Svartlie, missä vanha mr. Burns oli vuokrannut joen kalastusvedeksi,
oli omituinen, autiomainen paikka. Se oli tunnin matkan päässä tahi
etäämpänä Aaste-tuvasta. Ensin rinnettä ylös ja sitten jälleen alas
toiselle puolelle, missä virta vaahtosi pikku koskina, jääkylmänä ja
mustana. Väliin se vieri ahtaissa solissa pystysuorien tunturiseinämien
lomitse -- se näytti aivan kamalalta. Metsä oli äsken hakattu, vain
tuoreet, valkoiset juurenkaunot olivat jääneet jäljelle paljaina
törröttämään.
Ei ollut ollenkaan ihme, että Jim Burns mieluummin halusi olla meidän
luonamme Aaste-tuvassa, joka kohosi niin valoisana ja vapaana laakson
yläpuolella.
Sydämemme jyskytti, kun meidän piti mennä vieraisille mr. Burnsin
luokse. Susanna oli muuten aamullakin ollut ilkeä Dorthelle.
-- Otatko todellakin päällesi kauneimman hameesi, mikä sinulla on? --
sanoi hän toiselle.
Pikku Dorthe katsoi häneen ruskeilla samettisilmillään:
-- Otan, sillä kaikki sanovat, että tämä tummanpunainen soveltuu
minulle paraiten.
-- Ja sen sinä tahdot turmella metsässä, tuollaisella retkellä -- sanoi
Susanna jälleen.
-- En ole koskaan ennen ollut puolisella englantilaisen luona, -- sanoi
Dorthe, -- siksi tahdon mielelläni olla hieno.
-- Hui hai -- sanoi Susanna -- siihen tarkoitukseen pitäisin itseäni ja
hamettani liian hyvinä.
Luonnollisesti oli Dorthella joka tapauksessa päällään tummanpunainen
-- Susannalla ja minulla oli valkoiset hameet -- me olimme kauhean
hienoja kaikkityyni.
Talo, minkä mr. Burns oli vuokrannut, ei ollut sellainen, jota
minä sanoisin viehättäväksi. Se oli melko suuri, äsken rakennettu,
lautaseinät olivat maalaamattomat; aivan seinien vieressä olevat suuret
kuuset pimittivät ikkunat.
Miten olikaan -- nyt me juuri teimme tuloamme. Olihan Jim ollut meitä
noutamassa.
Talon siimespuolella oli kaksi korituolia, vaippa ja koripöytä enkä
tiedäkään mitä kaikkea. Vanhahko, harmaapukuinen herra tuli ovesta.
Me astuimme ylös tervehtiäksemme -- pikku Dorthe on niin miellyttävä,
milloin hänen on tervehdittävä. Hän ikäänkuin valmistaikse siihen niin
kauan ja tekee sen niin juhlallisesti. Huomasin, että hänen kasvoissaan
jo oli tervehdysilme. Susanna venytti alahuultaan ja näytti ylpeältä.
Minä hätäilin kauheasti.
Mutta ei -- Jim ei ollenkaan esitellyt vanhempaa herraa -- sanoi vain
hänelle jotakin englanniksi -- harmaapukuinen teki täyskäännöksen ja
meni jälleen sisälle.
-- Oliko se teidän isänne? -- sanoin minä kummastuneena Jimille.
-- Hah hah haa, -- nauroi hän -- se on Butler, meidän palvelijamme.
Minua rupesi yhä enemmän ahdistamaan. Hieno, harmaapukuinen mies heidän
palvelijansa!
-- Eikö teitä ujostuta? -- kuiskasin minä toisille.
-- Kauheasti, -- sanoi Dorthe -- minä olen siinä määrin --
-- Mitäpä me ujostelisimme? -- sanoi Susanna keikauttaen niskaansa --
meidäthän on kutsuttu tänne.
Butler saapui tuoleineen, ja me istuuduimme niihin kaikki kolme kädet
sylissä odottaen.
-- Minu isä tule pian, -- sanoi Jim,
-- Pitäkö my ladies talosta? -- kysyi hän sitte.
-- Kyllähän me --
-- My ladies hauskempi tupa --