Du Roy tuli yhä puheliaammaksi:
"Niin, asia on päivänselvä, jos perintö jaetaan kahtia. Me saamme
perinnön eräältä ystävältä, joka ei ole tahtonut tehdä mitään eroa
välillämme, joka ei ole tahtonut suosia toista toisen kustannuksella,
joka on tahtonut menetellä aivan kuin hän olisi sanonut: 'En suosi
toista enemmän kuin toistakaan kuolemani jälkeen, kuten en tehnyt
eläessänikään.' Hän tietysti piti enemmän vaimosta, luonnollisesti,
mutta antamalla omaisuutensa molemmille hän tahtoi selvästi ilmaista,
että hänen tunteensa oli puhtaasti platoninen. Ja voit olla varma
siitä, että jos hän olisi tullut asiaa ajatelleeksi, hän olisi niin
tehnytkin. Mutta hän ei ajatellut sitä, ei ymmärtänyt seurauksia. Kuten
äsken sanoit, hän toi sinulle kukkia joka viikko, ja sinulle hän tahtoi
antaa viimeisen muiston, lainkaan ajattelematta..."
Madeleine keskeytti hänet vähän kärsimättömänä: "Hyvä, hyvä. Kyllä
ymmärrän. Sinun ei tarvitse niin paljon selitellä. Mene nyt vain heti
asianajajan luokse."