautta ja Blänkert Stearinin kautta
ja Stearin Stappelmannin kautta on sukua meidän kanssamme, olen minä
niin rohkea että katson herra pastoria rakkaaksi sukulaiseksi, jonka
kanssa olisi minulla erinomainen ilo personallisesti tutustua."
"Kiitän nöyrimmästi. Hm, mitä tästä tulleekaan."
"Se lienee herra pastorille hyvin tietty, että nuori Blänkert, pankissa
halvaukseen kuolleen kamreeri Josias Blänkertin poika, kuoli ennenkuin
oli täyttänyt 21 vuotta..."
"Ei, siitä en minä mitään tiedä..."
"... hivuttavaan tautiin, jättäen meille surevia sukulaisia -- sillä
hän taisi olla kelvollinen ja luotettava nuorukainen, joka Upsalassa
tutki lääketiedettä, mutta kuoli lasareettikuumeesen. Tällä, Ludwig
Blänkert niminen, oli äitinsä kautta, syntyisin neiti Sidenkrona,
oikeus perintöön vanhan Sidenkronan jälkeen, joka jätti erittäin suuren
varallisuuden. Käräjöiminen ilmestyi, mutta kun nuori Blänkert oli
alaikäinen, vietiin perintö, asia jäi siksensä ja perintö tuli jonkun
kamreeri Millerin omaksi, joka lienee ollut hyvin kehno ja halpa
ihminen, kykenevä suurimpiin konnantöihin. Millerin äiti oli tosin
syntyisin Sidenkrona, mutta ihan toista lajia kuin meidän Sidenkronan
haara, joka eroaa siten, että meidän eli vanhemmassa sukuhaarassa on
päärynän muotoinen silmikko ruunussa, jota vastaan sillä Sidenkronalla,
josta Miller on sukuisin, on ristillä varustettu maapallo, mikä voidaan
nähdä vaakunakirjeessä. Siis ovat päärynämerkkiset Sidenkronat aivan
toista sukua, kuin ristillä merkityt, ja Miller on siis anastanut
itsellensä perinnön ilman minkäänlaista laillista oikeutta. Mainittua
Milleriä, joka eläissänsä lakivoimaisen oikeuden nojalla, vaikka aivan
laittomalla päätöksellä oli perinnön omistaja, ei voitu karkoittaa
kamalasti anastetusta oikeudestansa; mutta hänen kuoltuansa olen minä,
joka tunsin asian oikean laidan, haeskellut kaikki löydettävät
sukulaiset, ja olen kynäillyt kuudettakymmentä kirjettä, joihin on noin
puoliksi vastattu.
"Minä anon nöyrimmästi että herra pastori toimittaisi suosiollisesti
asianajajan valtakirjan herra pastorin ja perillisten laillisen
oikeuden Sidenkronan perinnössä valvomista varten, etenkin kuin
kamreeri Miller on testamenteerannut omaisuutensa jälkeen jääneelle
vaimollensa ja yhdelle tytölle, jonka he olivat ottaneet
kasvatustyttäreksi, semmenkin kuin ei sanota tunnustettavan ennen
avioliittoa tullutta lasta.
"Pyytäen suosiollisesti anteeksi pitkää kirjettäni, jota asioitten
tärkeys ei kuitenkaan ole voinut estää, sulkeun minä herra pastorin
ystävyyteen, ollen erinomaisella kunnioituksella ja heimolaisuudella
niin hyvin herra pastorin kuin pastorin rouvan kuuliaisin palvelia."
"Hm, tuo on omituista, mutta se taitaa olla kuitenkin totta; ja paitsi
sitä tässä ei ole minun oikeuteni, vaan Antti Pietarin, jota tulee
valvoa. Kuitenkin," lisäsi hän hetken mietittyänsä, "se maksaa rahaa
ja ... on epävarma."
Pastori tuumi itseksensä ja vaimonsa kanssa, ja päätti lähettää
valtakirjan.