Sängyssä oleva mies ei liikahtanut. Hän näytti makaavan selkä
huoneeseen päin ja pää kätkettynä tyynyn alle.
Poliisiupseeri kosketti jotakin, joka näytti olevan olkapää, ja toisti:
"Älkää pakottako minua, pyydän, käyttämään väkivaltaa."
Mutta mies pysyi edelleenkin liikkumattomana kuin hän olisi ollut
kuollut.
Du Roy, joka oli kiivaasti astunut sängyn luo, tempaisi peitteen pois,
heitti tyynyn menemään ja paljasti herra Laroche-Malhieun lyijynharmaat
kasvot. Hän kumartui ministerin ylitse ja, vavisten halusta tarttua
hänen kurkkuunsa ja kuristaa hänet, sähisi hampaittensa välitse:
"Rohjetkaa nyt edes vastata inhottavasta menettelystänne!"
Virkamies kysyi jälleen: "Kuka olette?" Kun pelästynyt rakastaja ei
vastannut, hän jatkoi: "Olen poliisikomissaari ja velvoitan teidät
sanomaan nimenne."
Georges, jota eläimellinen viha tärisytti, huusi: "Vastatkaa pelkuri,
roisto, tai minä ilmoitan nimenne!"
Silloin sängyssä oleva mies sopersi: "Herra komissaari, teidän ei tule
antaa tuon miehen loukata minua. Hänen kanssaan vaiko teidän minun on
selvitettävä tämä asia? Teillekö vai hänelle minun on vastattava?"
Häneltä näytti loppuneen sylki suusta.
Poliisiupseeri vastasi: "Teidän on vastattava minulle, vain minulle.
Kysyn teiltä, kuka te olette?"
Toinen vaikeni. Hän piti lakanaa kaulaansa vasten ja pyöritti
pelästyneitä silmiään. Hänen ylöspäin kierretyt viiksensä vaikuttivat
aivan mustilta hänen kalmankalpeita kasvojaan vasten.
Komissaari jatkoi: "Ette halua vastata? Silloin minun on pakko pidättää
teidät. Olkaa joka tapauksessa hyvä ja nouskaa vuoteesta. Kuulustelen
teitä, kun olette pukeissanne."
Ruumis liikahti sängyssä, ja pääpuolesta kuului kuiskaus: "Mahdotonta,
en voi teidän läsnäollessanne."