-- Hän sanoo, jatkoi neito, että meidän vanhempamme asuivat
Saint-Bol-de-Léon'issa, Finistèrellä, että Yves oli vuoden vanha,
ja ettei minua vielä ollut maailmassa, kun isämme kuoli; silloin
lähti äiti sieltä palatakseen syntymäseudulleen. Isäni jätti asiamme
aivan epäjärjestykseen; melkein kaikki rahat, mitä meillä ennen oli
ollut, olivat menneet kapakkaan, eikä äidilläni enää ollut leipää
meille. Silloin lähtivät käiksi vanhinta veljeämme, Gildas ja Goulven,
pitkämatkaisille laivoille meripojiksi.
Heitä ei juuri nähnyt kotona lähdön jälkeen, eikä kuitenkaan voi sanoa,
etteivät he olisi rakastaneet meitä. He luopuivat usein matruusin
palkoistaan auttaakseen äitiämme meitä kasvattamaan, meitä pienempiä,
Yves'a, sisartani tässä ja minua.
Mutta Goulven karkasi, herra, noin viisitoista vuotta sitten
äkäpäissään -- -- --
-- Hekin, sanoi vanhus, olivat kauneita, kelpo merimiehiä, ja sydän
puhdas kuin kulta -- -- --
Mutta heilläkin on isänsä luonto ja hekin ovat ruvenneet
juomaan -- -- --
-- Veljeni Gildas, jatkoi neito, purjehti seitsemän vuotta
amerikalaisella laivalla pyydystämässä valaita Suurella Valtamerellä.
Niin tuli hänestä hyvin rikas; mutta näyttää siltä kuin ammatti olisi
ankara, vai kuinka herra?
-- Kyllä, ankara ammatti tosiaankin -- -- Minä olen nähnyt heitä
toimessa Suurella Valtamerellä, noita miehiä, puoleksi merirosvoja,
jotka viettävät vuosia eteläisten merien mahtavien maininkien parissa
laskematta kertaakaan asuttuihin maihin.
Hän oli niin rikas, tuo veli Gildas, kun hän palasi kalastusretkeltään,
niin rikas, että hänellä oli säkillinen kultarahoja.
-- Hän kaasi ne tähän, syliini, sanoi vanhus nostaen hameensa lievettä
aivan kuin pidättelisi hän niitä vielä, ja minun esiliinani tuli
aivan täyteen. Suuria, vieraitten maitten kultarahoja, joissa oli
kaikenlaisia kuninkaitten ja lintujen kuvia. [Chileläisiä rahoja,
joissa oli _kondoorikotkan_ kuva.] Joukossa oli aivan uusia, joihin oli
piirretty naisen kuva sulkakruunu päässä [kaksikymmentä Californian
piasteria. (Valaan pyytäjät kokoavat tavallisesti näitä rahoja
säästöihinsä.)] ja jotka yksin vastasivat enemmän kuin sata frangia,
herra. Emme milloinkaan olleet nähneet niin paljo kultaa. -- -- -- Hän
antoi tuhat frangia jokaiselle sisarelleen, ja tuhat minulle, äidilleen
ja osti minulle tämän pienen talon, jossa me nyt asumme. Loput menetti
hän huvittelemalla Paimpolissa ja tekemällä kaikenlaista, mikä varmasti
ei ollut hyvää. Mutta he ovat kaikki sellaisia, herra; te tiedätte sen
paremmin kuin minä. Kahden kuukauden aikana puhuttiin kylässä vain
hänestä.
Sitten lähti hän, emmekä ole nähneet häntä enää. Hän on kelpo merimies,
herra, tuo poikani Gildas, mutta hän joutui häviölle niin kuin isänsä,
koska hänkin rupesi juomaan.
Ja vanha vaimo kumarsi tuskissaan päänsä puhuessaan tuosta
parantumattomasta kulkutaudista, joka hävittää bretonilaisten
merimiesten perheet.
Syntyi hiljaisuus, ja hän puheli taas tyttärelleen vakavalla äänellä,
katsellen minua.
-- Hän kysyy, herra -- -- -- tahtoisitteko luvata hänelle -- -- --
veljestäni -- -- --
Tuo minuun kohdistunut syvä, hätäinen katse teki minuun oudon
vaikutuksen. On siis totta, että kaikilla äideillä, erotkoot he sitten
toisistaan miten hyvänsä, on joskus tuollainen ilme. -- -- -- Nyt
tuntui minusta, että Yves'n äiti jollain lailla muistutti minun äitiäni.
-- Sanokaa hänelle, että minä vannon pitäväni huolta hänestä _koko
ikäni aivan kuin hän olisi minun veljeni_.
Ja neitonen toisti, kääntäen hitaasti bretagnen kielelle:
-- Hän vannoo pitävänsä huolta hänestä koko elämänsä, arvan kuin
veljestään.
Hän oli noussut, tuo vanha äiti, yhä suorana ja lujana ja jäykkänä.
Hän otti seinältä Kristuksen kuvan, läheni puhuen kuin vedotakseen
sanoihini kesyttömällä lapsellisuudella ja häikäilemättömyydellä.
-- Hän pyytää teitä vannomaan tuon nimessä.
-- Ei, äiti, ei! sanoi Yves aivan hämillään, koettaen asettua väliin,
pysäyttää.
Minä ojensin käteni tuota Kristuksen kuvaa kohti hiukan hämmästyneenä,
ehkäpä hiukan liikutettunakin ja toistin:
-- Minä vannon tekeväni niin kuin äsken sanoin.
Minun käsivarteni vapisi vain hiukan, sillä minä tunsin, että sitoumus
olisi raskas täyttää tulevaisuudessa.
Sitten tartuin minä Yves'n käteen kun hän miettiväisenä laski katseensa:
-- Ja sinä, totteletko, seuraatko sinä minua -- -- -- _veli?_
Hän vastasi epäröiden, aivan hiljaa kääntäen päänsä pois ja hymyillen
kuin lapsi:
-- Kyllä -- -- -- aivan varmaan -- -- --