Eräänä aamuna Célébesin merelle tullessa kuoli tuo pöllö, joka oli
Yves'n _papukaijana_, eräänä tuulisena aamuna, jolloin latvapurjeihin
tehtiin toinen reivi. Se murskautui huomaamatta maston ja raakapuun
väliin.
Kun Yves kuuli sen käheän huudon, juoksi hän avuksi, mutta liian
myöhään. Hän laskeutui märssykorista käsissään kuollut, litistynyt
pöllö parka, joka ei enää ollut linnun näköinen, vaan sekava höyhen- ja
verimöhkäle, jonka alla kouristunut jalka vielä liikkui.
Yves oli murheissaan; näin sen selvästi hänen silmistään. Mutta hän
tyytyi näyttämään lintua minulle mitään sanomatta, purren kopeasti
huultaan. Sitten heitti hän sen mereen, ja meitä seuraava hai nieli sen
kuin sären.