VII.

Seuraavana aamuna oli useita työmiehiä poissa työstä. Ne olivat

jatkaneet illallista juominkiaan. Ja kun niitä tippuili työhön, olivat

ne unisia ja velttoja; työ oli vastenmielistä, ja väkisellä he

näyttivät pitävän auki lupattavia silmiään. Ei noista miehistä nyt

ollut muualle kuin sänkyyn unta saamaan, jotta pääsisivät taas entisiin

voimiinsa uuvuttavan kohmelon jälkeen. Mutta muutamat eivät tulleet

ollenkaan. Verstaassa löyhkäsi viinan katku. Hiljaisina olivat miehet;

taisi päänkipu vaivata. Raittiita silmiä oli tuskin muilla kuin Puralla

ja työnjohtajalla.

Puraa iljetti koko seura ja ympäröivä ilma. Viina haiskahti kovin

katkeralta raittiin miehen nenään. Miesten silmät verestivät ja olivat

vetisen harmaat, kasvoilta oli nuorillakin miehillä tuoreus poissa, ja

verstaassa oleva kylmähkö ilma loi niihin melkein lyijynkarvaisen

värin, silmänalukset olivat siniset ja kylmän puhumat, ja tukka ja

parta oli ruokottomassa tilassa. Koko ruumis näytti noilla niin

lytistyneeltä ja kädet hiukan vavahtelivat.

Työnjohtaja tuli yläältä ja ilmoitti patruunin aikovan panna pois ne

työmiehet, jotka eivät olleet työhön tulleet. Patruuni oli ollut

huonolla tuulella miesten tähden, kun laiminlyövät toimensa verstaassa.

Sitte meni työnjohtaja Puran tykö ja sanoi:

-- Patruuni käski teitä ylös.

Pura ei tiennyt, mitä varten. Hän koetti vähän pölyyttää päältään pajan

likaa, jott'ei kulettaisi sitä patruunin hienoisiin huoneisiin. Pura

näytti jotenkin välinpitämättömältä, mutta kuitenkin oli rinnassa

jotain kiihtynyttä, kun hän lähti patruunin puheille. Liekö se ollut

suuttumusta vai sentakia syntynyttä, kun ei tiennyt, mitä varten

patruuni häntä kutsui?

-- Pura, minua harmittaa, kun työmiehet noin käyttäytyvät, sanoi

patruuni.

Kuka käski eilen illalla viinaa antaa? mietti Pura, mutta ei puhunut

mitään.

-- Ei minulla ole säännöllisiä työmiehiä, kun he ovat juomareita.

-- Ja niin kauvan he ovat juomareita, kuin heille viinaa annetaan,

vastasi Pura vähän pistävästi.

-- Työnjohtaja kävi valittamassa, ett'ei ole muuta selvää miestä kuin

te koko verstaassa. Jos nyt olisi kiirettä työtä, niin miten kävisi?

Kauniisti menisivät tilaukset ohitse, -- Pura ivallisesti hymähti;

patruuni katsoi häneen totisesti ja pitkitti suuttuneemmalla äänellä --

ja minulle tulisi suuri vahinko. Te puhuitte minulle toissa päivänä

raittiusseuran perustamisesta, -- Puran katse kiintyi vakaasti

patruunin kasvoihin, ja hänen silmänsä suurenivat -- minä jo silloin

sitä puolustin, -- odottavan kysyväinen oli Puran katse -- mutta nyt

puolustan kahta vertaa enemmän. Tänä iltana siis puhukaa heille, kyllä

he siihen kohmelostaan selvenevät. Ne, jotka ovat vielä juomingissa,

panen minä pois, sillä minä en voi luottaa sellaisiin juoppolalleihin,

lisäsi patruuni mahtipontisesti.

-- Ei, herra patruuni! Kerran kun ruvetaan pelastamaan, niin

pelastetaan niin paljon kuin voidaan. Sitäpaitsi ei patruuni ole

oikeutettukaan heitä pois panemaan.

-- _Minäkö_ en ole oikeutettu? Mitä? Kun minä panen pois, niin minä

panen.

-- Mutta miksi heille annettiin toissa iltana viinaa?

Pura tuota sanoessaan loi silmänsä viistoon ja raappi jalallaan mattoa

ikäänkuin tehdäkseen lienteämmäksi sanojensa vaikutusta.

-- No, tarvitsiko heidän mennä viikkokausiksi juominkiin, kun yhden

ryypyn saivat?

Patruuni sanoi tuon kovalla ja hiukan värähtävällä äänellä.

-- Patruuni ei tunne työmiehiä. Ei ne osaa sivistyneesti juoda.

-- Mutta tämä asia nyt on kerran tapahtunut, eikä sille mitään taida.

-- Minä kyllä olen vieläkin valmis hommaamaan raittiusseuraa.

-- Sitä varten minä teidät kutsuin. Ja minä olen miettinyt, että minä,

jotta he paremmin rupeaisivat raittiusseuraan, maksan niille, jotka

kuuluvat seuraan, hiukan enemmän palkkaa. -- Suurempi vahinkohan

minulle tulee, kun he eivät ole säännöllisiä, oli patruuni

lisäämäisillään, mutta ei lisännytkään.

-- Miten lienee sen asian kanssa. Se olisi pakotusta, ja pakko

tavallisesti vie turmioon. Ehkä he työssä kyllä sitte olisivat

säännöllisesti ja selvinä, mutta salaa ryypiskelisivät. He olisivat

olevinaan raittiita, vaikka eivät olisikaan. Tuosta ehkä voisi olla

hyötyä patruunille, mutta vahinkoa työmiehille. He turmeltuisivat, kun

rupeaisivat valheellisesti palvelemaan patruunia.

-- Te näette kaikessa vain pahaa.

-- Valitettavasti niin. Mutta minä olen jo kovin paljon saanut nähdä

työmiesten vilppiä. Kyllä työmieskin horjahtaa rehellisyyden tieltä,

kun vain houkutuksia tarjoutuu. Ja noita houkutuksia ei saisi

viritellä...

-- Omaa puoltanihan minunkin on katsominen. Ja tuumani edistäisi

teidänkin aiettanne.

-- Edistäisi kyllä, mutta -- tavallaan. Paras kohta on tässä, että

patruuni osoittaa suoraan tyytymättömyyttä niihin miehiin, jotka

juovat. Varoittaa heitä ja nuhtelee...

-- Te neuvotte minua kuin lasta. Olen minäkin nähnyt maailmaa.

-- Mutta tässä asiassa luulen minä paremmin tuntevani olot ja --

Pura ei kerjennyt puheensa loppuun, ennenkuin patruuni karjasi

suuttuneena:

-- Mutta mitä _minä_ tavallisesti olen päättänyt, sen _minä_ panen

toimeen. Ja _tässäkin_ asiassa minä teen mieleni mukaan.

Pura hiukan hypähti säikähdyksestä, mutta punaisena karehti patruuni

suuttumuksesta. Hänen leukansa näytti liikkuvan intohimoisesti, eikä

hän näkynyt saavan ajatuksiaan enempää sanotuksi, niin vihassa kun oli.

-- Minä en tarvitse teitä opettajanani, hän sanoi ja suuttuneena reutoi

pitkin huonetta. Hänen silmänsä säihkyivät ja olivat ulospullistuneet

pussimaisista kuopistaan. Huulet levottomasti liikkuivat ja kädet

kiihkoisasti koperoivat liivin taskuja. Lattialla hän huitoi

edestakaisin kuin säikähdyksissään oleva pikkupoika, mikä on pudottanut

lanttinsa.

Pura oli kuin tuomittu oven suussa. Mitä nyt piti tehdä? Lähteäkö pois

huoneesta vai jäädä paikoilleen? Ei hän tiennyt, kumpi olisi ollut

parempi. Siis hän jäi paikoilleen, siihen asemaan, missä oli. Kädet

riippuivat voimattomina pitkin housun kuvetta, ja aristellen hän

seurasi patruunin liikkeitä.

-- Kutsukaa illalla työväki pikkupuolelle, tai paremmin, minä kutsun,

ja sitten te puhutte siellä heille! Minä tulen myös sinne ja puhun

tästä.

Patruuni heittäytyi huolettoman ylpeästi keinutuoliin katsomattakaan

Puraan. Hän alkoi levottomasti ensin soutamaan, mutta hiljensi pian ja

koetti salaa katsoa, minkä vaikutuksen hän oli tehnyt Puraan.

Tuo tuntui komentavalta, ja Pura mietti jo sanoa, ett'ei hän ole tuohon

velvollinen palkkansa tähden. Mutta sanat jäivät huulille. Kyllä Puraa

pisti vihaksi, kun patruuni tuolla tavalla puhui. Mutta ajatuksiin

tuli, että minkäpä niille mahtavimmilleen tekee. Niillä on valta ja ne

sitä käyttävät. Riitautua patruuninkin kanssa olisi vain vahingoksi.

Kun vähän välttelemällä pääsee, niin onhan tuo hyvä. Myötään paikkaa

muutella ei ole hauska, ja sulaa vahinkoa siitä on. Ja vaikkapa

maailman ääreen menisi, niin eiköpä nuo kaikki lie yhteen malliin, niin

herrat kuin työmiehetki...

-- Ettekö ymmärrä? lähetti patruuni keinutuolistaan.

Pura seisoi tuossa mietteissään, jotta patruuni luuli hänen

vastustelevan.

-- Kyllä.

-- No, kun ymmärrätte, niin teette, kuten minä olen käskenyt. Minä en

salli niskottelemista. Saatte mennä!

Loukatuin mielin lähti Pura huoneesta. Hänen mielensä oli jo yli

suuttumuksen rajojen: aivan lannistuksissa ja alakuloinen. Häntä

valtasi sanomaton voimattomuuden tunne tullessaan patruunin luota.

Tuntui, kuin koko mies olisi lytistetty tuohon paikkaan, ja kädetkin

vielä kovilla kahleilla sidottu, jott'ei edes niitä voisi liikuttaa,

Aivan tuntui hänestä siltä, kuin häneltä olisi vapaus ja elämä

riistetty yhdellä sanalla. Hän oli vain muiden tahdoton orja, ja muut

häntä ohjaavat kuin elukkaa, antavat vielä piiskaakin, kun ei osaa

mennä oikeasta tienhaarasta, mietti hän.

Kylmä vihuri ryöpsähti hänen kasvoilleen, kun hän astui ulos

korridoorista. Veltosti, puoleksi putoamalla, astui hän edessä olevat

pari kiviporrasta ja lähti sitte kävellä lytystämään lentävässä lumessa

verstaaseen.

Kun hän tuli pajaan, näki työnjohtaja, että jotakin erinomaista oli

patruuni Puralle puhunut. Suuttuneelta hän näytti tuossa pöytänsä

ääressä ja viskeli työkaluja. Ei malttanut olla työnjohtaja kysymättä

Puralta asiaa.

-- Oliko patruuni pahalla tuulella?

-- Eipä ollut erin hyvälläkään.

-- Ei ollut minullekaan. Morkkasi minulle työmiehistä. Mutta sanoiko

hän teille mitään moittivaa? Minulle hän kiitti tei--

-- Eiköpä patruunikin kiittäne ja moittine, miten milloinkin päähän

sattuu?

-- Ei niin jyrkästi! Minä olen palvellut häntä jo kymmenen vuotta ja

olen tullut hänen kanssaan toimeen. Mutta hänelle pitää antaa hyvin

myöten. Mitä _hän_ sanoo, niin sen pitää olla. Muutoin ei pysy hänen

kanssaan hyvissä kirjoissa. Mutta mitä hänellä oli teille asiaa?

Pura katsoi työnjohtajaa pitkään.

-- Niin, minä ajattelin, että puhuiko hän minusta teille.

Jos hän suutuksissaan olisi lukenut minun viakseni työmiesten

juopottelemisen...

-- Niin mitä sitte?

-- No, sehän olisi ikävä. Minun pitäisi tietää illalla puhua

puolestani, ja silloin hän on myös aina sävysemmällä tuulella. Hän on

näin aamupäivällä -- työnjohtaja läheni Puraa -- kohmeloissaan, ja

silloin hän aina on ärttynen.

-- Ei hän teistä puhunut. Kahdenkeskistä oli vain minulle.

-- Kahdenkeskistäkö?

Työnjohtajaa alkoi vaivata ajatus, ett'eihän patruuni vain pane häntä

pois ja ota Puraa hänen sijalleen. Mutta miksi olisi Pura noin

suuttunut?

-- Minä en juuri pidä, että se on hyvä puoli isännässä, että hän aina

tahtoo pitää oman päänsä, sanoi Pura hetken päästä.

-- Niinkuin esimerkiksi missä asiassa?

-- Raittiusseuran perustamisessa.

-- Raittiusseuran? Älkää suututtako patruunia! Pitää aina antaa olla,

niinkuin hän tahtoo, muuten ei pysy hyvissä väleissä hänen kanssaan. Ja

hänelle pitää aina antaa viimeinen sana!

Työnjohtaja aivosti ihastuksissaan, että asia olikin tuollainen. Hän

otti nuuskalaatikkonsa, kopautti sen pohjaan sormellaan, pisti nuuskaa

alahuulensa reunaan ja tarjosi Purallekin.

-- Pankaa nuuskaa huuleen! Tekö perustatte raittiusseuran? Ja patruuni

ei salli?

-- Miten noin voitte ajatella?

-- No, miten sitte patruuni siinä pitää oman päänsä, kuten sanoitte?

-- Hän tahtoo _ostaa_ miehet raittiiksi.

-- Ostaa? Miten? Sitäpä minä en ymmärrä.

-- Hän maksaa palkan siitä, että he kuuluvat raittiusseuraan.

-- No, sehän on heille eduksi.

-- Niin on, kun lyhyeillä silmillä katselee. Voivathan he muka olla

raittiita, ja salajuoppous on kahdenkertainen rikos.

-- Patruuni katsoo vain sitä, että he säännöllisesti ovat työssä.

-- Eipä siinä muuta olekaan!

Työnjohtaja lähti Puran pöydän äärestä. Häntä nauratti tuo mies: pyrki

muka tekemään raittiiksi vanhoja juomareita, joiden sisus ei tule

aikaankaan, joll'eivät viinaa saa. Kummallinen mies, kun tuollaisia

tuumia hautoo päässään! Suuri höperö ja hupsu!