Seuraavana aamuna avasin silmäni neiti Le Pendreffin suunnattoman
suuressa huoneessa. Bretagnen aurinko seuloitui hienotunteisesti
ikkunoiden läpi. Oli kai hyvin kaunis ilma.
Muutamien minuuttien jälkeen, jotka minä aina köytän ajatellakseni,
niissä maailman kolkassa minä nyt herään, tapasin taas Yves'n kuvan
ja kuulin ulkoa puukenkäjalkaisen joukon astunnan. Paimpolissa oli
sinä päivänä suuret markkinat ja minä pukeuduin _rannikon veljeksi_,
etten pelästyttäisi kaikkia niitä ystäviä, joille minut esitettäisiin
etelä-ranskalaisena merimiehenä. Tuo näyttämölle-asetus ja selitys oli
sovittu yksissä neuvoin Yves'n kanssa.
Minä menin hotellin parvekkeelle, jonne aurinko paistoi. Tori oli
väkeä täynnä: merimiehiä, talonpoikia, kalastajia. Yves'kin oli
siellä, palattuaan tähän juhlaan Plouherzellistä aamun valjetessa
sukulaisineen; hän vei minut alas viedäkseen minut äitinsä luo.
Yves'n äiti oli vanha nainen, joka seisoi suorana ja hiukan ylpeänä
talonpoikais-puvussaan. Hänen silmänsä olivat samanlaiset kuin Yves'n,
mutta hänen katseensa oli kova. Hämmästyin myöskin hänen suurta
ikäänsä: hän näytti olevan yli seitsemänkymmenen. On totta, että maalla
vanhenee paljon pikemmin, etenkin kun murhe kutoutuu elämän vaivoihin.
Hän ei osannut sanaakaan _galeucia_ (ranskaa) ja katsahti tuskin minuun.
Mutta hänen seurassaan oli suuri joukko serkkuja ja ystäviä, joiden
kaikkien tervehdys oli herttainen ja ilme hyvätuulinen. He olivat
tulleet kaukaa, pienistä naavaisista mökeistään, jotka olivat hajallaan
kesyttömän maaseudun keskellä, ottamaan osaa kaupungin suureen juhlaan.
Ja heidän kanssaan piti juoda siideriä ja viiniä loppumattomiin.
Melu kasvoi yhä ja viinikauppiaat lauloivat bretonin kielellä punaisten
sateenvarjojen alla aivan pelottavia seikkoja.
Saapuipa eräs henkilö, josta Yves oli hyvin usein puhunut, hänen
lapsuuden ystävänsä Jean, naapuri, jonka Yves sitten oli tavannut
merillä matruusina niin kuin hänkin. Hän oli meidän ikäisemme
nuorukainen, jolla oli älykkäät, avonaiset kasvot. Hän syleili Yves'ä
hellästi ja esitti meille Jeannie'n, joka kolmatta viikkoa oli hänen
vaimonsa.
Yves tuhlasi vanhalle äidilleen huomiota ja hyväilyjä, he kertoivat
toisilleen kaikenlaista bretonin kielellä ja puhuivat molemmat
yht'aikaa. Yves pyyteli joskus anteeksi sitä, mutta tuntui hyvältä
katsella ja kuunnella heitä. Mummon ilme ei enää ollut ollenkaan kova
kun hän katseli poikaansa.
Kunnon talonpojilla on aina loppumattomia asioita asianajajille. Minä
jätin heidät kaikki, kun he menivät Paimpolin tuomarin luo hyvin
pitkään neuvotteluun.
Muuten olin päättänyt lähteä heidän luokseen vasta huomenna, etten
häiritsisi heitä tänä ensimäisenä päivänä, ja nyt läksin yksinäiselle
kävelylle hyvin kauas.