Vladislaus Ruotsin valtaistuimelle? Minä epäilen sitä -- huomautti
Messenius päätään pudistaen.
-- Kuule minua loppuun saakka, -- jatkoi jesuiitta, niiden pitkälle
tähtäävien tuumien elähyttämänä, joita hän oli vehkeilevissä aivoissaan
punonut. -- Sinä itse, suuri Messenius, olet se, joka olet saava tämän
ihmeen aikaan.
-- Minäkö? ... kurja vanki! Mahdotonta.
-- Pyhimyksille ja nerolle ei ole mikään mahdotonta. Ruotsalainen on
kuningasmielinen; kuninkaittensa esimerkki johtaa hänet sekä hyvään
että pahaan. Erittäinkin kunnioittaa hän suuresti vanhaa kuningas
Kustaata. Jos nyt voidaan todistaa, että sama kuningas Kustaa
kuolinvuoteellaan katuen julisti lutherinopin harhaopiksi, että hän
luopui siitä ja kirosi uskonpuhdistuksen, ja että hän määräsi nuoremman
poikansa, paavinuskoon taipuvaisen Juhanan, aikanaan korjaamaan isänsä
tekemän suuren erehdyksen...
-- Mitä uskallat puhua? -- huudahti Messenius. -- Sellainen päivän
selvä valhe, joka on ristiriidassa koko kuningas Kustaan niin varmasti
todistettujen viimeisten sanojen kanssa...
-- Rauhoitu, arvoisa ystäväni! -- keskeytti hänet jesuiitta kylmästi.
-- Jos sen lisäksi vielä voidaan todistaa, että lutherilaisuuden toinen
perustaja ja valmistaja, Kaarle IX, samalla tavalla vähää ennen
kuolemataan julisti uskonpuhdistuksen häväistykseksi ja
onnettomuudeksi...
Messenius katseli jesuiittaa tyrmistyksissään hämmästyksestä.
-- Ja jos lopuksi vielä sekin voidaan todistaa, että itse kuningas
Kustaa Aadolf, ennenkuin heitti henkensä Lützenin tappelutantereella,
oli saanut yht'äkkisen ilmestyksen ja kuollut vääräuskoisen kuoleman
suurimman katumuksen ja sielunhädän vallassa...
Messeniuksen kalpeat kasvot punehtuivat.
-- Silloin, -- jatkoi jesuiitta järkähtämättömällä rohkeudella, --
silloin ei ole Vaasan suvusta jäljellä muita kuin tuo houkko Eerikki
XIV, puoleksi paavillinen Juhana III ja kokonaan katolinen Sigismund,
joiden vuoksi emme huoli vaivata itseämme. Kun Ruotsin kansa kerran
tulee vakuutetuksi siitä että nämä sen suurimmat kuninkaat, että kaikki
sen kuninkaat joko ovat olleet paavilaisia tai lopulta siksi tulleet,
niin putoavat suomut sen silmiltä, se katuu tekoansa ja kääntyy
takaisin ainoan autuuttavan roomalaisen kirkon helmaan.
-- Ja mitenkä sinä, arvoisa isä, aiot vastoin selvimpiä todistuksia
vakuuttaa ruotsalaisia kuninkaittensa luopumisesta?
-- Olenhan jo sanonut, -- jatkoi jesuiitta mielitellen, -- että niin
suuri ja ansiokas tehtävä voidaan suorittaa ainoastaan nerokkaan
Johannes Messeniuksen avulla. Kaikki tietävät, että sinä olet Ruotsin
oppinein mies ja sen suurin historioitsija. Kaikki tietävät, että
sinulla on ollut ja on vieläkin takanasi useampia historiallisia
asiakirjoja ja salaisia papereita kuin kenelläkään muulla koko
valtakunnassa. Käytä tätä asemaasi sukkelasti ja nerokkaasti; sepitä
todistuskappaleita, joita ei koskaan ole ollut olemassa; keksi
tapahtumia, jotka eivät milloinkaan ole tapahtuneet...
-- Mitä uskallat sinä ehdottaa? -- huudahti Messenius hehkuvin kasvoin.
Jesuiitta erehtyi hänen mielenliikutuksestaan. -- Niin, -- jatkoi hän,
-- yritys vaatii uskallusta, mutta mahdoton se ei ole. Nopea pako
Puolaan on sitäpaitsi saattava sinut varman turvan taa...
-- Ja tätäkö sinä ehdotat _minulle_?
-- Niin teen, -- lisäsi Hieronymus entiseen tapaansa, -- ymmärrän
kyllä, että Kustaa Aadolf on tuottava sinulle suurimpia vaikeuksia,
mutta hänet otankin minä omalle osalleni. Sinun asiaksesi jää siis vain
esittää Kustaa I ja Kaarle IX siinä valossa, että se hyödyttää asiaamme
ja pyhää kirkkoamme.
-- _Abi a me, male spiritus!_ -- huudahti Messenius. -- Sinä häpäisijä,
sinä valehtelija, sinä ilkiö, joka kosket kädelläsi siihen, mikä
pyhintä on, luuletko sinä, että minä, Johannes Messenius, olisin sitä
varten uhrannut koko elämäni tullakseni Ruotsin kuuluisimmaksi
historian kirjoittajaksi, että nyt yht'äkkiä näin häpeämättömästi, näin
äärettömän julkeasti raiskaisin sitä historiallista totuutta, jonka
olen niin suurella ja pitkällisellä työllä rakentanut! Korjaa luusi
täältä tuossa tuokiossa ... pian ... pois, _in Gehennam!_... -- Ja
vimmastuksissaan nakkeli vihastunut vanhus jesuiitan päälle mitä
käsiinsä sai: kirjoja, papereita, musteastian, hietarasian, sellaisella
raivolla, että rohkea munkki jo hämmästyi. Jesuiitan keltaisen kalpeat
kasvot kalpenivat hetkeksi entistään vielä kalpeammiksi ... mutta
sitten peräytyi hän muutamia askelia, ojensi vartalonsa ja avasi sen
poimukkaan espanjansametista tehdyn puseronsa, joka peitti hänen
yläruumiinsa. Säkenöivä timanttiristi, jota ympäröi rubiineista tehty
orjantappurakruunu, välkähti sen alta puolihämärässä.
Tuo koriste näytti tekevän Messeniukseen lumoavan vaikutuksen. Hänen
äsken niin kiihoittunut äänensä vaikeni silmänräpäyksellisesti ...
hänen vihansa muuttui peloksi ... hänen polvensa vapisivat, hän horjui,
oli vähällä kaatua ja pysyi vaivoin pystyssä pidellen kiinni korkeasta
tuolin selustimesta.
Jesuiitta astui nyt hitaasti lähemmäksi, kiinnittäen vankiin nuo oudot
silmänsä, joiden katseessa oli ilme niinkuin kalkkalokäärmeen silmissä.
-- Muistatko vielä, vanha mies, -- sanoi hän tyynellä hallitsijan
äänellä, vaieten jokaisen sattuvan sanan jälkeen kohottaakseen sen
kautta niiden vaikutusta, -- muistatko vielä niitä rangaistuksia, joita
kirkko ja meidän pyhän veljeskuntamme säännöt määräävät sellaisista
synneistä kuin sinun? Luopumisesta määrätään kuolema ... ja sinä olet
seitsenkertaisesti luopunut ... häväistyksestä kuolema ... ja sinä
olet seitsenkertaisesti kirkkoa häväissyt ... tottelemattomuudesta
kuolema ... ja sinä olet seitsemän kertaa niskoitellut! ... rikoksesta
pyhää henkeä vastaan: kirous ... ja kuka on rikkonut useammin kuin
sinä! ... vääräuskoisuudesta: polttorovio ... ja kuka on ansainnut sen
niinkuin sinä!... Herran pyhien pahentamisesta ja ylenkatsomisesta:
helvetin tuli ... ja kuka on enemmän pahennusta aikaan saanut?
-- Armoa, pyhä isä, armoa! -- huudahti Messenius kiemurrellen kuin
kurja mato jesuiitan kauheiden uhkauksien alla.
Mutta isä Hieronymus jatkoi -- _Nicolaus Pragensis_, tuo kuuluisa mies,
kääntyi Kalvinin harha-oppiin ja uskalsi vastustaa meidän
veljeskuntamme esimiestä. Hän vetäytyi Böömin etäisimpään kolkkaan,
mutta kosto saavutti hänet. Koirat repivät rikki hänen ruumiinsa ja
hornan henget raastoivat palasiksi hänen sielunsa...
-- Sääliä! Armoa! ... huokasi vanki masennuksissaan.
-- No hyvä, -- jatkoi jesuiitta ylhäisesti ja kopeasti -- olen antanut
sinun valita ikuisen kunnian ja iankaikkisen kadotuksen välillä; annan
sinulle siihen tilaisuuden vielä viimeisen kerran, vaikket ole sitä
ansainnut. Luuletko todellakin, sinä kurja luopio, että minä, Saksan ja
Pohjoismaiden jesuiittain ylin päällikkö, joka en tunnusta itseäni
korkeammaksi muita kuin Rooman pyhän isän ... luuletko todellakin, että
minä, pohjoismaiden salainen hallitsija, olisin antautunut tuhansien
vaarojen alaiseksi tullakseni luoksesi tähän kurjaan loukkoosi sitä
varten, että luopuisin aikeistani sinun tottelemattomuutesi ja
raukkamaisuutesi vuoksi? Kysyn sinulta vielä, pyhän veljeskuntamme
nimessä, tahdotko sinä, Johannes Messenius, totella sitä valaa, jonka
olet nuoruudessasi vannonut ja tahdottomasti seurata minun, esimiehesi
ja tuomarisi käskyjä ja määräyksiä?
-- Tahdon, pyhä isä, -- vastasi vanki vapisten, -- minä tahdon.
-- Kuule sitten, mihin rangaistukseen sinut tuomitsen. Sanot kaiken
elämäsi aikana pyrkineesi yhteen ainoaan päämaaliin: tullaksesi
mainituksi pohjoismaiden suurimpana historioitsijana, ja nyt luulet
vihdoinkin tämän päämaalisi saavuttaneesi.
-- Niin se on, pyhä isä, se on ollut päämaalini ja nyt olen sen
vihdoinkin saavuttanut.
-- Päämaalisi on väärä! -- huudahti jesuiitta musertavalla äänellä.
Päämaalisi on synnin ja perkeleen päämaali, sillä sinä olet
työskennellyt omaksi kunniaksesi etkä pyhän kirkon kunniaksi, niinkuin
olet vannonut. Sentähden käsken minä sinun hävittämään elämäsi
epäjumala ja suuri maineesi jälkimaailman silmissä siten, että muunnat
historian ja kirjoitat sen niinkuin sen pitäisi oleman eikä niinkuin se
on. Minä tahdon, että sinun on hyljättävä maine ja jälkimaailma
palvellaksesi nykyhetken tarvetta, joka on roomalaisen kirkon voitto
pohjolassa. Minä tahdon, että sinun on kirjoitettava kuningas Kustaa
I:n ja kuningas Kaarle IX:n historia niin, että kaikki se, mitä he ovat
uskonpuhdistuksen hyväksi tehneet, on ollut sekä heille että heidän
valtakunnalleen vahingoksi ja turmioksi. Ja minä tahdon, että sinun on
perustettava tämä uusi historia niin luotettaviin asiakirjoihin, ettei
niitä kansan silmissä voida vääriksi osoittaa ... asiakirjoihin, joita
ei ole olemassa, mutta jotka sinun on valmistettava ... asiakirjoihin,
joiden valheellisuus ehkä miespolven kuluttua tulee ilmi, mutta jotka
tällä hetkellä tekevät tarkoitetun vaikutuksensa.
-- Minun tulee siis, -- sanoi Messenius äänellä, joka vapisi pelosta,
vihasta ja nöyryytyksestä, -- jälkimaailman silmissä esiintyä alhaisena
väärentäjänä, historian pyhimpien totuuksien kunniattomana
raiskaajana...
-- Entäpä sitten! -- virkkoi jesuiitta ivallisesti hymyillen. -- Entäpä
sitten, jos sinä, kurja välikappale, uhraatkin kunniasi, kunhan kirkko
saa takaisin omansa ja voittaa suuren voittonsa! Mitä hyödyttää sinua
ihmisten kiitos, jos sielusi palaa helvetin hehkussa, ja mitä vahinkoa
voi sinulla olla ihmisten ylenkatseesta, jos tämän uhrisi kautta olet
voittanut marttyyrikruunun taivaassa?
-- Mutta totuus ... historian puolueeton tuomio!...
-- Pyh, mikä on historian totuus? Onko se tuo nöyrä orja, joka
tallustelee inhimillisten erehdysten kantapäillä ... tuo ajattelematon
papukaija, joka lavertelee heidän perässään kaikki heidän tyhmyytensä?
Eikö se ennemminkin ole todellisuus semmoisena kuin sen _tulee
olla_, puhdistettuna hairahduksista, vapautettuna rikoksista ja
hullutuksista ... eikö se ole Jumalan valtakanta maan päällä, joka on
yhtä viisas kuin väkevä, yhtä hyvä kuin se on pyhä ja elävä?
-- Mutta meidänkö siis tulee neuvoa Jumalalle, mikä on hyvää ja
viisasta? Eikö hän itse ole meille sitä ilmaissut todellisuudessa
_sellaisena kuin se on_?
-- Vieläkö uskallat sinä, horjuva luopio, väitellä esimiehesi kanssa
siitä, mikä on oikein ja mikä väärin? Valitse ja tottele! Valitse joko
ajallinen ja iankaikkinen kuolema, tahi paratiisin ilot ja pyhimysten
riemu! Yksi sana vain, ja siitä riippuu onnesi tai onnettomuutesi:
tahdotko totella käskyäni?
-- Minä tottelen! -- vastasi vanki masennuksissaan. Ja jesuiitta
poistui äänetönnä ja kylmänä, nyökäyttäen hänelle päätään niinkuin
kuningas orjalleen, joka on saanut hänen armonsa.