Theano ja Thrasybulos tulevat perältä.
THEANO: Onko meidän tuumamme onnistunut?
THRASYBULOS: Minä luulen niin. Hänen mielensä on järkähtänyt myötä
juuriaan.
THEANO (innokkaasti): Luuletko hänen heti tunteneen minut?
THRASYBULOS: Epäilemättä. Heti ensi sanoistasi. Seurasin laulun aikana
tarkoin hänen ilmeitään.
THEANO: Ja sinä olet jo maininnut hänelle matkamme tarkoituksen?
THRASYBULOS: Kyllä. Ainakin pääpiirteissään. Lähempään selontekoon
suunnitelmastani en ole voinut ryhtyä, ennen kuin olen saanut täyden
varmuuden siitä, että hän yleensä on taipuvainen tuumaamme tukemaan.
THEANO: Epäiletkö sitä? Mitä hän muuta voisi aikoakaan?
THRASYBULOS: Minä en tiedä. Kaikesta päättäen ovat hänen pyrkimyksensä
sukeltautua Persian suurkuninkaan suosioon nyt rauenneet. — (Hitaasti.)
Mutta on olemassa muita esteitä...
THEANO: Mitä? Luuletko hänen tahtovan tähän yksinäiseen maataloon
ijäksi hautautua, _hänen_, Alkibiadeen?
THRASYBULOS: Kaikki on mahdollista. — Onneksi on hänen tilansa täällä
tuiki vaaran-alainen. Sikäli kuin olen ymmärtänyt hänen puheestaan ynnä
tämän yön tapahtumista, ei hän enää ole täällä hetkeäkään varma
hengestään.
THEANO: Sitä suurempi syy on hänellä siis liittyä sinuun ynnä Ateenan
nuorisoon. Minusta näyttää kuin ei hänelle yleensä jäisi muuta keinoa,
jos hän enää ollenkaan aikoo puuttua valtioasioihin.
THRASYBULOS (harvakseen): Myöskin minusta näyttää niin. Kysymys on nyt
vain siitä, tahtooko hän enää ollenkaan puuttua niihin.
THEANO: Hän? — (Voiton-varmasti.) Jos hän on jotakin sellaista sinulle
esittänyt, on hän varmaan teeskennellyt. Sinä et tiedä vielä, mikä
Proteus hän on.
THRASYBULOS: Minä tiedän. Kuitenkaan minä en voi pitää sitä enää
pelkkänä teeskentelynä. Hänen sanoistaan soinnahtaa usein niin syvä
väsymys elämään, että sydämeni kouristuu kokoon, kun sitä ajattelen.
THEANO (uneksien): Ehkä on hän elänyt liian kauan erämaassa.
THRASYBULOS: Siinäpä se. Juuri samoin olen minäkin asian ajatellut.
THEANO; Hän on nähnyt täällä auringon nousevan, ajattelematta, ketä
ihmisiä sen alla asuu. Hän on noussut vuorille ja kuullut meren
kohisevan, muistamatta, mitä saaria ja rantoja se huuhtelee. Hän on
ollut sanalla sanoen täällä onnellinen.
THRASYBULOS: Niin. Mutta minä en ymmärrä kuitenkaan, kuinka voi siihen
määrin hukkua oman sydämensä onkaloihin. On aivan kuin hän ei enää
koskaan kansansa kohtaloita ajattelisi.
THEANO (lempeästi): Ystäväni: kun on ajatellut niitä niin paljon kuin
Alkibiades kautta nuoruutensa ja miehuutensa, saattaa olla suurin
autuus, silloin kun hapset jo ohimoilla harmenevat, olla edes hetki
niitä ajattelematta.
THRASYBULOS: Hetki? Sen ymmärrän minä... Mutta päiviä, viikkoja,
kuukausia?... No niin, pääasia on, että voimme jälleen herättää eloon
teon ja toiminnan nukkuvat henget hänessä.
THEANO: Hänen sielunsa on täällä erämaassa kääntynyt liiaksi
sisäänpäin. Siinä se on.
THRASYBULOS: Ja juuri siinä suhteessa odotan minä mitä parasta siitä
vaikutuksesta, minkä äkillinen ilmestymisesi on tehnyt häneen.
THEANO (hiljaa): Minun vaikutukseni on aina ollut vähäinen
Alkibiadeesen.
THRASYBULOS: Sen saamme nähdä. — Mutta vielä on olemassa eräs toinen
este tuumallemme. Tuo nainen...
THEANO (ylenkatseellisesti): Se on totta: hänellä on lemmitty?
THRASYBULOS: Tuon naisen täytyy pois!
THEANO: Joku ilotyttö?
THRASYBULOS: Niin. Hän on liian syvästi kiintynyt Alkibiadeesen.
THEANO: Ja Alkibiades?
THRASYBULOS: Minä en tiedä. Mutta pahoin pelkään, että tuo nainen, jos
hän todella tahtoo, voi paljon vaikeuttaa aikeemme lopullista
onnistumista.
THEANO: Epäilemättä tahtoo hän sitä. Olen kuullut, että tuollaiset
olennot osaavat kyllä pitää kiinni saaliistaan.
THRASYBULOS (miettien): Paras olisi puhutella häntä nyt heti ja saada
hänet hyvällä lähtemään. — Meillä ei ole yhtään aikaa kadotettavaa. Jos
kaikki käy niinkuin olen ajatellut, on meidän oltava matkalla aamun
koittaessa.
THEANO: Tuon ilotytön voisit kenties rahalla taivuttaa?
THRASYBULOS: Ei. Hän ei ole mikään tavallinen ilotyttö. — (Miettien.)
Mutta vetoamalla ehkä hänen rakkauteensa?... Se voisi käydä päinsä.
THEANO: Luuletko tuollaisten voivan todellakin tuntea rakkautta?
THRASYBULOS: Otan kaikissa tapauksissa hänet omalle osalleni. Sinulle
sitävastoin jätän Alkibiadeen.
THEANO (äkkiä arastuen): Minä pelkään puhutella häntä. Olenhan aivan
outo hänelle.
THRASYBULOS: Sinä?
THEANO: Niin. Oikeastaan hän tuskin tuntee minua. Mitä hän
ajatteleekaan minusta? Vain pari kertaa elämässämme olemme me kaksi
toisemme kohdanneet.
THRASYBULOS: Se riittää. Ja mitä hänen ajatukseensa sinusta tulee,
tiedän, että olet ainoa koko Ateenassa, jota hän vielä lämmöllä ja
hartaudella muistelee.
THEANO: Mutta kun hän näkee minut täällä, Aasiassa? — (Innokkaasti.)
Thrasybulos, sinä vakuutat minulle vielä kerran, että kaikki mitä teen
ja olen tehnyt tässä asiassa, tapahtuu ainoastaan ja yksinomaan
onnettoman isänmaamme tähden? Eikö totta? Sinä voit vannoa sen minulle?
THRASYBULOS: Kyllä.
THEANO: Eikö totta: _minä_ en ole tätä matkaa ehdotellut, yhtä vähän
kuin _minä_ olen millään muotoa tahtonut tavata Alkibiadesta? Tämä
kohtaaminen on ollut kokonaan sinun keksintöäsi?
THRASYBULOS: Kaikki on, kuten sanot, tapahtunut.
THEANO (aina innokkaammin): Niin! Ja eikö totta: sinä olet vasta
pitkillä pyynnöillä ja palavilla rukouksilla saanut minut tähän matkaan
taivutetuksi?
THRASYBULOS: Taikka oikeammin: isänmaanrakkaus on sinut siihen
taivuttanut. — Ole huoleti, neitsyt. Minä tiedän sinut Pallas Athenen
oikeaksi papittareksi.
THEANO (ylevästi): Se tiedän myös itse olevani. — Mutta ihmisten kielet
ovat kärkkäitä ja voidaan kenties sanoa, että omat vähäpätöiset pyyteet
ja halvan lemmen hehku...
THRASYBULOS: Ainoastaan korkeat ja jalot tarkoitusperät ovat tässä
asiassa toimintaasi ohjanneet.
THEANO (miltei epätoivoisesti): Sillä _enhän_ minä rakasta
Alkibiadesta, eikö totta? Onhan hän minulle suorastaan vastenmielinen?
THRASYBULOS: Epäilemättä. Enkä luule kenenkään voivan muuta otaksua
sinusta, kun tiedetään, että olet kahdesti hylännyt hänen lempensä,
jota Ateenan ihanimmat naiset ovat käsin kurkottaneet.
THEANO: Eikö totta: minä olen tehnyt sen? Siitä on ylevä jumalatar itse
minun todistajani.
THRASYBULOS: Tiedän sinun vihaavan Alkibiadesta.
THEANO (katsoen alas): Niin, sinä ymmärrät, Thrasybulos: minulle ei ole
ollut aivan helppoa voittaa vastenmielisyyttä, jota siveän neitseen
täytyy tuntea sellaista miestä kohtaan kuin Alkibiades.
THRASYBULOS: Minä en ole vain voinut koskaan ymmärtää, miksi sinä niin
vinhasti vihaat häntä.
THEANO: Etkö? Mutta _onhan_ hän inhoittava mies, tuo Alkibiades, niin
turmeltunut, niin huikenteleva, niin epäluotettava, viekas,
vilpillinen, irstaileva...
THRASYBULOS: Sinä voisit lisätä vielä: juoppo, nuorison turmelija,
pilkkaava jumalia ja meidän pyhiä menojamme, mies vailla luonteen
lujuutta ja hengen aateluutta, valmis jokaiseen konnantyöhön mitä ikinä
on Hellaan, Aasian taikka Makedonian taivaan alla harjoitettu.
THEANO: No niin?
THRASYBULOS: Sinä voisit jatkaa vaikka kokonaisen päivän hänen huonojen
ominaisuuksiensa luettelemista etkä sittenkään saisi tätä ainehistoa
tyhjennetyksi. Mutta se on vain mitalin toinen puoli.
THEANO: Ja toinen?
THRASYBULOS: On se, joka on oikea, suuri Alkibiades. — Epäilemättä hän
on merkillisin mies, minkä Hellas koskaan on synnyttänyt.
THEANO: Hävityksen henki hän on, joka on syntynyt tuomaan turmiota
Ateenalle.
THRASYBULOS: Kaikissa tapauksissa me tällä hetkellä tarvitsemme häntä.
Hän on ainoa suuri nimi, minkä voimme asettaa alkavan vapaustaistelumme
etupäähän.
THEANO: Sinä olet vakuuttanut minulle niin.
THRASYBULOS: Nuoret eivät tahdo kuulla puhuttavan muista kuin hänestä.
Hänen pelkkä nimensä on sanalla sanoen sotajoukko.
THEANO: Oletko varma, ettet kenties arvaa liian korkealle hänen
merkitystään?
THRASYBULOS: Kyllä. Ellei hän ole meidän mukanamme, kysytään heti:
"mitä mahtaa Alkibiades arvella asiasta?" Jos teemme jotakin, sanotaan:
"mitähän olisi Alkibiades tehnyt tässä tapauksessa?" Jos onnistumme,
kuuluu: "Alkibiades olisi onnistunut vieläkin paremmin." Ellemme
onnistu: "tuo olisi ollut Alkibiadeelle leikkityö!" — Näin joka
paikassa. Ilman häntä on meidän turha yrittääkään.
THEANO: St! Kuulen jonkun lähestyvän.
THRASYBULOS: Se on hänen lemmittynsä. Tahdotko, että minä puhuttelen
häntä?
THEANO: Tee se, ystäväni! — Voit samalla pyytää häntä osoittamaan minut
huoneeseen, jossa voin hiukan järjestää vaatteeni laskoksia. Näytän
tässä asussa todellakin miekkatanssijan tyttäreltä.
(_Timandra_ on edellisen aikana tullut oikealta aikoen poikki
näyttämön Alkibiadeen huoneeseen. _Thrasybulos_ lähestyy häntä.
_Theano_ vetäytyy taustaan Timandran huomaamatta.)
THRASYBULOS: Timandra!
TIMANDRA (säpsähtäen): Kuka puhuu? — Ah, sinäkö se olet! Luulin, ettei
täällä ollut ketään.
THRASYBULOS: Anteeksi, että säikähdytin sinua. Näen, että etsit
Alkibiadesta.
TIMANDRA: Niin. Tahdon tavata hänet. Minun _täytyy_ nyt heti tavata
hänet. (Aikoo vasemmalle.)
THRASYBULOS: Ennen kuin menet, haluaisin vaihtaa kanssasi pari sanaa.
TIMANDRA (katsoo häneen): Oikeastaan samoin minäkin sinun kanssasi. —
(Kuin itsekseen.) Oh, minun poveni on tuskasta pakahtumaisillaan!
THRASYBULOS: Sinä arvaat asiani: tahdon puhua sinulle Alkibiadeesta.
TIMANDRA: Niin. Tiedätkö, mitä hän nyt tekee?
THRASYBULOS: Minä luulen, että hän suree.
TIMANDRA: Ja sinä luulet, että on paras olla häntä häiritsemättä?
THRASYBULOS: Niin. Tällä hetkellä lienee yksinäisyys paras lääke
hänelle.
TIMANDRA (äkillisellä luottamuksella): Olet Alkibiadeen ystävä, tunnet
paremmin hänet, ymmärrät hänen luonteensa, hänen entisyytensä... Sano
minulle: mikä häntä vaivaa? Mitä me kaksi voimme tehdä hänen hyväkseen?
THRASYBULOS (varovasti): Sinä et voi sitä sanoa?
TIMANDRA: En. Tuskin tunnen enää häntä eilisestä. Jotakin outoa on
tullut meidän välillemme, jotakin kovaa, kylmää, kammottavaa...
THRASYBULOS: Siitä saakka kuin minä tulin tähän taloon?
TIMANDRA (katsoo häneen): Suoraan sanoen: niin.
THRASYBULOS: Ja sinä luulit ensin, että tuo kova ja kylmä olin minä?
TIMANDRA: Niin, ollakseni oikein suora. Mutta tämän yön kuluessa olen
minä ollut huomaavinani, että, se on jotakin muuta. — Mitä se on?
Onko jotakin tapahtunut?
THRASYBULOS: Ehkä.
TIMANDRA: Näethän, minä en tiedä mitään. Minä vain aavistan jotakin
hirveää...
THRASYBULOS: Niin, siinä on jotakin muuta. Minä en, vaan eräs toinen on
tänä yönä tullut teidän välillenne.
TIMANDRA: Kuka siis? Sinä tiedät? Miksi et sano minulle sitä? — Ah! Tuo
kirje?
THRASYBULOS: Niin. Minä luulen hänen todellakin saaneen huonoja
sanomia.
TIMANDRA (nopeasti): Hän on vaarassa?
THRASYBULOS: On.
TIMANDRA: Suuressa?
THRASYBULOS: Hyvin suuressa.
TIMANDRA: Onko ... se ... kuolema?
THRASYBULOS (päätään nyykähyttäen): Hänen henkensä riippuu
Pharnabazoksen mielioikusta.
TIMANDRA: Ah! — (painaa sydäntään.) Jumalat! jumalat! Miksi hän ei ole
sanonut minulle mitään?
THRASYBULOS: Epäilemättä siksi, että hän sinua rakastaa. — Nyt tiedät
siis: ainoastaan pikainen pako voi pelastaa hänet.
TIMANDRA: Olet oikeassa. Ei ole yhtään hetkeä kadotettavaa. Paetkaamme!
Tahdon hetipaikalla puhutella häntä. (Aikoo vasemmalle.)
THRASYBULOS (häntä pidättäen): Vielä sananen, neito. — Myöskin _minä_
tahdon pelastaa hänet. Myöskin _minä_ tarkoitan hänen parastaan.
Mutta...
TIMANDRA: Sano minulle: _mitä_ tulee minun tehdä?
THRASYBULOS (hitaasti): Sinun?
TIMANDRA: Niin. Millä voin auttaa häntä? Alkibiadeen ystävänä täytyy
sinulla olla joku keino, jolla voimme hänet pelastaa...
THRASYBULOS: Kenties minulla on keino.
TIMANDRA: Mutta pian! Murhaajat saattavat olla millä hetkellä hyvänsä
täällä. Oh, minä _tunnen_, että he ovat tulossa jo!
THRASYBULOS: Sinä rakastat häntä siis _niin_ suuresti?
TIMANDRA: Minä voisin kuolla hänen edestään. — Mutta sinä et sano, mitä
minun on tekeminen? Mihin vaaroihin tulee minun antautua, mitä
matkanvaivoja on minun kestettävä? — (Vaitiolo.) Sinä vaikenet?
Epäiletkö uljuuttani? (Kyynelistä kimaltavin silmin.) Minä olen valmis
kaikkeen, nälkään, janoon, puutteeseen, niin, vieläpä rikostöihin, jos
se on tarpeellista!
(_Thrasybulos_ kääntää kasvonsa pois liikutettuna. _Theano_
syrjästä lähestyy häntä Timandran huomaamatta.)
THEANO: Hän ei suostu? — (Ylenkatseellisesti.) Sen arvasinkin.
THRASYBULOS: Varro vielä hetki, neitsyt! Toimeni on vaikeampi kuin
luulinkaan. Minä en voi sanoa sitä hänelle.
THEANO: Sinä et voi?
THRASYBULOS: Ja kuitenkin _täytyy_ minun sanoa se hänelle! — (Timandran
puoleen kääntyen.) Surusi säälittää minua. Ole vakuutettu, että tekisin
kaikki, jos vaan näkisin jotakin mahdollisuutta lievittää kohtaloasi.
TIMANDRA: Kuka puhuu minusta? — Mutta sinä et sano, mitä minun on
tekeminen! Miksi et? Etkö luota minuun? Oh, sinä et vielä tunne minua.
Sinä et tiedä, mihin kaikkeen _minä_ olen kykenevä!
THRASYBULOS (tuskissaan): Minä en _voi_!
TIMANDRA: Kas niin, sano se! — (Synkästi.) Minä näen, että se on
rikostyö. Muuten eivät jalot kasvosi olisi noin vääntyneet. — (Äkkiä.)
Pitääkö minun surmata joku? Ehkä Pharnabazos? Taikka prinssi Smerdis? —
Hänen viattomuutensa säälittää minua, mutta minä olen tekevä senkin,
jos niin vaaditaan, _sillä minä rakastan Alkibiadesta_.
(Vaitiolo.)
THRASYBULOS (päättävästi): Olet siis valmis tekemään _kaikki_ hänen
hyväkseen?
TIMANDRA: Kaikki.
THRASYBULOS: Ja tahdot pelastaa Alkibiadeen?
TIMANDRA: Minä tahdon.
THRASYBULOS Hyvä. On ainoastaan yksi keino, millä voit sen tehdä.
TIMANDRA: Sano se!
THRASYBULOS (horjuen jälleen): Tiedä, että kohtalosi säälittää minua...
TIMANDRA: Niin, niin...
THRASYBULOS: Enkä minä tahdo sanoa, että hänen pelastuksensa sittenkään
olisi aivan varma, mutta se on sentään ainoa...
TIMANDRA: Hyvä, hyvä...
THRASYBULOS: Sinä näet: myöskin minä olen tällä hetkellä säälittävä.
TIMANDRA (jännitettynä): Se keino?
THRASYBULOS: No niin: _sinun tulee nyt heti luopua Alkibiadeesta_.
TIMANDRA (heikosti huudahtaen): Ei, ei...
(Katsoo häneen kauhistuneena, tekee torjuvan liikkeen kädellään,
horjuu, on kaatua. _Thrasybulos_ saattaa hänet istumaan.)
THRASYBULOS: Kyllä, Timandra. — Salli minun nyt puhua sinulle.
TIMANDRA: _Miksi_ minun tulee erota hänestä?
THRASYBULOS: Hänen tiensä vie leiriin ja sotatanterelle.
TIMANDRA: Ja miksi minä en voi sinne seurata häntä?
THRASYBULOS: Siksi että hän ei ikinä lähde sinne, niin kauan kuin hän
kantaa sinun kuvaasi sydämessään. — Oh, minä tunnen Alkibiadeen! Unelma
on hänelle aina ollut teon vihollinen.
TIMANDRA (välkähtävin silmin): _Se_ olisi minun hävitettävä häneltä
siis?
THRASYBULOS: Niin. Sota, joka häntä odottaa, vaatii miehensä kokonaan.
Mikään ei saa sitoa hänen päätään eikä sydäntään.
TIMANDRA: Mistä sodasta puhut minulle?
THRASYBULOS: Sodasta eestä isänmaan ja kotilieden. — Myöskin sinun isäsi
oli helleeni, Timandra. Nyt kysytään, oletko hänen oikea tyttärensä.
TIMANDRA (katsoo häneen jäykistyneenä): Miksi puhut minulle noin?
THRASYBULOS: Siksi että kunnioitan sinua Alkibiadeen lemmittynä.
TIMANDRA: Entä minä en kuitenkaan eroa hänestä?
THRASYBULOS: Silloin ei meillä kahdella todellakaan ole enää mitään
sanomista toisillemme.
(Vaitiolo.)
TIMANDRA (horjuen): Minä rakastan häntä.
THRASYBULOS: Juuri sen vuoksi. Uhri, jota pyydän sinulta on suuri,
mutta ei liian suuri sinun rajattomalle rakkaudellesi.
(Vaitiolo.)
TIMANDRA (äkkiä vavahtaen): Miksi en minä sitä heti oivaltanut?
THRASYBULOS: Mitä?
TIMANDRA: Kuitenkin tunsin minä, heti kun olin nähnyt sinut, että olit
saapunut meitä erottamaan. Hyinen tuuli puhalsi sinun tullessasi
talomme kautta.
THRASYBULOS: Tiedätkö, mikä tuuli se oli, Timandra?
TIMANDRA (päätään nyykähyttäen): Nyt tiedän minä sen. Kuolema se oli.
THRASYBULOS: Ei, Timandra: se oli _velvollisuuden käsky_. Se puhuu nyt
minun suuni kautta.
TIMANDRA: Ja kuka olet sinä, joka niin viisaana ja varmana leikkelet
ihmis-sydämiä? — (Ylös ponnahtaen.) Miksi astut meidän välillemme? Miksi
tahdot erottaa minut hänestä juuri nyt, kun vaara uhkaa häntä ja kun
hän enemmän kuin milloinkaan on rakasta kättä tarvitseva?
THRASYBULOS (hiljaisesti): Olen Alkibiadeen ystävä.
TIMANDRA: Et minun, sen kuulen kyllä puheestasi.
THRASYBULOS: Myöskin sinun ... mutta ainoastaan, mikäli sinä olet hänen
ystävänsä.
TIMANDRA: Ahaa, nyt paljastat sinä oikean olentosi! — (Hurjasti.) Mietit
minulle turmaa ja onnettomuutta? Tahdot syöstä minut takaisin tuohon
suureen kaupunkiin, sen nimettömään häpeään ja kurjuuteen?...
THRASYBULOS: Timandra!
TIMANDRA: Mutta saatpa nähdä, sinä et ole onnistuva siinä. Minä
taistelen, minä tarraudun kiinni häneen, minä huudan avuksi
Alkibiadeen!
(Aikoo syöstä vasemmalle.)
THRASYBULOS (nopeasti): Luulin, että rakastit häntä enemmän kuin
itseäsi.
TIMANDRA: Niin teen! — (Satutettuna.) Mutta sinä, sinä... _Sinä et ole
ikinä rakastanut_!
THRASYBULOS (vakavasti): Ehkä kuitenkin, neito.
TIMANDRA: Ketä? Naista, joka oli kivikuva niinkuin sinäkin?
THRASYBULOS: Minä en tiedä, millainen hän oli. Sillä minä en ikinä
ilmoittanut hänelle rakkauttani.
TIMANDRA (ilkkuen): Ja _sitä_ sanot _sinä_ rakkaudeksi!
THRASYBULOS: Kenties se kuitenkin oli sitä. Mutta minulla ei ollut lupa
sanoa sitä hänelle.
TIMANDRA: Ja hän?
THRASYBULOS (hiljaa): Hän oli pyhin unelma minun parhaan ystäväni.
(Vaitiolo. _Thrasybulos_ totisena ja hiljaisena katsoo suoraan
eteensä. _Timandra_ lähestyy häntä liikutettuna.)
TIMANDRA: Voitko antaa anteeksi minulle?
THRASYBULOS (käyden hänen käteensä): Timandra!
TIMANDRA: Minä suostun.
THRASYBULOS: Juuri sitä odotin sinun sielusi jaloudelta.
TIMANDRA: Yksi kysymys: tietääkö Alkibiades mitään siitä, mitä nyt olet
sanonut minulle?
THRASYBULOS: Ei. Eikä hän sitä saakaan tietää, sillä epäilemättä tekisi
hän silloin kaikkensa sinua pidättääkseen.
TIMANDRA (hajamielisesti): Niin, niin.
THRASYBULOS: Sinä ymmärrät: minä en voi pyytää sinulta mitään, mikä ei
olisi hänen parhaakseen.
TIMANDRA: Minä ymmärrän. — (Raukeasti.) Pitääkö minun nyt heti lähteä?
THRASYBULOS: Ei. Luonnollisesti jäät sinä tänne päiväksi, kahdeksi tai
niin kauaksi kuin sinua haluttaa. Pääasia on, että autat minua
taivuttamaan Alkibiadesta suosiolliseksi sille suunnitelmalle, minkä
vielä tänä yönä aion hänelle esittää.
TIMANDRA (kuten edellä): Hyvä, minä autan siis.
THRASYBULOS: Mitä tähän maataloon tulee, on se tietysti oleva sinun
samoin kuin kaikki siihen mahdollisesti sisältyvä omaisuus.
TIMANDRA: Hyvä, hyvä. Minä en siis lähde minnekään.
THRASYBULOS (miettien): Taikka ... kenties olisi parasta myös, että
lähtisit heti. Me emme siinä tapauksessa puhuisi Alkibiadeelle
mitään...
TIMANDRA: Niin.
THRASYBULOS: Jos hän kaipaa sinua, koettaisin minä keksiä jonkun
tekosyyn. Mutta minkä?
TIMANDRA: Sinä olet kyllä keksivä sen. Nyt heti siis?
THRASYBULOS: Niin, — jos muuten jotakin tarvitset...
TIMANDRA: Ole huoleti! Minä en tarvitse mitään. Olen valmis lähtemään.
THRASYBULOS: Salli minun nyt kuitenkin esittää sinut tälle jalolle
naiselle, joka samoin kuin minä isänmaataan rakastaen on tehnyt tuon
pitkän matkan meren ylitse muistuttaakseen Alkibiadeelle hänen
velvollisuudestaan. — Theano, Menonin tytär: sinä näet Alkibiadeen
lemmityn.
TIMANDRA (säpsähtäen): _Niinkö_? — (Hitaasti, kuin itsekseen.) Hän siis
oli pyhin unelma sinun parhaan ystäväsi? (Huomaa nyt vasta Theanon ja
mittailee pitkin katsein häntä.)
THEANO (Thrasybulokselle): Kuinka on? Suostuuko hän?
THRASYBULOS: Hän suostuu.
THEANO: Oletko samalla esittänyt oman pienen pyyntöni hänelle?
THRASYBULOS: Timandra, toivon, että vielä viimeisen kerran harjoitat
täällä vierasvaraisuuttasi ottamalla vastaan hänet kesti-ystävänä, joka
kaipaa kattoa päänsä päälle.
TIMANDRA: Niinkö?
THRASYBULOS: Ja nyt on minun kiiruhdettava pitämään huolta siitä, että
palkkaamani miehet ja hevoset ovat paikallaan metsän rajassa. —
(Theanolle.) Meidän täytyy matkaan vielä tänä yönä! Sillä aikaa on
sinun puhuteltava Alkibiadesta.
(Menee perälle. _Timandra_ ja _Theano_ tuijottavat toisiinsa
äänettöminä.)
THEANO (astuen askeleen eteenpäin): Sinun nimesi on Timandra?
(_Timandra_ katsoo häneen värähtämättä. Vaitiolo.
_Thrasybulos_ palajaa.)
THRASYBULOS: Anteeksi, minä unohdin aivan... On kenties parasta, että
poistut jäähyväisiä sanomatta.
TIMANDRA: Hyvä. Minä poistun jäähyväisiä sanomatta.
THRASYBULOS: Kiitän sinua, neito. — (Katsoo häneen, arastuu.) Arvaan,
että asia on koskenut kovasti sinuun. Eihän eron tarvitse olla
ikuinen...
TIMANDRA (kylmästi): Oliko vielä jotakin muuta?
THRASYBULOS: Oikeastaan: oli. Mieleeni juolahti jotakin ... mutta en
tiedä, uskallanko esittää sitä sinulle.
TIMANDRA: Olen valmis tekemään kaikki, mitä vain vaadit minulta.
THRASYBULOS: Pelkään, että jos Alkibiades kuulee sinun noin ilman muuta
poistuneen...
TIMANDRA: Niin mitä?
THRASYBULOS (epävarmana): Olisi kenties hyvä saada hänet epäilemään
rakkauttasi... Niin, se olisi ehkä paras ratkaisu asialle. — Ehkä on
sinulla joku ihailija?
TIMANDRA: On.
THRASYBULOS: Voitko mainita hänen nimensä?
TIMANDRA: Smerdis, Phrygian prinssi.
THRASYBULOS: Ja sinä tahdot teeskennellä rakkautta häneen?
TIMANDRA (jääkylmästi): Tahdon vielä ennen auringon nousua levätä hänen
sylissään.
THRASYBULOS: Timandra! — (Arastuen.) Niin, sinä tiedät, että kaikki
tapahtuu yksinomaan ja ainoastaan _hänen_ tähtensä.
TIMANDRA: Minä tiedän.
THRASYBULOS: Hyvä. Siispä pyydän minä vain vielä kerran kiittää sinua.
Ateenan kohtalo on tänä yönä ollut käsissäsi.
TIMANDRA (katsoo häneen): Luulin kysymyksen olleen Alkibiadeen
kohtalosta.
THRASYBULOS: Tietysti, hänen kohtalostaan myös. — (Yhä enemmän
hämillään.) Ellemme siis toisiamme tapaisi enää... (Yrittää lähestyä
kuin jäähyväisiä sanoakseen, kohtaa Timandran läpitunkevan katseen,
pysähtyy ja perääntyy syvästi kunnioittavana.) Etäiset sukupolvet
tulevat sinun muistoasi siunaamaan.
(Menee tupertuneena. Pitkä vaitiolo. _Theano_ ja _Timandra_
mittailevat jälleen pitkin katsein toisiaan. _Theano_ painaa
päänsä alas.)
TIMANDRA: Sinä rakastat häntä?
THEANO (säpsähtäen): Ketä?
TIMANDRA: Alkibiadesta. Sinä rakastat häntä?
THEANO (ylpeästi): Ken sitä sanoo?
TIMANDRA: Minä. — (Ylenkatseellisesti.) Sinä kuulet, että minulla on jo
toinen rakastaja. Voit siis huoleti vastata kysymykseen. — Sinä
_rakastat_ Alkibiadesta?
THEANO: En! — (Horjuu Timandran tutkivan katseen edessä.) Taikka...
(Tempaisee itsensä irti kuin lumouksesta.) En koskaan! — (Kohtaa jälleen
Timandran katseen, Painaa päänsä alas ja lausuu tuskin kuuluvasti:)
Minä ... en ... tiedä.
TIMANDRA: Minä tiedän. — (Hiukan lempeämmin.) Sano minulle, olisitko
_sinä_ valmis tekemään isänmaasi tähden sen, mitä nyt minulta vaadit
hänen tähtensä?
THEANO (hiljaa): Kahdesti olen minä kieltäytynyt ottamasta vastaan
lempeä, jonka hän on tarjonnut minulle.
TIMANDRA: Ja kolmannella kerralla? Jos hän _nyt_ tarjoaa sen sinulle? —
(_Theano_ ei vastaa. _Timandra_ katsoo häneen hetkisen, sitten kylmästi
ja ylenkatseellisesti:) Tuossa on minun huoneeni. Sinä olet löytävä
sieltä kaikki, mitä tarvitset esiintyäksesi hänen edessään.
(_Theano_ menee kiittäen äänettömästi oikealle. _Timandra_ katsoo
vielä hetken hänen jälkeensä ja ryhtyy levollisesti tulia
sammuttelemaan. Keskeyttää työnsä, huokaa. Sammuttelee jälleen,
pyyhkäisee kyyneleen silmäkulmastaan, Pysähtyy ja katsoo
ympärilleen kuin peljästyneenä. Syöksähtää suurimman tuskan
vallassa Alkibiadeen ovelle, vaipuu maahan äänettömässä
itkun-nyyhkytyksessä ja kuiskaa: "Alkibiades!" Nousee, painaa
sydäntään, pyyhkii kyyneleensä, katsoo ympärilleen, koskettelee
kädellään huonekaluja hiljaa vaikeroiden ja ikäänkuin jättäen
jäähyväisensä niille kullekin erikseen. Pysähtyy vielä hetkeksi
pilari-aukolle, katsoo autiota tähtitaivasta ja sen alla
loimottavaa etäistä tulenkajastusta kaupungista. Menee hitaasti
perälle.)
Esirippu.