Brestin redillä, 23 p. jouluk. 1880.
Kirkas ja kylmä joulukuun yö, suuri rauha merellä, suuri hiljaisuus
laivalla.
Hyvin pienessä laivan komerossa, joka on valkeaksi maalattu ja
rautaseinäinen, istuu Yves vieressäni matka-arkulla, avonaisilla
laatikoilla. Tulon epäjärjestys on yhä vallalla. Pitäisi asettua
paikoilleen ja valmistaa itselleen suojaa tässä komerossa, joka pian
tulee kuljettamaan meitä keskellä talven viimoja ja maininkeja.
Kaikista noista suunnitteluista, asetteluista, pitkistä merimatkoista
ei ole tullut mitään. Ja minä olen aivan yksinkertaisesti
_Sèvre_-laivalla, joka ei tule poistumaan Bretagnen rannikoilta.
Tästä aamusta alkaen kuuluu Yves miehistöön ja nyt me olemme taas
yhdessä, ihmissilmällä katsoen, vuoden ajan. Ottaen huomioon ammattimme
on meille käynyt hyvin; meidän olisi ehkä täytynyt jonain hetkenä
ainaiseksi luopua toisistamme. Yves on ilolla antanut sata frangia
kukkarostaan merimiehelle, joka on suostunut luovuttamaan hänelle
paikkansa.
Olkoon menneeksi _Sèvrekin_, koska kohtalo kerran on meidät sinne
heittänyt. Se muistuttaa meille jo kaukaisia aikoja, jolloin me yhdessä
purjehdimme _sumuisella mereltä_ kaukaisen kellotornin suojeluksessa.
Mutta minä olisin mieluummin halunnut lähteä muualle, etenkin Yves'n
takia. Olisin tahtonut viedä hänet kauemmaksi Brestistä, kauemmaksi
huonoista tovereista ja rannikon kapakoista.