Seuraavana aamuna meni työnjohtaja patruunin luo. Vaikka kello oli jo
yksitoista aamupäivällä, oli patruuni vast'ikään päässyt vuoteestaan.
Piika oli aamulla kulkiessaan unohtanut reiklata eteisen oven, jotta
työnjohtaja pääsi sisälle soittamatta. Hän tuli patruunin
työhuoneeseen, minkä sivulla oli hänen makuuhuoneensa. Ensin oli hän
käynyt hakemassa patruunia alhaalta konttorista, mutta siellä oli
sanottu, ett'ei patruuni tänä päivänä vielä ollut siellä käynytkään.
Työnjohtaja arvasi patruunin viivähtäneen viime yönä pitemmältä
ravintolassa pelitoverin parissa. Patruunin oli sanottu alkaneen
kovasti pelaamaan, kun hyvin hyötyi konepajallaan. Työnjohtajaa hiukan
arvelutti mennä ylös, sillä hän tiesi patruunin kohmeloissaan olevan
huonolla tuulella. Mutta hänen asiansa, se vaati, sillä patruuni oli
käskenyt heti ilmoittaa hänelle kaikki sellaiset. Makuuhuoneeseen oli
ovi auki, ja työnjohtaja näki patruunin siellä hihasillaan
peseskelevän.
Rouva istui muutamalla tuolilla kyynärpäällään helmaansa nojaten ja
suruisin katsein. Hänen etutukkansa oli kähertämättä, ja hartioillaan
oli hänellä kookas saali, minkä alta näyttäytyi valkonen yöröijy.
Patruunin kasvoissa oli nyreä elje, ja hänen silmänsä olivat uniset ja
harmaat. Äänettömyys vallitsi huoneessa. Ainoastaan vesi pesuastiassa
lotisi patruunin sormien välissä, ja koivuhalot uunissa räiskivät.
Näki selvään, että aviopuolisot olivat vasta väitelleet ja
kinastellessaan kiivauneet toisilleen. Nyt oli jonkinlainen aselepo.
Rouvan silmissä voi huomata itkun jälkiä, sillä silmänalustat olivat
punaset ja silmien loiste lasimainen. Hän oli; ryhdikäs nainen
voimakkailla kasvonpiirteillä. Mutta nyt tuossa istuessaan näytti hän
lyyhistyneen omaan voimattomuuteensa. Sillä monta kertaa tänä aamuna
oli hän saanut kuulla patruunilta, että hän on ollut ravintolan neitinä
ja semmoisena patruuni hänet nainut. Sentähden oli patruuni sitä
mieltä, että hän sai kohdella rouvaansa miten tahtoi, koskapa hän oli
hänen pelastajansa. Rouva oli paheksinut patruunin viimeyöllistäkin
poissa-oloa ja itkien valittanut patruunin kylmyyttä ja tylyyttä häntä
kohtaan. Hän oli mustasukkainen ja luuli patruunin öisillä retkillään
hyväilevän ravintolaneitejä. Tuon tähden patruuni yhä enemmän häntä
ärsytti ja kiusasi. Kumpikaan ei ollut huomannut työnjohtajaa, joka
hiljaan astuen oli tullut patruunin työhuoneeseen. Työnjohtaja seisahti
hetkeksi ensi huoneessa ja pälyili makuuhuoneeseen. Hän mietti,
menisikö hän sinne vai ilmoittaisiko rykäsemisellä ensi huoneessa
oloaan.
Makuuhuoneen ovi oli ainoastaan puolittain auki. Hän meni oven suojassa
patruunin työhuoneen poikki ja oli makuuhuoneen ovella, kun rouva oli
juuri alkamaisillaan uutta kiistaa. Kumpikin hiukan oudoksui
työnjohtajan tuloa. Rouva lähti ylpeällä liikkeellä omaan
makuuhuoneeseensa. Patruuni keskeytti pesuaan ja kysyi vähän vihaisena:
-- Miten olette tänne päässyt?
-- Eteisen ovi oli reiklaamatta, vastasi työnjohtaja arasti ja säikähti
heti patruunin suuttunutta katsetta.
-- Oletteko kauvankin ollut etuhuoneessa?
-- Suoraan tulin sieltä tänne.
-- No, mitä asioitsette, kun ette joudu odottamaan siksi, kuin ylös
pääsen? Pitäisi teidän sen verran tietää, ett'ette tunkeu ihmisten
makuuhuoneisiin --!
-- Mutta kun patruuni on käskenyt minun ilmoittaa, niin tulin minä --
-- Mitä ilmoittaa?
-- Että jos raittiusseurassa puhutaan jotain vaarallista, jotain
uudenaikaista, niinkuin patruuni sanoi --
Patruuni vetäsi liivin päälleen ja sanoi:
-- Nytpä merkillistä! Nyt on kaikki mullin mallin! Mitäs siellä
raittiusseurassa on tehty?
-- Eilen illalla siellä keskusteltiin henkivakuutuksesta ja tultiin
siihen päätökseen, että patruunin pitää henkivakuuttaa työmiehensä --
-- Minun henkivakuuttaa työmiehet! Eikö edes tapaturmavakuutus riitä!
Sekin on liikaa, mutta vielä liiempaa on henkivakuutus. Eei! Kukas
siellä sellaista puhui? Pura tietysti?
-- Sitte Purakin, mutta ensin sen alkoi Nykänen.
-- Nykänen! Mistä hän moisia osaa ajatella?
-- Jumala sen tiennee.
-- Te olette huonosti vartioineet raittiusseuraa. Minä käskin teidän
pitää vaaria, ett'ei siellä yhtään kapinoida minua vastaan eikä puuhata
mitään uudenaikaista. Tietysti he ovat siellä kauvankin keskustelleet
tällaisista asioista, kun Nykänenkin niistä jo osaa puhua. Te olette
huonosti vartioineet seuraa, sanon minä, -- ja patruuni löi nyrkillään
kovasti pöytään työnjohtajan nenän edessä.
Työnjohtaja säikähdyksesti vavahti ja katsoa muljotti patruuniin
ikäänkuin odottaakseen vielä jotain ankarampaa. Mutta patruuni meni
pesukaapille ja pani sen kiini.
-- Ja te ette voinut asialle mitään? kysyi patruuni sitte vähän
lauhkeampana.
-- Minä vastustin, mutta sanoistani he eivät välittäneet.
-- Myönnätte kai itsekin huonosti vartioineenne, kun siellä tuollaista
alkaa ilmestyä.
-- Ei siellä ennen ole puhuttu noin rohkeasti.
-- Niin, ei tietysti _niin_ rohkeasti! Mutta myötään tullaan
rohkeammiksi, kun ei mitään salpaa ilmau. Tietysti siihen malliin on
puhuttu ennenkin: Kuinkas muutoin he voisivat ja osaisivat tuollaista
puhua? Nykänenki!
-- Ei. Niille itsestään, herra patruuni, tulee mieleen tuollaisia
vaatimuksia, kun ne saavat lukea kaiken maailman sanomalehdet.
Nykänenkin on hyvin ahkera sanomalehtien lukija ja muutamissa
sanomalehdissä on jos mitä. Niitä pitäisi valikoida --
-- Voi olla syynä sekin. Minä myönnän sen. Tietysti tuollaisilla
tuumillaan he eivät suuria saa, mutta kun he rupeavat mielessään
mokomia hautomaan ja vaatimuksia suurentamaan, niin voivat he jonakuna
kauniina päivänä lyödä tuumansa tukkoon ja vaatia suurempia palkkoja.
Ja mikäs minulla on muu asiana kuin myöntyä --
-- Siinähän se vaara on.
-- Seuraavalle vuodelle minä en tilaa yhtään sanomalehtiä, koska ne
antavat sellaisia päänpälkähdyksiä Nykäsellekin. Ja teidän pitää olla
läsnä joka kokouksessa, jotta minä saan tarkoin tietää, mitä siellä
tehdään. Nykyään ilmaupi jo Helsingissä työlakkojen oireita, ja ne ovat
vaarallisia. Käskekää Pura tänne tulemaan heti!
Työnjohtaja lähti. Hän äsken mennessään oli odottanut kovaakin kiitosta
patruunilta valppaudestaan. Mutta nyt tuo käynti tuntui siltä, kuin
olisi käynyt kylmillään olevassa huoneessa, mistä mielellään pois
lähtee. Tultuaan verstaaseen, meni hän Puran luo, joka innoissaan
viilaili pöytänsä ääressä vihellellen. Työnjohtaja tahtoi saada jotain
korvausta ja nautintoa edes Purankaan kustannuksella, kun patruuni oli
ollut noin kylmäkiskoinen. Hän mennessään Puran luo löi häntä takaa
olkapäälle, jotta Pura havahti, ja sanoi ilkkuvasti:
-- Menkää nyt tekemään selkoa itse patruunillekin eileniltaisesta
keskustelusta.
Pura huomasi työnjohtajan lausumistavasta, mikä ääni kellossa oli.
Työnjohtaja oli siis käynyt nurjassa mielessä puhumassa patruunille.
Pura loi häneen pitkän, halveksivan katseen ja lähti patruunin luo.
Mutta työnjohtaja nolostui ja kääntyi tarkastamaan Puran viereisen
miehen työtä. Puraa vähän aristi mennä, sillä tuo kerrallinen käynti,
jolloin patruuni oli hänelle kauhistunut, tuli nyt niin kammottavana,
ihka ilmeisenä mieleen. Mutta hän koetti rohkaistua.
Patruuni oli jo täydessä puvussaan työhuoneessa, kun Pura astui
sisälle. Patruuni ei ensin puhunut mitään, vaan nousi istumasta
kävelemään. Pysähtyi sitte aivan Puran nenän eteen ja kysyi vakavasti:
-- Mitä yhteyttä on raittiusseuralla ja työmiesten henkivakuutuksella?
Pura vähän hämmästyi kysymystä, mutta patruuni katsoen häneen odotti
häneltä vastausta.
-- Itse asiassa ei mitään, vastasi Pura ja huomasi saaneensa itselleen
tukalan kysymyksen, mutta patruunille varsin otollisen häntä
moittiakseen.
-- No, miksi sekoitatte nämä toisiinsa -- ja minun kustannuksella? Häh?
Patruuni alkoi jo kiivastua, ja yhä tukalammaksi tunsi Pura tilansa.
-- Raittiusseurassa on vain keskusteltu yleisaiheisista, nykyaikaisista
kysymyksistä --
-- Yleisaiheisista, nykyaikaisista kysymyksistä? Vaikka suoraan
väitetään minun olevan velkapään vakuuttamaan työmiehiäni
henkivakuutuksessa, minun, joka en ole missään tekemisessä heidän
elämänsä kanssa. Saavathan he minulta palkan siitä työstä, minkä
tekevät -- ja siinä kaikki!
-- Vaan nykyaikana yleensä otetaan keskustelunalaisiksi tuollaisia
kysymyksiä --
-- Kuka teille on antanut _luvan_ keskustella noista nykyaikaisista
kysymyksistä raittiusseurassa?
-- Olisiko siitä pitänyt kysyä lupaa...?
-- Olisi! Raittiusseura on minun -- ja siinä kaikki! Minä määrään, mitä
siellä tehdään, mitä siellä puhutaan, eikä muut -- siinä kaikki!
-- Mutta minä luulin --
-- Ei mitään luulemisia! Silloin, kun minä annoin luvan raittiusseuran
perustamiseen, niin käsitin minä, että se perustetaan yksistään
juoppouden ehkäsemistä varten eikä mitään muuta.
-- Se olikin ja on ollut pää-asia.
-- No niin. Pidättekö, ett'en minä kyllin ole pitänyt huolta
työmiehistäni? Heillä on raittiusseura, heillä on kipukassa, heillä on
säännöllinen työ ja säännöllisesti saavat palkkansa. Eikö siinä ole
kyllin minun puoleltani? Voitteko kieltää, ett'ei ole?
--- Mutta tuohan eilen illalla oli vain keskustelua eikä vaatimusta.
-- Mutta sellaisesta ei saa keskustella raittiusseurassa! Se on
kapinoimista minua vastaan.
Pura näki turhaksi väittääkään vastaan. Hänen ja patruunin
mielipiteiden välillä oli niin suuri erotus kuin taivaalla ja maalla.
Ja _nyt_ hän huomasi, että raittiusseura olikin patruunin perustama
eikä hänen, että hän oli suuresti erehtynyt, kun oli luullut sillä
voivansa kehittää työkumppaneitaan. Ja tuo raittiusseura, josta hän oli
niin paljon ajatellut ja niin paljon uhrannut sen eteen, lyyhistyi
hänen silmissään vain patruunin leikkikaluksi, millä hän hetkeksi oli
lumonnut hänen silmänsä.
-- Muistakaa nyt, että tuollaisia raittiusseurassa _ei saa_ puhua!
Saatte mennä!
Mitään sanomatta lähti Pura pois ja käveli kuin tuomittu eteisen
poikki. Hänellä ei ollut! enää mitään sanottavaa, ja jos olisi ollut,
niin ei sitä olisi uskottu eikä sillä olisi ollut mitään merkitystä.
Niin lähti hän kuin tuomittu tuomiopöydän äärestä. Mutta patruuni
itseensä tyytyväisen tuomarin tavalla pani helpotuksen sikaarin
palamaan.
Kun Pura tuli verstaaseen, niin tuli mieleen taas oma
vähäpätöisyytensä. Hän tiesi olevansa oikeassa, mutta mitä hän
puolustuksillaan voi. Ja nyt raittiusseuran iltamiin, missä ennen oli
ollut kuin kotonaan, oli tullut outo vieraus. Siellä ei saisikaan enää
vapaasti ajatuksiaan ulos lausua, vaan täytyisi olla varovainen kuin
ainakin vieraiden parissa. Pois sieltä oli menevä kodikkuus ja hilpeys,
mutta sijaan tuleva velttous ja laimeus. Patruuni oli lausunut vaan
muutaman sanan ja noin paljon saanut aikaan. Sellaista mahtia! Ja mitä
siellä raittiusseurassa nyt tehtäisiin, kun ei saataisi keskustella ja
väitellä kuin jostakin patruunin mieluisesta. Ja kukapa ne tunsi aina
ne mieluiset asiat? Kukapa?
Pura muisti tuon entisen ikävän tilansa ennen raittiusseuraa. Sepä
melkein puistautti, kun vertasi sitä hupasiin raittiusseuran iltoihin,
joissa tosiasiat ja leikki kävivät käsi kädessä. Istua kotona
yksinäisyydessä, joku kirje korkeinna hupinaan! Sepä kyllä puistautti.
Silloin ei voinut hetkeksikään unohtaa olevansa noennuolija. Mutta,
mietti Pura, eihän nyt seura siltä vielä kokonaan ole mennyttä, vaikka
nyt patruuni onkin sinne lähettänyt tomupilven hengitettäväksi. Niin,
eihän vielä läheskään, vaikka ensin tuntui niin lamauttavalta.
Mutta itse aatteen kannalta oli patruuni kumminkin paljastanut
todellisen karvansa. Ei hänellä ollut yhtään mielessäkään työmiestensä
henkisen tilan parantaminen, ainoastaan oma ahneutensa. Ja Puran
silmissä joutui hän ilkeään valoon: kopeili kuin tiranni kuulematta,
huolimatta muista. Pura oli näkevinään hänen pöhökasvonsa tuossa
edessään kiukuitsevan, siinä leveän suun sanoja purkavan ja
pussimaisissa kuopissaan silmien tirrottavan... ja niiden vielä
verestävän kuin kaniinin silmät.
Mutta tänä päivänä ei työnjohtaja tullut kertaakaan Puran tykö, vaan
pysytteli ulompana; väliin tyytyväisellä hymyilyllä katsoa luihautteli
Puraa hänen huomaamattaan. Ennen oli hän paraan osan päiväänsä
viettänyt Puran pöydän tykönä ja hänen kanssaan puhellut milloin
mistäkin. Mutta nyt ei tullut. Pura tuon kyllä huomasi, mutta ei
välittänyt mitään. Yksinään hän nyt tahtoikin olla, ja työnjohtaja --
eipä hänestä juuri enää seuralaiseksi ollutkaan. Työmiehetkin
huomasivat Puran ja työnjohtajan kylmän suhteen ja arvelivat siihen
olevan syynä tuon eileniltasen keskustelun.
* * * * *
Mutta jos Pura tuona iltana olikin menettänyt patruunin suosion, niin
oli hän päässyt samana iltana lähempään tuttavuuteen Sannan kanssa. Ja
se voitto Puran mielestä korvasi jossain määrin tuota tappiota. Kun
Alfred olikin tuollainen ilkeä, joksi Pura oli häntä sanonut, niin
taipui Sanna olemaan Puran kanssa. Purasta kaikki pitivät, sanoivat
häntä "hyväksi" mieheksi, niin Sannakin oli sitä mieltä, että hänen
kanssaan sopi olla.