Andalusia ja ne näkyvät sen kaukaisimpiinkin tienoihin. Hevos-aasin
ajaja tervehtii niitä, kun hän polttavilla lakeuksilla saa niiden
lumipeittoiset kukkulat näkyviinsä; ja Hispanialainen merimies laivansa
kannella, tuolla loitolla, loitolla Keskimeren sinertävillä laineilla,
huomaa ne aateksivaisen näköisenä, ajattelee ihanaa Granadaa ja laulaa
matalalla äänellä jonkun vanhan kertomalaulun Maurilaisista.
Mutta jo on kyllä -- aurinko paistaa korkealta vuorien päällitse ja
valaa polttavaa hellettään päämme päälle. Jo on tornin penkereillä
kaunistettu katto lämmin jalkaimme alla; lähtekäämme täältä, astukamme
alas ja virvoitelkaamme meitämme lakikäytäväin alla Leijonain Kaivon
ympärillä.
Mietteitä Maurilaisten vallasta Hispaniassa.
Mieluisimpia paikkojani on balkongi Lähettien salin keskimmäisen akkunan
ulkopuolella, Comares'in korkeassa tornissa. Olen vastikään istunut
siellä, nauttimassa pitkän kauniin päivän loppua. Aurinko, joka vajosi
Alhambran purppurapunaisten vuorten taa, loi sädevirtaa Darron laksoon
ja levitti surullista kultausta Alhambran punaisille torneille; Vega,
keveällä auterella peitettynä, oli kuin kultainen järvi edessäni. Ei
ainoakaan tuulahus häirinnyt tämän tunnin onnellisuutta, ja vaikka
heikkoja kitarrin helähyksiä ja iloisia ääniä silloin tällöin nousi
Darron lehdoista, tekivät ne linnassa vallitsevan merkillisen
hiljaisuuden ainoastaan sitä juhlallisemmaksi. Se oli yksi noita hetkiä
ja luonnon näytelmiä, joissa muisti vaikuttaa miltei lumoavasti ja,
niinkuin ilta-aurinko, joka loi viimeistä heloansa näille rapistuneille
torneille, säteillään valistaa muinaisten aikain jaloisuutta.
Istuissani ja katsellessani vaikutusta minkä vähenevä päivänvalo teki
tähän Maurilaiseen linnaan, tarkistui huomioni tuohon keveyteen,
pulskeuteen ja hekumallisuuteen koko sen sisäisessä rakennuslaadussa, ja
sen täydelliseen vastakohtaisuuteen noissa isoissa, synkissä ja
juhlallisissa Götiläisissä rakennuksissa, joita Hispanialaiset
valloittajat rakensivat. Jo rakennuslaatukin osoittaa noiden kahden
sotaisaa kansan vastakkaista ja yhdistämätöntä luonnetta, jotka niin
kauan taistelivat ylivallasta tällä niemimaalla. Vähitellen aloin
vakaisesti miettiä Hispanian Arabialaisten merkillisiä onnenvaiheita,
joiden koko olemassa oleminen on kuin kerrottu taru ja varmaankin on
historian harvinaisimpia, mutta kumminkin loistoisimpia sivuseikkoja.
Niin mahtava ja pitkällinen kuin heidän valtansa olikin, tuskin tiedämme
kuinka meidän tulee kutsua heitä. He olivat tavallaan ilman laillista
maata oleva, nimetön kansakunta. Eronnut, Europan rannoille viskattu
laine tuosta suuresta Arabialaisesta tulvasta kuin olivat, heissä
näyttää olleen tuon tulvan ensimmäisen hyökkäyksen koko ankaruus. Heidän
valloitusretkensä Gibraltarin kalliosta Pyrenean vuorille oli yhtä
pikainen ja loistoisa, kuin Muhamettilaisten voitot Syriassa ja
Egyptissä. Mikä vielä enempi on, jollei heitä olis ehkäisty Tours'in
lakeuksilla, olisi kenties koko Ranskanmaa, koko Europa yhtä helposti
voitettu, kuin Itämaan valtakunnat, ja Puolikuu vielä tänäkin päivänä
levittäisi valoansa Parisin ja Londonin temppeleiltä.
Pyrenean vuorten tuolle puolen karkoitettuina luopuivat Asian ja Afrikan
sekanaiset parvet, jotka tämän suuren tulvan tekivät, Muhamettilaisesta
valloitus-aatteesta, ja koettivat Hispaniassa perustaa rauhallista ja
pysyväistä herrautta. Valloittajina he osoittivat yhtä paljon
urhoollisuutta kuin maltteellisuutta, ja molemmissa näissä omaisuuksissa
kävivät he yhden aikaa edelle niistä kansoista, joiden kanssa he
taistelivat. Syntymätienoiltaan eroitettuina he rakastivat sitä maata,
jonka he katsoivat Allahn lahjaksi, ja kokivat kaunistaa sitä kaikella,
mikä voi vaikuttaa ihmisen onnellisuuteen. He perustivat valtansa
viisaille ja kohtuullisille lakisäädelmille, viljelivät ahkerasti
tieteitä ja taiteita, edistivät maanviljelystä, käsitehtaita ja kauppaa,
ja muodostivat näin vähitellen valtakunnan, jota etevämpi
varallisuudessa ja onnessa ei mikään muu ollut, keräsivät huolellisesti
ympärilleen sen suloisuuden ja sievistyksen, josta Arabialainen
valtakunta idässä korkeimman sivistyksensä aikana oli mainio, ja
levittivät itämaisen opillisuuden valoa yöpeittoisen Europan läntisissä
tienoissa.
Hispanian Arabialaisista kaupungeista tuli pakopaikkoja kristityille
taideniekoille, joissa nämät saivat opetusta hyödyllisissä taiteissa.
Toledon, Cordovan ja Granadan yliopistoissa kävi muiden maiden
nuorukaisia, oppimassa Arabialaisten tieteitä ja tullaksensa tuntemaan
muinaisuuden läjätyitä viisauden aarteita; iloisten tieteiden
harrastajat menivät Cordovaan ja Granadaan, oppimaan Itämaiden runoutta
ja musiikia; ja pohjan teräkseen puetut sotijat riensivät sinne,
vaurastumaan ritarillisissa harjoituksissa ja harjautumaan
ritarillisuuden laadullisiin, sievistettyihin tapoihin.
Jos Muhamettilaiset muistomerkit Hispaniassa, jos Cordovan moskea,
Sevillan Alkazar ja Granadan Alhambra vielä ovat kaunistetut
päällekirjoituksilla, jotka komeillen kerskaavat heidän valtansa
pysyväisyydestä ja mahtavuudesta; käyneekö tätä kerskausta
tyhmänrohkeana ja mielettömänä pilkkaaminen. Sukukuntia sukukuntain,
vuosisatoja vuosisatain perästä oli kadonnut, ja yhä pysyivät he maansa
omistuksessa. Aikakausi oli kulunut, pitempi kuin se oli mikä oli
kulunut siitä ajasta jolloin Normannit valloittivat Englannin, ja Musan
ja Tarikin jälkeiset taisivat yhtä vähän ajatella tulevansa maanpakoon
ajetuiksi, kuin Rolfin ja Wilhelmin jälkeiset ja näiden vanhat paroonit
taisivat uneksia tulevansa ajetuiksi takaisin Normandian rannikoille.
Yhtäkaikki ei ollut Muhamettilainen valta Hispaniassa muu kuin loistava
ulkomainen kasvi, joka ei tehnyt pysyväistä juurta siihen maahan, jota
se kaunisti. Naapureistaan lännessä uskonnon ja tapain voittamattomilla
esteillä eroitetut, ja heimolaisistaan idässä merillä ja erämailla, he
olivat itsekseen oleva kansa. Koko heidän olemisensa oli pitkällistä,
vaikka loistoissa ja ritarillista taistelua jalansijasta valloitetussa
maassa.
He olivat Islamin ulkovartijoita ja rajanvahtia. Hispanian niemimaa oli
se suuri tappelutanner, jossa pohjan Götiläiset sotijat ja idän
Muhamettilaiset valloittajat yhtyivät toisihinsa ja taistelivat
herraudesta, ja Götiläisen yksipintainen ja kestävä urhoollisuus voitti
viimein Arabialaisen uljaan rohkeuden.
Ei milloinkaan ole minkään kansan häviö ollut täydellisempi, kuin
Hispanialaisten Maurilaisten oli. Missä he ovat? Kysy Barbarian
rantamailta ja sen autioilta kaupungeilta. Heidän muinoin mahtavan
valtakuntansa maanpakoon ajetut jäännökset katosivat Afrikan
raakalaisten sekaan ja herkesivät olemasta kansa. He eivät ole edes omaa
nimeäkään jälkeensä jättäneet, vaikka he noin kahdeksan vuosisataa tätä
ennen olivat itsepäällinen kansa. Maa, jonka he olivat kodikseen
valinneet ja jota olivat vuosisatoja hallussaan pitäneet, kieltäytyy
heitä tunnustamasta, muina kuin valloittajina ja väkivaltaisina
anastajina. Ainoastaan muutamat harvat rapistuneet muistomerkit
todistavat heidän voimaansa ja valtaansa, samoin kuin yksinäiset
kalliot, syvällä jonkun maan sisämaissa, osoittavat muinaista laajaa ja
hirmuista vedenpaisumusta. Semmoinen muistomerkki on Alhambra.
Muhamettilainen rakennus kristityssä maassa, Itämainen palatsi lännen
Götiläisten loistorakennusten keskellä; uhkea muistomerkki
urhoollisesta, ymmärtäväisestä ja sivistyneestä kansasta, joka
valloitti, vallitsi ja katosi.
Talouden hoito.
Jo on aika että annan lukijalle käsitteen minun taloudellisesta
laitoksestani tässä merkillisessä asunnossa. Kuninkaallisen palatsin,
Alhambran, hoito on uskottu eräälle vanhalle, naimattomalle naiselle,
nimeltä Donna Antonia Molina, mutta jota, Hispanialaisen tavan mukaan,
tavallisesti ja tuttavallisesti sanotaan _Tia Antoniaksi_, eli täti
Antoniaksi. Hän pitää Maurilaisia puutarhoja ja salia voimassa ja
näyttää niitä muukalaisille; tästä vaivasta luovutetaan hänelle kaikki
palatsia katsomassa käyviltä tulevat sivutulot, ja kaikki puutarhain
tuotteet, jonka ohessa hän on velvollinen tilapäissä antamaan
kuvernöörille veron hedelmistä ja kukista. Hänen asuinhuoneensa ovat
eräässä kulmassa palatsia; ja hänen perheesensä kuuluu yksi veljenpoika
ja yksi veljentytär, kahden eri veljen lapset. Veljenpoika Manuel Molina
on useilla hyvillä omaisuuksilla lahjoitettu nuori mies ja
Hispanialainen Graviteti. Hän on palvellut armeijassa, sekä Hispaniassa
että Länsi-Indiassa, mutta tutkii nyt lääkintätiedettä, toivoen kerta
pääsevänsä lääkäriksi tässä linnassa, joka virka vuosittain tuottaa
ainakin lähes kaksisataa Suomen markkaa. Sisarentytär taas on pienoinen
pyylevä, mustasilmäinen Andalusian tyttö, nimeltä Dolores (murhe), mutta
joka, kiiluvista silmistään ja iloisesta luonteestaan, ansaitsee
iloisemman nimen. Hän on tätinsä kaiken tavaran varma perillinen, johon
tavaraan kuuluu muutamia rappioisia huoneita linnassa, jotka antavat
noin satakymmenen markkaa vuotuista tuloa. En ollut kauan ollut
Alhambrassa, ennenkuin keksin vienon rakkauden olevan olemassa
ymmärtäväisen Manuelin ja hänen mustasilmäisen orpanansa välillä, ja
ettei mikään estänyt heitä yhdistämästä tuumiaan ja toiveitaan, muu kuin
tohtorinkirja ja paavin erilupa, heidän likeisen sukulaisuutensa tähden.
Kelpo Antonian kanssa olen minä tehnyt sen sopimuksen, että hän antaa
minulle ruoan ja huoneen, ja pieni ilomielinen Dolores siivoaa kamarini
ja palvelee minua pöytään. Myös on minulla komennossani eräs pitkä,
änkyttävä vaaleatukkainen hoitukka, nimeltä Pepe, joka tekee työtä
puutarhoissa ja mielellään tahtois olla minun passarini, johon virkaan
kumminkin Mateo Ximenes, "Alhambran poika," on ennen häntä ennättänyt.
Tämä reipas ja palvelukseen mieluinen poika on, en oikein tiedä itsekään
millä lailla, osannut asetella niin, että hän alinomaa, siitä asti kun
ensi kerran kohtasin häntä linnan portilla, on ollut minun vaiheillani
ja on niin oleutunut asioihini, että viimein on jäänyt aloilleen ja itse
asettanut hänensä palvelijakseni, oppaakseni, vartijakseni ja
historialliseksi aseenkantajakseni, niin että minun on ollut täytymys
parantaa hänen pukuansa, että hänen kävis tarpeellisella arvollisuudella
näyttäyminen moninaisissa askareissaan ja toimituksissaan. Hän on
sentähden pannut vanhan, harmaan kaapunsa pois, kuin käärme nahkansa, ja
käy nyt, omaksi sanomattomaksi tyytyväisyydekseen ja toveriensa suureksi
hämmästykseksi, siistissä Andalusialaisessa hatussa ja jakussa. Siivon
Mateon päävika on kovin pitkälle menevä halu olla hyödyllinen. Koska hän
tykönään tietää, että hän on ikäänkuin luikahtanut palvelukseeni ja että
minun mutkaton ja hiljainen olemislaatuni tekee hänen palveluksensa
tyhjäntoimitukseksi, niin hän ponnistaa kaikkea keksimystaitoaan,
tehdäksensä hänensä minulle oikein tarpeelliseksi. Minä olen kuin
pääsemättömissä hänen apukernaudestaan; minä en pääse askelta astumaan
ulkopuolelle palatsia, kävelläkseni sinne tänne linnassa, hänen olematta
hetikohta kintereilläni, jolloin hän selittää kaikki mitä näen; ja jos
minä rohkenen lähteä ympäristön kukkuloille kävelemään, väittää hän
olevansa oikeutettu seuraamaan minua suojelijavahtina, vaikka suuresti
pengon hänen, jos päällekarkaus tehtäisiin, ennemmin luottavan pitkiin
sääriinsä, kuin vankkoihin käsivarsiinsa. Tähän katsomatta ompa
Mateo-parka toki toisinaan hyvinkin lystillinen kumppani; hän on
teeskentelemätön, aina hyvällä mielellä, puhelias ja juoruileva kuin
kylän-parturi, ja tuntee tarkoin kaikki paikan ja ympäristön ämmäin
jutut; mutta se minkä hän suurimmaksi ansiokseen lukee, on hänen tätä
paikkaa koskeva satuvarastonsa; hän tietääkin kertoa juttuja mitä
kummallisimpia jokaisesta linnan tornista, holvi- ja porttikäytävästä,
jotka kaikki hän silmittömästi todeksi uskoo.
Useimmat näistä on hän, oman kertomuksensa mukaan, oppinut
isän-isältään, eräältä saturikkaalta räätäliltä, joka eli kunnes oli
liki satavuotias eikä koko elinaikanaan ollut käynyt kuin kahdesti
linnan alueen ulkopuolella. Hänen työhuoneensa oli, miltei kokonaisena
vuosisatana, kokouspaikkana muutamilla kunnian-arvoisilla
hölppähuulilla, jotka tavallisesti siinä viettivät iltayönsä, puhellen
muinaisista ajoista, palatsin salaisuuksista ja siinä olleista
kummallisista tapauksista.
Tämän historiallisen räätälin koko olento, hyörintä ja pyörintä,
ajatukset ja elämä olivat täten rajoitetut Alhambran muurien sisälle;
siellä oli hän syntynyt, siellä eli ja hengitti hän ja siellä oli
hänellä toimeentulonsa; siellä hän kuoli ja haudattiinkin. Onneksi
jälkimaailmalle ei hänen satuviisautensa ole hänen kanssansa
hukkaantunut. Uskottavan Mateon oli jo poikana tapa tarkasti kuunnella
isän-isän ja tämän työpöydän ympärille keräytyneen juoruseuran
kertomuksia, ja on hän täten koonnut varaston verrattomia tietoja
Alhambrasta, joita ei löydy kirjoissa ja jotka tosiaankin suuressa
määrässä ansaitsevat jokaisen tiedonhaluisen lukijan huomiota.
Nämät ovat ne ihmiset, jotka vaikuttavat minun kodillisiin mukavuuksiini
Alhambrassa, ja minä kysyn, onko yhtään niistä valtamiehistä,
Maurilaisista tahi Kristityistä, jotka ennen minua ovat tässä palatsissa
vallinneet, palveltu suuremmalla uskollisuudella taikka onko hänellä
vallastaan ollut suurempaa iloa?
Noustessani aamusilla ylös, kantaa minulle Pepe, tuo änkyttävä puutarhan
renki, äskenpoimittuja kukkia veroksi, jotka sitten Dolores, joka katsoo
kunniaksensa saada kamarini parahin tavoin koristetuksi, taitavalla
kädellä järjestää ruukkuihin. Atriani nautin minä missä sattuu; välistä
jossain Maurilaisessa salissa, välistä lakikäytävissä Leijonain
kartanolla, kukkain ja suihkulähteiden keskellä; ja mennessäni ulos
viepi minut palvelevainen Mateo vuoripaikoille mitä romantilaisimmille
ja laksoin ihanoille huvipaikoille, joista jokainen, poikkeuksetta, on
jonkun kummallisen jutun näyttämö.
Vaikka minä mieluisimmin vietän suuremman osan päivää yksinäni, menen
minä toisinaan käymään Donna Antonian vähäisessä kodillisessa seurassa.
Tämä kokoontuu tavallisesti johonkin vanhaan Maurilaiseen kamariin, joka
on sekä köökkinä että salina, koska nurkkaan on laitettu törkeätekoinen
tulisija, jonka savu on soaissut värit seinillä ja pian kokonansa
hävittänyt muinaiset arabeskit. Yksi balkongilla varustettu akkuna,
josta näkee Darron laksoon, laskee viilistyttävää iltatuulta huoneesen;
ja täällä syön minä kohtalaisen iltaiseni, hedelmiä ja maitoa, ja käyn
perheen kanssapuheesen osalliseksi. Hispanialaisilla on luontoperäinen
lahja, eli synnynnäinen hyvä äly, joka tekee heidät ymmärtäväisiksi ja
hupaisiksi seuraihmisiksi, kuulukoot mihin säätyyn hyvänsä ja olkoon
heidän kasvatuksensa ollut kuinka vajavainen tahansa; tähän tulee vielä,
ettei he koskaan ole halpamielisiä eli roistomaisia; luonto on
lahjoittanut heille syntyperäisen arvollisuuden ja mielen ylevyyden.
Kelpo Tia Antonia on nainen, jolla on syvällinen ja hyvä ymmärrys,
vaikka häneltä puuttuu sielun sivistystä; ja kirkas-silmäisessä
Doloresissa on, vaikka hän kaikkiansa ei ole lukenut kuin kolme tahi
neljä kirjaa, ihastuttava sekoitus luontaisuutta ja tervettä ymmärrystä,
ja hän hätäyttää minut monasti sattuvilla ja teeskentelemättömillä
kokkapuheillaan. Veljenpoika huvittaa meitä välistä lukemalla jotain
vanhaa Calderonin tahi Lope de Vegan ilvenäytelmää, jota hän
silminnähtävästi ei tee ainoastaan meitä huvittaakseen, vaan myös
sivistyttääkseen orpanaansa Doloresta, vaikka, hänen suureksi
nöyristyksekseen, tämä pieni tyttö nukkuu ennenkuin ensimmäinen näytös
on loppuun luettu. Välistä käy Tia Antonian luona vieraisilla ystäviä ja
alustalaisia läheisestä kauppalasta, taikka invaliitien vaimoja. Nämät
kohtelevat häntä, palatsin suojelijana, suurella kunnioituksella, ja
pyytelevät hänen suosiotansa kertomalla uutisia kotoansa taikka
ongituita kulkupuheita Granadasta. Kuunnellessani näitä iltajuoruja olen
saanut tietää monta merkillistä tapausta, jotka selittävät kansan tapoja
ja lähiseudun omituisuuksia. Ne olivat vaan mutkattomia kertomuksia
viattomista huvituksista, ja saivat kaiken miellyttäväisyytensä ja
arvonsa paikan laadusta. Minä kävelen lumotulla pohjalla ja olen
romantilaisilla kuvilla ympäröitty. Aina lapsuudestani asti, jolloin
minä, Hudsonin rannoilla, ensi kerran viehdyin erääsen vanhaan Hispanian
historiaan sodista Granadassa, on tämä kaupunki aina ollut minun
valvovain unelmaini esineenä, ja usein vaeltelin minä kuvas-aistillani
Alhambran romantilaisissa saleissa. Niin ovat siis nämät unelmat nyt
vihdoin viimein toteutuneet! Kuitenkaan tuskinpa saatan minä uskoa
aistejani, eli ajatella, että minä todellakin asun Boabdilin palatsissa
ja sen balkongeilta katselen tuota ritarillista Granadaa! Kävellessäni
näissä Itämaisissa ilman-aloissa ja kuullessani suihkulähteiden lorinata
ja satakielien lauluja; hengittäissäni ruusujen lemuja ja tuntiessani
tämän sulohajuisen ilman-alan vaikutusta, mieleni melkein tekee
ajatella olevani Mahometin paratiisissa, ja että pieni pyylevä Dolores
on yksi noita heloittavia Houreja, jotka ovat aiotut panemaan
oikeauskoisten autuaallisuuden mittaa kukkurallensa.
Karkuri.
Sittenkuin kirjoitin edelliset sivut, meillä on ollut vähäinen
surullinen tapaus Alhambrassa, joka on synkistyttänyt Doloresin iloisia
kasvoja. Tällä pienellä tytöllä on naisellinen intohimo kaikenlaisiin
kotieläimiin, ja yksi Alhambran rapistuneita kartanoita on täynnä näitä
hänen lemmikkejänsä. Komea riikinkukko kanansa kanssa näyttävät pitävän
kuninkaallista valtikkaa paisuneille kalkkunoille, härskyville
piskukanoille ja tavallisten kukkoin ja kanain roistojoukolle. Mutta
Doloresin paraana ilona oli kuitenkin, joku aika tätä ennen, kaksi
nuorta kyyhkystä, jotka äskettäin olivat käyneet pyhään aviosäätyyn ja
hänen suosiostaan tunkeneet pois erään keltakailavan kissan poikinensa.
Asunnoksi, jossa heidän piti aloittaa taloutensa, oli hän valmistanut
erään vähäisen kamarin köökin vieressä, jonka akkuna oli muutamalle
hiljaiselle Maurilaiselle pihalle päin. Tässä elelivät he onnellisessa
tietämättömyydessä siitä että löytyi toinenkin maailma tuonnempana
kartanoa ja sen päivänpaisteisia kattoja. Ei milloinkaan ollut heidän
mieleensä juolahtanut lähteä harjan yli liitelemään, tahi aina tornin
huipuille asti lentämään. Heidän onnellinen yhteytensä siunattiin
viimein kahdella täplittömällä ja lumivalkealla munalla, heidän pienen
emäntänsä sanomattomaksi iloksi. Ei mikään saattanut kiitettävämpää
olla, kuin nuorten äskennaineiden käytös tässä hupaisessa tilassa. He
makasivat vuorottain pesässä, kunnes munat olivat pojiksi haudotut, ja
niin kauan kuin höyhenettömät pienokaiset tarvitsivat lämpöä ja suojaa;
toisen näin maatessa, meni toinen ruokaa hankkimaan ja toikin sitä aina
varalta.
Tämä aviollinen onnellisuus sai aivan äkkiä kovan kolauksen. Muuanna
aamuna, kun Dolores antoi koirakselle ruokaa, pisti hänen päähänsä antaa
sen vähän maailmalle tirkistellä. Hän avasi sentähden yhden akkunan,
joka oli Darron laksoon päin, ja nakkasi sen tuota pikaa Alhambran
muurien yli. Ensi kerran elämässään piti hämmästyneen linnun koetella
siipiensä voimaa. Hän aleni laksoon, kohosi sitten äkisti korkeuteen ja
laukuili miltei pilvien tasalla. Ei ollut hän koskaan ennen näin
korkealle kohonnut, eikä näin mielikseen lennellyt, ja niinkuin tapa on
nuoren tuhlarin, joka äsken on päässyt tavaraansa hallitsemaan, samoin
näytti tämä rajaton vapaus ja ääretön liikkumatila huimaavan hänen
päätänsä. Kaiken päivän oli hän, vallattomasti lennellen, liidellyt
tornista torniin, puusta puuhun. Turhia olivat kaikki yritykset katoille
ripoitetulla ruoalla houkutella häntä takaisin; hän näytti kokonansa
unhottaneen itsensä, hellän puolisonsa ja höyhenettömät pienokaisensa.
Lisäksi Doloresin hätään oli kaksi _Palomas ladrones_ eli viete-kyyhkyä,
joiden luontoon kuuluu eksyneiden kyyhkyin vietteleminen, ruvennut
hänelle toveriksi. Niinkuin moni kevytmielinen nuorukainen, ensiksi
maailmaan astuessaan, näyttää karkuri oikein ihastuneen noihin
kavaloihin, mutta pahatapaisiin kumppaneihin, jotka ovat luvanneet tehdä
häntä tunnetuksi maailmassa ja saattaa häntä seuroihin. Hän on
leijaillut heidän kanssansa kaikkein Granadan kattoin ja tornien yli.
Ukon-ilma on alkanut kaupungin päällä, mutta ei ole hän vielä sittenkään
kotiin palannut; yö on tullut, eikä näy häntä vieläkään. Lisäksi
kaikkeen tähän onnettomuuteen on naaras, joka useita tuntia on maannut
pesässä, lähtenyt hakemaan uskotonta puolisoaan, mutta jäi niin kauaksi
pois, että pienokaiset, lämpimän ja äitillisen rinnan suojeluksen
puutteessa, ovat kuolleet. Hiljan illalla sanottiin Doloresille, että
poislentänyt lintu oli nähty Generalifen tornilla. Nyt on sattumus niin
sallinut, että tämän vanhan palatsin _Administradorillakin_ (hoitajalla)
on kyyhkyis-lakka, jonka asukkaissa kaksi tahi kolme noita
viete-kyyhkyjä sanotaan olevan, jotka ovat kaikkein likeisten
kyyhkyis-ystäväin kauhistus. Dolores arvasi hetikohta, että nuot kaksi
siivellistä viettelijää, jotka oli nähty hänen karkurinsa seurassa,
olivat Generalifen kyyhkyislakasta kotoisin. Nyt pidettiin
sotaneuvoittelua Tia Antonian kamarissa. Generalife on Alhambrasta
kokonansa erinäinen alue, jonkatähden myös vallitsi jonkunlainen
arkatuntoisuus, jos ei juuri kateus, niiden hoitajain kesken. Siis
päätettiin lähettää Pepe, tuo änkyttävä puutarhanrenki, asiamiehenä
Administradorin luokse, vaatimaan, että jos sen ja senlainen karkuri
ilmaantuis hänen alueelleen, se hetikohta, Alhambran alamaisena,
annettaisiin ulos. Pepe lähti heti matkaan, valtavälitys-asialleen,
kuunvaloisten lehtoin ja lehtokujain kautta, mutta palasi tunnin
perästä, tuoden sen surullisen sanoman, ettei sen näköistä karkuria
ollutkaan Generalifen kyyhkyis-lakassa. Päällysmies oli kumminkin,
virkansa pyhyyden puolesta, juhlallisesti luvannut, että jos
sen-näköistä irtolaista nähtäisiin, vaikka sydänyöllä, hän hetikohta
panettais sen kiini ja vankina lähettäis pienelle mustasilmäiselle
valtiattarelleen jälleen.
Tällainen on nyt tämä surullinen tapaus, joka on nostanut niin paljon
levottomuutta ja surua koko palatsissa ja tuottanut toivottomalle
Doloresille unettoman yön.
"Suru kestää yön," sanoo sananlasku, "mutta ilo tulee aamulla".
Ensimmäinen esine joka silmiäni kohtasi, kun aamulla lähdin kamaristani,
oli Dolores, karkuri-kyyhky käsissään, ja silmät iloisina. Kyyhky oli
varhain aamulla ilmaantunut katon harjalle, lennellyt arkana katolta
katolle, mutta viimein akkunan kautta sisään, ja antaunut vangiksi.
Kuitenkaan ei hän juuri voittanut luottamusta paluullansa; sillä
hulmius, jolla hän söi mitä eteen pantiin, osoitti että hän, samoin kuin
tuhlaajapoika, pelkästä näljästä oli häätynyt kotiin palaamaan. Dolores
torui häntä hänen vilpillisestä käytöksestään, antaen hänelle
kaikenlaisia rumia nimityksiä, vaikka hän, naisten tapaan, kaiken tämän
ohessa likisti häntä hellästi rintaansa vasten ja ehtimiseen suuteli
häntä. Kuitenkin havaitsin hänen olleen niin varuisan että oli leikannut
hänen siipensä lyhyemmiksi, pannaksensa esteen kaikille toistaisille
huviretkille; jonka varokeinon mainitsen ainoastaan niiden vuoksi,
joilla on huikentelevaiset rakastajat taikka siellä täällä häälyväiset
aviomiehet. Useamman kuin yhden terveellisen opetuksen sopii ottaa
Doloresin ja hänen koiraskyyhkynsä historiasta.