VIII.

Talvinen pimeys valtasi maat ja mantereet vaippaansa. Pimeää oli

verstaassakin aina neljästä iltapäivällä. Silloin piti sytyttää nuo

tuikuttavat öljylamput, joiden valo oli likaista, kellervän harmaata.

Sameitten ja puhdistamattomien lasien läpi ei valo lähtenyt

säteilemällä ja kirkkaasti, vaan veltosti kuumottamalla, Nokisiin

vaatteisiin puetut miehet näyttivätkin olevan sopusoinnussa tuon valon

kanssa. Musta, pajan noen värjäämä naama ei tarvinnut kirkasta valoa;

näkyi nokilaatat kasvoissa vähemmälläkin. Mutta sille, joka ylhäisten

saleista yht'äkkiä astui tänne konepajaan, sille oli tämä todellakin

mieltä masentava kuva. Sille tuntui, kuin tuo likasuus pyrkisi

tahraamaan hänetkin, ja varoen sai hän joka hetki kulkea, jott'ei

tahraisi kalliita vaatteitaan ja puhtasia käsiään likaan ja nokeen.

Sille tuntui, kuin hän joka hengityksellä vetäisi keuhkoihinsa

tukuttaisin viilajauhoja, pajan kuonaa, noen pölyä ja jotain --

raskasta hengittää.

Patruuni oli ottanut päivällisleponsa, kun hän tuli verstaaseen. Hänen

kasvoissaan lepäili tavattomampi virkeys, ja silmät olivat nuoren

kirkkaat. Hänen olennossaan näytti nyt olevan jotain nuorekasta,

leikillistä.

Toisella tuulella olikin patruuni nyt kuin aamupäivällä. Nyt oli hän

valmis Puraakin hyvittelemään ja tekemään leikkiä itse työnjohtajalla,

Hän kulki pitkin verstaassa. Tuli sitte Puran luo. Aamullinen

suuttumuksensa häntä vähän vierotti Purasta, ja jo syrjästä hän

silmäsi, millä tuulella Pura oli. -- Pura on hyvitettävä, jos mielii

raittiusseurasta saada täyttä tolkkua, mietti patruuni ja sanoi

Puralle, joka oli syrjä kareittain häneen:

-- Minä olen ajatellut lisätä Puralle palkkaa. Minä maksan enemmän

tunnilta.

Pura oli hänen paras työmiehensä, sanoi hän, ja sentähden hän tahtoi

maksaa Puralle enemmän palkkaa kuin muille.

Pura huomasi, että tuo oli jotain hänen hyvittelemistä, eikä puhunut

mitään.

-- Totta Pura on tyytyväinen minuun?

-- Kyllä, vastasi Pura miedosti.

-- No, nyt illalla me kokoamme heidät sinne pikkupuolelle ja te puhutte

heille raittiudesta.

-- Saatanhan minä sen tehdä.

Patruuni näki, ett'ei Purassa nyt ollut sitä innostusta, mitä hänessä

oli toissa iltana, kun hän tuli pyytämään lupaa saada se perustaa.

-- Ja minä tilaan sinne seuraan, jos se saadaan aikaan, sanomalehdet,

ja pikkupuolella saavat he aina kokoutua.

-- Patruuni tekee paljon raittiusseuran eteen, sanoi Pura kuivasti.

Patruuni kääntyi naama myrtyneenä pois Purasta ja puhui kovalla

äänellä:

-- Kun työ on seitsemän aikana lopetettu, menette te pikkupuolelle,

sillä siellä on _minulla_ teille puhumista.

Miehet näyttivät hiukan ällistyvän ja kysyvästi katselevan toisiinsa.

Patruuni meni toiseen huoneeseen ja sanoi siellä saman.

* * * * *

Somasti valoi valoaan kattolamppu pikkupuolen salissa. Oli asetettu

penkkejä ja tuoleja seinäin vierustoille. Salin perällä oli pöytä,

jolla oli kaksi kynttilää, musteastia ja kynänvarsi, vieläpä joku arkki

puhdasta kirjoituspaperiakin. Työmiehet olivat käyneet kotonaan

heittämässä pois likaset työnursut, ja jokainen oli pannut päälleen

jotain parempaa. Odottavina ne nyt istuivat penkeillä ja tuoleilla.

Kokoutumisen syy ei enää ollut heille outo, vaan työnjohtaja oli heille

ilmoittanut, että _patruunilla_ oli aikomus saada aikaan raittiusseura

työmiesten kesken. Olivatpa jotkut pitäneet murinaa sen johdosta, mutta

työnjohtaja oli sanonut, että heidän pitää ruveta raittiusseuraan, kun

kerran patruuni niin tahtoo. Työmiehet miettivät, ett'ei ollut

talvisydännä hyvä suututtaa patruunia, vaan piti tehdä, niinkuin _hän_

tahtoi. Mutta kyllä se tunnusti muutamista kummalta ruveta

raittiusseuraan; joku joukossa väittikin, ett'ei hän kyllä rupea,

vaikka sata patruunia pakottaisi. Mutta kun toiset hänelle sanoivat:

"mistäs leivän otat, jos patruuni panee sinut pois pajasta", niin meni

häneltä suu tukkoon.

Patruuni tuli ja astui pöydän taakse. Kuolon hiljaisuus oli vallan

päällä salissa, ainoastaan lamppu katossa hiukan rätisi. Miehet

istuivat vakavina ja katsoivat patruunia. Patruuni otti nenäliinan

taskustansa, kaivoi sillä sieraimiaan, pyyhki sitte ja pani sen

takaisin taskuunsa. Maiskautti kielellään ylähuulensa oikeanpuoleisia

hampaita ja näytti alottelevan puhumaan.

-- Minä olen käskenyt teidän tänne sitä varten, että teidän kesken

perustettaisiin raittiusseura. Minä en voi kärsiä sellaista menettelyä,

kuin tänä päivänä ja joskus muulloinkin on osotettu. Te menette vain

kapakkaan, siellä juotte ja elämöitte sillä aikaa, kuin verstaa on

tyhjä työmiehistä. Näyttää siltä, kuin minun pitäisi palvella teitä,

ettekä te minua, joka teille palkan maksan. Mutta siihen minä en

suostu. Sentähden minä panen pois ne miehet, jotka ovat olleet tämän

päivän juomingissa. Pysykööt he vain kapakassa, minun verstaassani ei

heille ole työtä!

Työmiehissä kuulusti kulkevan vähäinen sipinä.

-- Älkää koskaan sitä luulko, että minä olen työmiesten varassa, että

minun pitäisi palkan kanssa odottaa teitä, milloin te näette hyväksi

tulla tekemään työtä. Varotukseksi minä sanon tämän. Työnjohtaja kävi

minulle sanomassa --

Useimmat työmiehet katsoivat vihaisesti työnjohtajaan, mutta

työnjohtaja mietti, että mitä varten patruunin piti tuo mainita.

-- Sentähden teidän omaksi hyväksenne olen minä miettinyt perustaa

raittiusseuran, ja joka tähän seuraan rupeaa, sille minä maksan

kymmenen prosenttia enemmän palkkaa, mutta joka ei rupea, se saa tyytyä

entiseen palkkaansa, ja varokoon itseään, jos hän tulee juovuksissa

verstaaseen! Empimättä minä panen hänen pois ja työtodistukseen

merkitsen, että hän on juomari. Seuran puheenjohtajaksi olen minä

määrännyt Puran, ja hän puhuu teille tästä enemmän.

Ei yksikään mies uskaltanut enää ajatellakaan, ett'ei hän seuraan

rupeaisi. Ei, tuo oli kova saarna! Ja mikäpä oli seuraan ruvetessa, kun

palkkakin nousi, eikä se tuo juominen ole miksikään eduksi. Nytkin

päässä vielä särkee kohmelo, ja nukuttaa ja...

Pura meni nyt patruunin käskystä pöydän taakse, mutta patruuni asettui

sivulle vähän ulommaksi istumaan pehmoseen, tyynyllä varustettuun

nojatuoliin, mikä häntä varten oli tuotu huoneeseen.

Puran katse oli masentunut, ja kasvoissa oli selvästi havaittava

alakuloisuus, vaikka oli niissä jotain elävämpääkin, ehkä illan

vaikutuksesta. Ainakin veret hänen poskillaan vienoon nousivat ja

laskivat, ja silmät kiilsivät. Hän loi silmänsä pöytään, katsoi vähän

aikaa miedosti palavaa kynttilän sydäntä, kohotti silmänsä pöydästä ja

alkoi:

-- Toiset ihmiset syntyvät onnellisemmissa oloissa kuin toiset. Liekö

se Jumalan vai kenen määrämä, mutta niin on asian laita. Toisten

lapsuus on turvattu, ja heidän nuoruuttansa ohjataan kuin vesille

laskettua purtta. Mutta toisin on toisten laita. Ja tähän jälkimmäiseen

joukkoon kuulumme tavallisesti me työmiehet. Meidän täytyy kokemalla

oppia, mikä on hyvää, mikä pahaa. Mutta kokemus on kallista, ja sen

kautta voimme hukkua. Nykyinen aika, mikä lämpimästi tunnustaa kaikki

ihmiset veljiksi, on alkanut puuhaamaan jotain meidänkin eduksemme. Se

pyrkii meitä kasvattamaan aikaisina, kun lapsina olemme jääneet niin

osapuille. On alettu perustamaan seuroja ja yhdistyksiä, missä

kasvatetaan suuria lapsia, työmiehiä. Yksi laji tällaisia seuroja on

raittiusseura, mikä koettaa pelastaa juoppouden loasta ihmistä ja

muuten häntä sivistää, tehdä häntä todelliseksi ihmiseksi,

kelvolliseksi yhteiskunnan jäseneksi, oikeaksi perheenisäksi. --

Puran kasvot tulivat elävämmiksi, ja sanat alkoivat tulla kovempaan ja

tiheämpään.

-- Työmiehen elämälläkin on joku tarkoitus, ylevämpi, kuin mitä

työmiehet tavallisesti käsittävät. Niinkuin sanoin, kuuluu hän

yhteiskuntaan, ja hänen tulee täyttää siinä sijansa --.

Patruuni rypisti kulmiaan ja naputti mietteissään sormellaan tuolin

käsipuuhun.

-- Mutta nykyään työmiehet ovat vielä sillä kannalla, että he eivät

välitä itsestään, eivät näe omaa suutaan pitemmälle. He luulevat, että

he, kun tekevät työtä, jotta saavat jokapäiväisen ravintonsa, ovat

sellaisia, kuin olla pitääkin. Tässä on työmiesten erehdys. Ja tämä

erehdys on kerrankin korjattava. Mutta niinkauvan kuin ihminen rypee

itsekkäissä himoissaan, pystyy hän tuskin itselleen ruumiillista

ravintoa saamaan. Ensin ovat himot poistettavat, ajatukset

puhdistettavat! Samalla kuin vietit vähenevät, jalostuu sielu. Minä en

tarvinne teille lähemmin selvittää, mitä juoppous aikaan saa. Sen te

itse tiedätte. Ruumiinne siitä kärsii, sielunne kärsii. Kapakassa on

juomarin hupi, kapakassa ajatukset. Ja kuinka surkea laitos kapakka on,

sen kyllä tiedätte. Kotinne on kurjaa kurjempi, lapsenne nälkäisiä,

ryysyisiä, niinkauvan kuin kapakkaan kannatte tienestinne. Ei teidän

kotinne hauskuudessa ole yhtään varaa siirtää siitä kapakkaan. Minä

patruunin puolesta ehdotan, että yhdytte raittiusseuraan ja luovutte

väkijuomia nauttimasta.

Pura heitti puhumasta. Hän näki, miten työmiesten kasvot olivat vielä

tähdätyt häneen sittenkin, kun hän jo oli lakannut. Ja aivan hiljaista

oli huoneessa. Tuntui Purasta niin juhlalliselta, jotta itseäänkin

kummastutti, miten hän oli noin työiniehiin vaikuttanut. Puhuessaan oli

hän ujosti pitänyt silmiänsä pöydässä, ja jos oli nostanutkin, olivat

ne vain kävässeet kuulijoissa tai huoneen seinissä. Patruuniin ei hän

ollut rohjennut katsoa, sillä hän pelkäsi, että ehkä patruuni olisi

ivallisesti hymyillyt hänelle.

Pura tuli pöydän takaa työmiesten joukkoon, missä muutamat vanhemmat

miehet hänelle hiljaan tuumivat, että oikein hän oli puhunut ja että he

mielellään olisivat kuunnelleet vielä lisää...

Patruuni nousi tyynytuoliltaan, mutta pöydän taakse ei hän enää mennyt.

Miettiväisempi elje oli hänellä kasvoilla, ja suun seutu oli vakava.

-- Tietysti te oivallatte Puran sanat ja seuraatte hänen kehotustaan.

Teidän tilassanne on todella parantamista, ja ensimmäinen askel

parannukseenne on luopuminen juomisen paheesta. Minä tulen niin paljon

kuin suinkin mahdollista tukemaan yhdistystänne. Pura puhukoon ja

järjestäköön lähemmin seuran, minä en jouda kauvempaa olemaan täällä.

Ajatuksissaan näytti hän poistuvankin huoneesta. Kun hän tuli

työhuoneeseensa, istui hän kauvan ja mietti. Hän mietti Puran puhetta,

mikä ensi alussa hänen pikkupuolen salissa istuessaan ei ollut

ollenkaan ollut hänelle mieleen. Tyytymätönnä hän sitä siellä oli

kuunnellut, mutta vääräksi hän ei olisi voinut siitä vääntää yhtään

sanaa, ei yhtään. Sillä kun Pura ujona tuolla pöydän takana puhui,

tuntui patruunista raskaalta istua tyynytuolissaan. Ensin, kun Pura

puhui työmiesten yhteiskunnallisesta arvosta, täyttyi patruunin sydän

ylpeydestä ja kopeudesta, ja hän mietti jo, että tällä tavallako se

raittiusseura alkaakin toimimaan istuttamalla työmiehiin muka heidän

yhteiskunnallista ja ihmisellistä merkitystään. Mielipä silloin jo

keskeyttää Puraa, ett'ei hän suinkaan ole tällaista tarkottanut

raittiusseuralla, että siellä ruvetaan saarnaamaan uusia oppeja ja

kapinoimaan. Mutta kun Pura alkoi puhumaan työmiesten tilasta ja kuinka

vähän hauskuutta työmiehen koti voi tarjota, vei sanat patrauninkin

ajatuksiin. Hänestä tuntui, että hän itsekin oli jonkunlainen

työmiesten painajainen, hän, joka nytkin istui tässä tyynytuolissaan ja

tahtoi näyttää suuruuttaan työmiehilleen... tuntui, kuin Puran puhe

loukkaisi häntä, ja hän odotti, että mitä vielä Pura sydämmissään

puhuukaan, ehkä vielä melkein sormella osottaa häntä, että tuossakin

istuu yksi heidän hien ja väen imijä...

Näin aroiksi tulivat itsestään patruunin ajatukset, ja hänestä tuntui

painostavalta istua tyynytuolissaan. Mutta Pura ei mennytkään niin

pitkälle, ja patruunille se oli mieleen. Jos Pura olisi mennyt, niin

mitäpä olisi tehnyt? Keskeyttänytkö kokouksen? Se keino olisi häntä

vähän auttanut, sillä työmiesten silmissä olisi hän joutunut huonoon

valoon... ja itsensäkin täytyi hänen myöntää, että se olisi ollut

kömpelöä ja vähän auttavaa.

Hän oli ollut aivan kuin itsestään pakotettu lähtiessään lausumaan nuo

sanat: "Tietysti te oivallatte Puran sanat ja seuraatte hänen

kehotustaan. Teidän tilassanne on todella parantamista, ja ensimmäinen

askel parannukseenne on luopuminen juomisen paheesta. Minä tulen niin

paljon kuin mahdollista tukemaan yhdistystänne".

Ja häntä helpoitti, kun pääsi pois salista. Siellä tuntuivat hänen

ajatuksensa käyvän Puran ajatusten orjiksi, hänen, joka ensin oli

puhunut niin kopeasti työmiehilleen. Ja sehän se häntä siellä vaivasi.

Niin ristiriitaiset olivat hänen ja Puran puheet, ja hänen puheensa,

vaikka uhkaavakin, joutui hänen mielestään mitättömäksi ja arvottomaksi

työmiesten silmissä Puran puheen rinnalla. Se vain lisäsi Puran puheen

merkitystä, oikein oli todistuksena siihen, miten työmiehiä

kohdellaan...

Mutta nyt täällä omassa huoneessaan saivat hänen ajatuksensa jo uuden

rohkeuden, ja häntä nauratti oma pelkonsa ja arkuutensa tuolla

pikkupuolen salissa. Mutta työnjohtajan pitäisi aina väliin käydä

seurassa kuuntelemassa, jotta tietäisi hänelle kertoa, mitä siellä

tehdään. Se Pura, se helsinkiläinen on nerokas ja ajatteleva mies ja

ollut siellä suuressa pesässä, missä ollaan valmiita ajattelemaan ja

tuumailemaan jos mitä...

Patruunin poismeno helpoitti Puraakin. Hänestä tuntui niin orjalliselta

olla patruunin huoneessa ollessa ja kuunnellessa. Ja kun hän ajatteli

sitä juhlallista vaikutusta, minkä hänen puheensa oli tehnyt

työmiehiin, oli hän hyvillään ja alkoi unohtamaan raittiusseuran

perustamisen syitä patruunin puolelta. Samapa se, eihän patruuni tulisi

kuitenkaan seurassa toimimaan, vaan uskoi kaikki hänelle! Olkoonpa

seuran perustamisen kunnia vain patruunin, mutta hänhän olisi kuitenkin

sen toimeenpanija, sen aikaansaaja. Ja hän huomasi, että hänen arvonsa

nyt tänä yhtenä iltana oli suuresti kohonnut työmiesten silmissä, he

pitivät häntä työnjohtajan veroisena. Oli ollut vain vähän vastusta

seuraa aikaansaadessa, ei mitään muuta, mietti Pura, kun mieleen

tulivat eiliset ja tämän aamuset asiat ja jupakat. Ja hänen mielensä

illan pitkään leppyi, sulasi asian lämmöstä, mikä elpyi elpymistään

seuraa järjestettäessä ja puuhatessa.