Du Roy meni silloin kumartaen hänen edellään ovesta.
He ajoivat ensin poliisiasemalle noutaakseen kolme siviilipukuista
konstaapelia, jotka odottivat heitä, sillä Georges oli päivällä
etukäteen ilmoittanut illalla tapahtuvasta yllätyksestä. Yksi miehistä
kapusi kuskin viereen, ja muut kaksi asettuivat vaunuihin, jotka nyt
lähtivät ajamaan kohti rue des Martyrs’iä.
Du Roy sanoi: "Minulla on pohjapiirros. Huoneisto on kolmannessa
kerroksessa. Ensin tullaan pieneen eteiseen, ja sisin huone on
sänkykamari. Huoneistoon kuuluvat kolme huonetta ovat peräkkäin, eikä
ole olemassa mitään käytävää, josta voisi päästä pakoon. Aivan lähellä
asuu seppä, ja hän on valmiina tulemaan apuun teidän määräyksestänne."
Heidän tullessaan talon edustalle kello oli vain neljänneksen
yli kahdeksan. He odottivat hiljaa parikymmentä minuuttia. Mutta
kuullessaan kellon lyövän kolme neljännestä Georges sanoi: "Menkäämme
sisään." Ja he menivät porraskäytävään välittämättä ovenvartijasta,
joka muuten ei heitä huomannutkaan. Yksi konstaapeleista jäi kadulle
vartioimaan uloskäytävää.
Toiset neljä herrasmiestä pysähtyivät kolmannessa kerroksessa, ja Du
Roy pani korvansa ovea vasten ja katsoi sitten sisään avaimenreiästä.
Hän ei nähnyt eikä kuullut mitään. Hän soitti.
Komissaari sanoi apulaisineen: "Te jäätte tänne, kunnes kuulette
merkin."
Ja he odottivat. Parin kolmen minuutin kuluttua Georges veti uudelleen
kellonnauhasta useita kertoja peräkkäin. He kuulivat jonkin äänen
sisältä ja sitten kuului kevyitä askelia. Joku tuli kuuntelemaan.
Silloin sanomalehtimies koputti etusormensa rystysellä kovasti
ovilasiin.
Ääni, naisen ääni, joka koetti pysyä tuntemattomana, kysyi: "Kuka
siellä?"