Mutta Forestier suuttui: "Tuhat tulimmaista, älä tuhlaa aikaa! Et
suinkaan ole tunkeutunut tänne vain sanoaksesi meille hyvää huomenta."
Duroy hämmästyi yhä enemmän ja teki päätöksensä: "Niin... asia...
asia on sillä tavalla... etten... etten minä kykene saamaan kokoon
artikkeliani... ja koska sinä olit niin... koska te olitte niin...
ystävällisiä viime kerralla, niin minä toivoin... että rohkenisin
tulla..."
Forestier keskeytti hänet: "Oletpa sinä aika poika! Kuvitteletko ehkä,
että minä tekisin sinun työsi ja sinun vain tarvitsisi käydä nostamassa
palkkasi kuukauden lopussa? Oletpa sinä todella leikillinen!"
Nuori nainen vain poltti savukettaan mitään sanomatta, huulillaan
alituinen epämääräinen hymynsä, joka nyt näytti ivallisten ajatusten
peittämiseksi valitulta rakastettavalta naamiolla.
Duroy punastui ja änkytti: "Pyydän tuhannesti anteeksi... luulin...
ajattelin..." Äkkiä hänen äänensä muuttui täysin hallituksi: "Pyydän
anteeksi, rouva. Pyydän vielä kerran saada sydämellisesti kiittää teitä
siitä erinomaisesta artikkelista, jonka teitte minulle eilen."
Sitten hän tervehti ja sanoi Charlesille: "Kello kolme olen
toimituksessa." Ja hän poistui.
Hän juoksi takaisin asuntoonsa mutisten itsekseen: "Hyvä, minä teen sen
itse, ja he saavat nähdä..."
Kotiin tultuaan hän heti ryhtyi kirjoittamaan vihan kiihottamana.
Hän jatkoi rouva Forcstier’n aloittamaa seikkailua, liitti
siihen yksityiskohtia jatkoromaaneista, ihmeellisiä tapahtumia
ja mahtipontisia kuvauksia, käyttäen kömpelöä lyseolaistyyliä ja
tavallisia aliupseerien ilmaisuja. Tunnin kuluessa hän oli saanut
valmiiksi artikkelin, joka oli täynnä mitä suurimpia mielettömyyksiä,
ja vei sen itsetietoisena _La vie Françaisen_ toimitukseen.
Ensimmäiseksi hän tapasi Saint-Potinin, joka puristi hänen kättään
rikostoverin tarmolla ja kysyi:
"Oletko lukenut kiinalaisen ja intialaisen haastattelut? Eivätkö ne ole
mainiot? Koko Pariisilla on ollut hauskaa. Enkä minä ole nähnyt heidän
nenänpäätäänkään!"
Duroy ei ollut niitä lukenut, mutta hän otti lehden, jossa hänen
silmäänsä osui pitkä artikkeli: "Intia ja Kiina." Hän lukaisi sen
läpi Saint-Potinin osoittaessa hänelle sormellaan mielenkiintoisimpia
paikkoja.
Forestier tuli puhkuen sisään, kasvoillaan kiirehtivä ja huolestunut
ilme:
"Hyvä on, tarvitsen teitä molempia."
Ja hän mainitsi joukon poliittisia uutisia, joista heidän oli otettava
selko vielä samana iltana.
Duroy ojensi hänelle artikkelinsa.
"Tässä on jatko Algerian juttuun."
"Mainiota! Anna tänne! Minä vien sen johtajalle."
Siinä kaikki.
Saint-Potin otti uudelleen virkaveljensä mukaansa, ja kun he tulivat
eteiseen, hän kysyi:
"Oletteko käynyt kassassa?"
"En. Minkä tähden?"
"Minkä tähden? Hakemassa palkkaanne! Nähkääs on aina parasta ottaa
kuukausi etukäteen. Eihän voi tietää, mitä tapahtuu."
"Mutta... en todellakaan pyydä parempaa.
"Minä esittelen teidät kassanhoitajalle. Hän ei rettelöi. Hän on reilu
mies."
Ja Duroy meni nostamaan palkkansa, kaksisataa frangia, sekä
kaksikymmentäkahdeksan frangia edellisen päivän artikkelistaan. Nämä
rahat sekä hänen rautatieltä saamansa kuukausipalkan jätteet tekivät
yhteensä kolmesataa neljäkymmentä frangia.
Hän ei koskaan ollut omistanut niin suurta summaa ja luuli nyt olevansa
rikas määräämättömäksi ajaksi.
Sitten Saint-Potin otti hänet mukaansa muutamiin kilpailijalehtiin.
Niiden toimituksissa ensinmainittu lörpötteli siinä toivossa, että ne
uutiset, joiden hankkimisen hän oli saanut tehtäväkseen, olisivat jo
toisilla ja että hän voisi siepata ne keskustelutaitonsa älykkyyden ja
hienouden avulla omalle lehdelleen.
Illalla Duroylla ei ollut mitään tekemistä, ja hän päätti vielä kerran
mennä Folies-Bergéres’iin. Kooten kaiken rohkeutensa hän esittäytyi
eräälle kontrollöörille:
"Nimeni on Georges Duroy, _La Vie Françaisen_ toimittaja. Olin täällä
äskettäin herra Forestier’n kanssa, joka lupasi pyytää minulle
pääsylippua. En tiedä, onko hän muistanut sitä tehdä."
Asiaa katsottiin eräästä luettelosta. Hänen nimeään ei löytynyt siitä.
Kontrollööri, joka oli erittäin kohtelias mies, sanoi kuitenkin:
"Käykää vain sisään, hyvä herra, ja kääntykää johtajan puoleen. Hän
kyllä järjestää asianne."
Hän meni saliin ja tapasi siellä melkein heti Rachelin, jonka hän
edellisellä käynnillään oli ottanut mukaansa.