Pura oli tullut välinpitämättömämmäksi raittiusseurasta. Siihen oli
suurena syynä Sanna, jonka parissa hän vietti joutohetkensä, kun vaan
Sannan aika salli, mutta myös patruunin kurinpito raittiusseurasta. Ei
se ollut Puran mielestä enää sama jalo seura, minkä hän oli perustanut,
vaan jonkinlainen kurinpitolaitos. Sen turvissa tahtoi patruuni
säilyttää työmiehensä säännöllisinä -- siinä kaikki! Seurassa olo ei
häntä enää niin innostanut kuin ennen, eikä hän niin uutterasti
miettinyt iltasilla puheita ja keskusteluja kuin ennen. Mitäpä niistä
mietti, kun ei ollut niistä lupaa puhella seurassa. Ja olihan hän
pannut hyvän alun, jatkakoot nyt muut! Siksipä ei hän ollut enää
entisen, koko seuran henkeen ja oloon kiintyneen näkönen seurassakaan.
Usein hän oli sieltä poissa. Ja kun hän oli siellä puhetta johtamassa
pöydän takana, ei hänellä enää ollut kirkasta kiiltoa silmissään, eloa
kasvoissaan ja vienoa punaa poskillaan. Kaikki oli kadonnut, ja mies
oli pöydän takana raittiusseurassa arkipäiväinen kuin työpöytänsä
ääressä verstaassa.
Sanna se oli nyt kiinnittänyt Puran mielen, ja hänen seurassaan
kuluivat hetket Puran mielestä paljon hauskemmin kuin tuolla
raittiusseurassa. Ensi alussa koetettiin raittiusseurassa mennä entistä
vakoa, vaikka Purakin sieltä oli poissa. Työnjohtaja oli nyt tavallaan
astunut Puran sijalle ja hän se siellä isointa ääntä piti. Ja alussa ei
erotuksesta paljon huomattukaan, mutta kohta. Kun Pura oli seurassa,
elostuivat miehet, vaan hänen poissa ollessaan paraasta päästä nuoret
huvittelivat ja vanhemmat miehet lukivat sanomalehtiä, joita itse
asiassa ei tullutkaan enää niin useita kuin ennen, sillä patruuni
työnjohtajan neuvosta eroitti "vaarallisimmat" ja jätti ne
viikkokausiksi; lepäilemään työhuoneensa pöydälle muka ne ensin
lukeakseen, ennenkuin työmiehet saisivat niitä silmäillä. Mutta
lukematta ne usein jäivät ja lepäilivät siinä viikkokausia, kunnes
piika näki hyväksi ne pois korjata.
Patruunilla oli ollut aikomus mennä ulkomaille tutustumaan suurempiin
tehdaskaupunkeihin. Mutta se aie oli lykkäytynyt lykkäytymistään,
kunnes talvi oli oven edessä. Silloin patruuni mietti siirtää matkansa
ensi keväimeen. Patruuni oli ollut koko syksyn kuin lumouksen vallassa.
Iltapäivät ja yöt oli hän tavallisesti viettänyt ravintoloissa ja
selvillä ollessaan oli hän kokonaan uupunut ja väsynyt. Epäili vain
kaikkea.
Sinä syksynä oli maaseutukaupungissa pelattu kovemmin kuin moneen
aikaan sitte viimeisen paljastuksen jälkeen noin kymmenen vuotta tätä
ennen. Kaupungin rouvat alkoivat saada vihiä asiasta, ja patruuni
maalattiin heidän seurassaan mustimmaksi piruksi, mikä oli kaiken
pahennuksen aikaansaaja ja vietteli pelaamaan heidän aviomiehiään.
Hellätuntoisimmat rouvat itkivät patruunin rouvan surkeutta, mutta
toiset ylpeästi arvelivat, että häntä ei kannata sääliä, ravintolan
neitsyt kun on ollut. Todellakin olisi surkeaa, jos hän olisi
sivistyneiden vanhempien lapsi, lisäsivät he sitte näyttääkseen, ett'ei
heiltä sääliä puuttunut.
Silloin alettiin kaupungilla huhuilemaan, että muutamalla kaupungin
ylemmistä virkamiehistä, itse pormestarilla, olisi vailinki muutamassa
kassassa, mikä hänellä oli hoidettavana. Niin tiettiin jutella. Ja
vielä lisäksi, että pormestari oli menettänyt nuo rahat pelaamalla ja
että ne olivat patruunin raha-arkussa. Rouvansa hänelle tuon huhun
muutamana aamuna tiuskasi heidän kinastellessaan. Patruuni kuullessaan
tuon vaaleni ja suutuksissaan yritti lyömään rouvaansa, mutta tämä
pakeni. Ytimiin saakka viilteli tuo huhu patruunin, sillä hän ei ollut
yhtään pelannut pormestarin kanssa, vaikka muuten seurustellut. Että
huhu uskottiin hänen päähänsä, siitä hän oli varma. Huhun alkuunpanijan
jos hän olisi saanut tietää, niin revolverinkuulan olisi ampunut sen
otsaan. Mutta sitäpä hän ei saanut tietää, sillä huhu oli pantu
liikkeelle pormestarin omasta perheestä, jotta pormestari tuon kautta
joutuisi viattomaksi uhriksi, jota muut olivat nylkeneet. Kaupungin
toiset herrat kyllä tiesivät asian, mutta patruunia he eivät nousseet
puolustamaan, vaan nauttivat tuosta huhusta, sillä olihan patruuni
kiskonut korteilla _heiltä_ rahoja, jos ei pormestarilta. Jouti kyllä
mokomien juorujen nyljettäväksi!
Nyt iski patruuniin ajatus lähteä ulkomaille ja antaa tämänsyksyisten
jälkiensä siten mennä umpeen. Muutamana aamupäivänä istui patruuni
työhuoneessaan karttoja nenän edessä. Hän suuntasi matka-ohjelmaa ja
merkitsi muistikirjaansa kaikellaisia tietoja. Matkan määränä olivat
pohjois-Englanti ja sen suuret rautateosten tehtaat. Rouva huomasi
hänen jotain erinomaista harkitsevan ja miettivän, mutta ei suinkaan
kysynyt, mitä. Kun patruuni sitte ilmoitti hänelle lähtevänsä
ulkomaille, rouva vain ilkeästi naurahti vastaukseksi, mutta sitte
kohta pillahti itkemään, sillä mustasukkaisuuden kade tunne ei hänestä
vielä ollut kokonaan kuollut. Rouva piti, että patruuni menee häntä
pakoon, lähtee viettämään lystejä hetkejä ulkomaille naisten ja viinin
parissa. Kummako sitte, että pillahti niin katkeraan itkuun ja viime
lopuksi pyysi mukaan. Mutta patruuni ei ollut tuota kuulevinaan, vaan
katsahti halveksivasti häneen. Silloin kiepsahti rouva patruunin
kaulaan, mutta tämä työnsi hänet kylmästi luotaan. Rouva meni itkien
pois, mutta patruuni jäi syviin mietteisiin.
Työnjohtaja tuli patruunin luo, sillä hän oli käskenyt häntä. Patruuni
kuullessaan eteisessä askeleita, siirsi kartat eteensä ja oli niitä
kovasti tutkivinaan. Hän kääntyi työnjohtajan puoleen sanoen:
-- Painakaa puuta! Tulitte aivan sopivalla ajalla.
Työnjohtaja istuutui ja alkoi polttelemaan patruunin tarjoamaa
sikaaria.
-- Huomenaamulla minä lähden, niinkuin olen jo teille ennen sanonut.
Samalla soitti patruuni piikaa ja käski hänen tuoda juoma-aineita.
-- Otamme tässä nyt vähän lähtijäisiä. Ja sitte minulla on puhumista
teille.
Patruuni kaatoi juomalaseihin ja maisteli sitte työnjohtajan kanssa.
-- Tämä lähtö nyt tuli, vaikka arvelin heittää sen ensi avoveteen.
Mutta pääseehän rautatiellä. Ja me tarvitsemme uusia malleja ja
kaavoja, uusia piirustuksia.
-- Patruuni tietysti näkee paljon uutta siellä.
-- Koetan matkan ottaa niin hyödylliseltä kannalta kuin suinkin. Tahdon
saada verstaani hyvälle kannalle uusimpaan ulkomaiseen malliin.
-- Sittepä työki luistaa!
-- Niin luulisi. Maistakaapa! Minä tahdoin puhua kanssanne vähän,
ennenkuin lähden. Tahdotteko ottaa verstaan huostaanne?
-- Jos patruuni luottaa vaan minuun, niin --
-- Kehenpä muihin tässä asiassa luottaisin kuin teihin?
-- No, kyllä minä koetan pitää huolta.
-- Hyvä. Konttorilla ei ole tekemistä verstaan kanssa muuta, kuin että
työmiehille suoritetaan sieltä palkka ja että tilaukset kulkevat
konttorin kautta. Koko muu hoito on teidän hallussanne. Raittiusseura
olkoon entisellään. Se on hyvä olemassa varsinkin nyt, kun minä lähden
pois. Mutta Pura ei siellä saa alkaa kapinoida!
-- Pura on ollut nykyään välinpitämättömämpi seurasta kuin ennen. Hän
kuuluu olevan kihloissa ja siksi vieraantunut vähän seurasta.
-- Ei ole vahingoksi, jos hän pysyykin seurasta erillään.
-- Minä sitä olen nykyään seuraa johtanut...
-- Vai niin. Se on hyvä. Minä luotan näihin lupauksiinne. Ja te myös ne
pidätte? Eikö niin?
-- Patruuni saa uskoa, että minä pidän sanani.
Työnjohtaja lähti huoneesta. Patruuni tarttui raskaalla kädellä
pöytäkelloonsa ja helisti sitä kovasti. Hän käski piian tuomaan uuden
lasin ja sitte menemään sanomaan Alfredille, että hän tulisi ylös
patruunin luo. Kun piika oli lähtenyt hakemaan Alfredia, nousi patruuni
istumasta ja meni makuuhuoneen ovelle. Kuunteli siinä hetken ja meni
sitte rouvansa makuuhuoneen oven taakse. Mutta kun hän ei sieltä
kuullut mitään, lähti hän heti pois, reiklasi sen oven ja oman
makuuhuoneensa oven. Tuli sitte entiselle paikalleen työhuoneessaan.
Kohta oli Alfredkin sisällä. Mielistellen kysyi hän, mihin patruuni
häntä tarvitseisi.
-- Olkaa hyvä ja istukaa! Kaatakaa lasi itsellenne ja puhellaan sitte!
Alfred noudatti käskyä. Patruuni käski hänen tuomaan tuolinsa pöydän
ääreen oman tuolinsa viereen. Alfred totteli ja otti itselleen selkä
kenossa hyvin kuuntelevan aseman.
-- Huomenaamulla tapahtuu lähtöni ja tahdon puhua muutaman sanan
kanssanne ennen sitä.
-- Patruuni tekee hyvin!
-- Te saatte vaivaloisen tehtävän, mutta palkkio tulee myös sen mukaan.
-- Mielelläni otan sen huolekseni, jos patruuni suvaitsee luottaa
minuun.
-- Teidän tulee pitää täysi huoli konttorista ja olla sen aikaa, kun
minä olen ulkomailla, sen isäntä. Rouva ei saa yhtään sekautua
konttoriin, sillä sen asioita hän ei ymmärrä.
-- Tehtävän tehtävänä kyllä otan mielelläni, mutta juuri rouvan puoli
-- se minua, sallikaa minun sanoa suoraan, mietityttää. Rouva tietysti,
minä sanon suoraan, ei pidä minua isäntänä, ja minä joudun tukalaan
asemaan.
-- Minä voin hänelle sanoa, että te olette minun määräämä konttorin
isäntä, ja silloin saatte olla aivan vapaa rouvasta.
-- Siinä tapauksessa on eri asia. Silloin voin ottaa tehtävän
huolekseni.
He alkoivat sitte juttelemaan lähemmin matkasta juoman ääressä.
Alfredilla lähtiessään huoneesta olivat silmät jotenkin sameat, ja
hehkua oli patruunin poskilla. Alfred lähti konttoriin mieli täynnä
tyytyväisyyttä ja iloa. Riemukas se olisi ensi talvi hänelle, sillä
talo, tällainen verstas, olisi hänen huostassaan; konttoriin yksistään
ei hänen isännyytensä rajoittuisi. Sopipa siinä sivussa katsoa omaa
etuaankin ja pistää aina kymmenen sadasta omaan taskuun. Ja rouvan
kanssa hän kyllä sopisi paremmin kuin patruuni. Sopusammin hän osaa
naisten kanssa menetellä kuin tuo itsepäinen patruuni. Ja hänelle
muistui mieleen, että nyt sopii ruveta Sannaaki tavottelemaan. Häntä
mieli naurattamaan suloisa tulevaisuutensa.
Pura oli kihlannut Sannan, ja usein he olivat yksissä. Sannan iloinen
luonne oli suloinen vastapaino Puran raskaalle hengelle, mikä aina otti
asiat hyvin vakavalta kannalta niin nuoreksi mieheksi. Samoin kuin Pura
ennen oli elostunut raittiusseurassa, samoin hän nyt vilkastui Sannan
parissa. Kun tuo tyttö nauroi ja juttusi turhanpäiväisiä asioita, ei
Pura voinut olla enää vakava, vaan nauroi ja juttusi hänkin. Sannan
seurassa oli niin kevyttä ja hauskaa. Mutta väliin Pura yksinään
mietti, että pitiköhän Sanna oikein todella hänestä, että jos hän
pettyisi samoin Sannan suhteen kuin raittiusseurankin. Ja Sannan
käytöksestä ei hän todellakaan saanut itselleen täysin tyydyttävää
vastausta.