Rose käänsi heille vihoissaan selkänsä ja katosi.
Du Roy tarttui tuttavallisesti toisen tytön käsivarteen ja sanoi
hyväilevällä äänellään: "Kuulkaahan, pikkuiseni, pidättekö minua
ystävänänne?"
"Tottakai, Bel-Ami."
"Luotatteko minuun?"
"Täydellisesti."
"Muistatteko, mitä äsken teille sanoin?"
"Mistä asiasta?"
"Naimisiinmenostanne, tai oikeammin siitä miehestä, joka menee
naimisiin kanssanne."
"Kyllä muistan."
"No, lupaatteko minulle erään seikan?"
"Kyllä. Mutta minkä seikan?"
"Että kysytte joka kerran minulta neuvoa, kun joku pyytää kättänne, ja
ettette hyväksy ketään, ennen kuin olette kuullut minun mielipiteeni."
"Lupaan kernaasti."
"Tämä on meidän kahden salaisuus. Ei sanaakaan tästä isällenne tai
äidillenne!"
"Ei sanaakaan."
"Vannotteko sen?"
"Vannon."
Rival saapui huolestuneen näköisenä: "Neiti, isänne on kysellyt teitä
tanssiin."