-- Jos menet noutamaaan maitoa, niin saat kotiin tultuasi kahvia --
-- Suattaahan tuota männä --
Hän sai sekä ämpärimme että rahat ja läksi metsään päin.
-- Hän ei palaa, vaan pitää sekä sangot että rahat, sen tietää -- sanoi
Susanna.
-- Kun ei vain joisi kerma-astiasta, -- pelkäsi Dorthe.
-- Näemmehän onko hänellä palatessaan kermaa parrassa, -- sanoin minä.
Ah, miten me nauroimme. Olimme saaneet oikein korean ja siistin
kyökkipiian!
Sitten me suoritimme aamupukeutumisemme puron varrella, kuusimetsän
aamuraittiina suhistessa.
-- Miten ihanaa meillä onkaan, -- sanoin minä.
-- Niin, ja nyt tulee pian Jim, -- sanoi Dorthe.
Tuossa hän tulikin kukkakimppu napinreiässä.
Jim kulki melkein aina paljaspain. Me juoksimme häntä vastaan kertoen
Maailman Matista ja kauheasta pelästymisestämme -- puhuimme kaikki
yhteen ääneen.
-- Minä ei ymmärtä sanaka, -- sanoi Jim katsoen toisesta toiseen
pähkinänruskeilla silmillään.
-- Sallikaa minun puhua yksin, -- sanoin minä; -- voinette uskoa, että
me pelkäsimme -- ajatelkaapa, että hän potkasi oven auki.
-- Hän saa selkä, -- sanoi Jim uhkaavasti.
-- Mutta hän oli kiltti sitten, ajatelkaas, hän nukkui viime yön
luonamme lattialla --
-- Minä anta hänelle paljo selkä, -- sanoi Jim kiihtyneenä.
-- Mutta ajatelkaapa, hän perkasi lohen keskellä yötä, ja nyt hän on
mennyt noutamaan maitoa --
-- Minä jää häntä katso, -- sanoi Jim, -- minä pian näke, pitäkö hän
saada selkä, vai ei.
Miten me nauroimmekaan! Jim on niin hullunkurinen, kun hänen pitäisi
olla ankara.
-- Maailman Matti sanoo tahtovansa jäädä tänne, -- nauroi Dorthe, --
hän näyttää olevan täällä hyvin mielellään.
-- Häpytön mies, -- sanoi Jim, -- hän ei olla täällä, minä täällä,
nukku heinäylisi, passa my ladies.
-- Hän valmistaa meille päivällistä tänään, -- nauroin minä, -- teidän
on välttämättä syötävä täällä.
-- Minä -- minä arvele, minä syä päivälline tänä my ladies luona, minä
tahto näke kuka se maakulkija.
Kului melkoisen pitkä aika, mutta mitään Mattia ei tullut. Jim ja minä
pesimme purossa lohen ja perunat ja teimme tulen takkaan.
-- Ihana maa asu, -- sanoi Jim -- minä halu asu kaikki päivä täällä, ei
kaipa mitä -- mitä sano te, miss Dorothy --
-- Missään ei ole milloinkaan ollut niin hauskaa kuin täällä, -- sanoi
pikku Dorthe, -- sillä täällä on niin sanomattoman vapaata ja raitista.
Meillä oli niin kiire, ettemme huomanneet Matin seisovan ovella, täysi
ämpäri kummassakin kädessä.
-- Oletko saanut maitoa, Matti? -- huusimme me -- hänellä ei ollutkaan
kermaa parrassaan --
-- Ka minkäpästähen min' en suana rahalla maitoo -- mut kukas tuo on?
-- Matti mulkoili epäluuloisena Jimiin.
-- Hän on eräs, jonka tunnemme hyvin, -- sanoi Dorthe.
-- Mittee se tiällä tekköö?-- Hah hah, -- nauroimme Susanna ja minä.
-- kysyi Matti jälleen.
-- Hän auttaa meitä -- joka asiassa, -- sanoi Dorthe.
-- Työ että tarvihe mittää appuu, sillon kun teillä on Mualiman Matti.
-- Niin, mutta sinähän tulit vasta viime yönä, -- sanoin minä.
-- No, sitte että ennee tarvihe --
Jim seisoi supisuorana tuijottaen Mattiin.
-- Minä kuuli, te oli raaka viime yö -- alkoi Jim.
-- Mittee se sannoo? -- sanoi Matti meille.
-- Älkää sanoko mitään, -- kuiskasin minä Jimille. -- Hän on
englantilainen, ymmärrättekö? -- sanoin minä Matille.
-- Vain nii, onko se nuita hiton enkelismannija -- sano terveisii ja
sano, jotta se suap männä sinne, mistä on tulluttii -- tiällä se pyytää
kaikki joit tyhjiks.
Uhkasi käydä ikäväksi. -- Nyt saat kahvia kerman kanssa, Matti, --
lupasin minä.
-- Minä en tarvihe kermoo -- hän istuutui mäelle kädet polvillaan ja
näytti loukkaantuneelta.
-- Teillä pitäs' olla tiällä oikeeta miesväkkee auttamassa, -- sanoi
Matti -- eikä tuollaista mongertaijoo --
-- Hän hyvi kauhea, -- sanoi Jim, -- antako minä selkä sille heti --
Matti joi pitkin siemauksin kahvia teevadilta:
-- Kukas se teistä on tämän herran henttu? -- sanoi hän.
Ah -- miten hyvä, ettei Jim sitä kuullut. Sehän olisi ollut kauhean
noloa --
-- Jos puhut sillä tavalla, Maailman Matti, niin et saa olla täällä, --
sanoin minä.
Matti loukkaantui vielä enemmän eikä vastannut sanaakaan.
-- Matti nukkuu ylisillä ensiyön, -- sanoin minä Jimille, -- me emme
pelkää häntä rahtuakaan.
Jim rypisti hienoa otsaansa, mutta ei sanonut mitään hänkään.
Jim oli mennyt. -- Matti nukkui heinäylisillä -- metsän suhina kuului
kaukaa kasvaen ja paisuen; yli tumman metsänreunan etäältä idästä
kohosi, kuu -- kirkas sirppi kelmeällä yötaivaalla -- sen alla metsää
peninkulmittain.
Me tarinoimme tuvassa: -- On hyvin ikävää, etteivät Jim ja Maailman
Matti sovi keskenään -- huomenna me sanomme Matille, että hän saa
jälleen mennä matkoihinsa --