Hyvät ystäväni, alkoi välskäri, -- teistä voi ehkä tuntua oudolta, että
olen pannut tämän tarinani nimeksi "Tuli ja Vesi". Mitä oli kuninkaan
sormus ja kuinka miekka ja aura ovat taistelleet keskenään, sen
käsittää jokainen päätään vaivaamatta. Mutta nyt varmaankin joku
ajattelee, että minä aion kertoa teille jotakin luonnontieteellisiä
asioita, koska otan elementeistä puhuakseni. Hyvähän olisi niinkin,
sillä minä pidän luontoa suuressa kunniassa, mutta olen minä kuitenkin
sitä mieltä, että kertomuksessa on ihminen pääasia. Jos katselemme
maalauksia, voimme herttaisella ystävyydellä silmäillä hedelmätauluja,
lintutauluja ja maisemia, mutta ne taulut, joissa kuvataan kauniita
ihmisiä ovat kuitenkin aivan toista. Sanon sen vuoksi heti paikalla,
etten aio kertoa tulipaloista enkä vedenpaisumuksista; kertomukseni
nimi tulee siitä, että ihmisluonto välistä on merkillisesti elementtien
kaltainen, milloin tulen, milloin veden, milloin taas keveän ilman
kaltainen. Aion kertoa neljästä henkilöstä, joista toiset kaksi
kuuluvat ensimmäiseen luokkaan, toiset kaksi taas jälkimmäiseen. Sillä
ei kuitenkaan ole sanottu kaikki se, mitä voitaisiin sanoa, sillä
kaikilla nimillä on se vika, että ne ilmaisevat vain yhden puolen
monista. Olin myöskin aikonut nimittää kertomukseni "Vaakunamerkiksi",
mutta luovuin siitä, kun huomasin, että sitä yhtä hyvin voitaisiin
sanon "Kirveeksi". Olisin myöskin voinut pelästyttää teitä tuolla
pöyristyttävällä nimellä "Kirous" -- mutta kun oikein ajattelin,
huomasin että "Siunaus" olisi yhtä hyvä nimitys. Sen vuoksi saatte nyt
tyytyä elementteihin; olen nyt sanonut, mitä tarkoitan, lopun saatte
itse arvata.