Clotilde vastasi: "Oh, en, se on aivan liian hieno. Tahtoisin jotakin
hauskaa, johonkin vaatimattomaan paikkaan, jossa käy vain työmiehiä ja
konttoristeja. Sellaiset laitakaupungin kapakat ovat ihastuttavia! Ah,
jospa olisimme voineet mennä maalle!"
Koska Duroy ei tuntenut mitään sellaista paikkaa lähistöllä,
he harhailivat pitkin bulevardia ja menivät lopulta erääseen
viinikauppaan, jossa tarjoiltiin ruokaa sivuhuoneessa. Rouva de Marelle
oli nähnyt ikkunasta kaksi tytönletukkaa, joilla oli hiukset palmikolla
ja jotka istuivat viinituvassa kahden sotamiehen seurassa.
Kolme ajuria istui syömässä illallista pitkän, matalan salin perukassa,
ja eräs olento, jota oli mahdotonta luokittaa mihinkään ammattiin
kuuluvaksi, istui pöydän ääressä piippua poltellen, jalat suorina ja
kädet työnnettyinä housunkaulukseen. Hän oli puolittain makaavassa
asennossa, niin että hänen päänsä lepäsi tuolin selkänojaa vasten.
Hänen takkinsa vaikutti oikealta tahramuseolta, ja hänen taskuistaan,
jotka olivat pullollaan kuin pussit, pisti esiin pullonkaula,
leivänkappale, sanomalehtipaperiin kääritty paketti ja nuoranpätkä,
joka riippui permannolle. Hänellä oli paksu, kiharainen ja takkuinen
tukka, joka oli liasta harmaa, ja hänen hattunsa oli lattialla tuolin
alla.
Clotilden tulo herätti huomiota, jonka aiheutti hänen hieno pukunsa.
Molemmat rakastuneet parit lakkasivat kuiskailemasta, ajurit
keskeyttivät väittelynsä, ja olio, joka poltti, otti piipun suustaan ja
sylkäisi suoraan eteensä, kääntäen hieman päätään.
Rouva de Marelle kuiskasi: "Täällähän on hauskan näköistä! Täällä
meidän kelpaa istua. Joskus toiste pukeudun työläisnaiseksi."
Ja hän istuutui kursailematta ja vähintäkään vastenmielisyyttä
osoittamatta puisen pöydän ääreen, joka oli aivan kiiltävä rasvaisista
ruoanjätteistä ja täynnä viiniläiskiä, joita tarjoilijan pyyheliinan
läimäyksen ei ollut onnistunut kuivata. Duroy etsi vähän hämillään ja
häpeissään vaatenaulakkoa, mutta kun hän ei sellaista keksinyt, hän
pani silkkihattunsa eräälle tuolille.
He söivät lampaanmuhennosta sekä vähän paistia ja vihanneksia.
Clotilde toisti: "Minusta tämä on ihastuttavaa. Minun makuni on
vähän katupoikamainen. Minulla on täällä paljon hauskempaa kuin Café
Anglais’ssa." Sitten hän lisäsi: "Jos tahdot olla minulle oikein
kiltti, niin otat minut mukaasi joihinkin piikatanssiaisiin. Tässä
aivan lähellä tiedän erään hyvin hauskan paikan, jonka nimi on _La
Reine Blanche._"