IX.

Seura oli saatu aikaan. Kaikki olivat siihen ruvenneet. Puran puhe oli

ollut tepsivä kohmeloisiin miehiin, ja nekin, jotka eivät olisi

halunneet ruveta, yltyivät kirjoittamaan tai kirjoituttamaan itsensä

yhdistyksen jäseniksi patruunin lupaaman palkan ulvalla. Ja toimessaan

he olivat tuon seuran kanssa; näytti, että raittiuden aate oli aivan

imeytynyt heidän vereensä ensi viikkoina.

Tuolla seuran iltamissa oli niin hauska olla. Vanhat miehet siellä

viihtyivät olemaan, kun saivat lukea sanomalehtiä ja väitellä

keskenään. Nuoret olivat aivan hurmauneet seurasta, siellä kun sai

tanssia ja muuten huvitella. Kaikki lähiseudun nuoret naiset olivat sen

jäseniä, nekin, jotka eivät olleetkaan työmiesten omaisia.

Koko tuon joukon keskuksena oli Pura. Hän oli kaikista onnellisin ja

aivan unohtanut ensimmäiset vastukset seuran perustamisessa. Häneltä

seura sai elonsa ja olonsa. Iltakaudet, työstä tultuaan, puuhasi hän

seuran eduksi, valmisteli puheita ja mietti aina jotain uutta. Ja entäs

seuran iltamissa! Tuolla hän oli pöydän takana puhemiehenä, koko seuraa

johtavana henkilönä. Mitä hän sanoi, se hyväksyttiin, ja mitä hän

epäili, sitä epäilivät muutkin. Tuosta työmiesjoukosta hän oli

muodostanut pienen valtion, jossa hän oli itsevaltijas. Työmiehet

näkivät, että hän tiesi enemmän kuin he, oli ollut Helsingissä...

Työmiehet istuivat tuoleillaan ja penkeillään totisina ja vanhat miehet

varsin vakavina. Jurotellen heistä aina joku puhui, ja Pura koetti

somistella puhujan sanoja. Tytöt pakkausivat vähän sipisemään, mutta

aristuivat ja heti vaikenivat, kun Pura heihin katsahti. Nauruhuulilla

johti hän puhetta ja koetti päästää suustaan aina jotain sukkelaa.

Hänen puheensa olivat työmiesten mielestä niin mestarillisia, että he

arvelivat noin ei pystyvän puhumaan kaikki oppineetkaan, saati sitte

työmiehet. Loistava kehys ympäröi hänen päätään, ja se kehys oli

rakennettu työmiesten ihailusta, Lopuksi aina leikittiin. Kun Purakin

otti jonkun tanssiaskeleen, kadehtivat toiset tytöt sitä tyttöä, joka

sai hänen kanssaan tanssata, vaikka Pura siinä taidossa oli todellakin

alotteleva.

Joukossa oli muuan tyttö, johon Pura oli kiintynyt. Hän usein seurasi

silmillään tyttöä lattialta tanssiin ja tanssista taas lattialle.

Silloin, kun tyttö ei ollut iltamissa, ei Pura ollut niin sukkela eikä

kekselijäs kuin tavallisesti, mutta paremmin hän silloin seuraa johti

eikä myötään pitänyt pitkiä puheita, niinkuin teki, jos tuo tyttö oli

seurassa.

Tyttö oli patruunin piika, vasta tosin taloon tullut. Hän oli

vartaloltaan siro, melkeinpä tavattoman hoikka työkansan naiseksi.

Otsalla olivat sievät, mustat kiharat, kalpeahkot olivat kasvot, ja

ruskeat silmät olivat tummain kaareuvain kulmakarvojen alla. Ja hänellä

oli todellakin erinomainen aisti: hänen pukunsa oli aina somempi kuin

muiden. Tavallisesti oli hänellä sininen nauha hiuspalmikossa, ja

vaatteet olivat sievää ruumista myöten. Huulilla lepäili viekotteleva

hymy, ja kun hän tanssi huimasti, niinkuin hän aina teki, kohosi

vienon punerva hehku hänen poskiinsa. Mieli oli Puralla mustasukkainen

ja kadehtiva, kun tyttö tanssi muiden kanssa. Ensi kerran kun

hän oli tanssinut Puran kanssa, oli tyttö tanssin jälkeen

pilkallisesti naurahtanut ja sanonut, että Haireen -- muutaman nuoren

konepajantyömiehen -- kanssa oli niin hyvä tanssata. Pura oli

punastunut tuon kuullessaan ja hänen sydäntään kaiveli, kun tyttö kohta

lähti tanssiin Haireen kanssa. Pura ei voinut muuta kuin karvaalla

mielellä katsoa, miten he somasti tanssivat. Kun tanssi oli loppunut,

oli tyttö väsynyt, ja täyteläiset rinnat aaltoilivat, kun veri ajautui

kiivaammin sydämmeen ja sieltä ulos. Pura meni puhuttelemaan ja

koetti jutella sukkeluuksia. Tyttö nauroi, jotta valkeat hampaat

näyttäytyivät, ja Pura oli hyvillään.

Sinä iltana ei Pura unta saanut eikä mitään puhetta valmistellut.

Mielessä oli vain tanssiva tyttö, sillä hiuspalmikko heilui

hypähdellessä, ja sininen nauha siinä somalta näytti. Purasta oli hän

niin hurmaava ajatellakin, jotta tuntui, kuin rinta saisi outoa lämpöä,

kun tuo kuva kaikessa vallattomuudessaan oli hänen kuvittelussaan.

Työmiehiä: Kertomus nykyajan oloista · 第 12 / 18 题